Marraskuu...

Joka vuosi tunnen saman marraskuun tunnelman. Se(n) tunnelma on outo. Se tuntuu ulkona ja sisällä. Se on ihana ja kauhea. Se muistuttaa kaikesta minkä ei olisi koskaan pitänyt tapahtua. Se tuntuu pienessä pakkasessa. Puissa. Maassa. Lentelevissä lehdissä. Auringon paisteessa. Sadepilvissä. Kaikkialla. Talvi lähestyy ja jäädyttää kaiken. Se muistuttaa ja kertoo sinusta. Ja välähdyksistä yhteisistä hetkistämme - montako niitä olikaan? Sen tunne ja tunnelma olet sinä.

Voisin aina elää marraskuuta, joka ei muuksi muuttuisikaan. Ei tulisi koskaan joulukuuta, ei joulua eikä mitään muutakaan. Rakkauden, jonka joulu tuo, sen marraskuu vei elämästäni. Joulukuusta ja joulusta tuli kuoleman ja jäätyneen hautausmaan kuukausi.

Mitä on rakkaus? Tiedätkö? Kerro! Voiko siihen jäädä koukkuun vai häviääkö se ja muuttuu joksikin muuksi? Miksi? Vihaksi, epätoivoksi, välinpitämättömyydeksi? Jäi vain kuollutta, kylmää ja pakkasta nuoruuteni marraskuusta. Rakkaus ei koskaan palannut. Sen alkuakaan ei koskaan ehkä edes ollutkaan.

Miten tuomitsitkaan minut? Kuinka näin kävikään? Muutin asumaan elämäni tunkiolle. Entä sinä? Elitkö hyvän elämän? Rakastitko edes itseäsi? Jos rakastat itseäsi niin vältä elämän tunkioita? Tehkää sokeat rakastuneet näkeviksi ennen kuin he saavat aikaan tuhoa itselleen ja muille...