kun isä hylkää lapsensa

antaaollakokonaan

Erosimme noin vuosi sitten. Mies oli väkivaltainen, eikö ottanut lapsistaan tai perheestä minkäänlaista vastuuta. Erotessa uhkasi että jos lähden hän hylkää lapsensa myös. Minulla on yksinhuoltajuus. Tapaamissopimus on mutta isä,ei sitä halua noudattaa. Lähinnä soittelee ja pyytää tuomaan lapsia minne milloinkin, ei kuulu minulle minne lapset vie.
Alkuun ajattelin että annan isän pompottaa miten haluaa ja tulla kotiimme ym. Tapaamiset menivät aina siihen, että alkoi minun psyykkaaminen uudelleen yhteenpalaamiseen. Lapsiinsa ei kiinnittänyt huomiota.
Jos ei saa tulla kotiimme sanoo ettei sitten tule lapsiakaan hakemaan.
Ajattelin että parempi antaa isän tavata miten haluaa ja kykenee ihan vaan lasten takia.
Lapset eivät isästään puhu, joskus sanovat ikävöivänsä.
Koskaan en heille kerro isän minulle antamista katteettomista lupauksista. Tapaamiset päättyvät aina riitelyyn ja lasten itkemiseen.
Minulla on velvollisuus antaa lapset isälle tapaamissopimuksen puitteissa, mutta hän kuvittelee että voi aina tulla ja hakea TOISEN lapsista johon on enempi mielistynyt. Lupailee heille asioita jotka eivät koskaan toteudu.
Surullista että tällä menolla lasten suhde isäänsä katkeaa näköjään kokonaan.
Jos voisi asiallisesti lapset hakea ja viettää vaikka tunnin ulkona (sopparissa on 2 vkl kuussa hänelle) ilman että sama henkinen väkivalta minua kohtaan jatkuu.

52

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunäitihylkäälapsensaoik

      Surullista että olet se lapset isästään perusteettomasti vieraannuttanut yhäriruikku; tällä menolla siis lasten suhde isäänsä katkeaa kokonaan..
      josta olet yksin vastuussa ajatelessasi vain omaa napaasi ja kostamista-
      si lapsen kautta. Kasva aikuiseksi, et omista lasta, lapsella on kaksi van-
      hempaa ja huoltajaa; et vain sinä, halusit sitä tai et.

      • kotet

        Ole hiljaa katkeroitunut paska! Mitäs itse munasit avioliittosi, turha nyt vinkua ja valittaa.

      • vedäkuivat
        kotet kirjoitti:

        Ole hiljaa katkeroitunut paska! Mitäs itse munasit avioliittosi, turha nyt vinkua ja valittaa.

        katkeritunut yhruikku! Mitäs itse munasit avioliittosi, turha nyt vinkua ja valittaa ryhtyessäs yhruikuks vieraannuttaessas itse lapset isästään.

      • Anonyymi

        Nimi ja yhteystieto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimi ja yhteystieto.

        Nimi ja yhteys tieto.

      • Anonyymi
        kotet kirjoitti:

        Ole hiljaa katkeroitunut paska! Mitäs itse munasit avioliittosi, turha nyt vinkua ja valittaa.

        Oikaisu otsikkoon: kun äiti hylkää lapsensa viranomaismenettelyssä

    • Jukni

      Niin ei sinulla ole velvollisuutta päästää ex miestäsi kotiisi eikä hänellä ole oikeutta tulla kotiisi ilman sinun lupaa... ...hän voi ottaa lapset vastaan pihalla ja tuoda pihaan !!!

    • parempi-näin

      Minulle kävi juuri niin. Tai meille, lapselle ja minulle.
      Tyttö oli 5-vuotias kun erottiin, hänellä oli toinen ja oli puuhaamassa muuttoa naisen luo. No hain sitten eroa,yksipuolisesti, ja mies alkoikin katua. Halusi takaisin eikä kuulemma ymmärtänyt ollenkaan miksi halusin erota. Kai meidän sitten olisi pitänyt elää jonkinlaisessa kolmen liitossa?
      Jo alkujaan, kun tyttöä odotin, mies eli kuten mitään lasta ei olisikaan tulossa. Ei osallistunut mihinkään ja yksin synnytin.
      Ilmoitin sitten miehen isälle (äiti kuollut) että täällä se nyt sitten on,uusi lapsenlapsi! Hetken päästä miehen sisko soitti miehelle ja kysyi onko se totta vai valehtelenko! He eivät raskaudesta mitään tienneet, miehellä oli hyvin etäiset välit perheeseensä.
      No, eron tultua tosiasiaksi mies häipyi kuvioista. Sain melkein väkisin työntää tyttöä tapaamisiin, isää ei kiinnostanut. Tyttö ei suostunut yöpymään isänsä luona, ei koskaan sanonut isää isäksi vaan etunimellä.
      "Paras" oli se, kun mies tytön täytettyä 18 sanoi että nyt sitten et enää ole mun lapseni, kaikki isänvelvollisuudet on täytetty! Se oli tytölle iso isku, vaikka ei koskaan niin läheisiä isän kanssa olleetkaan. Nyt hänellä on pintapuolinen yhteys isäänsä, mutta sanoo, että anteeksi ei voi koskaan antaa sitä, että isä ei välittänyt ja hylkäsi.
      Lisättäköön,että elatusmaksua hän ei koskaan maksanut penniäkään. Isompiin hankintoihin lapselle "pakotin" hänet osallistumaan. Olen parempituloinen ja minulla ja meillä on asiat hyvin. Rahallisesti tyttö ei häneltä mitään vaadi eikä vaatinut, ihan vaan isää olisi kaivannut.
      Kyllä näitä "isiä" valitettavasti on.

      • Aikku85

        En lukenut muiden kommentteja ollenkaan, vaan aloin suoraa kirjoittamaan tätä omaa kommentointia. Multa huostaan otettiin viime vuonna kolme lasta (kahdelle miehelle lapset) ja kumpikaan miehistä ei halua tavata lapsiaan. Enää en tee lapsia. Kärsin sairaudesta ja kyllä lapset ansaitsisi mukavat isät, mutta ei. Sijaisisät ovat onneksi aivan huippuja:) Ole ketjun aloittaja onnellinen lapsistasi ja itse nään kerran kuussa tenavat, ikävä ;(

      • hyväetedeskerrankuussa
        Aikku85 kirjoitti:

        mun ei anneta olla isä ollenkaan; terveiset vain narsistiseen Raision kaupungin lastensuojeluun ja lastebnvalvojalle nimim; rakastava isä
        ja perätön lausuma tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, toiveista
        ja lausunnoista asua myös isällään, mitä oikeasti on tapahtunut, mi-
        tä osapuolet, lapset ja viranomaiset lausuneet, mistä yhdessä sovittu.

      • Anonyymi
        hyväetedeskerrankuussa kirjoitti:

        Lapsillasi on jo uusi isä. Timo on paljon parempi kuin sinä

      • Anonyymi

        Kyllä sen ukon perinnöstä jos sellainen joskus jää, tulee lakiosa vähintään tytölle kuulumaan. Näin sanoo laki. Törkeä, vähä-älyinen ukko jos kerran tytölleen sanonue ettei tämä ole enää hänen tyttönsä. (Missähän asiayhteydessä tapahtunut?) Kaikenlaisia maa päällään kantaakin.

    • valehteleviaäitejäjavira

      myös riittää vieraannuttaessaan yhteiset lapset tarkoitushakuisesti
      omasta isästään ja isän huollosta, asumisesta/ tapaamisoikeudesta jauhaessaan paskaa tuomioistuimessa lapsen toiveista ja lausun-
      noista asua myös isällään..

    • filosoofinainen

      Niinpä, monesti se on jos miehellä on uusi suhde, niin kyllä sieltä nopeesti tulee vaatimus hän tai kakarat? Miehet ei ole niinkuin äidit, ajattelevat lapsiaan vaan että itsellä on pyykkäri ja siivooja, se on tärkeempää.
      Miehet kun maksaa sen 150 e kk, niin se kattaa miehen mielestä kaiken, mutta äiti, äiti, joutuu maksaan ja huoltamaan lapsensa aikuisuuteen asti, ja hinta on enempi kuin se 150 e kk!
      Toisaalta on hyvä että mies ei tuo niitä naisiaan ex lasten ja ex vaimon luokse. Laastarisuhde on miehelle monesti tärkee jotta pääsee selviflle vesille, vasta sitten etsitään tosirakkautta, jota tuskin tulee, sillä ensirakkaus on se ex vaimo jonka kanssa ne lapset ovat, se on rakkautta ei mikään muu.

      • Jukni

        Se että maksaa elkkuja 150euroa kuukaudessa ei kerro mitään lapsesta välittämisestä vaan sen ettei elätä ex puolisoa eikä osallistu hänen talouteen yhtään (leikatkon itse nurmikkonsa,korjatkoon itse talonsa/autonsa,kuljettakoon lapset silloin kun on hänellä). Ja se että ei meillä mun vaimo ole koskaan käskenyt valita hänen ja lasten välilltä ! Ostan vaatteita lapsille ja vietän aikaa lasten kanssa sen mitä ex puoliso antaa viettää mutta vietän sen ajan lasten ja vaimoni kanssa oman perheen kesken en ex:n kanssa !

      • mietippäsitä
        Jukni kirjoitti:

        Mutta manipuloi sinua sinun tietämättäsi, ja hykertelee itsekseen. Et vaan huomaa sitä, ja jos huomaat kiellät itseltäsi totuuden, Ihmistä voi manipuloida hiljaa, ohjaamalla psykolodisesti niin kuin itse haluaa. Se tarvitsee kieroa mieltä, jotta toinen ymmärtää että ne ovat hänen omia ratkaisuitaan vaikka toinen ohjailee.

      • Jukni
        mietippäsitä kirjoitti:

        Niin kuka manipuloi ??? Ex yritti mut en antanut periksi! Ja nykyinen vaimo tulee hyvin toimeen lasten kanssa !
        Nuo fobiasi on hiukan sinne sairauden puolelle meneviä !
        Vaikka olen uudelleen naimisissa ja meillä kummallakin on lapsia niin silti meidän elämä on ihan tavallista perhe elämää

      • oyp

        Juuri tuota tarkoitin, et huomaa kun naiinen manipuloi sinua tai kiellät sen. Yrität leikkiä kovista, kun epäonnistuit edellisessä liitossa, ja vaimosi heitti sut pellolle, nyt uskottelet itsellsi että olet kovis.
        Noh sinä voit kuvitella ihan mitä haluat, psykologiaa lukenena suuren perheen kasvattaneena ymmärrän paljon asioita joista sinä et tiedäkkään. Kurja kun vihaat omia lapsiasi noin paljon, sinusta he ottavat mallia miten kohdella ihmisiä, heidän äitiään varsinkin. Ei mitenkään hyvä esikuva. He tekevät samoin kun ovat aikuisia, vihaavat lastensa toista vanhempaa ja vaihtavat sen toiseen, koska ovat nähneet että niin tehdään. Sitten vaan haukutaan toinen vanhempi ja aletaan hekuttamaan uusia vieraita ihmisiä. Oikeasti säälin semmoisia lapsia jotka tuollaiseen joutuvat. Omani aikuiset lapset ei koskaan ole joutuneet tuohon, eivät koskaan ole pakotettu näkemään perheenrikkojaa ja siksiovatkin erityisen ihania ja perheellisiä ihmisiä. Tietävät mikä on oikein ja mikä väärin. Isä teki erittäin väärin kun vaihtoi heidät sutturoihin, siksipä eivät halua olla isän kanssa tekemisissä.

      • Jukni
        oyp kirjoitti:

        Sinut miehesi hylkäsi mutta minä itse erosin vaimostani ja rupesin vasta 3vuotta eron jälkeen seurustelemaan ja 5vuotta eron jälkeen naimisiin joten nykyinen vaimoni ei liity eroon ! Vaimolla on aviollinen oikeus omaisuuteeni EX:llä ei mitään oikeuksia eikä minulla velvollisuuksia häneen!

      • älävalehteleitsellesi

        Jos sinulla on niin hyvin asiat, miksi olet noin täynnä vihaa ja katkeruutta?
        Kävikö sittenkin niin, että se oli ex joka haki eroa kun sinä olit mokannut koko homman? Sitten sinä yllätyit että kuinkas tässä näin kävi!?

      • Jukni
        älävalehteleitsellesi kirjoitti:

        Jos sinulla on niin hyvin asiat, miksi olet noin täynnä vihaa ja katkeruutta?
        Kävikö sittenkin niin, että se oli ex joka haki eroa kun sinä olit mokannut koko homman? Sitten sinä yllätyit että kuinkas tässä näin kävi!?

        Ei kyllä hain eron dominoivasta narsistisesta akasta! Enkä vähiten sen takia että siinä taloudessa ei ollut mitään muuta kuin hänen suku,kaveri/ystävät... ...se akka vei lapsetkin pois aina kun mun vanhemmat tuli kylään tai se akka kielsi mun vanhempia tulemasta ! Ja periaatteessakin pidän EX:n poissa meiltä vaikka lapset olisi meillä ja periaateestakin kieltäydyn kaikesta avun annosta ! Ja sinä OYP olet se katkera jätetty sutturan vihaaja se erottaja vanhempi joka ei päästänyt lapsia isälleen ja VALEHTELEE ETTÄ ISÄ HYLKÄSI VAIKKA VAIN SINUSTA EROSI

        Et ole vielä päässyt eroon ex vaimostasi, rakastat häntä yhä! Laastarin kanssa yritä elää ja unohtaa entisen aimon ja lapset, onneksi sulla on tuommonen laastari joka kannustaa siihen, vai onko se onni?
        Kova uhma sulla ainakin on, sut on manipuloitu vihaamaan häntä vaikka todellisuudessa et vihaa vaan aina on sun sydämessässi, mutta kun tiedät ettei hänb huoli sua enää takasin kun olet mokannut, niin se on sulle kova paikka, siksi tarviit laastarin jotta jaksat olla ja mennä eteenpäin.
        Noh, mä en ota sun juttuja minusta tosissani, se on sun katkeruutta kun sulla kävi huono flaksi niin uskomalla että muillakin niin sekin jo auttaa sua.
        Juu kyllä mies vaihtoi minut ja lpaset perheenrikkoja sutturoihin, se on tosi sitä en kiellä, niin vaan me menimme vaihtoon kun lyty lapseton suttura, ei tarvinnut enää hoitaa lapsia ja olla mistään vastuussa, se on miesten helppoa elämää. Mutta kyllähän mies nyt siitä maksaa me kaikki koko perhe ja koko suku olemme hylänneet nyt miehen, ei mitään asiaa meidän perheen juhliin tai suvun juhliin. Mies miettii että kannattiko?
        No ei varmaan kun menetti minut, lapset ja lastenlapset ja koko sukunsa. Eniten tässä mies kräsi kuin me. Meillä on toisemme, miehellä ei mitään. Lapset sanovatkin että olen maailman para äiti kun pidin heidän puoliaan, ettei tarvinnut nähdä perheenrikkojai ja kuunnella niiden haukkuja ja kiusaamista, tottkai minä olen lasteni puolella. Koskaan ei lapsia pakotettu näkemään isänsä sutturoita, se olisi ollut meille kaikille järkyttävää, sillä emme varmasti tietäisi missä olisivat lapset nyt sillä emme olisi heitä enää nähneet ikinä. Mutta oonni oli kanssa mme, ja mies tajusi itsekin että se olisi vanhingollista lapsille nähdä miten isä vaihtoi heidät ja toisi uusia naikkosia meille kiusaamaan ja haukkumaan, siihenemme läjhteneet mukaan. Onneksi emme.

