Apua aloittelevalle sijoittajalle

keltanokka23

En ole lainkaan varma, onko tämä oikea foorumi kysellä asioista, mutta kyselen silti.

Olen 23v. Sain vuosi sitten mielestäni hyvän työpaikan, jossa on hyvät uranäkymät. Hankin oman asunnon samassa yhteydessä. Minulla on asuntolainaa 120k€ 1.65% kokonaiskorolla sekä 10k€ remonttilaina 3.3% kokonaiskorolla.

Asuntolainaa lyhennän tällä hetkellä 500€ ja remontti lainaa 500€.
Tarkoituksenani oli remontoida asunto ja myydä vuoden päästä pienellä voitolla. Alustavan arvion mukaan asunnon myyntihinta on 140k€ paikkeilla.

Minulla on rahastoissa tällä hetkellä n. 2000€ ja pankkitilillä 10k€ rahaa, jonka haluaisin matalien korkojen vuoksi sijoittaa johonkin tämän syksyn pohjiin. Incap tai volkswagen on ollut mielessäni. Mitä mieltä olette?

Olen proviisioalalla, mutta vuoden ajalta keskikuukausiansio on n. 4100€ nettona.
1000€ lyhennyksen jälkeen joka lyhenee n. 750€/kk minulle jäisi n. 1000€/kk rahaa jonka voisin sijoittaa joko keräämällä isompaa pottia tai sitten ihan vaan 1000€ kuussa. Minulla on ollut muutamia osakkeita ja olen lähinnä vain harjoitellut niiden kanssa. Rahastoihin minulla menee lisäksi 150€/kk tällä hetkellä ja sitä olisi tarkoitus pitää todella pitkään ns. riskittömänä säästönä.. Mutta mihin neuvoisitte sijoittamaan?

Seuraavan 2v strategiani on myydä asunto ja kuitata sillä kaikki velat ja rakentaa omakotitalo ja myydä sekin parin vuoden päästä. Tällä tavoin uskon tekeväni ihan mukavaa tiliä töiden ohella.

En joudu taloudellisesti ahdistukseen jos 10k€ kertasijoitus joita tarkoitus pitää kovan nousun vähintään 50% ajan, vaikka se menisikin pieleen. Laittaisitteko itse johonkin nousevaan osakkeeseen vai kenties johonkin rahastoon?

Miten tulevaisuudessa neuvoisitte sijoittamaan 1000€ / kk mahdollisuuden kanssa ja minkälaisiin tuottoihin tälläisillä sijoituksilla on mahdollisuus päästä esim 10v päästä?

8

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fsaah

      1) maksa remppalaina pois. Ei ole mitenkään sanottua, että aloittelevan sijoittajan sijoitustuotot verojen jälkeen olisi niin hyvät, että kannattaisi sijoittaa ja pitää tuo laina samaan aikaan. Varsinkin, jos se on "kulutusluotto" eikä tulonhankkimislaina.
      2) mieti vielä, onko suunnitelmissasi kyse veikkauksesta, yltiöpäisistä kuvitelmista vai sijoittamisesta. Jos tähtäimesi on yli 10 vuoden päästä, niillä "tämän syksyn pohjilla" on aika vähän merkitystä. Lyhyen tähtäimen kurssiheilunnan arvailu ja hyvään bisnekseen sijoittaminen on kaksi eri asiaa

    • Eläkesäästäjä

      Kokeile Seligsonin tuottolaskuria:
      http://www.seligson.fi/suomi/sijoitustieto/tyokalut/laskurit/tuottolaskuri.html
      Jos sijoitat 1000 €/kk 10 vuoden ajan rahastoihin 9 % tuotto-odotuksella /vuosi, ja hallinnointipalkkiolla 0.6%, sulla on lopuksi kassassa 187 tuhatta euroa, mistä tuottoa 66 tuhatta euroa. Aikanaan joudut maksamaan tuotosta 30...32% veroa jos myyt rahasto-osuuksia pois.
      Mikäli annat vaan ajan kulua tuon 10 vuoden jälkeen, korkoa-korolle -efektin takia vuosi vuodelta rahastopottisi kasvaa aikavälillä 10v -...20v peräti 419 tonniin asti, vaikka et laittaisi rahastoon enää latin latia!
      Ylläolevan kun tajuaisi nuorena, voisi makoisia eläkevuosia alkaa viettämään todella aikaisin...

    • Omakassu

      En suosittele asunto- ja talokeinottelua. En usko, että siinä jää nykyään voitolle. Asiantuntija en ole. Omistusasumista varsinkin velallisena suosittelen kyllä. Ja jos haluat muuttaa isompaan, kannattaa harkita nykyisen jättämistä vuokralle. Silloin saat arvonnousun verottomana.

      Osakepoiminnalla ei kannata odottaa saavansa indeksiä parempaa tuottoa. Mitään "nousevia" osakkeita ei ole olemassakaan. Tai on tietenkin, mutta jos niiden tunnistaminen onnistuisi edes keskivertonerolta, niin niiden arvot nousisivat välittömästi niin ylös, ettei niiltä enää voisikaan odottaa indeksiä parempaa tuottoa.

      Kulut ja riskinsieto ovat olennaisia. Jos metsästät jättipottia, niin laitat kaiken kiinni yhteen osakkeeseen. Jos olet turvallisuushakuinen, hajautat. Hajautus ei paranna tai heikennä tuotto-odotusta, mutta vähentää heiluntaa. Hajauttaminen usein lisää kustannuksia, mutta esimerkiksi Nordnetin Superrahastoon voi sijoittaa kuluitta ja silloin hajautus on jo hoidettu.

      Mihinkään hallinnoituihin kalliisiin rahastoihin en sijoittaisi, ne useimmiten häviävät indeksille, joten miksi maksaa hallinnoinnista?

    • Rahapyöriijapoikii

      Laittaisin kuukausittain menemään vakiosumman Seligsonin edullisiin osakerahastoihin. Osakerahastojen arvot liukuvat ylös alas vuosien mittaan ja kärsivällinen sijoittaja saa hyvän tuoton, kun myy lopulta sopivana otollisena ajankohtana reilumman nousun jälkeen. Noissa on hyvä hajautus ja saa nukkua yönsä rauhassa, kun esim. yksittäisen yhtiön kriisi ei tunnu juuri missään. On myös hyvä hajauttaa useampaan rahastoon. Valitsisin vaikkapa kolme neljä täysin erilaista rahastoa esim.

      - Global Top 25 Brands (USA-painotteinen)
      - Eurooppa
      - Kehittyvät

    • Jäbäilijä

      Osta ässä-arpoja, tee 12 ruksin haravalotto, mene monacon casinolle ja laita 10 k mustalle, tuplaa edellinen, mene klubin sökörinkiin ja nokita viimeiselle kortille 10 k.

    • Sijoittajavuodesta97

      Unohda rahastot ja tee pelkästään suoria osakesijoituksia laatu yhtiöihin. Sitten kun salkun arvo on yli 100k€ niin voi yrittää joatin riskiyhtiöitä. Unohda VW ja Incapi, etsi firmoja jotka maksavat yli 5% osinkoja (Elisa, Fortum, Aspo, Sponda jne)

    • dsewrte
    • TääSeOllaPittää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      9
      1513
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      112
      865
    Aihe