Miksi lapsillani ei ole aikaa edes muuamaan puheluun/ n. 2 /Kk, asumme kaukana toisistamme, jos soitan heillä on ateria kesken.. lupaavat soittaa myöhemmin,,, välimme ovat olleet hyvät aina. Jos he tarvitsevat lapsenhoito-apus matkustan 480 km/sivu heitä.auttamaan. vanhemman tyttäreni luona en voi yöpyä, koska heidän kodinhoitohuoneen lattia on varattu heidän koiralleen, minulla on myös 2 koiraa ja 1 kissa, enkä koskaan ole saanut nukkua heidän vierashuoneessaan,lemmikeillä, tai ilman. Paikkani on aina ollut kodinhoitohuoneen lattia.omilla patjoilla ja lakanoilla,,, en ehkä sovi heidän kuvaansa nuorekkaasta mumminsa, olen ylipainoinen, ja sairastan useita kroonisia tauteja...
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mielelläni sanoisin sinulle kauniita ja ymmärtäväisiä sanoja, mutta ei nyt muistu mieleeni sopivia. Parasta on, ettet katkeroidu, meillä kaikilla on omat polkumme kuljettavina. Elämän arkipäivässä on paljon rikkauksia, joita emme aina huomaa. Hyvää syksyä sinulle.
Miksi hemmetissä sinä autat jos sinua kohdellaan noin?
Siks kun hän on äitee ja haluaa pitää välit vaikkakin sitten itsensä alentaen.
Äitiys on yliarvostettu juttu ja juuri siksi niin monet sitä juttua inhoavat.
Useimmille äideille äitiys ei ole yliarvostettu juttu. Mutta oisko niin et on aika luopumisen joskus. Pitäiskös osata vain olla tyytyväinen et on osannut kasvattaa lapsensa siten että pärjäävät omillaan? On osannut tehdä itsensä tarpeettomaksi?
Niiin, ehkä he ovat äitejä, jotka nauttivat jalustalle kohottamisesta yhtenä päivänä vuodessa. Ja ovat tyytyväisiä äidin rooliin kaipaamatta elämäänsä mitään muuta. Ja jaksavat suhtautua siihen, että joku muu määrää heidän elonsa määränpään ja olonsa tyytyväisyysasteen.
Olen pahoillani puolestasi aloittaja.
En osaa sanoa kuinka pitäisi toimia kun en tunne paremmin tilannettasi.
Itse lopettaisin soittelun ja auttamisen. Toivon että pystyt siihen, ehkä lapsesi alkaisivat arvostaa sinua enemmän kun et ole aina saatavilla. Jos jaksat koita etsiä omia mielenkiinnon kohteita.
Älä soita ruoka-aikaan.
Se on kuule mummo nyt sellainen juttu, että sinua kohdellaan koiraakin katalammin. Ehkäpä lapsesi ja niiden perhe häpeää ylipainoasi, kenties tautejasikin. Miksi matkustaa liki 500 kilometriä tuntemaan alemmuutta? Onko sinua edes pyydetty vai tunkeudutko sinne väkisin?
Rupea vaatimaan, että lapsesi rakentavat sinulle oman mummonmökin sinne pihalle jossa voit vierailla arvollesi sopivasti.
Tuli mieleen..........................
Kuka teillä oli perheen pääs illoin kun lapset asuivat kotona? Miten sinulle puhuttiin silloin, miten kohdeltiin. Uskottiinkos sanaasi vai oliko sitä?
Jos olit huutava, komentava päällepäsmäri silloin kun lapset asuivat kotona, niin älä yhtään ihmettele.
Joo ei huutava mutta kyllä meillä ainakin oli kuri ja vanhemmille ei sunkutettu tyhjästä. Tai siis puolin ja toisin.
Uskon että se kuuluu lasten kehitykseen irtautua, jopa väliaikaisesti kokonaan joskus. Minusta siinä kolmenkympin hujakoilla ihmisen itsekeskeisyys on huipussaan, sitten alkaa taas nähdä muita ja heidän mielipiteitään. Ja ehkä osuit oikeaan siinä ulkonäön suhteen, nuorille ulkonäkö on usein tärkeä. Oisko siitä motivaatiota itsellesi mennä lääkäriin pyytämään apua sen suhteen? Se saattaisi auttaa myös johonkin sairauteen. Sanon sen siksi, koska äitini kirjaimellisesti söi itsensä hengiltä.
Mutta kuule, susijosyntyessaan. Kerran äiti, aina äiti... sulla on edelleen lupa kasvattaa sun lapsia. Ei sen työn tarvi loppua siihen kun muuttavat pois.
Sorry nyt baby, mutta suurin syy siihen, miksi monesti aikuiset lapset rupeavat karsastamaan omia vanhempiaan on se, että vanhempi / vanhemmat eivät osaa lopettaa "kasvattamista".
Kasvatus-sana on ihan hemmetin huono siinäkin vaiheessa kun lapset ovat pieniä, saatikka kun he ovat jo 'suuria'. Ohjaaminen on aivan eri ja toinen juttu ja sitä voi tehdä jopa aikuisille versioille huomaamatta ja vaivihkaa - jos osaa.
Siinä asiassa olen täysin samaa mieltä, että aloittajan kannattaa unohtaa pesue joksikin aikaa ja pistää itsensä kondikseen. Kun hoitaa terveyttään niin siinä samalla tulee hoidettu ulkonäköjuttujakin, koska terveytensä hoitaminen on kauneutensa hoitamista ja päinvastoin myös.
Vaikka en asiaa ihan näin ilmaisisikaan, niin tästä olen samaa mieltä. Minä aikoinaan lopulta tavallaan sanoin välit irti oman äitini kanssa, kun en voinut kertoa hänelle kuulumisiani ilman että hän olisi ottanut kantaa siihen, miten minun pitäisi hänen mielestään elämään elää. Toisin sanoen, poikkeuksetta hän antoi minun ymmärtää, että minun valintani ovat aina väärin. Aina oli asiasta stressi ja paha mieli, lykkäsin soittelua, mutta soitin, kun pidin sitä velvollisuutenani. Tulin sitten siihen tulokseen, ettei minun tarvitse sellaista sietää. En minä riitelemään ruvennut ja soittelimme edelleenkin, mutta paljon harvemmin soitin ja omista asioistani lakkasin kertomasta. Jotakin ympäripyöreätä vastailin tarvittaessa ja siirsin puheenaiheen muualle. Suuri ole helpotus sen jälkeen, kun olin antanut itselleni luvan toimia näin.
Jos kasvattamisella tarkoitetaan jotain negatiivista, niin samaa meiltä olen teidän kanssa. Mutta usein annetaan lasten kävellä yli, alkaa jo kotona teini-ikäisenä.
Miksei aikuiselle lapselle voi asettaa rajoja? Ja miksei voi keskustella? Miksi pelkää kysyä suoraan mitä varten on nukuttava lattialla kun on sänkykin? Sitä tarkoitin.
Jossain vaiheessa käy niin, että vanhuus iskee ja huoltajuus ja huollettava vaihtaa paikkaa. Ja mitä epäkypsempi vanhempi, sitä nopeammin se iskee. Niin kuin nikin "aivanniin" kohdalla.
Täytyy vielä sanoa tuosta kasvatus-sanasta kun aamuhämärissä duuniin lähtiessä juolahti: kauan aikaa sitten sukulaisperheen ja -miehen kanssa oli puhetta kasvatuksellisista seikoista ja hän piti käsityksiäni ja suhtautumistani aiheeseen ehkä naurettavina, koska tuhahti: "lapset kasvavat ihan itsestään, niitä ei tarvitse kasvattaa".
Kun en missään tapauksessa aikonut olla hänen kanssaan samaa mieltä, niin päätin, että kasvatus ei kerro kaikille tyypeille mistä on kyse. Kun sanoo, että lapsia pitää ohjata eli opettaa, antaa ohjeita ja sääntöjä ja perustellakin niitä, niin ehkä yksinkertaisempikin tajuaa mistä on kyse.
Viisaat ja valveutuneet ihmiset kouluttavat myös koiransa, jos heillä sellainen on. Kaikki koiranomistajat eivät kuitenkaan jostain kumman syystä näe siihen tarvetta. Vähän kai sama asia lasten kanssa.
Kysyppä aloittaja joskus otollisessa tilanteessa et häpiöttekös te mua. Ala elää omaa elämääsi äläkä anna lastesi ptää sinua itsestäänselvyytenä. Muutaman kerran kun käy niin ettei lastenammaus sinulle sovikkaan vaan sinulla on juuri silloin " muita suunnitelmia", voipi olla et käytös ja kohtelu muuttuu.. Sano suoraan et kodinhoitohuoneen lattia ei käy sun selälles.
Ei se ole kiinni ulkonäöstä eikä siitä, että äiti "holhoaisi". Itse olen n. 65, työelämässä edelleen, normaalipainoinen ja kuulemma ikäistäni nuoremman näköinen eli ulkoisesti ok. Enkä sen enempää lapsen ollessa nuori kuin aikuinenkaan ole arvostellut hänen ratkaisujaan, ollut kiinnostunut kylläkin ja rohkaissut ja kehunut. Olen ihan oikeasti ylpeä ainokaisestani, hän on mielestäni sinnikäs, monipuolinen ja aikaansaava ihminen, en tarkoita taloudellista menestystä, vaan elämää kokonaisvaltaisesti. Mutta hän on pistänyt välit poikki, sanonut suoraan, ettei halua olla kanssani tekemisissä. Olen kysynyt miksi, hän on vain vastannut, että hän on halunnut niin. Mitään erimielisyyttä aiheuttanutta tapahtumaa ei välillämme ole ollut. Hänellä on kavereita, harrastuksia ja työ, hän satsaa niihin. Vaihdamme harvakseen tekstareita, siinä kaikki. Olen milloin enemmän, milloin vähemmän pahoillani asiasta, mutta miksikään marttyyriksi en rupea. Minusta ei olisi kauhea "uhraus" häneltä jutella joskus harvakseen puhelimessa tai tavata muutama kerta vuodessa, mutta näin se nyt ei vain mene. Yritän elää omaa elämääni ikään kuin häntä ei olisi olemassakaan, siis etten ajattele häntä toistuvasti. Maailmassa eivät asiat tapahdu aina rationaalisesti, kaikelle ei ole järjellistä syytä. Ja toisia ihmisiä emme voi ohjata, he valitsevat itse.
kiitän lapsia siitä,
kun he ovat kasvaneet aikuiseksi kypsäksi ihmiseksi,
minun vuoro on tullut poistua elämän näyttämöltä kipuineni,
-- alotukseen:
Kokemasi kohtelu on äidin osa elämässä, se on aivan normaalia
kasvukipua teillä kaikilla,
lapset aikuistuessaan katksee napanuoran vanhempiin, se on aivan luonnollinen tapahtuma,
saman tuskan olen omieni kanssa kokenu kuin alotuksen tekijä, ja tuhannet muut vanhemmat,
yksi lapsistani on totaalisesti hyljänny vanhempansa,
muut ovat pitäneet korektisti yhteyttä, mutta selvästi olen saanu kokea etten ole tervetu heidän elämmänsä,
joten olen antanu heille tilaa,
väistyny syrjään sydänsyrjällään surren,
mutta aina JOS he ovat tarvinneet apuani tai jotain olen anttanu heitä, antanu kaiken,
iloiten ole menny avuksi,
vuosia ole yksikseni itseny hylätyn osaani,
MUTTA,
nyt kun olen tullu vanhaksi, alkanu sairastella, voimat hiipuu,
en olekkaan enään elämää täynnä uhkuva nuoreksa mummo, äiti,
olen vanha sydänsairas mummo,
lapseni ovat tilanteesta hyvin huolestuneet,
nyt ne pitää tiiviisti yhteyttä,
kyselevät vointia päivittäin, tulevat käymään,, välillä jo tuntuu että liikaaki huolehtivat,
vaikka salaa olen kyllä hyvin hyvin hyvin iloinen että he sittenkin ovat kehittyneet sympaattisiksi lämminhekiseksi ihmiseksi,
-- alotuksen tekijälle lohduksi,
anna ajan kulua, anna lapsillesi oma elämä,
saataa mennä vuosia,
jopa kymmeniä vuosia kuten minulla meni,
mutta lopulta ne aikuistuvat, ja tulevat luoksesi, he kyllä viisastuu ja kasvat aikuiseksi,
-
- nöyrästi kiitän luojaa hyvistä jälkeläisitäni,
-
Se on luonnonlaki, asiat menee noin, sen on kokenu kaikki äidit maanpäällä,
ja tulevat kokemaan,
katso eläin maailmaa, siellä on esimerkki,
emot hylkää poikasensa oman onnensa nojaa,
sama tapahtuu ihmismaailmassa,
kylläki kommunikoiden ja kuitenki jokinlaista yhteyttä pidetään vaikka kuinka kireät olisi välit,
Minä kyllä soittelen ainakin kerran viikossa ....kummallekin lapselleni .. ellei sieltäpäin ole soitettu...Jos ei vastata...tiedän että ovat sellaisessa paikassa tai tilanteessa ettei voi...soittavat sitten takaisin.
Kerronpa edellisestä soitostani tyttärelle... hän oli ajelemassa kotiinsa....puhuimme niitä näitä ...sanoin että on tuo poliisinkin ammatti vaativaa...katselin kun hengitys-suojat kasvoilla tulivat kerrostalohuoneistosta pois välillä happea haukkaamaan.....sitten tuli toinen parivaljakko hakemaan tiiviissä paketissa ollutta vainajaa .... Samalla tyttäreni sanoi ....noniin taidan saada sakot....poliisi....
sakot rapsahti ....kännykkään puhumisesta.. ( handsfree olis ollut )
Ensin kirjoitat, että et voi yöpyä vanhemman tyttären luona, koska kodinhoitohuoneen lattia on varattu koiralle. Sitten kerrot, että paikkasi on ollut aina kohdinhoitohuoneen lattialla.
Siis onko vaiko ei ole?
Miksi et kysy, voitko yöpyä vierashuoneessa?
Itse en viitsisi tunkea toisten nurkkiin, jos luvassa on kylmää kohtelua.
Kerrot, että lapsesi lupaavat soittaa, kunhan ovat syöneet. Soittavatko he?
Jos eivät soita, voit itse soittaa uudelleen ja kysyä, onko nyt hyvä hetki puhua.
Itse ymmärrän, että jos ei ole erityistä asiaa, niin mitä sitä puhelinlaskua tekemään.
Sinulla näyttää olevan pääsy nettiin. Voisitko olla netin kautta tekemisissä heidän kanssaan. Viestejähän voi lähettää silloin kun sopii.
Itse en soittaisi jos ovat aikoneet soittaa eivätkä soita. Kyllä soittavat kun jotain tarvitsevat, aloittajan kohdalla lapsenhoitoapua ;).
Minulla on poika, joka ei ole facessa. Soittaa vain silloin kun asiaa ja piste. Siihen on tyytyminen. Tietää kuitenkin et äiteensä on läsnä vaikkei fyysisesti läsnä olekaan. Apu ja tuki löytyy tarvittaessa. Tyttären kanssa läärätään facessa monta kertaa viikossa.
Aloittajalla ilmeisesti useampia lapsia, kun on kerran vanhmepi, on vissiin sitten nuorempikin. Toisen luona saa yöpyä kodinhoitohuoneen lattialla, toisen ei.
Tuosta valitus ryyppäästä voi päätellä jotakin mitä lapsesi eivät enään kaipaa nyky elämässään.
Aikoinaan perheessäsi he olisivat voineet siitä puhua, se olisi ollut järkevää lähestymistä selvittää tykkäämis asioita.
Tuommoinen tuli viel mieleen.............
Kerroit että välinne ovat aina olleet hyvät? Kuitenkin kerrot täällä huonosta kohtelusta ja yhteydenpitovaikeuksista. Onkos in että välit ovat nii kauan hyvät kun teet miten lapsesi tahtovat?
Itsekin olen joutunut kokemaan lapsiltani syrjintää ja todella miettinyt hyvin paljon mitä olen tehnyt heille pieninä. Minulle he olivat toivottuja rakkaita lapsia ja ovat edelleen, kuten lapsenlapsetkin.
Ehkä olin vähän liiankin huolehtivainen, tämä ehkä johtaa juurensa omasta lapsuudesta ja nuoruudesta, sillä sain kokea aika ikäviä asioita ja haluaisin säästää heidät näiltä asioilta.
Nyt näen, että heidän on tavallaan irrottauduttava omaan elämään ja tehtävä omat kompurointinsa. Lähentymistä on tapahtunut, kuten joku edellä arvelikin, että kun ikää heille kertyy asiat saavat uuden merkityksen.
On yksi asia, jonka olen huomannut vaikuttavan tähän väliaikaiseen omien vanhempien sanoisinko häpeämiseen on koululaitos korkeammissa asteissa, siellä täytyy monen salata lähtökohtansa saadakseen jonkinlaista arvostusta. Nuori on vielä tuossa vaiheessa epävarma itsestään, itsetunto ei oikein kestä olla oma itsensä vaan täytyy elää "lauman" tapaan .
Järkevä ymmärtää irrottautua tuosta, sillä ainut tapa elää onnellisesti on löytää oma itsetuntonsa ja uskoa itseensä.
No tuona aikana sitten voi tulla niitä kompurointeja, jotka voivat olla hyvin "väärin" valittu puoliso ja tietenkin ero ennen pitkää. Sitten on se häpeäminen omista mokistaan ja vasta näiden jälkeen alkaa löytyä niin tasapaino kuin vanhemmat.
Minäkin yritin auttaa parhaani mukaan noissa vaikeissa tilanteissa, mutta vain rahani kelpasivat ihmisenä en kelvannut, joten lopetin rahan antamisen lahjoihin syntymäpäivänä ja jouluna ja en myöskään ole kysellyt mitään, sillä se tuntui saavan sarvet oikein pystyyn.
Voin sano että vaikeaa on ollut, kun ei saa olla minkäänlaista omaa mielipidettä, vaan olla alistettu, varovaisin askelin etenemme parempaan suuntaan .
En näe itseäni mitenkään hävettävänä ihmisenä, pidän huolta ulkonäöstäni, osallistun moniin asioihin, työni kautta tunnen yhteiskunnallisia asioita keskivertoa paremmin, olen koulutettu, mutta lapseni ovat korkeammin koulutettuja.
Arvostan heitä, mutta on tuntunut, että eivät itse osaa arvostaa itseään.
Molemmat ovat johtotehtävissä, työ vaatii paljon. Olen saanut lapsenlapsiani hoitaa monen työmatkan vuoksi, hoidan heitä omassa kodissani eli muuttavat meille työmatkojen ajaksi, en huushollaa heidän kodeissaan.
Juuri tässä mietin, että voisin hyvin tehdä vielä ihan jokapäiväistä työtäkin, haluaisin elämääni vielä potkua haasteista.
En soita usein, odotan että soitto tulee heiltä ja on alkanut tullakin ja nyt osaavat jo kiittää kaikesta.
Voi teitä rakkaita äiti ressukoita,,,
ettekö tiedä,
irti pitää päästää lapsistaan, vaikka se tekee hyvin kipeetä,
muistakaa se tekee myös lapsiinne hyvin kipeetä,
se on luonnonlaki,
-- ihminen on liian tietoinen sivistyksen tuomasta mahdollisuudesta hyvään komunikointiin jälkeläisten kanssa,
vaikka olis kuinka hyvät rakkaat välit,
rakaat välit rikkoontuu ja pirstoutuu murrosijässä, se on välttämättömyys,
mutta sitten sen seurauksena " munasta kuoriutuukin "
kypsä aikuinen terveet tunteet omaava yksilö,
-- antakaa tilaa jälkeläisillenne kehittyä terveeksi itsenäiseksi ihmiseksi,
ilman kolhjua elämässä ei kukaan selviydy, ei onnistu,
siis " riidelkää " kehittävästi oikein,
ristiriidat vanhempien ja jälkeläisten välillä on väistämätön tapahtuma,
-
on omakohtaista kokemusta elävästä elämästä,
Kirjoitin tästä jo aiemmin ketjuun, mutta kirjoitan vielä uudestaan. Mielestäni kyse ei ole siitä, että vanhempi saa "ansionsa mukaan" eli ihmissuhteissa ei toimi mikään oikeudenmukaisuusperiaate. Välien katkaisuun ei siis tarvita esimerkiksi sellaista, että lapsi häpeäisi vanhempaa.
Vanhempien ja lasten kesken se on lapsi, joka ratkaisee olla pitämättä yhteyttä. Siihen ei tarvita sen kummempaa syytä kuin että lapsi päättää näin.
Kenties äidin tai isän olemassaolo ja kommunikointi heidän kanssaan toisi lapsen mieleen jotain sellaista aiemmasta elämästä, jonka "lapsi" (30-40 v) haluaa unohtaa. Ei liity välttämättä vanhempiin lainkaan, vaan esimerkiksi jonkin tärkeän kaverisuhteen poikki menemiseen, koulukiusaamistapaukseen, johonkin epämiellyttävään asuinpaikkaan yms. Lapsi siis on katkaissut suhteet menneisyyteen syystä tai toisesta ja siinä sivussa sitten menevät vanhemmat, koska he ovat osa menneisyyttä. Elämä on ikään kuin alettu alusta ja tyhjästä.
" välit on poikki "
SANO,,,,, miksi vanhempien pitää kärsiä jos sinulla on ollu jotain niin pahaa että haluat unohtaa meneisyytesi,
ÄLÄ syylistä siitä vanhempiasi,
tiesitkö
hylkäämäsi vanhempasi on kärsineet helvetin tuskan sinun takiasi,
koska he ikinä voineet tietää miksi sinä hylkäsit oman äitisi ja isäsi,
kuinka kukaan ihminen voi omia vanhempiaan vihata niin paljon että koko loppuijäkseen hylkää heidät,
-
perintö kyllä kelpaa, tulet hakemaan perintöä kuin mitään ei olisis tapahtunu,
????????????????? kuinka kehtaat ???????????????
mieti uudelleen, onko olemassa mitään oikeutusta elämässä jonka varjolla sinä voit totaalisesti hyljätä vanhempasiti täydeliseen tietopimentoon,
he ei tiedä oletko edes elossa ,
kuinka kehtaat, missä on sun omatunto ?????
Puhuin omasta lapsestani, joka on pistänyt välit poikki ilman sen kummempaa syytä. Keroin tästä varsin selkeäsanaisesti aiemmassa viestissäni, onko lukutaidossasi vikaa? Kukaan ei kommentoinut sitä, joten kirjoitin uudestaan viitaten aiempaan viestiini.
Olen hyvin pahoillani asiasta. En kuitenkaan lähtisi tuollaisella pateettisella tavalla syyllistämään viitaten omatuntoon ja muihin kristillis-siveellisiin käsitteisiin. Elän omaa elämääni ja yritän unohtaa päiväkausiksi, että minulla on lapsi, joka jopa välitti minusta kun oli pieni ja meillä oli kovasti mukavaa yhdessä koko perheellä.
Kuten sanoin, niin se on lapsi, joka valitsee. Vanhemmilla ei ole sijaa siinä, jos lapsi kieltäytyy yhteydenpidosta.
Miksi kysellä täällä näin typeriä siilimuoria?
Siilimuori vastaakin sitten innokkaasti, tietysti.
Täällä on aikusia ihmisiä enimmäkseen.
Joten pankaa, varsinkin akat ja kakarat kuriin ja kirjoittakaa vasta sitten
kuinka ihanaa elämä on.
Jo on naurettavaa vanhailua...
H.
Miksi sinä sekaannut aiheeseen josta et selvästikään ymmärrä hevon peetä?
"Itseoletarvaamikä"
No kun pitää keskustella.
H.
Hunksz:lle
"typeriä siilimuoria?
Siilimuori vastaakin sitten innokkaasti, tietysti."
Miksää tykkää musta noin paljon?