Vain pieni noro ihmiskunnan menneisyydessä

Noin kai voidaan sanoa nykyistä kansainvaellusta. Nyt tapahtuvat "mamuilut" ovat pieniä verrattuna vaikkapa natsien ja kommunistien aiheuttamiin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niinhän lisääntyvän kansainvaellukset veikataan, ja mikä ettei kun on lisääntymisikäisiä, ja elintilaa tarvitsevia.
Emmehän kyllä tiedä tulevista sodistakaan, ne jos mitkä vähentää ihmispopulaatiota.
Holokaustailmiö seurasi juutalaisten valloittaessa Saksan liike-elämää, enpä usko ihmiskunnan muuttuneen siitäkään. Oma suu ja selviäminen vahvemman oikeudella kun kuuluu ihmisluontoonkin.

Muualla maailmassa se on jatkuva liikehdintä kuulemma, emme vaan ole tottuneet moista virtausta idästä näkemään. Luulisi tilaa olevan enemmän Aasian puolella kun karttaa katsoo,...pitäisi saada tienviitta pystytettyä ITÄÄN PÄIN OLKAA HYVÄT, vuorten väliset laaksot ovat hyvin kauniita ja vihreitä paratiiseja, sinne vaan jo vaihteeksi.

Mutta ei, valmiiseen Eurooppaan kultaa vuolemaan sosiaalisesti valmiimmat maat taitaa kiinnostaa, internetin tuoman kuvausten mukaan.
Että sellaista aikaa, ihmetellään nyt sitten:)

Hyviä öitä kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vertailua kirjoitti:

Noin kai voidaan sanoa nykyistä kansainvaellusta. Nyt tapahtuvat "mamuilut" ovat pieniä verrattuna vaikkapa natsien ja kommunistien aiheuttamiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu