Pakolaiset

Jotain hyvääkin, on naisilla mistä valita komeita uroksia matkustamatta minnekkään.
1288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Muistan vuosikymmenten takaa. Ei kovinkaan kauan. Vanhoissa kotimaisissa filmeissä asiaa myös kuvataan. Naapurikylän pojat olivat huonompia ja kylätappeluita tapahtui. Naapurikylän pojat eivät olisi saaneet vikitellä oman kylän tyttöjä. Naapurikylässä ajateltiin samalla tavalla ja konfliktin siemen iti.
Nyt sama ennakkoluulo vallitsee kansallisuuksien välillä. Kuitenkin aina on "naitu" naapurikylästä tai valtiosta. Herääkö maailman avautuminen impivaaralaisille joutavina pelkoina ja kaikki toisenlainen koetaan uhkana.
Eräs uhkien lietsoja on yhdysvaltalainen ns. tieteiselokuva. Vieras äly olisi lähes aina vallahimoinen, pyrkii alistamaan ihmiskunnan ja jopa tuhoamaan sen. Tällaisia elokuvia ja sarjoja tulee jatkuvasti.
Mikäli vieraan, oudon pelko tulisi kaikessa vallitsevaksi jopa tieteellinen tutkimus lakkaisi, koska se tuo ennen kokematonta tietoa ja olisi uhka leppoisen sohvaperunan totunnaisille käsityksille. Näinhän on käynyt uskonnon suhteen. Se jää taka-alalle tiedon lisääntyessä ja murtaa vanhoja käsityksiä. Vanhoista kliseistä on vaikea irtautua vaikka ne koettaisiinkiin vääriksi. Tietty joukko radikalisoituu ja ryhtyy kaiken uuden vastustajaksi ja yrittää levittää pelkoa maailman romahtamisesta.

Äänestä

http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/2015/10/21/poliiseille-tuli-kielto-kertoa-turvapaikanhakijoiden-rikoksista
Keskustelua on herättänyt mm. poliisilaitoksen päivittäistiedottamista koskeva ohje, jonka mukaan rikoksista uutisoitaessa ”ei mainita epäillyn asemaa turvapaikanhakijana”. Ohjeistuksessa tätä määräystä perustellaan sillä, että turvapaikka-asiat ovat laajasti salassa pidettäviä ja lainmukaista perustetta turvapaikanhakija-statuksen ilmaisuun ei pääsääntöisesti ole.

Linjaus ihmetyttää laitoksen henkilöstöön kuuluvaa pitkän linjan poliisia. Hän epäilee, onko salassapidon tulkintaa venytetty tarpeettoman pitkälle.
- Eihän kenenkään henkilöllisyys paljastu sillä, että hänen sanotaan olevan turvapaikanhakija.
Viestintäohjeistuksessa on myös perusteltu uusia määräyksiä. Viestinnän tavoitteeksi mainitaan turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan edistäminen. Viestinnällä halutaan myös vahvistaa luottamusta poliisin toimintaan ja ehkäistä radikalisoitumista ja rasistisia ilmiöitä.

Ohjeistus on ulotettu koskemaan myös vapaa-ajalla käytäviä yksityisiä keskusteluja: ”Poliisimiesten on roolinsa, tehtävänsä sekä käyttäytymisvelvoitteensa mukaisesti suhtauduttava turvapaikanhakijoihin neutraalisti myös vapaa-ajalla tapahtuvassa henkilökohtaisessa viestinnässään”.
Saamiemme tietojen mukaan tämä kohta on herättänyt laitoksen henkilöstön keskuudessa paljon ihmetystä, osa poliiseista on kokenut määräyksen käytännössä sananvapauden rajoittamisena.

Muistiossa myös arvioidaan, että ”turvapaikanhakijoiden rekisteröinti, turvapaikkatutkinta ja myöhemmin mahdolliset käännytykset työllistävät poliisia tavanomaista enemmän ainakin seuraavat kaksi vuotta”.

Äänestä

Kylän "tyttöjen" keski-ikä n. 60 v ja liikkuvat useimmiten rollalla joten helposti saavutettavissa. Voi olla että jonkinlainen rima heilläkin.

Äänestä

Periaatteessa kaikkien rikollisten rikokset tulisi julkistaa. Lehdissä tulee kantasuomalaisten tekemistä rikoksista murto-osa näkyviin. Ei tule varmaan prosenttiakaan. Ulkomaalaiset ovat samanlaisia kuin kantasuomalaiset. Heidänkin keskuudessa ilmaantuu rikoksia. Rikokset tutkitaan ja rikollisia rangaistaan. Tietyn puolueen piirissä mainostetaan maahantulijoiden tekemiä rikoksia mutta ei suomalaisten tekemiä rikoksia ulkomailla.
Maahanmuutossa ja maastalähdössä ei oleellista ole rikokset, Oleellista on sopeutuminen uusiin oloihin. Tulijoille on tärkeää kokea normaali kohtelu sen sijaan että painostettaisiin tai osoiteltaisiin. Nyt jos muutetaan Hyrynsalmelle, odotamme hyrynsalmelaisilta samanlaisia ihmissuhteita kuin heillä keskenään on. Emmekä mekään osoittele heitä mitenkään oudoiksi.

Äänestä

Kyllähän meillä on kovat odotukset mamumiesten suhteen! Issekin heitin dildon ja tuorekurkut akkunasta kartanolle. Tilalle hankin ison purkin liukuvoidetta. Olen valmiina, kun ylkäin tulee

Äänestä
  • Suomen naisten on aika saada parempaa!
    Kaljuuntuvat punkerot ei enää kiinnosta.

    Äänestä

Siis tosiaan, tämä ikäjakauma ei taida oikein suosia vapaita miehiä, mutta kai pätee toisteki päin. Tulipahan vain mieleen uutisia kuunnellessa, että nyt on suomella saumojen sauma tiedottaa, miten täällä miesten ja naisten tasa-arvo toimii. Surullista luettavaa nuo lapsivaimo jutut.

Äänestä

Irakissa nainen on vapaa, kun hän menee naimisiin.,....meillä yksin asuvia naisia ja esimerkiksi yksinhuoltajaäitejä ei juuri ole.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/329011-irakista-paennut-sotilaslentaja-ymmartaa-suomalaisten-pelkoja-nain-naisten-asema
...Irakilainen AJ Aifan , 29, edustaa ulkoisesti kaikkea, mikä turvapaikanhakijoissa suomalaisia epäilyttää. Hän on isokokoinen, lihaksikas mies, joka puhuu hyvää englantia.
Moni voisi leimata hänet ensikatsomalta niin sanotuksi elintasopakolaiseksi. Taas yksi hyväkuntoinen nuori irakilaismies. Heitä on tullut Suomeen jo tuhansia.
Aifanin mukaan syy nuorten miesten tulvaan piilee raa’assa fysiikassa.
– Nuoret ja vahvat ovat täällä siksi, koska tänne pääsy vaatii eniten voimaa ja jaksamista.
...-Aifan sanoo, että ymmärtää suomalaisten pelkoja. Hän haluaa kuitenkin huomauttaa, ettei asia ole mustavalkoinen.
– On väärä käsitys, että emme kunnioittaisi naisia. Irakissa on itse asiassa hyvin vahva naisen arvostus. Ero tulee siinä, että meillä yksin asuvia naisia ja esimerkiksi yksinhuoltajaäitejä ei juuri ole.
– Kun nainen täyttää Suomessa 18, hänelle sanotaan, että mene, olet vapaa. Irakissa nainen on vapaa, kun hän menee naimisiin. Tämä seikka ehkä hämmentää maanmiehiäni, mies pohtii.
Aifan myöntää, että Irakista löytyy alueita, joissa naisia ei kunnioiteta.

Äänestä
  • "Aifan kertoo tulleensa Suomeen, koska hänen henkeään uhattiin.
    – Olin sotilaslentäjä Irakin armeijassa seitsemän vuoden ajan. Kotimaassani tilanne on sellainen, että erilaiset sotilaalliset ryhmittymät eivät enää kunnioita hallitusta, poliisia ja armeijaa. Ja kun sanon että eivät kunnioita, tarkoitan, että he tappavat meitä.
    Aifan ehti kokea kotimaassaan isoja myllerryksiä alkaen Yhdysvaltain johdolla tehdystä hyökkäyksestä 2003 ja maan vähittäisestä luisusta sekasortoon."
    http://www.lansivayla.fi/artikkeli/329011-irakista-paennut-sotilaslentaja-ymmartaa-suomalaisten-pelkoja-nain-naisten-asema

    Linkissä tuli esille irakilaiskulttuurin avioliiton korkea arvostus, joka vallitsi Suomessa vielä sotien jälkeen. Sen jälkeen nainen on vapautunut asteittain miehen vallasta ja voinut erota. Arabikulttuuri mies/nainen suhteessa on n. 50 vuotta Suomea jäljessä.
    Oleellinen haastattelussa oli: "Aifan ehti kokea kotimaassaan isoja myllerryksiä alkaen Yhdysvaltain johdolla tehdystä hyökkäyksestä 2003 ja maan vähittäisestä luisusta sekasortoon." USA:n ja natokaolition sotatoimet tuhosivat Irakin talouden ja yhteiskuntarakenteen. Jos hallinto ei sitä ennen ollut täydellinen, niin natosotien jälkeen maa joutui sekasortoon. Sitä hedelmää irakilaiset kantavat nyt. USA:n aseistama ISIS on toistaiseksi viimeinen riesa. Väestöryhmät, uskonnolliset ryhmät, omistajien ryhmät taistelevat vallasta ja rahasta - normaali juttu valtiorakenteen hajottua. Yhteiskunnallisesta vallankumouksesta ei ole kysymys. Libyassa on samankaltainen tilanne nato-eu sotatoimien jäljiltä. Vauras maa saatettiin rahasta taistelevien ryhmittymien pelikentäksi.

    Äänestä

Tulisivat jo! Komeat, nuoret, tummat ja lihaksikkaat miehet ovat enemmän kuin tervetulleita ;)!

Äänestä
  • ei ne tule ennen ensi kesää ,paitsi jos sinulla on vielä jäljellä viimekesäisiä lomarahoja eiköhän ne jollekin kelpaa

    Äänestä

Yksi nähty jo kylillä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naistenvuoro kirjoitti:

Jotain hyvääkin, on naisilla mistä valita komeita uroksia matkustamatta minnekkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu