Krp ja saara

Malmin nainen: ”Krp tarjosi Espanjan-lentoa”.Aarnio-vyyhdissä syytetty ns. Malmin nainen kertoi keskusrikospoliisin tutkijan tarjonneen hänelle myös lentoa Espanjaan. Tätä hän ei ottanut vastaan, koska oli kertomansa mukaan jo ostanut lipun Espanjassa asuvan poikansa luo.

Naisen mukaan krp halusi hyvittää sen, että hänen aiemmin ostamansa lentolippu jäi käyttämättä. Nainen otettiin keväällä 2014 kiinni lentokentältä matkalla Espanjaan.

– Kuka lentolippua tarjosi? syyttäjä Pihla Keto-Huovinen kysyi.

– Se tutkija, jonka kanssa olen ollut tekemisissä.

Naisen mukaan taustalla oli kuitenkin keskusrikospoliisi.

Poliisirikossyyttäjä pohtii nyt aloitetaanko asiassa poliisirikostutkinta. Kyse on siitä onko poliisi menetellyt oikein etuja tarjotessaan.

Rahaa, ruokaa ja skootteri
Naiselta kysyttiin oikeussalissa myös muista saamistaan eduista.Naisen mukaan hän oli saanut keväällä 2014 heti vapauduttuaan muutamia kymppejä rahaa ja yhteyspuhelimen.

– Siinä piti olla tavoitettavissa kello 12-14.

Naisen mukaan vapautumisen jälkeen hän on saanut rahaa yhteensä tuhansia euroja.

Viimeinen kerta oli 23. syyskuuta 2015. Tuolloin auton oven sivutaskuun oli jätetty 600 euroa.

Samana päivänä naista kuultiin oikeussalissa.

Skootterin nainen sai kertomansa mukaan huhti-toukokuun vaihteessa 2015. - Ajoin sillä kerran ja sitten se jäi seisomaan, koska kelit olivat huonot. mistähän krp naiselle antamat rahat on peräisin sentään useita tuhansi ei semmoisia summia rivi jepari omistaan anna. onko tässä rahan pesua taustalla?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kummallist kirjoitti:

Malmin nainen: ”Krp tarjosi Espanjan-lentoa”.Aarnio-vyyhdissä syytetty ns. Malmin nainen kertoi keskusrikospoliisin tutkijan tarjonneen hänelle myös lentoa Espanjaan. Tätä hän ei ottanut vastaan, koska oli kertomansa mukaan jo ostanut lipun Espanjassa asuvan poikansa luo.

Naisen mukaan krp halusi hyvittää sen, että hänen aiemmin ostamansa lentolippu jäi käyttämättä. Nainen otettiin keväällä 2014 kiinni lentokentältä matkalla Espanjaan.

– Kuka lentolippua tarjosi? syyttäjä Pihla Keto-Huovinen kysyi.

– Se tutkija, jonka kanssa olen ollut tekemisissä.

Naisen mukaan taustalla oli kuitenkin keskusrikospoliisi.

Poliisirikossyyttäjä pohtii nyt aloitetaanko asiassa poliisirikostutkinta. Kyse on siitä onko poliisi menetellyt oikein etuja tarjotessaan.

Rahaa, ruokaa ja skootteri
Naiselta kysyttiin oikeussalissa myös muista saamistaan eduista.Naisen mukaan hän oli saanut keväällä 2014 heti vapauduttuaan muutamia kymppejä rahaa ja yhteyspuhelimen.

– Siinä piti olla tavoitettavissa kello 12-14.

Naisen mukaan vapautumisen jälkeen hän on saanut rahaa yhteensä tuhansia euroja.

Viimeinen kerta oli 23. syyskuuta 2015. Tuolloin auton oven sivutaskuun oli jätetty 600 euroa.

Samana päivänä naista kuultiin oikeussalissa.

Skootterin nainen sai kertomansa mukaan huhti-toukokuun vaihteessa 2015. - Ajoin sillä kerran ja sitten se jäi seisomaan, koska kelit olivat huonot. mistähän krp naiselle antamat rahat on peräisin sentään useita tuhansi ei semmoisia summia rivi jepari omistaan anna. onko tässä rahan pesua taustalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu