Näin meillä

Olen huolissani tällä hetkellä 20 vuotiaasta pojasta. Isä on eronnut ex-vaimostaan ja asuu nyt minun kanssani. Yhteisiä lapsia meillä ei ole, poika on edellisestä liitosta. Huolenaiheeni on, että pojalla ei ole kavereita. Ainakaan hän ei ole koskaan meillä ollessaan puhunut kavereista, saati seurustelusta. Hän on kyllä älykäs ja opiskelee yliopistossa, puhuu mielellään koulunkäyntiin liittyvistä asioista. Muuten ei paljon avaa itseään. Olen ottanut asian puheeksi hänen kanssaan ja kysynyt kavereista, tyttö/poika kavereista. On kertonut että, "mielenkiintoisia ihmisiä on ollut", mutta ei ole heistä kiinnostunut. Hän on aina lapsesta saakka ollut ns."pikkuvanha". Äiti on pienestä pitäen vienyt pojan mummolaan viettämään lomia, isän kertoman mukaan siksi, että poika äidin mielestä ei eksyisi "huonoille teille." Nyt nuorena aikuisena hän itse menee mielellään mummolaan lomien ajaksi. Isää ei lapsen ystävien puute tunnu häiritsevän ja äitikin kuulema on kertonut, että lapsi ei kaipaa kavereita. Isä ei ainakaan minun läsnä ollessani ole koskaan ottanut puheeksi, kuinka tärkeitä kaverit ovat, saati kannustanut häntä hakeutumaan kaveriporukkaan. Lapsen koulunkäynnistä sensijaan puhuu mielellään, sekä omasta työstään ja itsestään. Mielestäni isä on aina ollut lapselle enemmänkin kaveri kuin isä, ottanut itse sen roolin. Meillä ollessaan tämä nuori mielellään kertoo mummostaan ja mitä mummolassa on tapahtunut. Pojan ollessa pieni, isä ei ole tukenut minua hänen kasvatuksessaan, mm. en ole saanut komentaa häntä, vaan on asettunut lapsen puolelle. (Tämä tapahtunut lapsen läsnäollessa). Nyt hänen ollessa jo lähes aikuinen, olen "luovuttanut". En uskalla jutella kavereista. Nuori on kiltti, käyttäytyy hyvin, mutta sulkeutunut omista asioistaan, ainakin minulle. En tiedä mitä puhuu isälleen tavatessaan häntä. Itse toivoisin, että meillä olisi avointa keskustelua asioista, mutta ongelmana on isä, joka asettuu lapsen puolelle. En tiedä mitä isä suojelee. Koulutuksenikin puolesta jo tiedän kavereiden merkityksen kehitykseen ja sosiaalliseksi oppimiseen. Lapsen isällä on ollut vaikea lapsuus, ehkä ongelmat juontuvat sieltä. Isä itse ei voi puhua vaikeista asioista, vaan vaikenee mieluummin, myös riita tilanteessa. Pelkään, että tämä nuori jää riippuvaiseksi sukulaisistaan. Ei pysty muodostamaan kestäviä ystävyys-suhteita.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kasvatusta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu