Luonnonvalinnan nimi_evoluutio!

Toivo.Lång.Inkeroinen

Eihän se koskaan voi murentua. Ei oppinakaan. Jumalateoriakin on vain ihmisaivojen ikäinen. Kehittyneillä eläimillä voi olla oma jumalansa.

57

104

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • biologian-opiskelija

      Onneksi kehittyneillä eläimillä ei ole raamatun kaltaista teosta. Jotkut vähemmän kehittyneet eläimet kuvittelisivat tämän kirjan toimivan biologian ja geologian oppikirjana.

      • Fiksu_Kreationisti

        Ei suinkaan oppikirjana, vaan lähinnä ohjenuorana, jonka avulla todellisuutta lähdetään tarkastelemaan.

      • Hyvät_ohjeet
        Fiksu_Kreationisti kirjoitti:

        Ei suinkaan oppikirjana, vaan lähinnä ohjenuorana, jonka avulla todellisuutta lähdetään tarkastelemaan.

        Eli orjuutetaan naapurikyliä ja kivitetään ihmisiä kuoliaaksi?

    • 346yer35

      Koiran jumala on isäntä. Isännätön koira ei vaikuta tyytyväiseltä.

      • uninen.mangusti

        Koira on sudesta polveutunut eläin. Lauman johtajaa ne uskoo ja seuraa, mutta voihan koiraeläimilläkin olla mystinen jumalansa.

      • Valvova_hilleri
        uninen.mangusti kirjoitti:

        Koira on sudesta polveutunut eläin. Lauman johtajaa ne uskoo ja seuraa, mutta voihan koiraeläimilläkin olla mystinen jumalansa.

        Jep, koirat ovat laumaeläimiä ja siitä johtuen ovat "tottuneet" hierarkiaan...

    • Eiasiaanperehtynyt

      Vastaapa sitten minulle, mistä johtuu, että luonnonvalinnalla näyttää olevan tietty suunta. Esimerkiksi komeat ja kauniit saavat helpommin jälkeläisiä, kuin rumat. Mikä kumma määrittelee, että kauneutta on 85-60-90 mitat 175 senttisessä ruumiissa? Mikä kumma määrittelee, että miesten pitää ajella leukansa, naisten säärikarvansa? Olenko säärikarvat ajeltuna nopeampi, fiksumpi...? Miksi ne sitten ajellaan?

      Tuntuu siltä, että luonnonvalinta tappaa täällä sattumanvaraisesti. Myös huippuälykkäitä kuolee maanjäristyksissä, tulvissa, junaonnettomuuksissa.... Vai kuoleeko? Mistä voisin tietää?

      Jos koko evoluutio osoittautuu huuhaaksi , en ole yhtään pettynyt!

      • 3yhtr

        Kyllä luonnonvalintakin voi erehtyä. Tästä esimerkkinä riikinkukon pyrstö.

      • ei-rek-agnoskepo

        Luonnonvalinnan ainoa n"suunta" on parempi sopeutuminen sen hetkisiin ympäristön paineisiin.
        Kauneus on ainakin joissain tapauksissa yhteydessä myös hyvään genomiin. Leuan tai säärien ajaminen taas on puhtaasti kulttuurikysymys. Iranissa ei taida sileäleukaisella miehellä olla vientiä, eikä naisten säärikarvat näy niqabin alta.
        Onnettomuuksissa kuolemisella ei useinkaan ole tekemistä luonnonvalinnan kanssa; pois lukien ehkä sellaiset tapaukset, joita on kuvattu "Darwin palkinnot" nimisissä kirjoissa.
        Jo yli 150 vuotta tutkittu ja koko ajan vahvistunut teoria tuskin osoittautuu huuhaaksi, kreationistien toiveunista huolimatta, joten ei olisi syytäkään pettyä.

    • jumala_vai_tonttu

      Turha takertua pelkkään käsitteeseen sinänsä. Voithan keksiä paremmin kuvaavan nimen josta tulee suosittu.

      • Toivo.Lång.Inkeroinen

        Jumala vai tonttu?

        Hieno kysymyksen asettelu. Molemmat ovat ihmisaivojen nimeämiä hahmoja.

      • näinsemenee

        Ei, vaan ihminen on luonut molemmat.

    • Et vain ymmärrä. Minäkin opiskelin vain maisteriksi biologian alalta.

      • luoteis.pasaati

        Voisiko olla että ostit valemaisterin paperit? Tämä epäily nimimerkin. kekek-kekek perusteella.
        Googlaamalla tuo nimimerkki, selviää kyllä kreationismin maisteriksi paremminkin.

    • Kolehmainen

      "Kyllä luonnonvalintakin voi erehtyä. Tästä esimerkkinä riikinkukon pyrstö."

      Riikinkukon pyrstöön liittyy ilmeisesti positiivinen takaisinkytkentä. Mitä isompi pyrstö, sen parempi flaksi naaraitten kanssa. Tätä on jopa tutkittu paratiisilinnuilla, joille liimattiin vähän ekstraa pyrstöön ja onni kukoisti. Eli luonnonvalinta ei kuitenkaan erehtynyt, vaikkakin isopyrstöiset ovat ehkä hitaampia ja huonompia suojautumaan viholliselta.

      • "Mitä isompi pyrstö, sen parempi flaksi naaraitten kanssa."

        Tämä pitää osittain paikkansa koska riikinkukolle ovat tärkeitä ns. pyrstön "silmät". Niiden lukumäärä ja kontrasti on ratkaisevassa osassa parittelun kannalta eli mitä isompi pyrstö ja enemmän täpliä sen parempi flaksi. Tätä tutkittiin mm. peittämällä pyrstön täpliä ja selvästi enemmän täpliä omaava yksilö menestyi....

    • pakko_ei_ole_valinta

      Evolutionistit ovat siis laumaeläimiä jotka seuraavat laumansa johtajaa eli auktoriteettia.
      Evoluutiouskova siis valitsee luonnon valinnan mukaan aina uskon lauman johtajaan eli auktoriteettiin.
      Evoluutiouskova ei siis voi valita itsenäistä ajattelua lainkaan. Luonnon valinta ei näytä mahdollistavan itsenäistä ajattelua lainkaan.
      Tosiasiallisesti pakkoajatus ei ole lainkaan valinta.

      • sanopa_se

        Toki me voimme uskoa vapaasti vaikkapa tonttuihin, mutta eikö tuo provoilu ole jo mielestäsi suorastaan sairaalloista?

      • aivopierujen-isoäiti

        Huvittavaa, että palsta pelle kirjoittaa itsenäisestä ajattelusta. Oma ajattelusi on Ville viisivuotiaan tasolla. Henkinen jälkeenjääneisyytesi suorastaan loistaa kaikista kommenteistasi.

      • Pakko_ei_ole_valinta

        Tuolla nimimerkillä kirjoittajalla on kaksisuuntainen mielialahäiriö sillä tasolla että se vaatii lääkehoitoa.
        Siksi tuo yli vuosikymmentä jatkunut päätön ja aivoton inttäminen on hänelle sairauden sanelemaa.

        Tyyppi häiritsee, ja vielä moderaattorin ominaisuudessa monilla S24 palstoilla.

    • Minkä ikäinen siis Jumala on? Olisikohan tasavuodet älykkään suunnittelijan kanssa? Homo erectus ereytyi tasankoapinoista n. 7 milj vuotta sitten.
      Siitä voi laskeskella itsekukin.

      • asdasdaag

        Luonnonvalinta syntyi ihmisten aivoissa 1800-luvulla.

    • valkopyykki_tosiasiana

      Ne muinaiset vedalais-hindulaiset (intialaiset) jo keksivät apinajumala Hanumanin. Te evolutionistit palvotte apinaa ihmisen kädellisenä esi-isänä. Te olette esi-isien palvojia.
      Darwin antoi vaan tälle ihmisen esi-isälle, kädelliselle apinalle, tieteellisen selityksen kun valkoisena brittinä ei voinut hyväksyä alkukantaisempien eli väriltään tummempien intialaisten uskonnon uskomuksia. Brittikulttuuriin kuului siirtomaa-aikana se käsitys, että muut ovat alkukantaisempia kuin he. (olihan hänen serkkunsa sen eugeniikan luoja).
      Pakkohan ne apina käsitykset oli valkaista valkoiselle eurooppalaiselle sopivaksi.
      Ja valkoinen aivopesu meni täydestä kun valkoiset eurooppalaiset sen hyväksyi jopa parhaimmissa yliopistoissakin tieteellisenä käsityksenä hyläten sen juutalaisen käsityksen luomisesta joka kerrottiin Mooseken kirjan alussa.
      Evoluutioteoria ja eugeniikka ovat selvää antisemitististä valkopyykkiä.
      Saksalaiset eivät keksineet rotuoppeja vaan sen tekivät brittiläiset ajattelijat.

      Se "arjalainen" kulttuuri on peräisin tummempien ihmisten Intiasta eli juuri tuosta samasta vedalais-hindulaisesta alkulähteestä jossa keksittiin apinajumala Hanumankin. Darwinin ajatukset ovat selvästi valkaistua arjalaisuutta.

      • Lapsellista-länkytystä

        Oletko kakara vai vanhuudenhöperö? Juttusi on sillä tasolla, ettei kukaan täysipäinen aikuinen ihminen kirjoittele tuollaista julkiselle palstalle.

      • rtytryrtyrdtgfr

        Et typerä kretuliini tajua että ihminen ei polveudu apinasta, vaan meillä on yhteinen kantamuoto. Ota asioista selvää ennen kuin kirjoitat typeryyksiä.

      • mistä_kantamuoto
        rtytryrtyrdtgfr kirjoitti:

        Et typerä kretuliini tajua että ihminen ei polveudu apinasta, vaan meillä on yhteinen kantamuoto. Ota asioista selvää ennen kuin kirjoitat typeryyksiä.

        Kyllä se yhteinen kantamuotokin on biologinen jälkeläinen. Jollekin apinalle vaan syntyi jälkeläinen jonka elämä mahdollisti kehittymisen eteenpäin.
        Et taida itse ymmärtää biologiaa lainkaan? Jostakin se yhteinen kantamuotokin oli syntynyt. Ei kai se tyhjästä tullut?
        Kyllä sillä on täytynyt olla biologinen perusta, eli jotkut uros ja naaras apinat vanhempinaan.

        Kerrohan mistä se yhteinen kantamuoto tuli jos se ei tullut biologisesta perimästä? Ei kai sitä pienet vihreät ufo-olennot tuoneet maahan?
        Koeta nyt selvittää itsellesi lisääntymisbiologia tältä osin.

      • älä-jaksa-jankuttaa
        mistä_kantamuoto kirjoitti:

        Seko seko. Yhteinen kantamuoto ei ollut mikään nykyapinoista. Homo suku erosi nykyapinoihin johtavasta haarasta n. 7 miljoonaa vuotta sitten.
        Lisääntymisbiologiaa tuntevat kaikki tällä palstalla kirjoittajat peltiseppää paremmin. Juttusi ovat typeryydessään lapsellisia.

      • rajat_on_olemassa
        älä-jaksa-jankuttaa kirjoitti:

        "Yhteinen kantamuoto ei ollut mikään nykyapinoista. Homo suku erosi nykyapinoihin johtavasta haarasta n. 7 miljoonaa vuotta sitten. "

        Tosin sanoen se "yhteinen kantamuoto" on silkkaa mielikuvitusta. Ajatuksen logiikka on samaa tasoa kuin alettaisiin väittää maapallo ja jalkapallo ovat samaa sukua.
        Yhteistä näille on geometrinen "pallomaisuus" ei sukulaisuus.
        Pakkomielteinen sukulaisuus olettama on tosi hörhöä.

        Samankaltaisuudet eivät automaattisesti merkitse sukulaisuutta. Vertaa vaikka sanoihin "pari" ja "kari". Nämä ovat samankaltaisia sanoja, vain se yhden kirjaimen ero on. (sama ero on sanoissa "nolla" ja "polla")
        Näin on myös biologiassa, kaikki pienet samankaltaisuudet eivät merkitse automaattisesti sukulaisuutta. RNA/DNA ketjujen samankaltaisuuksissa toimii tietty säännönmukaisuus eli biologinen rajallisuus. Geneettisessä perimässä toimii rajallisuuden laki (fakta) eli "aivan kaikki ei ole mahdollista".
        Jotkut eivät vaan halua ymmärtää lisääntymisbiologioiden rajallisuutta.

        Käsitys rajattomista mutaatioista eliökunnissa on silkkaa mielikuvitusta. (teoreettista toiveajattelua evoluution puolesta)

      • gfkhlkjjfhfh
        älä-jaksa-jankuttaa kirjoitti:

        Seko seko. Yhteinen kantamuoto ei ollut mikään nykyapinoista. Homo suku erosi nykyapinoihin johtavasta haarasta n. 7 miljoonaa vuotta sitten.
        Lisääntymisbiologiaa tuntevat kaikki tällä palstalla kirjoittajat peltiseppää paremmin. Juttusi ovat typeryydessään lapsellisia.

        Juttusi on pelkkää lapsenuskoista horinaa.

      • voi-kressua-voi
        gfkhlkjjfhfh kirjoitti:

        Juttusi on pelkkää lapsenuskoista horinaa.

        Ei, vaan biologiaa. Molekyylikello antaa lajiutumisiän melko tarkasti. Minä perustan väitteeni tieteeseen, en uskontoon, jolle lapsenusko on tavoiteltava ominaisuus.

    • Toisinko-sanoen

      ""Yhteinen kantamuoto ei ollut mikään nykyapinoista. Homo suku erosi nykyapinoihin johtavasta haarasta n. 7 miljoonaa vuotta sitten. "
      "Tosin sanoen se "yhteinen kantamuoto" on silkkaa mielikuvitusta. "

      Aloitat kirjoittamalla -toisin sanoen- ja jatkat aivan päinvastaisella väittämällä. Jos olemme eronneet nykyapinoista, on meillä yhteinen kantamuoto. Miten vitussa kukaan voi olla noin tyhmä, vai onko teillä kressuilla valehteleminen jo noin verissä?

      Väännän ihan pläkkipellistä, jos sitä ymmärrät paremmin:
      Olen isoisäni äidin lastenlastenlasten sukulainen, vaikka en olekaan polveutunut juuri kyseisestä lastenlastenlapsista. Niin yksinkertaista se on. Kuin peltiä taivuttaisi.

      • pellisepänkisälli

        Tarkemmin > kuin ohutta lehtipeltiä taivuttelisi.

    • doiguodfg

      Aloittaja on oikeassa siinä että olematon ei voi murentua, kuten evoluutio, jota ei ole.

      • Toivo.Lång

        Evoluutioksi sanottu ilmiö etenee luonnossa maailman tappiin. Harhauskonnon harrastajien rivit harvenevat sitä mukaa kun pakko uskoa, poistuu.

        Telluksen evoluutio on "tilapäinen" . Kun aurinko on polttanut kaiken karrelle. Vesi ja kaikki kosteuskin on haihtunut maapallolta avaruuteen.

        Evoluutiolla tulee olemaan kuitenkin miljardien vuosien mittainen, kunnioitettava työpäivä.

      • asdahdaag
        Toivo.Lång kirjoitti:

        Ei kosteus haihdu avaruuteen vaan se tiivistyy ilmakehään. Etkö ole pilviä nähnyt?

      • fkfglkjhlfjhj

        Evoluutio ei etene koska se ei ole koskaan alkanutkaan.

      • jkhjhkjhjkhkjh
        asdahdaag kirjoitti:

        Ei kosteus haihdu avaruuteen vaan se tiivistyy ilmakehään. Etkö ole pilviä nähnyt?

        Taitaa olla pilvet vähissä, kun aurinko saavuttaa vaiheen, jossa se kasvaa punaiseksi jättiläiseksi.

    • kertokaa_minulle

      Luonnon valinta = tyhmyyden valinta omaan päähän. Miksi ainoa vaihtoehto tässä valinnassa on tyhmyys?

      • Ei-järki-päätä-pakota

        Vaan kun ei ole. Tieteellisen maailmankuvan omaksuminen ei ole tyhmyyttä. Sen sijaan riippuminen maailmankuvassa, joka perustuu 3000 vuotta vanhoihin paimentolaisten uskomuksiin, on useimpien mielestä tyhmyyttä.

    • Jos mitä vähemmän evoluutioteoria murenee, sitä enemmän se on totta.

      • asdasdaah

        Ei valhe ole totta ja evoluutio on valhetta.

      • tyhjä-tynnyri
        asdasdaah kirjoitti:

        Ei valhe ole totta ja evoluutio on valhetta.

        Todista se ja paikkasi tieteen historian suurten joukossa on taattu. Jos sinulla ei ole muuta tarjota kuin samaa tyhjää jankutusta, voit pysyä hartauskokouksissasi.

      • Taisi väsy painaa, kun meni arvostelu väärään osoitteeseen.
        M-Kar totesi: "Evoluutiota saa vapaasti todistaa vääräksi ja vapaasti todistaa parempaa teoriaa oikeaksi." Ja tämähän on aivan totta.
        Hihhuliväki ei todistele evoluutioteoriaa vääräksi, koska heidän todisteluillaan ei ole minkäänlaista tieteellistä painoarvoa. Ne todistelut ovat omalle laumalle suunnattuja, joita sitten asiaa ymmärtämättömät tälläkin sivustolla pitävät valideina väitteinä.

        Sitten kommenttiisi: "M-Kar. "Ei valhe ole tottaja evoluutio on valhetta"
        Kyseinen lainaus on nimimerkin "asdasdaah" kirjoittama. Hänen argumenttiensa tason näkee siitä, että kaveri kirjoittelee yhden väitelauseen kommentteja niitä lainkaan perustelematta.

      • agnoskepo kirjoitti:

        Taisi väsy painaa, kun meni arvostelu väärään osoitteeseen.
        M-Kar totesi: "Evoluutiota saa vapaasti todistaa vääräksi ja vapaasti todistaa parempaa teoriaa oikeaksi." Ja tämähän on aivan totta.
        Hihhuliväki ei todistele evoluutioteoriaa vääräksi, koska heidän todisteluillaan ei ole minkäänlaista tieteellistä painoarvoa. Ne todistelut ovat omalle laumalle suunnattuja, joita sitten asiaa ymmärtämättömät tälläkin sivustolla pitävät valideina väitteinä.

        Sitten kommenttiisi: "M-Kar. "Ei valhe ole tottaja evoluutio on valhetta"
        Kyseinen lainaus on nimimerkin "asdasdaah" kirjoittama. Hänen argumenttiensa tason näkee siitä, että kaveri kirjoittelee yhden väitelauseen kommentteja niitä lainkaan perustelematta.

        OK. Väsyneenä kirjoittaminen on kuin ajaisi autoa parin promillen myötäisessä. Sori. TL.

      • 7.11.2015

      • adasdasdsaas

      • asdasasdaal
        tyhjä-tynnyri kirjoitti:

        Todista se ja paikkasi tieteen historian suurten joukossa on taattu. Jos sinulla ei ole muuta tarjota kuin samaa tyhjää jankutusta, voit pysyä hartauskokouksissasi.

        Senkö 'tieteen' mikä perustuu valheelle ja väärille uskomuksille ja jota täytyy korjata jatkuvasti kun se on täynnä virheitä?

        Kiitos vaan mutta minä nauran tälle teidän 'tieteelle'.

      • tyhmät-tyhjää-nauravat
        asdasasdaal kirjoitti:

        Senkö 'tieteen' mikä perustuu valheelle ja väärille uskomuksille ja jota täytyy korjata jatkuvasti kun se on täynnä virheitä?

        Kiitos vaan mutta minä nauran tälle teidän 'tieteelle'.

        Naura vaan ja kaikki täysipäiset ihmiset nauravat kressupelleille, jotka horisevat 6000 vuotta vanhasta maapallosta. Taitaa itseäsikin hävettää.

      • adasdasdsaas kirjoitti:

        Aloitetaan siitä että sillä ei ole mitään väliä milloin se kuoli, sehän on jo kuollut.

        Tietysti on merkitystä kun tarvitaan teoria joka selittää ne havainnot ja ennustaa tulevaa. Nyt sitten nähtävästi evoluutioteoria on totta kun sitä tukee havainnot eikä kukaan onnistu todistamaan vääräksi tai esittämään parempaa teoriaa tilalle.

      • asdasasdaal kirjoitti:

        Senkö 'tieteen' mikä perustuu valheelle ja väärille uskomuksille ja jota täytyy korjata jatkuvasti kun se on täynnä virheitä?

        Kiitos vaan mutta minä nauran tälle teidän 'tieteelle'.

        Tiede on joka tapauksessa totta, ihan sama mihin avaruus parta ukkoon sinä uskot.

        Tiede hakee totuutta ja tieto asioista tarkentuu kokoajan.

    • 7.11.2015

      Nykyajan ateisti on rakentanut oman evoluutiouskontonsa, mutta ei valitettavasti tajua sitä itse. Alkuun uskonto erotettiin tieteestä, ja nyt tyhmät ihmiset liittävät uskonnon takaisin tieteeseen nimellä evoluutio. Maallistunut "mutavellievoluutiouskonto" vaatii enemmän uskoa kuin mikään taivaallinen uskonto. Sen sijaan älykäs suunnitelma tiedettä mukaillen kuulostaa kaikista järkevimmältä.

    • asdasdasdaal

      Luonnonvalinnan nimeksi sopii paremmin Tuhkimovalinta.

      • Vajakille

        Sinulle nimeksi sopii parhaiten Satu-Seppo-Satu.

    • Minuakin huvittaa kretuliinien uustaisto leppäkepeillä varustautuneina evoluutio-opin mitätöimiseksi suurena virheenä.

      Nyt lähettämään vaan massapostausta ensin Suomen yliopistoja ja ainakin EU-alueen yliopistojen luonnontieteellisiin tiedekuntiin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      19
      2261
    2. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      56
      1864
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      178
      1513
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1493
    5. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      21
      1479
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      310
      1431
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1061
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      63
      1027
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      34
      1005
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      894
    Aihe