Kävin tanssikurssilla, eihän siitä mitään tullut pyllynheilutuksineen ja kaikkine käännöskoukeroineen.
Taidampa heittää pyyhkeen kehään - taas on yksi mies vähemmän kurssilla.
Taidampa heittää pyyhkeen kehään - taas on yksi mies vähemmän kurssilla.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kaikki oppiminen vaatii turhautumisen sietämistä.
Katso netistä Salsa Timing Videos, niillä saa askeleet kohdalleen ja ei sitten muuta kuin musiikkia tulkitsemaan - sitähän se tanssi lopulta on.
Mutta eikös salsankin voi mennä sosiaalifoksilla ?
Salsan voi tanssia aina myös kolmen askeleen fuskuna. Siihen voi myös mukaella kädenalifoksin tanssitavan hiukan lattarifiilista lisäämällä. Suurin osa kädenalitanssijoista tanssiikin salsan kädenalifoksina. Vain aniharva tanssii salsamusiikkiin salsaa. Salsan rytmi on ikivanha ja sitä on tanssittu iät ajat useilla eri tanssityyleillä ja niin voi tehdä edelleenkin. Sen voi tanssia sosiaalisalsana niin kuin foksimusiikkiin tanssitaan sosiaalifoksia.
Yleensä ensimmäisellä tunnilla opetetaan perustan lisäksi useitakin kuvioita. Tämän tarkoituksena on antaa nopeasti oppiville ja jo enemmän tanssineille mahdollisuus saada tanssista nopeasti kiinni niin että eivät turhautuisi. Ei ole kuitenkaan tarkoituksena että kaikkien pitäisi ensimmäisen tunnin aikana oppia kaikki mitä on opetettu. Sitä samaa perustaa ja niitä kuvioita opetetaan useammankin seuraavan tunnin aikana ja voi olla että uutta ei tule muutamaan viikkoon kuin nimeksi.
Monella on sellainen mielikuva että ensimmäisen tunnin aikana pitäisi oppia tanssimaan kyseinen laji ja jos ei opi, niin heitetään pyyhe kehään. Vasta useamman toiston jälkeen tanssi alkaa sujumaan jollain lailla ja vasta lavoilla tanssiminen antaa lopullisen varmuuden ja taidon tanssia opeteltuja tansseja.
Rumba ja salsa tunnetustikin ovat lavoillamme tanssituista tansseista kaikkein haasteellisimmat. Kilpatasseissa rumba on haasteellisin siksi, että salsassa ei kilpailla.
Salsa on helpoin lavatanssi.
Niin onkin ja tämä johtuu siitä, että toisin kuin kaikissa muissa, salsa-gendressä guru toteaa hyväntuulisena, että: sehän meni ihan tosi hyvin, kun tiedustelet häneltä, että kuinka se salsa hänen mielestään sinulla meni. Salsaa on siis kenen tahansa hyvin helppo tanssia kenen tahansa kanssa, kun ei tarvitse yhtään pelätä niitä mokia!
Haasteellista salsa ja rumbakin on ainoastaan heille, jotka haluavat tanssia niitä kulloinkin vallitsevan salsa- tai rumbakäsityksen mukaisesti eli niin sanotusti oikein. Heitä on kuitenkin aika vähän lavatanssiympäristössä.
Joo sepä onkin vaikeeta kun kurssilla lähdetään pystymetsästä opettelemaan täysinoikeita kuvioita vienteineen kädenalipyörähdyksiin
Toi on taas niin tota! Salsaa on nimittäi aivan helppoo tanssii käsinee. Jotkui proot väittää et tei sitä tollai mukamas vois mut ne on nii vääräs!
Täysin oikeita tyylejä on niin monta kuin on opettajiakin. Jokaisella ohjaajalla on oma oikea tyyli ja kun käy useamman opettajan kurssilla niin oppii jokaiselta opettajalta erilaisen salsan.
Salsa on hieno tanssi kunhan vain ei yritä "kaikki mulle heti". Kannattaa olla siis kärsivällinen ja aloittaa perusteista, kyllä se jatko sieltä löytyy ihan samaan tapaan kuin muissakin tansseissa. Kannattaa kuunnella musiikkia, sieltä se ydin löytyy.
Ja jos osaa jonkun kolmen askeleen fuskun tapaisen tanssin, niin riittää kun soveltaa sen lattariin. Samoilla kuvioilla ne tanssitaan.
''Taidampa heittää pyyhkeen kehään - taas on yksi mies vähemmän kurssilla''.
- Elä luovuta. Tässä kotiin oppia :
https://www.youtube.com/watch?v=v3rVlQWW6qE
https://www.youtube.com/watch?v=AVCFSCg08js
https://www.youtube.com/watch?v=edIjK4Nc0ps
https://www.youtube.com/watch?v=yLYan3JaoXU
https://www.youtube.com/watch?v=Kimfl83CIN0
https://www.youtube.com/watch?v=L88eG1Khy0Y