Näin halloween-viikonloppuna tunnelmaan sopii creepypasta-kauhutarinat.
Suomensin itse tämän.
Patsas
Joitakin vuosia sitten eräät pienten lasten vanhemmat päättivät lähteä ulos tuulettumaan. He kutsuivat luotetuimman lapsenvahtinsa kotiinsa. Kun lapsenvahti saapui, perheen kaksi lasta oli jo nukkumassa, joten lapsenvahdille ei jäänyt muuta tehtävää kuin istua hiljaa ja varmistaa, että kaikki sujui normaalisti.
Myöhemmin illalla lapsenvahti alkoi kokea olonsa pitkästyneeksi ja halusi katsoa tv:tä. Hän kuitenkin huomasi, ettei alakerran tv:ssä ollut kaapelikanavia (vanhemmat eivät halunneet lasten katsovan liikaa roskaohjelmia). Niinpä hän soitti vanhemmille ja kysyi, voiko hän katsoa kaapelikanavia heidän makuuhuoneensa televisiosta. "Totta kai voit", vanhemmat vastasivat. Lapsenvahdilla oli vielä toinenkin pyyntö... Hän kysyi, voisiko hän peittää viltillä makuuhuoneen ikkunan takana olevan enkelipatsaan, koska se sai hänet hermostuneeksi. Puhelimen toisessa päässä tuli hetkeksi hiljaista, kunnes lapsenvahdin kanssa jutellut isä sanoi "Ota lapset ja tule ulos talosta... me soitamme poliisit... Emme omista enkelipatsasta."
Poliisi löysi molemmat lapset kuolleina vuoteistaan alle viiden minuutin päästä soitosta. Enkelipatsasta ei löytynyt.
Loppu
Creepypastaa
creepyjuttu
3
96
Vastaukset 3
- turhaapatuollone
Jaa että oikein itse suomensit, vai keksitkö vain muokaten mikä esine oli? Oon ite lukenu ton tarinan parempana versiona pellenukkena ja olen kuullut myös pöllöpatsaasta samanlaisena. Kaiken lisäks, toi ei ees ollu hyvä. Lukekaa mielummin Jeff the killerin tarina jostai kauhublogista tai creepypasta suomeksi tai joku sen tyyppinen nimi sil blogil on joka suomentaa niit tarinoit siä on hyvii :)
- entykkää
Jeff the killer on iha tylsä.
- samaaaaa
laita linkki pellenukkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a456925- 56589
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160573- 51555
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä165535Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.232514Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.72477Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20456Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta92445Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187430