kaavaillaan nyt Suomeen mutta sen täytyisi olla vähintään 800e sillä 550e on niin pieni että köyhyys jatkuisi ja pahoinvointi.Kaikille tuo isompi tuki niin saisi edes ruan ja lääkkeet ja vaatteet.Asuminen tietysti erikseen sillä eihän tuolla vuokraa maksaisi.
PERUSTULOA
ajatushyvämutta
6<50
0Äänestä
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mutta eikäös siihen tule isompi vero%, joten jos oikein ymmärsin ei tästä pienen tulot mihinkään nouse. Heidän tavoitteenaan on edelleen tuo 550 eli 250 menee veroihin! Ei sitää 800 tulla saamaan.
Eivät nämä päättäjät ehdottaisi silmät kiiluen tätä perustuloa, jollei sen avulla saada säästettyä sosiaalikuluissa.
Perustulo on halvempi, kuin mitä nykyinen tukijärjestelmä, koska perustulon lisäksi ei muita tukia enää maksettaisi.
Se kannustavuus työn tekoon tarkoittaa sitä, että on pakko mennä töihin, että saa vuokrat maksettua.
Ei tuo 800 euroa riitä vuokriin, auton käyttökustannuksiin, harrastuksiin ja vielä pitää syödä.
Varmana tulee uusia veroja, että valtio saa varmasti takaisin tuon perustulon.
Älkää menkö siihen halpaan, kuten moni, että hienoa saada 800€/kk tekemättä mitään, senkun makoilee kotosalla.
Karu totuus iskee päin kasvoja näin ajattelevalle.
Kansalaisten tulee nyt vastustaa tällaisia typeriä ehdotuksia.
Saadan päättäjät ihmettelemään, kun ei vastikkeeton raha kelpaakkaan kansalasille.
Tällaisia vastikkeetonta perustuloa tulee inhota yli kaiken, koska se on häpeällistä ja alistavaa.
Vaikka olen itse tuloton, niin vastustan tällaista vastikkeetonta tuloa.
Kyllä rahat täytyy ansaista ja vaivan kautta hankkia, ei niitä automaattisesti tule jakaa.
Miten pärjää sitten pitkäaikaistyötön joka on vaikeasti työllistettävä ja yli 50 vuotias, asumistuki 295e, työmarkkinatuki netto 606e ja sossusta säännöllisesti 270e kk nämä tekee yhteensä jo 1171e niin miten vitussa kela luulee että tälläinen henkilö voi enää pärjätä hengissä kun töitä ei yksinkertaisesti ole olemassa! Mikä vitun jippo tämä taas on olevinaan? Pitäähän ihmisen asua ja syödä sentään! Eikö voitaisi jo pikkuhiljaa alkaa järjestelemään rikkaille samanlaisia jippoja niin että heidän elämänsä muuttuisi helvetiksi niinkun meidän jotka joudumme pakosta olemaan työttöminä! Työttömille alkoholisteille tämä vitun perusraha kokeilu on ihan paikallaan, ei meille jotka emme viinaa läträä!!
Tämä perustulojuttu on saatava nurin.
Nyt kaikki, jotka saatte tukia, niin vastustamaan tällaisia suunnitelmia.
Perustulo koskee vain työttömiä, jotka saa erilaisia tukia.
Perustulo lopettaa kaikki muut tuet ja rahanne eivät riitä vuokraan, sähkölaskuihin, auton käyttökuluihin, eikä elämiseen jää rahaa.
Valtio säästää, koska ei tarvise maksaa enää asumistukea, toimeentulotukea, eikä muitakaan tukia.
Valtiolle kertyy yli 50% säästöjä.
Eivät nämä muut ehdottaisi vastikkeetonta perustuloa ja ne jotka eivät asiaa pidemmälle ajattele, niin kehuvat, että onpa mukavaa, kun valtio alkaa maksamaan rahaa, eikä tarvitse tehdä sen eteen mitään.
Herättää pelkästään epäilyskiä tällaiset vastikkeettomat tuet.
Heti nurin tällaiset huijaus tuet.
ei minkään ''tuen'' kuulu korvata mitään 'auton käyttö kuluja''...se on tarkoitettu autottomille, ei kukaan 'tukia' saava edes voi omistaa autoa.
No, miten sitten maalla käydään maitokaupassa?
Itse pääsen kävellen, kun kauppa on tuossa aika lähellä. Työpaikkahaastattelut ovat olleet 40-60km päässä. Auto pitää olla, vaikkei sitä joka päivä tarviskaan.