Pysyvä oleskelulupa ja perheselvityslomake

Kummastuttaa

Avopuolisoni haki pysyvää oleskelulupaa, sillä jatkolupa on menossa joidenkin kuukausien päästä vanhaksi. Aikaisemmin hänellä on ollut oleskeluluvan perusteena työskentely täällä, mutta nyt hänelle oli mahdollista hakea lupaa myös perhesiteen perusteella, sillä olemme asuneet yhdessä jo reilusti yli 2 vuoden määräajan.
Pysyvän oleskelulupan hakemuksessa kysyttiin Suomessa oleskelun perustetta. Olimme rastittaneet sekä "työnteko A-luvalla" että "perheside puolisoon". Kun kävimme viemässä hakemuksen, meille sanottiin, että ainoastaan yhden perusteista voi valita. Kysyin, voiko perhesiteen valita perusteeksi, vaikka jatkolupa oli työnteon perusteella myönnetty. Se kuulemma käy.

Minulle, hakijan suomalaiselle puolisolle siis, annettiin täytettäväksi PK2_plus-lomake (http://www.migri.fi/download/15231_PK2_plus_Fi.pdf). Tuo lomake on kuitenkin tarkoitettu niille, joiden puoliso hakee ensimmäistä oleskelulupaansa ja asuu vielä ulkomailla. Puoliso sai ensimmäisen oleskelulupansa jo kauan ennen tapaamistamme ja olemme asuneet koko seurustelumme ajan Suomessa! Siksi kysymykset perhe-elämästä eivät sopineet meidän tilanteeseemme.
Tässä lomakkeessahan on kaksi vaihtoehtoa, joista oli valittava sopiva ja vastattava sen kysymyksiin:

A Olet avioitunut puolisosi kanssa /parisuhteenne on rekisteröity ja olette asuneet ja viettäneet yhteistä perhe-elämää muualla kuin Suomessa
B Olet avioitunut puolisosi kanssa/parisuhteenne on rekisteröity, mutta ette ole asuneet yhdessä ja viettäneet yhteistä perhe- elämää Suomen ulkopuolella

Lisäksi mainitaan, että jos parisuhde on AVOliitto, pitäisi vastata kohdan A kysymyksiin. Eli B koskisi vain avioliittoa/rekisteröityä parisuhdetta. Aloin täyttää kohtaa A:ta, mutta koska puolisoni jo asuu Suomessa, en voinut vastata kysymyksiin kuten "Millä tavoin olette pitäneet yhteyttä sinä aikana, kun sinä olet ollut Suomessa?"
Niinpä kysyin virkailijalta, että mitä kohtia minun pitää täyttää. Hän sitten neuvoi vastaamaan kohdan B:n kysymyksistä niihin, joihin voin vastata ja merkitsemään vielä samaan kohtaan erikseen, että asumme avoliitossa. Vastasin sitten kysymyksiin 1, 2, 3, 7, 8, 9 ja 10. Jätin sitten vastaamatta kysymyksiin, kuten "Oletko tavannut puolisoasi avioliiton solmimisen jälkeen?", koska eihän tuo nyt koske millään tavalla meitä... Niin kuin ei koko B-kohta muutenkaan, sillä onhan se tarkoitettu naimisissa oleville pariskunnille, jotka eivät ole asuneet yhdessä.

Tuntuu oudolta, että minua pyydettiin täyttämään tuo lomake, ja jäinkin miettimään, että menikö tämä nyt niin kuin pitikin? Vai onko tuo ainoa perheselvityslomake mikä on olemassa ja siksi minun piti täyttää se edes jotenkin?

Se oli myös meille uutta, että kuulemma Suomen kansalaisen puolisolta ei vaadita selvitystä toimeentulosta. Annoimme kuitenkin varmuuden vuoksi liitteeksi puolisoni palkkatodistuksen, jossa näkyy työsuhteen alkamispäivä, tämän ja edellisen vuoden tulot, veroprosentti jne... Nyt toivon, että olisimme sittenkin tehneet hakemuksen työnteon perusteella!

Voiko olla, että ollaan nyt täytetty hakemukset väärin (vaikka tehtiin niin kuin neuvottiin) ja pysyvää oleskelulupaa ei myönnetä? Kaikki pysyvän oleskelulupan edellytykset täyttyy ja mitään oikeaa syytä luvan eväämiselle ei ole.

2

1493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuuntunut

      Jos jonkinlaista kaavaketta maahanmuuttovirastoon lähettäneenä, olen sitä mieltä ettei niistä mitään tolkkua ja varsinkaan päätöksistä saa. Suomen kansalaisen puolison toimeentulolla ei ole väliä, koska aviopuolisot ovat elatusvelvollisia toisilleen. Tuo hakemusten jättäminen myös maksaa ja niitähän on erihintaisia, puhelimessa esim. kerrottiin perhesiteen perusteella olevan halvempi kuin työn, mutta toisin kuitenkin kävi about 500€ kuitenkin meni.

    • Lamanamana

      Hyvä tilanne teillä ja oleskelupa jotain kautta varmastikin myönnetään. Meillä taas maahanmuuttovirasto on tehnyt elämän vaikeaksi. Mies on saanut täysin mielivaltaisia ja virheellisiä päätöksiä ja joutunut niistä jatkuvasti valittamaan. Joillakin virkailijoilla siellä on ilmeisesti suunnaton halu käyttää valtaa ja päteä. Selvästikin aistittavissa on kiusanteko ja halu tehdä ihmisen elämä mahdollisimman vaikeaksi. Nyt ovat sitten sitä mieltä, ettei lapsen, joka muuten on alle vuoden ikäinen ja vanhemman välinen yhteydenpito mitenkään kärsi, kun isä poistetaan maahan jonka kansalainen on. Olen tässä nyt sitten miettinyt miten tuo yhteydenpito tapahtuu, kun ei vauvasta vielä oikein ole edes skypettelemään. Onko ideoita? Minulla itselläni ei olisi varaa matkusteluun, enkä oikein tiedä minkälaisiin olosuhteisiin isä joutuu jos hänet sinne lähdetään kuljettamaan. Olen nyt kuitenkin harkinnut asuntoni alivuokraamista jollekin ja passin hankkimista vauvalle, jos tässä kuitenkin itsekin vaihtaisin maisemia. Emme me tosin varmaankaan isän kotimaassa voi elää, mutta ehkä jollain keinoin samalla mantereella. Kaipa ne kelan tuet siellä elämiseen riittää jos laitan kaikki säästöni matkoihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      94
      4165
    2. Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.

      Tämä asia ihmetyttää suuresti.
      Maailman menoa
      67
      3421
    3. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      72
      3064
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      81
      2539
    5. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      5
      2346
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      203
      2126
    7. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      30
      2061
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      41
      860
    9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      73
      781
    10. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      52
      756
    Aihe