        Olen olen päässyt eroon olen saanut jopa oman talonkin takaisin! Ja meilläpä sekiusaaja oli se ex akka mutta ethän sinä sitä tajua niin kuin et tajunut itse kiusaavasi omiasikaan erottamalla/vieraannuttamalla heidät isästä sinä äidin kuvatus ! Ja sinua ei ole tarvinnut manipuloida koska olet psykopaatti ja siksi miehesi jätti sinut

      • mieskärsiijapaljon

        Meillä olisi varmasti samatilanne jos olisimme päästäneet perheenrikoja naikosen meidän elämään. Meillä ei miehen sutturaa kotiimme laskettu eikä lasten elmään ollenkaan, ja se on niin suuri asia, että luojan kiitos ettemme päästäneet. Voisimme olla samassa tilanteessa kuin sinä. Onneksi olin fiksu ja estin ja kielsin naikkosen meille tulon ja sanoin miehellekin ettei tuo sitä naikkosta meille ja lastn lähelle, sanoikin että hänen naikkoset ovat huonoa seuraa meille eikä siksi koskaanpakottanut meitä näkemään semmoisia.
        Jos sutturaa ei olisi ilmestynyt, ei mies olisi lapsiaan hylännyt ja vaihtanut, mutta kun ikävä kyllä näitä naikkosia liikkuu siellä tällä, ja koskaan ei voi tietää kenen perheesen peisytyy ja vie lapsilta isän. Harmi että sattui olemaan meidän mies, mutta toisaalta, emme itse olisikaan huomanneet millainen kaksinaamainen mies oli. Mies joka lapset vaihtaa sutturoihin ei ole minkään arvoinen. Nyt on mies surku kun ei ole lapsia eikä ole lastenlapsia eikä sukua jäljellä, hah... sitä saa mitä tilaa.

      • Jukni
        mieskärsiijapaljon kirjoitti:

        Mutta meillä ei olekkaan perheen rikkojaa talossa eikä sutturaa ja narsisti ulkoistettiin perheestä aikoja sitten !

      • Anonyymi
        oyp kirjoitti:

        Et ole vielä päässyt eroon ex vaimostasi, rakastat häntä yhä! Laastarin kanssa yritä elää ja unohtaa entisen aimon ja lapset, onneksi sulla on tuommonen laastari joka kannustaa siihen, vai onko se onni?
        Kova uhma sulla ainakin on, sut on manipuloitu vihaamaan häntä vaikka todellisuudessa et vihaa vaan aina on sun sydämessässi, mutta kun tiedät ettei hänb huoli sua enää takasin kun olet mokannut, niin se on sulle kova paikka, siksi tarviit laastarin jotta jaksat olla ja mennä eteenpäin.
        Noh, mä en ota sun juttuja minusta tosissani, se on sun katkeruutta kun sulla kävi huono flaksi niin uskomalla että muillakin niin sekin jo auttaa sua.
        Juu kyllä mies vaihtoi minut ja lpaset perheenrikkoja sutturoihin, se on tosi sitä en kiellä, niin vaan me menimme vaihtoon kun lyty lapseton suttura, ei tarvinnut enää hoitaa lapsia ja olla mistään vastuussa, se on miesten helppoa elämää. Mutta kyllähän mies nyt siitä maksaa me kaikki koko perhe ja koko suku olemme hylänneet nyt miehen, ei mitään asiaa meidän perheen juhliin tai suvun juhliin. Mies miettii että kannattiko?
        No ei varmaan kun menetti minut, lapset ja lastenlapset ja koko sukunsa. Eniten tässä mies kräsi kuin me. Meillä on toisemme, miehellä ei mitään. Lapset sanovatkin että olen maailman para äiti kun pidin heidän puoliaan, ettei tarvinnut nähdä perheenrikkojai ja kuunnella niiden haukkuja ja kiusaamista, tottkai minä olen lasteni puolella. Koskaan ei lapsia pakotettu näkemään isänsä sutturoita, se olisi ollut meille kaikille järkyttävää, sillä emme varmasti tietäisi missä olisivat lapset nyt sillä emme olisi heitä enää nähneet ikinä. Mutta oonni oli kanssa mme, ja mies tajusi itsekin että se olisi vanhingollista lapsille nähdä miten isä vaihtoi heidät ja toisi uusia naikkosia meille kiusaamaan ja haukkumaan, siihenemme läjhteneet mukaan. Onneksi emme.

        Kukaan ei pääse puolisosta eroon kun sen joku vie! Jos ero olisi pariskunnan oma päätös siitä pääsisi yli mutta kun toinen viedään niin siitä ei pääse vaimo eikä lapset koskaan eroon.
        Ainoa vaihtoehto on unohtaa koko mies ja lasten isä, lapsille se on vaikeeta mutta kun heille sanoo että isä hylkäsi teidät jonkun lehmän takia niin kyllä tajuuvat, sillä yksikään mies ei ole isä joka omat lapset hylkää. Se on oikein ettei mies ole lapsille enää mitään, vieras ukko joka vaihtaa oman perheensä. Sitä ei kenenkäänt arvi antaa anteeeksi eikä unohtaa tekoa, vaikka ijän unohtaakin. Muuta sellainen mies ja isä ei ole ansainnut.

    • eipäanneta

      lapsia huoltaa, hoitaa ja kasvattaa; siispä turhaan vingutaan elatusta, ei elatusta ilman lapsen huoltoa, hoitoa ja asumista osiittain myös isällään;
      miksi maksaa kun ei ole lapsen yhteystietoja, nimikin muutettu äidin nykyisen puolison nimiin, huoltajuutta ei ole viranomaisen valehdellessa äidin kanssa tuomioistuimessa lapsen olosuhteet, toiveet ja lausunnot
      sairaudessaan siitä mitä oikeasti on tapahtunut, mitä osapuolet, lapset
      ja viranomaiset lapsen edun mukaisena lausuneet..

    • votier

      Miksi te naiset haluatte väkisin työntää lapsia isälle vaikka tämä on täysi luuseri ja kylmä eikä välitä lapsista tippaakaan! Tätä minä en ymmärrä. On eri asia jos isä on hyvä ja haluaa olla lapsen elämässä.
      Tiedättekö te mitä hirveyksiä te aiheutatte lapselle kun hylkäätte hänet vastahakoisen ''isän'' luokse? Eikö riitä että ''isä'' on inhottava olio joka antaa ymmärtää ettei koskaan lasta halunnutkaan ja että toivoo että pääsee lopullisesti lapsesta eroon kunhan tämä täyttää 18v?
      Lapsi kokee hylkäämisen joka kerta kun äiti työntää hänet ovesta ulos tapaamiseen isän kanssa.
      On turha selitellä että lapsi tarvitsee isän. Tuollainen isä ei ole mikään isä.

      • millainenisä

        sellainen isä, joka ei hyväksy äidin ja viranomaisten lapsen vieraannuttamista ja valehtelua tuomioistuimessa mitä oikeasti on tapahtunut, mitä lapset, osapuolet ja viranomaiset ovat oikeasti lausuneet ja mistä yhdessä sovittu ennenkuin äiti ja viranomaiset käänsivät takkinsa lapsia ja lapsen oikeuksia vastaan sairaudessaan..

      • Miem

        Onneksi kaikki naiset ei ole oyp:n kaltaisia vierannuttajia ja kaikki isätei ole luusereita ja lapset haluasi tullaenmpi isä luokse mutta äiti ei päästä.... ...onneksi meillä toimi tapaamis sopimus !

    • miehetikuisialapsia

      Miehet eivät koskaan näe omia virheitään. Heidän on helpompi nähdä omat virheet hiljaa, syyllistäen muita, sillälailla he saavat sympaitaa ja sääliä muilta kun ryhtyvät marttyyreiksi. Tuttua on, minä hoisin koko huushollin ja lapset yksin vaikka mies oli talossa. Kun ero tuli miehen puolelta, lapset jäivät taaskin minulle mutta kikki vika oli aina minusta lähtöisin. Sillälailla hän varmisti oman asemansa ja näytti vahvuutensa muiden silmissä.

      • naisetikuisialapsia

        Naiset eivät koskaan näe omia virheitään. Heidän on helpompi nähdä omat virheet hiljaa, syyllistäen muita, sillälailla he saavat sympaitaa
        ja sääliä muilta kun ryhtyvät marttyyreiksi. Tuttua on, minä hoisin ko-
        ko huushollin ja lapset yksin vaikka nainen oli talossa. Kun ero tuli nai
        sen puolelta, lapset jäivät taaskin minulle mutta kaikki vika oli aina minusta lähtöisin. Sillälailla hän varmisti oman asemansa ja näytti vahvuutensa muiden silmissä valehdellessaan viranomaisten kanssa
        tuomioistuimessa lapsen olosuhteet perättömässä lausumassaan..

    • pdiojpojpoer

      Sinun ei tietenkään koskaan pidä päästää tuollaista ihmistä kotiisi. Hänellä on kuitenkin tapaamissopimus, joten jos hän haluaa sen mukaisesti lapsia tavata, viet lapset kotisi pihalle isäänsä vastaan. Tapaatte pihalla ja isä ottaa lapset mukaansa. Palauttaa sovittuna ajankohtana sovittuun paikkaan. Yksinkertaista.

      Jos isä ei sitten halua tavata, niin se on hänen ratkaisunsa.

      Miksi et toimi näin?

      • koskaäiti

        viranomaiset ja suomen valtio on mafiavaltio vieraannttaessaan lapsia tarkoitushakuisesti omasta isästään sairaudessaan..

      • Anonyymi
        koskaäiti kirjoitti:

        viranomaiset ja suomen valtio on mafiavaltio vieraannttaessaan lapsia tarkoitushakuisesti omasta isästään sairaudessaan..

        mene lääkäriin, jos olet sairas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mene lääkäriin, jos olet sairas.

        mene itse lääkäriin, jos olet sairas.viranomaiset ja suomen valtio on mafiavaltio vieraannttaessaan lapsia tarkoitushakuisesti omasta isästään sairaudessaan..

    • appelsiinipäärynä

      JOs mies hylkää omat lapset jonkun naisen takia, semmoista miestä ei kannata edes lapsilleen isänä edes pitää. Monta surua ja tuskaa säästyy ja odottelua, isä joka haluaa olla lasten elämässä tekee sen itse. Kukaan ei tee mitään kenenkään käskystä ja vastoin omaa tahtoa.
      Ei ole äidin velvollisuus siitä huolehtia. Jos vieras nainen estää ja kannustaa meistä jättämään omat lapset, on se aika säälittävää, jos mies uskoo, onhänkin säälittävä.

      • ohjeitasitten

        "isä joka haluaa olla lasten elämässä tekee sen itse";
        miten edellä mainittu hoidetaan äidin ja viranomaisten valehdellessa
        tuomioistuimessa perättömässä lausumassaan lapsen olosuhteet,
        toiveet ja lausunnot asumisestaan osittain isällään ja mitä oikeasti
        on tapahtunut, äidin valehdellessa viranomaisille ja maistraattiin laittaessaan lapset nykyisen puolisonsa nimiin ja lasten yhteystiedot
        salaisiksi ettei isä ja isovanhemmat vain saisi yhteyttä lapsiinsa?

    • Anonyymi

      Katkeraa settiä - nyt sovitte isän kanssa aluksi yhteishuollosta ja vuoroasumisesta ilman elatusta lapsen edun mukaisena!!!!

    • Anonyymi

      Yksinhuoltaja vs lapsen etu vs "lastensuojelu" vs isä - missä lapset ja isovanhemmat???

    • Anonyymi

      HYVÄÄ LAPSETONTA ISÄNPÄIVÄÄ. Terveisiä rakkaille lapsilleni aivopestyinä tarkoitushakuisessa väärin lausumin ja tuomioistuimen aivopestyin määrittelyin tekemässsä isovanhempien menettelyssä.

      • Anonyymi

        Yksinhuoltaja vs lapsen etu vs "lastensuojelu" vs isä - missä lapset ja isovanhemmat???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksinhuoltaja vs lapsen etu vs "lastensuojelu" vs isä - missä lapset ja isovanhemmat???

        Sinun ei todellakaan ole pakko olla omien lastesi kanssa, jos et halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun ei todellakaan ole pakko olla omien lastesi kanssa, jos et halua.

        Sinunhan ei todellakaan ole pakko olla omien lastesi kanssa, jos et halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun ei todellakaan ole pakko olla omien lastesi kanssa, jos et halua.

        Idea: vaikket haluakaan olla omien lasteni kanssa niin isänpäiväähän Sinun ei todellakaan ole pakko olla omien lastesi kanssa, jos et halua!

    • Anonyymi

      Yksipuolisuuksiin ei pidä alistua, jos vielä elämää on jäljellä.
      Ilm. 17:5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti."

    • Anonyymi

      Uusi soppari lapsen edun mukaisena eli yhteys huolto, vuoro asuminen, ei elatusta - mieti mitä tuli lapsille ja isälle tehtyä???

      • Anonyymi

        Sitä odotellessa.....

    • Anonyymi

      Jos ei niitä vieraita kantturoita olisi kaikki perheet eläisivät onnellisina. Aina on kuitenkin olemassa kantturoita jotka sotee toisten perheet, kun itsellä ei ole mitään perhettä eikä ystäviä. Kuka haluaa olla perheenrikkoja kantturan kanssa tekemisissä. Kun ei saa snaktiota niin se vaan jakkuu, ei ole enää suomessa montaa parasta ydinperhettä, kaikki on rikottuja. Surullista että naikkoset tekee moista, katkeruus ja oman elämän puuttuminen ja kiva elää tositen kustannuksella.

      • Anonyymi

        Jos ei niitä vieraita sikoja olisi kaikki perheet eläisivät onnellisina. Aina on kuitenkin olemassa sikoja jotka sotee toisten perheet, kun itsellä ei ole mitään perhettä eikä ystäviä. Kuka haluaa olla perheenrikkoja sian kanssa tekemisissä. Kun ei saa snaktiota niin se vaan jakkuu, ei ole enää suomessa montaa parasta ydinperhettä, kaikki on rikottuja. Surullista että miekkoset tekee moista, katkeruus ja oman elämän puuttuminen ja kiva elää tositen kustannuksella.

    • Anonyymi

      Törkeä ukko! Toista lasta ei tule suosia.

    • Anonyymi

      Pyydän, että sellainen vanhempi, joka vieraannuttanut itsensä omista lapsistaan, koska noudattaa laittomia päätöksiä lukisi juuri tuon minkä kirjoitit.Sosiaaliviranomaisella tai lastenvalvojalla ei ole oikeutta ottaa kantaa vanhempien välisiin keskinäisiin ja vapaaehtoisiin mahdollisiin sopimuksiin, mahdollisten sopimusten sisältöön viranhoidossaan. lastenvalvoja ei ole edes sopimusosapuoli. Heillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia estää tai salata kenenkään yhteystietoja.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe