sairasta

Olen syvästi sitä mieltä, että lukiossa on OIKEASTI oppiaineita, jotka ovat turhia tai sinne kuulumattomia. Luettelen tässä muutaman: kuvataide, musiikki ja uskonto.

Olen läpi elämäni vihannut näitä aineita ja yläasteella tosissani luulin ettei niitä tarvitsisi enää lukiossa opiskella. Mitä ihmettä teen kitaran rämpytyksellä, joka minun piti "opetella" jotta pääsen kurssista läpi tai sillä, että tunnilla muovailin paperimassasta enkeli-patsaan (opettaja kysyi sen valmistuttua, että mitä se oikein esittää).

Uskonto on kuitenkin ylitse muiden. Miten ihmeessä sitä voidaan opettaa kouluissa, Suomen kaltaisessa sivitysvaltiossa? Käsittääkseni Suomessa on uskonnonvapaus, minkä perusteella mielestäni tämän naurettavan aivopesuaineen voisi lakkauttaa. Tiedän, että vaihtoehtoisena aineena on elämänkatsomustieto, mutta se ei toimi.

Muistan, että ala-asteella osa oppilaista sai "käytävilläjuoksutunteja", koska eivät kuuluneet kirkkoon ja ET opetus vain näille muutamille olisi tullut liian kalliiksi.

Yläasteella anelin vanhemmiltani vapautusta kirkosta, mutta eihän sen ikäinen lapsi vielä osaa ajatella oikein. Kirkkokaan ei hyväksy yläasteikäisen omasta tahdosta eroamista vaikka hänet on "väkisin" lapsena liitetty kirkkoon.

Nyt olen lukion viimeisellä vuosikurssilla ja täytin vihdoin 18 ja sain erota pakkokirkosta. Harmi vain ettei se ehtinyt vaikuttaa opiskeluuni, koska "ehdin" käydä kaikki uskonnon kurssit ennen eron voimaan astumista.

Toivoisin, että nämä ns. oppiaineet tulisivat edes vapaaehtoisiksi kouluihin, jotta ja vain jotta niistä todella kiinnostuneet voisivat niitä "opiskella".
13953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mainitsemasi "turhat" aineet ovat osa ihmiskunnan kulttuuriperintöä ja niiden tuntemus kuuluu niin sanottuun yleissivistykseen, joten niiden sisällyttäminen yleissivistäviin opintokokonaisuuksiin kuten lukioon on täysin perusteltua.

Lukiohan ei ole ammattiin valmistava oppilaitos kuten ammattikoulut vaan sen tehtävä on yleissivistävä. Mielestäni lukiossa sietäisi olla enemmänkin "turhia" aineita kuten vaikkapa latinaa, joka on osa yleissivistystä toisin kuin vaikkapa pakkoruotsi. Latinan kyllä soisin olevan vapaaehtoista, koska muuten kurssilaisten motivaatio olisi varmaan heikohko.

Suomen lukio koulii monia muita maita paljon laaja-alaisemmin taidoin varustettuja nuoria juuri vapaavalintaisuuden niukkuuden ansiosta.

Äänestä
  • Siinä taas yksi kulttuurihörhö, jolla ei ole mitään asiaa tiedekorkeakouluihin! VAi latinaa ruotsin sijasta??!?! Salli mun nauraa. Ruotsi on, on se fiksua tai ei, suomen toinen virallinen kieli, toisin kuin latina, sitä paitsi yliopistosta et valmistu, ellet ruotsia osaa, siksi on TÄYSIN perusteltua opettaa ruotsia latinan sijasta. Mielipiteesi oli hyvin huvittava. Alkuperäisen kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä; kuvataide ja kitaran pakko-opettaminen lähentelee sadismia, eikä niille ole mitään tekemistä elämässä pärjäämisen tai tieteen kanssa!

    Äänestä

  • matemaatikko kirjoitti:

    Siinä taas yksi kulttuurihörhö, jolla ei ole mitään asiaa tiedekorkeakouluihin! VAi latinaa ruotsin sijasta??!?! Salli mun nauraa. Ruotsi on, on se fiksua tai ei, suomen toinen virallinen kieli, toisin kuin latina, sitä paitsi yliopistosta et valmistu, ellet ruotsia osaa, siksi on TÄYSIN perusteltua opettaa ruotsia latinan sijasta. Mielipiteesi oli hyvin huvittava. Alkuperäisen kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä; kuvataide ja kitaran pakko-opettaminen lähentelee sadismia, eikä niille ole mitään tekemistä elämässä pärjäämisen tai tieteen kanssa!

    Puolustuspuheesi pakkoruotsille on tautologia. Asiaa ei voi perustella itsellään. Tällaisia loogisen ajattelun perusasioita pitäisi opettaa yleissivistävissä laitoksissa tai viimeistään "tieteellisissä" korkeakouluissa.

    Ulkomailla olen törmännyt ihmettelyyn, kuinka muuten sivistyneet suomalaiset ovat täysin tietämättömiä klassisesta sivistyksestä. Siitä juontaa latina-heittoni.

    Minulla ei tosiaan ole mitään asiaa tiedekorkeakouluihin. Kun on jo kaksi korkeakoulututkintoa plakkarissa ja perhe elätettävänä, ei viitsi enää viettää joutilasta opiskelijaelämää.

    En voi itsekään väittää pitäneeni kaikista yleissivistävistä aineista. Kuitenkin mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen alkanut arvostaa suomalaista koululaitosta sen laaja-alaisuudesta. Jos olisin saanut kouluaikana päättää, en olisi juuri muuta valinnut kuin luonnontieteellisiä aineita, mikä olisi ollut varsin kapea-alaista.

    Äänestä

  • En nyt sanoisi, että kitaran soittaminen ja paperimassamuovailu ovat yleissivistystä. Musiikin tunnilla olisi vaikka voinut tutustua erilaisiin musiikkityyleihin ja niiden syntyyn, nuotteihin ja sen sellaiseen. Kitaransoitolla ei minun mielestäni ole mitään tekemistä yleissivistyksen, tai edes kulttuuriperinnön kanssa.

    Kuvaamataidon tunnilla oltaisiin voitu tutustua taidehistoriaan tai vaikkapa käydä paikallisissa näyttelyissä, analysoida teoksia tms. Myöskään paperimassaenkelin muotoilulla ei mielestäni ole mitään tekemistä yleissivistyksen, saati kulttuuriperinnön kanssa.

    Vaikka itse ateisti olenkin, ymmärrän kyllä uskonnon oppiaineena. Se on todellakin niin suuri osa maailman kulttuureja, että sen opiskelulla on varmasti yleissivistävä vaikutus (mikäli uskonto käsitetään tässä yleisesti erilaisiin uskontoihin tutustumisena, ei rukousharjoituksina ja virsien ulkoaopetteluna).

    Äänestä

Et ole ainoa. Noiden aineiden tuputtaminen pakollisina on kyllä järjetöntä, eikä millään tavalla yleissivistävää saati sitten hyödyllistä työelämässä.
Uskonto voisi olla järkevää, jos siellä opetettaisiin vaikka eri uskontojen historiaa, mutta näin ei aina ole.

Äänestä
  • Aivan, jos opetettaisiin edes eri uskontojen historiaa. Tästäkin opettajamme valehteli meille ja minä hölmö uskoin. Hän sanoi että seuraava kurssi on maailman uskontojen historiaa käsittelevä kurssi. Ajattelin, että seuraavassa kurssissa olisi edes mahdollisuus oppia toisten ihmisten uskomuksien taustoja. Karu totuus: ensimmäiset kolme oppituntia väsäsimme kiireesti kaksipuoleiselle paperille yhteenvedon maailman suurimmista uskontoryhmistä ja loput 27 oppituntia käytimme paavalin ja jeesuksen elämäkertaan. Että osaa ottaa päähän. Piti oikein kantapään kautta oppia ettei uskonnon opettajiin ole luottamista edes käytnnön kurssitiedoissa.

    Äänestä

  • Kohdallesi sattunut opettaja on varmaankin ollut epäpätevä. Meidän uskontotuntimme olivat oikeasti antoisia ja opettaja kertoi usein vitsejäkin. Tunnustuksellisuudesta ei ollut tietoakaan. Mietittiin etiikkaa, "vieraita" uskontoja jne.

    Olipa kirkon opetuksista mitä mieltä tahansa siitä ei pääse mihinkään, että kristinuskon keskeiset tarinat ja opit kuuluvat eurooppalaiseen yleissivistykseen. Vai sekoittavatkohan palstalaiset yleissivistyksen yleistietoon? Jälkimmäinen on se, josta on hyötyä Trivial Pursuitissa ja muissa visoissa.

    Äänestä

Lukion uskontotunnilla ei kerrota taruja Jeesuksesta kuten jossain ala-asteella, vaan siellä kerrotaan yleissivistävästi eri alueiden uskonnoista ja niiden välisistä kulttuurieroista! Se on ihan yhtä tärkeää yleissivistystä kuin muukin kulttuuri- ja historiatietous. Esim. Aasian-, Lähi-Idän tai lähes minkä tahansa alueen sodat ja muut konfliktit liittyvät juuri uskontoon ja niistä oppii puolet historian tunneilla ja toiset puolet uskonnon tunneilla kun luet kurssia esim. muslimeista.

Äänestä
  • Lukiossa "kerrotaan yleissivistävästi eri alueiden uskonnoista ja niiden välisistä kulttuurieroista". salli mun nauraa.
    En tiedä mistä koulusta puhut mutta meidän koulun kursseilla ei ole sanallakaan opetettu erialueiden uskonnoista ja niiden välisistä kulttuurieroista. Ellet sitten tarkoita sitä opetusta kun opettaja vihjasi erään kurssin alussa että jos joku on kiinnostunut muista uskonnoista niin voi itsenäisesti lukea kirjan alusta ensimmäiset 17 sivua jotka käsittelevät niitä. Loput n. 350 sivua opettaja kyllä opetti luokalle koska ne olivat täynnä pelkkää kristinuskoa.
    En marisisi tässä jos opettajat todella noudattaisivat opiskelusuunnitelmaa.

    Äänestä

  • myrkyn lykkäsit kirjoitti:

    Lukiossa "kerrotaan yleissivistävästi eri alueiden uskonnoista ja niiden välisistä kulttuurieroista". salli mun nauraa.
    En tiedä mistä koulusta puhut mutta meidän koulun kursseilla ei ole sanallakaan opetettu erialueiden uskonnoista ja niiden välisistä kulttuurieroista. Ellet sitten tarkoita sitä opetusta kun opettaja vihjasi erään kurssin alussa että jos joku on kiinnostunut muista uskonnoista niin voi itsenäisesti lukea kirjan alusta ensimmäiset 17 sivua jotka käsittelevät niitä. Loput n. 350 sivua opettaja kyllä opetti luokalle koska ne olivat täynnä pelkkää kristinuskoa.
    En marisisi tässä jos opettajat todella noudattaisivat opiskelusuunnitelmaa.

    "En marisisi tässä jos opettajat todella noudattaisivat opiskelusuunnitelmaa. "

    Mikset mennyt valittamaan asiasta koulun rehtorille. Opetussuunnitelmaa on noudatettava, se on ihan selvä.

    Äänestä

  • Opettaja kirjoitti:

    "En marisisi tässä jos opettajat todella noudattaisivat opiskelusuunnitelmaa. "

    Mikset mennyt valittamaan asiasta koulun rehtorille. Opetussuunnitelmaa on noudatettava, se on ihan selvä.

    1. ei kuulu toimenkuvaani aukoa päätäni opettajan opetustyylistä ( kaverit ainakin tätä mieltä)
    2. rehtori on lähes eläkeläinen ja kuuluu jeesuksen bestiskokoelmaan ( toisin sanoen olisin joutunut vain tarkkailun alle kiihkomielisestä tempauksesta jeesusta vastaan)
    3. olen ujo ( en siis uskalla väittää vastaan, varsinkaan opettajalle)
    4....kyllä niitä syitä varmaan vielä on...

    Äänestä

  • KOSKA kirjoitti:

    Jos et uskalla valittaa, voit varmaankin olla ihan hiljaa täälläkin. Teidän koulunne on ilmeisesti poikkeus, mutta meillä (olen itsekin 18) ei ainakaan ole puhuttu pelkästään kristinuskosta, tai vaikkapa Paavalista. Mielestäni lukion uskonnon kurssit ovat ollet hyvin paljon historian kurssien kaltaisia, ts. historia on ollut niissä keskeisesti esillä (lukuunottamatta ehkä etiikan kurssia, joka liittyy taas ennemmin filosofiaan).

    Ongelma onkin varmasti siinä, että kyseiset aineet eivät kiinnosta sinua. Kuitenkaan lukion ei ole koululaitoksena tarkoitus valmistaa matemaatikkoja tai kemistejä, vaan opiskelijoita, jotka tietävät lähes kaikesta jotakin. Tai voivat sanoa ainakin joskus lukeneensa, jos eivät satukaan enää muistavan. Huomaa lisäksi, että esimerkiksi kuvaamataitoa tai musiikkia on suhteessa joihinkin toisiin pakollisiin aineisiin (vaikkapa matematiikkaan, vaikka sen opiskelisikin lyhyenä) hyvin vähän.

    Jokainen tykkää tietysti siitä, mistä haluaa. Mutta lukioon tullessasi varmasti tiesit, että siellä joudut myös opiskelemaan musiikkia (johon kitaransoitto ei kyllä mitenkään pakollisesti kuulu, tuo on jälleen kerran koulu kohtaista). Omasta kokemuksestani voin sanoa, että esimerkiksi pitkästä matematiikasta löytyy sellaisia aihealueita, jotka olisi hyvin voitu skipata (lähinnä käytännön elämän hyödyllisyyden kannalta), mutta kappas: silti niitä opiskellaan.

    Elämä on valintoja. Valitsit lukion ja se on (onneksi) jo osaltasi ohi. Valitse nyt jotakin muuta, jossa olet tekemisissä ihan muun kuin taide- tai elämänkatsomullisten aineiden kanssa, joku muu tekee toisin, ja siksi arvostaa lukionsa tarjoamia (pakollisia) em. aineiden kursseja.

    Äänestä

  • abi kirjoitti:

    "Jos et uskalla valittaa, voit varmaankin olla ihan hiljaa täälläkin."
    Voi jeesus kristus, luuletko tosiaan, että jokainen maailman ihminen olisi valmis hyppäämään barrikaadeille pienimmästäkin kokemastaan vääryydestä, ja jos he eivät olisi niin valmiita tekemään, heitä ei vain KIINNOSTAISI tarpeeksi?! Elät kyllä aikamoisessa fantasiamaailmassa. Jos ääripäähän mennään, niin sehän olisikin sitten äärimmäisen turvallinen maailma kun kaikki ottaisivat tarvittaessa oikeuden omiin käsiinsä, koska heitä KIINNOSTAA kun jossakin on epäkohta. Kyllä sitä kommunismin vallan alla suuretkin kansat ovat eläneet ja elävät edelleen nousematta barrikaadeille, vaikka siinä jos missä on epäkohta, joka heitä kaikkia varmasti KIINNOSTAA.

    Olen kyllä joskus tavannut tällaisia ihmisiä kaupungilla, joille jokainen pieni virhe ja epäoikeudenmukaisuus itseä kohtaan saa aikaan suorastaan sydänkohtauksen. Ne ovat yleensä niitä turkkiin sonnustautuneita rouvia, joiden Fifiltä katkeri kynsi, koska se jäi kiinni Stockmannin eteisen muovimattoon ja "tästä hyvästä minä kyllä tahdon tavata johtajan!". Tai samainen rouva ei saa täpötäydessä kiireisessä ravintolassa heti sisään astuessaan palvelua, joten hän soittaa johtajalle ja haukkuu tämän. Ja sinähän varmasti olet tehnyt nämä kaikki asiat, ja myös paljon enemmän. Sillä sinähän olet niitä ihmisiä, joita asiat KIINNOSTAVAT, suuri velvollisuutesi on tarttua epäkohtiin.

    Sori vaan, mutta meistä kaikista ei tule kansanedustajia vaikka meitä ympäröivät asiat ja eoäkohdat monia kiinnostaakin. Mutta sinusta varmaankin sitten tulee, koska olet niin valmis tarttumaan näihin epäkohtiin. Sinusta varmaankin tulee kepulainen, voisin vaikka vannoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuhlausta kouluissa kirjoitti:

Olen syvästi sitä mieltä, että lukiossa on OIKEASTI oppiaineita, jotka ovat turhia tai sinne kuulumattomia. Luettelen tässä muutaman: kuvataide, musiikki ja uskonto.

Olen läpi elämäni vihannut näitä aineita ja yläasteella tosissani luulin ettei niitä tarvitsisi enää lukiossa opiskella. Mitä ihmettä teen kitaran rämpytyksellä, joka minun piti "opetella" jotta pääsen kurssista läpi tai sillä, että tunnilla muovailin paperimassasta enkeli-patsaan (opettaja kysyi sen valmistuttua, että mitä se oikein esittää).

Uskonto on kuitenkin ylitse muiden. Miten ihmeessä sitä voidaan opettaa kouluissa, Suomen kaltaisessa sivitysvaltiossa? Käsittääkseni Suomessa on uskonnonvapaus, minkä perusteella mielestäni tämän naurettavan aivopesuaineen voisi lakkauttaa. Tiedän, että vaihtoehtoisena aineena on elämänkatsomustieto, mutta se ei toimi.

Muistan, että ala-asteella osa oppilaista sai "käytävilläjuoksutunteja", koska eivät kuuluneet kirkkoon ja ET opetus vain näille muutamille olisi tullut liian kalliiksi.

Yläasteella anelin vanhemmiltani vapautusta kirkosta, mutta eihän sen ikäinen lapsi vielä osaa ajatella oikein. Kirkkokaan ei hyväksy yläasteikäisen omasta tahdosta eroamista vaikka hänet on "väkisin" lapsena liitetty kirkkoon.

Nyt olen lukion viimeisellä vuosikurssilla ja täytin vihdoin 18 ja sain erota pakkokirkosta. Harmi vain ettei se ehtinyt vaikuttaa opiskeluuni, koska "ehdin" käydä kaikki uskonnon kurssit ennen eron voimaan astumista.

Toivoisin, että nämä ns. oppiaineet tulisivat edes vapaaehtoisiksi kouluihin, jotta ja vain jotta niistä todella kiinnostuneet voisivat niitä "opiskella".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu