Varokaa Gmaila

Asiahan on tietysti tunnettua entuudestaan.
Itse huomasin vasta nyt asian, kun eräälle roskapostia varten perustetulle gmail tilille oli kerääntynyt tarpeeksi roskapostia, jota yritin poistaa. OK, ne poistuu aluksi näkyvistä, mutta samalla tuli ilmoitus, että ne poistuvat lopullisesti vasta 30 päivän kuluttua. Mitään mahdollisuutta tyhjentää koko roskakori kerralla ei anneta. Ymmärrän asian niin, että Google varaa itselleen aikaa tallennella kaikki paska itselleen tutkittavaksi, ennenkuin se häviää olemattomiin.

En ole tuollaista temppua havainnut millään muulla mailpalvelimella. Muilla sen roskan saa kerralla hävitettyä ja joskus lisävahvistuksella, mutta missään muualla ei ole kokonaista kuukauden odotusaikaa tapahtuman realisoitumiseksi.

Luulen, että Hotmail ja Yahoon tilit ovat tosi luotettavia. ainakin ne saa tyhjennettyä roskiksia myöten tarvittaessa.

Enkä edes usko ufoihin.
17181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kyllä siellä poistokohta on. Se pitää vai löytää ja älytä:D

Ei ole olemassa sellaista Gmailia missä tätä ei ole:)

Äänestä
  • Kerro urputtaja sitten mistä se sieltä löytyy ? Harvinaisen typerä kakara taas kitisemässä ja paskaa jauhamassa gmail-sonnan puolesta eikä äly riitä edes kertoa selvää ohjetta paskanjauhamisen sijaan.

    Äänestä

  • Kitisevälle_urpolle kirjoitti:

    Kerro urputtaja sitten mistä se sieltä löytyy ? Harvinaisen typerä kakara taas kitisemässä ja paskaa jauhamassa gmail-sonnan puolesta eikä äly riitä edes kertoa selvää ohjetta paskanjauhamisen sijaan.

    Roskakorissa "poista pysyvästi".

    Äänestä

  • Kitisevälle_urpolle kirjoitti:

    Kerro urputtaja sitten mistä se sieltä löytyy ? Harvinaisen typerä kakara taas kitisemässä ja paskaa jauhamassa gmail-sonnan puolesta eikä äly riitä edes kertoa selvää ohjetta paskanjauhamisen sijaan.

    Harvinaisen sitkeä trolli olet:D Kannattaisiko mennä esikouluun jos on noin paha olo?

    Omasta tyhmyydestään ei kannata muita syytellä. Soo soo:D!

    Äänestä

  • hehhehehheee kirjoitti:

    Harvinaisen sitkeä trolli olet:D Kannattaisiko mennä esikouluun jos on noin paha olo?

    Omasta tyhmyydestään ei kannata muita syytellä. Soo soo:D!

    Sinähän se trolli olet, jatkuvasti kitiset täällä etkä kykene edes antamaan mitään asiallisia neuvoja. Pelkästään itket pahaa oloasi täällä päivästä toiseen. Sinua ei taidettaisi edes huolia esikouluun

    Äänestä

  • Idiootti-kakaralle kirjoitti:

    Sinähän se trolli olet, jatkuvasti kitiset täällä etkä kykene edes antamaan mitään asiallisia neuvoja. Pelkästään itket pahaa oloasi täällä päivästä toiseen. Sinua ei taidettaisi edes huolia esikouluun

    Taidat puhua itsellesi:D

    Äänestä

  • trollittunnistaakaukaa kirjoitti:

    Taidat puhua itsellesi:D

    On ne mulla ainakin poistuneet heti kun olen poistanut.

    Äänestä

Siinä punaisen Kirjoita -painikkeen alla on valikko, josta valitse Suurenna ja klikkaat Roskakori. Sitten vaan poistat pysyvästi.

Mitä tulee tuohon vakoiluun niin siellä ohjeissa lukee että: "Poistettuja viestejä säilytetään roskakorissa 30 päivää siltä varalta, että muutat mielesi ja haluat kumota poistamisen."

Äänestä
  • "josta valitse Suurenna". Eikun taisi lukea aluksi "Lisää".

    Äänestä

  • wefwefdwqd kirjoitti:

    "josta valitse Suurenna". Eikun taisi lukea aluksi "Lisää".

    Mutta ei taida onnistua poisto kuin sivu kerrallaan, ehkä joku suojatoimenpide sekin

    Äänestä

  • jooooppssss-- kirjoitti:

    Mutta ei taida onnistua poisto kuin sivu kerrallaan, ehkä joku suojatoimenpide sekin

    Kaikki poistuu:D

    Äänestä

  • kaikkipoistuu kirjoitti:

    Kaikki poistuu:D

    Jos laittaa ruksin "poista kaikki" niin ei mulla kyllä poistu kuin sivun kerrallaan. Tosin se tuntuis kyllä loogiselta että näkee mitä on poistamassa

    Äänestä

  • ruksi_poista_kaikki kirjoitti:

    Jos laittaa ruksin "poista kaikki" niin ei mulla kyllä poistu kuin sivun kerrallaan. Tosin se tuntuis kyllä loogiselta että näkee mitä on poistamassa

    Jaa ompa omituista.. Minulla on aina poistanut kaiken.

    Äänestä

Kyllä google tallentaa ihan kaiken pysyvästi heti kun se sisään tulee eikä vasta poistettaessa. Gmailia täytyy siis ehdottomasti välttää kaikissa tilanteissa.

Äänestä
  • Meillä roskaviestit menee poltettavaksi, niin kuin kaikki sekajätteet. Siis niistä tehdään kaukolämpöä ja sähköä.

    Äänestä

  • Retkikaupasta olen tilannut talvivaatteita ja verkkokaupoista tietokoneen osia yms. Meninpä tilaamaan kiinasta "teknisiä" paitojakin. Jos se googlelle on tärkeää, niin pitäkööt tietonsa.

    Taidan jatkaa gmailin käyttöä, vaikka sinä et osaakaan viestejä poistaa.

    Ja kuka nekin miljardi viestiä jaksaa analysoida siellä googlella?

    Äänestä

  • turhaa.puuhaa kirjoitti:

    Retkikaupasta olen tilannut talvivaatteita ja verkkokaupoista tietokoneen osia yms. Meninpä tilaamaan kiinasta "teknisiä" paitojakin. Jos se googlelle on tärkeää, niin pitäkööt tietonsa.

    Taidan jatkaa gmailin käyttöä, vaikka sinä et osaakaan viestejä poistaa.

    Ja kuka nekin miljardi viestiä jaksaa analysoida siellä googlella?

    Ei kukaan ja mitä siitä vaikka scannaiskin? Näin tekee kaikki sähköpostit..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varokaavarokaa kirjoitti:

Asiahan on tietysti tunnettua entuudestaan.
Itse huomasin vasta nyt asian, kun eräälle roskapostia varten perustetulle gmail tilille oli kerääntynyt tarpeeksi roskapostia, jota yritin poistaa. OK, ne poistuu aluksi näkyvistä, mutta samalla tuli ilmoitus, että ne poistuvat lopullisesti vasta 30 päivän kuluttua. Mitään mahdollisuutta tyhjentää koko roskakori kerralla ei anneta. Ymmärrän asian niin, että Google varaa itselleen aikaa tallennella kaikki paska itselleen tutkittavaksi, ennenkuin se häviää olemattomiin.

En ole tuollaista temppua havainnut millään muulla mailpalvelimella. Muilla sen roskan saa kerralla hävitettyä ja joskus lisävahvistuksella, mutta missään muualla ei ole kokonaista kuukauden odotusaikaa tapahtuman realisoitumiseksi.

Luulen, että Hotmail ja Yahoon tilit ovat tosi luotettavia. ainakin ne saa tyhjennettyä roskiksia myöten tarvittaessa.

Enkä edes usko ufoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu