kamala työharjoittelu Kajaanissa

onhyväksikäyttöä

Pahaa-aavistamatta valitsin tämän marketin työharjoittelupaikakseni. Ei olisi pitänyt.
Se oli elämäni pahin työpaikkakokemus. Aivan ka-ma-la, kamala paikka.
Ympäristö likainen ja epäviihtyisä, työilmapiiri huono, työnohjausta ei ollenkaan ja esimiestaidoista ei tietoakaan.
Jouduin syrjinnän ja työpaikkakiusaamisen kohteeksi tässä paikassa.
Koen että minua riistettiin ja hyväksikäytettiin. Tein ilmaista työtä mutta minulle ei opetettu niitä asioita johon oli työharjoittelusopimuksessa sitouduttu.
Kerrankin yks ponnaripäinen blondi natsi "opetti" jotakin selvää asiaa. Kuuntelin hämmästyneenä että joo? Mietin mielessäni että opettaisit jotakin josta on hyötyä. Mutta kun ei opetettu. Sen sijaan kyllä vahdattiin että teen samaa rutiinia jonka kyllä osasin.
En suosittele tätä paikkaa kenellekään tavoitteellisesti opiskelevalle.
Todennäköisesti opiskelija ei saa sitä oppia/kokemusta jonka vuoksi lähti harjoitteluun.
Tunnelmat oli välillä kuin elokuvasta vaarallinen vankila.
Onneksi se on ohi ja nyt on kaikki hyvin.
Tämä kauppa siis sijaitsee Laajankankaankadulla.

8

416

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fasdfasdf

      Onhan se voinut olla melko ikävä kokemus, mutta yleensäkin sanotaan, että huonot kokemukset karaisevat. Varsinkin palvelualalla olisi hyvä kokea se paskin mahdollinen, jolloin tietää miten ei itse kannata käyttäytyä.

      • Toinen_ala_sama_kohtalo

        *mutta yleensäkin sanotaan, että huonot kokemukset karaisevat.*
        Sulla ainakin selitystä riittää.
        Katselimpa juuri elokuvaa jossa 1700-luvun maanomistaja oli rangaissut renkiä. Kuolluthan se renki oli kuin kivi. Karaistunut varmaan.
        Haistakaa mikä ikinä mieleenne tulee.


    • vaihdaalaa

      Fakta on se, että kaupan alan työt ovat järjestään yksitoikkoisia, tylsiä ja yksinkertaisia. Työntekijät turhautuvat pahasti, koska kaupan työssä ei opi mitään uutta eikä kehity. Olet oppinut työtehtäväsi muutamassa viikossa ja sen jälkeen työ onkin pelkkää toistoa päivästä toiseen.

      Kannattaa opiskella alalle, jossa on mielekäs, haastava työ ja hyvä palkka. Esimerkiksi lääkäreille ja opettajille on hyvin töitä ja alla maksetaan hyvää palkkaa. Lääkäreillä ja opettajilla on arvostettu ja haastava työ.

      • Toinen_ala_sama_kohtalo

        Tuokaan ei kelpaa selitykseksi. Kaikenlainen räksytys on kiellettyä ja räksyttäjä syyllistyy työpaikkakiusaamiseen. Opiskelijaa kuuluu arvostaa.
        On niin, että helpommin saavutettavia töitä käydään puolustamaan tapellen.


    • opetussekin

      Kai opit sen, millaista työ kaupan alalla on. Jonkun ne rutiinityöt on tehtävä kuitenkin.

      • EiTyöpaikkakiusaamiselle

      • Työharjoittelukannatti

        "Pahaa-aavistamatta valitsin tämän marketin työharjoittelupaikakseni.Ympäristö likainen ja epäviihtyisä, työilmapiiri huono, työnohjausta ei ollenkaan ja esimiestaidoista ei tietoakaan. Jouduin syrjinnän ja työpaikkakiusaamisen kohteeksi tässä paikassa."

        Sait työharjoittelussasi melko todentuntuisen kuvan kaupan alasta. Kaupan töihin EI perehdytä tai olematon "perehdytys" kestää noin 2 tuntia. Siitä vaan kylmiltään kassalle rahastamaan vihaisia asiakkaita - ja hitonmoisessa viikonloppuruuhkassa tietenkin! Tai osastolle töihin asiakkaitten haukuttavaksi!

        "Sen sijaan kyllä vahdattiin että teen samaa rutiinia jonka kyllä osasin." Ikävä kyllä, kaupassa on töissä porukkaa, jotka ovat tehneet samaa "rutiinia" noin 20-40 vuotta. Työmotivaatio alkaa olla nollassa, kun väännät samaa tahkoa vuodesta toiseen! Työnkiertoa eri tehtävissä ei ole tai työnkiertoon pääsevät vain esimiesten suosikit (Lue= Pomojen sukulaiset yms.)!

        Työharjoittelusi kannatti eli EI kannata hakeutua kauppaan töihin!!!


    • garmanlaki

      kuulostaa liian tutulta-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe