Tapiola teki sen mitä moni motoristi on jo odottanutkin ja korotti ratakaahareiden omavastuuosuuksia. Hyvä niin, sillä nämä siivestäjät olivat paremmin pystyssä pysyvien kukkarolla. Systeemiä voisi parantaa vielä siten, että otettaisiin vielä tiukempi linja liikennekaahareiden korvauksiin. Osa porukasta kun hoitaa ”rataharjoittelun” yleisillä teillä.
Nyt jokaisen ei-kaaharin kannattaisi siirtää vakuutuksensa Tapiolaan ja tukea heidän linjaansa. Kaahauskorvausten vähenenen parantaa automaattisesti kannattavuutta ja sitä kautta paine vakuutusmaksujen laskuun kasvaa.
Vakuutuksien ideahan on, että maksetaan yhteiseen kassaan josta vahinkoa kärsinyt saa sitten korvauksen. Yhtiöiden lakisääteinen velvollisuus on tehdä homma siten, että he eivät myy vakuutuksiaan liian halvalla mutta eivät myöskään saa ottaa liikaa voittoa. Jokaisen vakuutusluokan pitää siis kattaa omat kulunsa ja tuottaa pikkuisen voittoa.
Reikäpäät käyttivät systeemiä kuitenkin omaksi hyväkseen. Osa tahallaan osa taitamattomuuttaan. Kuinka muuten on selitettävissä se, että pyöriä lakoaa ”ajoharjoitteluissa” kuin viljaa viikatteen käsittelyssä. Radalla on ihanteelliset olosuhteet pysyä pystyssä. Asfaltilla ei ole yllättäviä hiekkakasoja, kolmion takaa ei kukaan tunge eteen, mutkat on etukäteen tiedossa jne… Mutta kuitenkin pystyssä pysyminen tuottaa osalle kuskeista vaikeuksia.
Kaskovakuutuksien hinnat ovat korkeat ja yhä useampi onkin päättänyt vakuuttaa pyöränsä itse eli rahastoida omalle tilille vakuutusmaksua vastaavan summan. Vallitseva tilanne oli johtamassa siihen, että vakuutusyhtiöille jäisi vain reikäpäät ja velkaiset joiden on pakko kaskovakuuttaa.
Lisäsurkeutena yhtiöiden riesana ovat myös liian suuren ja kalliin pyörän ostavat tampiot joiden ennuste pysyä pystyssä on yhtä hyvä kuin mummolla ensiliukkailla.
Itse en ole kaskovakuuttanut vuosikausiin. Kaskon otan sitten kun hinnat laskevat merkittävästi tai oma riskini kasvaa tai riskinsietokykyni heikkenee. Toivon vaan, että yhtiöt alkaisivat luokitella asiakkaitaan tarkemmin myös liikennevakuutusten hinnoittelussa. Tilastojen mukaan es. äärikyykyt ovat niin paljon turvattomampia ajaa, että olisi perusteltua niiden vakuutusmaksujen moninkertaistamiseen. Kuskeistahan onnettomuudet eivät voi johtua, sillä hehän ovat ajajina parasta A-ryhmää – ainakin omasta mielestään.
Jos onnettomuuksien syiden takana onkin ihminen eikä tekniikka niin vakuutuksien hinnoittelussa pitäisi ottaa huomioon ne tekijät jotka pienentävät/suurentavat joutua onnettomuuteen. Se ohjaisi sekä maltillisempaan ajokäyttäytymiseen, että järkevämpiin pyörävalintoihin. Tämä olisi pitkässä juoksussa kaikkien etu.
Kauhunäkymä on tilanne jossa yhteiskunta puuttuu peliin es. verotuksen keinoin. Näin kävi vanhempien motoristien kertoman mukaan 1970 luvulla. Silloinkin osa moottoripyöräilijöistä eli kuin pellossa, ja ruumita tuli. Peli vihellettiin poikki ja pyörien vero korotettiin kerrasta nollasta 120. Järjestynyt motoristijoukko sai muutettua verotuksen porrastetuksi 30-70 tasolle jossa se on vieläkin. Reikäpäitähän asia ei enää koskenut – heillä oli jo uudet harrastukset. Heiltä laji sai vai paskat siivottavaksi, historia toistaa itseään.
Nyt jokaisen ei-kaaharin kannattaisi siirtää vakuutuksensa Tapiolaan ja tukea heidän linjaansa. Kaahauskorvausten vähenenen parantaa automaattisesti kannattavuutta ja sitä kautta paine vakuutusmaksujen laskuun kasvaa.
Vakuutuksien ideahan on, että maksetaan yhteiseen kassaan josta vahinkoa kärsinyt saa sitten korvauksen. Yhtiöiden lakisääteinen velvollisuus on tehdä homma siten, että he eivät myy vakuutuksiaan liian halvalla mutta eivät myöskään saa ottaa liikaa voittoa. Jokaisen vakuutusluokan pitää siis kattaa omat kulunsa ja tuottaa pikkuisen voittoa.
Reikäpäät käyttivät systeemiä kuitenkin omaksi hyväkseen. Osa tahallaan osa taitamattomuuttaan. Kuinka muuten on selitettävissä se, että pyöriä lakoaa ”ajoharjoitteluissa” kuin viljaa viikatteen käsittelyssä. Radalla on ihanteelliset olosuhteet pysyä pystyssä. Asfaltilla ei ole yllättäviä hiekkakasoja, kolmion takaa ei kukaan tunge eteen, mutkat on etukäteen tiedossa jne… Mutta kuitenkin pystyssä pysyminen tuottaa osalle kuskeista vaikeuksia.
Kaskovakuutuksien hinnat ovat korkeat ja yhä useampi onkin päättänyt vakuuttaa pyöränsä itse eli rahastoida omalle tilille vakuutusmaksua vastaavan summan. Vallitseva tilanne oli johtamassa siihen, että vakuutusyhtiöille jäisi vain reikäpäät ja velkaiset joiden on pakko kaskovakuuttaa.
Lisäsurkeutena yhtiöiden riesana ovat myös liian suuren ja kalliin pyörän ostavat tampiot joiden ennuste pysyä pystyssä on yhtä hyvä kuin mummolla ensiliukkailla.
Itse en ole kaskovakuuttanut vuosikausiin. Kaskon otan sitten kun hinnat laskevat merkittävästi tai oma riskini kasvaa tai riskinsietokykyni heikkenee. Toivon vaan, että yhtiöt alkaisivat luokitella asiakkaitaan tarkemmin myös liikennevakuutusten hinnoittelussa. Tilastojen mukaan es. äärikyykyt ovat niin paljon turvattomampia ajaa, että olisi perusteltua niiden vakuutusmaksujen moninkertaistamiseen. Kuskeistahan onnettomuudet eivät voi johtua, sillä hehän ovat ajajina parasta A-ryhmää – ainakin omasta mielestään.
Jos onnettomuuksien syiden takana onkin ihminen eikä tekniikka niin vakuutuksien hinnoittelussa pitäisi ottaa huomioon ne tekijät jotka pienentävät/suurentavat joutua onnettomuuteen. Se ohjaisi sekä maltillisempaan ajokäyttäytymiseen, että järkevämpiin pyörävalintoihin. Tämä olisi pitkässä juoksussa kaikkien etu.
Kauhunäkymä on tilanne jossa yhteiskunta puuttuu peliin es. verotuksen keinoin. Näin kävi vanhempien motoristien kertoman mukaan 1970 luvulla. Silloinkin osa moottoripyöräilijöistä eli kuin pellossa, ja ruumita tuli. Peli vihellettiin poikki ja pyörien vero korotettiin kerrasta nollasta 120. Järjestynyt motoristijoukko sai muutettua verotuksen porrastetuksi 30-70 tasolle jossa se on vieläkin. Reikäpäitähän asia ei enää koskenut – heillä oli jo uudet harrastukset. Heiltä laji sai vai paskat siivottavaksi, historia toistaa itseään.
Vastaukset 19
Vanhimmat
siis miten Tapiola korotti?
miten se luokittelee "kaaharit"?
sinänsä hyvä idea jos toimii.
radalla eli siis melkoinen korotus eikä mikään trolli.
olkoonkin, että itse en ole koskaan joutunut kaskoani käyttämään, niin en kyllä näe mitään järkeä moisessa toiminnassa. Miksi pitäisi siirtää vakuutukset sellaiseen firmaan, jossa vakuutusturva on huonompi? Jos tästä lähdetään jatkamaan skenaariota, niin mitä seuraavaksi keksitään? Esim. jos epäillään että olet ajanut ylinopeutta niin korvaus pois. Ja edelleen vakuutusyhtiö päättää milloin maksetaan! Ihan hullua. Järkevämpää on, että omavastuiden määrää nostetaan nykyisestä. Itselläni on Touringin kautta vakuutukset ja ne ovat suurimmalla mahdollisella omavastuulla. Vieläkin voisi olla suurempi, koska tarkoitukseni ei ole rahastaa, vaan pitää se vakuutus siksi, että joskus VOI sattua oma moka ja sitten jos mopo menee pasaksi, niin sen saa edes joskus kuntoon. Itse voisin ottaa esim. 1000e omavastuun, jos vak. maksut sillä tippuisivat. Lisäksi ne, joilla vahinkoja paljon vakuutuksen piikkiin menee, pitäisi laittaa erityismaksuluokkaan siten, että oikeasti joutuisivat maksamaan maksuja. Mutta ettö joku kehoittaa siirtämään vakuutukset HUONOMMAN vakuutusturvan kattavaan yhtiöön, on kyllä hieman väärillä jäljillä. Sitä paitsi arvaappas montako Tapiolassa vakuutettua pyörää ensi kesänä kaadetaan radalla? Ei kovin montaa. Ne viedään pois ja kerrotaan että sattu lippa liikenteessä. Vain rehelliset jälleen kerran kärsivät......
vittu et on väsynyt trolli!
Jos viitsisit paneutua asiaan hieman syvemmin niin tietäisit että monilla vakuutusyhtiöillä on jo kaskon ehdoissa pykälä missä kerrotaan että korvausta ei makseta jos vahinko on sattunut rata-ajossa.
Ja minkä takia nyt sitten kaikkien pitäisi siirtää vakuutukset tapiolaan. Itse en ole koskaan kuullut keneenkään sanovat yhtään hyvää sanaa kyseisestä yhtiöstä.
Tässähän meillä taas todellinen asiantuntija, tuskinpa kukaan noin pitkää trollia viitsis kirjoiotella.
Mutta heitänpä hieman kommenttia:
- Rata-harjoittelu on mitä parhainta oppia ennakoivan ajon kurssien lisäksi ja niiden täydennyksenä. Niiden pitäis olla oikeastaan pakollisia, tai ainakin niin, että harjoittelulla saisi vakuutusmaksuista alennusta. Kilvanajot ja bomberoinnit on asia erikseen.
- Niin minä, kuin kuin moni muukin saa kaskon halvemmalla muualta kuin Tapiolasta
- Kaskovakuutusten hinnat on tosiaankin korkeat, mutta jos minä rikkoisin yli 20.000 € pyöräni, niin mun omat "rahastot" ei riittäis ja pyöräilyt mieleisellä pyörällä jäis valovuosien päähän.
- "Liian suuren ja kalliin pyörän ostajat?" Se vaan on niin, että se jolla on rahaa, ostaa just sellaisen pyörän kuin haluaa. Tai auton, tai veneen, tai talon, tai huvilan, tai lentokoneen, tai... Onhan niitä jästipäitä, mutta iän myötä tulee useimmille myös sitä järkeä ja itsehillintää.
- Mikähän äärikyykystä tekee turvattoman? Ei mikään. Kyykky ole sen turvattomampi, kuin mikään muukaan pyörä. Ja jos esim. jarruja vertaa jonkun customin jarruihin, niin kummassakohan oikein onkaan jarrut? Turvallisuus on korvien välissä ja turvatonta / turvallista pyörämallia ei voi nimetä.
- Niin pitäisi. Siis ottaa huomioon kuljettaja, ei niinkään pyörän kokoa.
Alentavia tekijöitä voisivat olla mm. ikä, ajokokemus, onnettomuushistoria, teorian opiskelu, osallistuminen eak-kursseille, rataharjoittelu, näyttökokeet määrävälein jne.
- 70-luku oli pahaa aikaa. Osasyynä varmasti se, että yhtäkkiä markkinoille tuli vehkeitä, jollaisia ei aiemmin oltu nähty, ei koettu. Siis suorituskyvyltään.
Mitään muuta hyvää niissä ei ollutkaan kuin tehot. Surkeat jarrut, veltot rungot, onnettomat vaimentimet, surkeat renkaat eli ajo-ominaisuudet ei kerta kaikkiaan riittäneet suhteessa tehoihin.
- Mutta mitä muuta 70-luvulla ei ollut? Ei ollut tietoa siitä miten pyörää ajetaan. Kukaan ei kouluttanut, ei autokoulut, ei kerhot. Eihän sitä edes kehdannut kysyä, jos joku asia mietitytti. Muistanpa vaan tapauksen, kun yritin selittää, että mp kääntyy vauhdissa päivastaiseen suuntaan, kuin tangosta kääntää. Meni yleiseksi huulenheitoksi ja pidinkin sitten siitä asiasta suuni kiinni.
Toisin kuin autoa, moottoripyörää ohjataan painopistettä muuttamalla, ei ohjaustangosta kääntämällä, kerrottiin eräässä niistä harvoista alkeisoppaista. Ei ihme, että pyöriä meni metsään! Asennekasvatus puuttui myös kokonaan.
- Jos nykyään haluaa oppia ajamaan pyörällä, niin kiitos SMOTO:n ja kaikkien sen alaisten kerhojen, mahdollisuuksia riittää vaikka kesän joka viikonlopuksi. Jopa autokuluissa saa nykyisin asiantuntevaa ajo-opetusta.
Hyvin kirjoitit asiaa, itsekkin aloittelin 80-luvun alkupuolella, mutta ent. akka pani poikki harrastuksen silloin. Viime keväänä tuli hommattua vihdoin moottoripyörä jalkojen väliin, ja ah´sitä vapauden tunnetta ja ilman entistä akkaa. Enemmän autoilijoita ja heidän töppöilystä oli haittaa, kuin "uudelleen" opettelusta.
Mutta niskakarvat kyllä nousivat kohdassa, missä kirjoittelit vakuutusta alentavista toimista, muut kaikki menettelee, mutta "näyttökokeet" mieleen tulee; uudestaan ja uudestaan "pitäisi" suorittaa ajokortti.
Mielestäni vakuutusmaksuissa pitäisi painottaa ertoten onnettomuusriskiä, varsinkin kaskoissa. Kun kaveri ostaa osarilla kalliin pyörän, pakostakin "lankeaa" kasko mukaan vakuutuksiin. Ja kaveri vetää kalliin pelin kyljelleen ja kasko hoitaa pyörän kuntoon; jos vastapuolessa on vikaa silloinhan sen vakuutus hoitaa asian, ei ongelmia eikä merkintää "riskikalenteriin" Tätä kautta riskikuljettajat varmaankin vähenisivät, kun perse ei enään kestä maksaa toilailuistaan ja jos ei saisi kaskoa osariin, joutuisi tyytymään "halvempaan" peliin.
juuri syksyllä eri vakuutusyhtiöt siihen kuului
sekä auto muutama mopo oma mopo talo kiinteistö
ja henkivakuutukset 6kpl ja yllätys yllätys eipä
siinnä tullut kuin yksi joka tarjosi halvemmalla
kuin tapiola mutta kiinteistön osalta olisi ollu ostajalle (jos jotai sattuis) epäedullinen se
mitä se merkitsee on liian pitkä juttu,mutta
kun laskee myös keskittämis edut ja muut siihen mukaan niin eipä tarvinnut vaihtaa yhtiötä.
mutta mutta jos jotain sattuu (toivottavasti ei)
niin sitä en tiedä eikä varmaan muutkaan pelaako
ne sitten näyttää olevan vähän kaikilla ongelmia
kun maksun aika tulee,mutta se tiedä nyt että ei kannata pitää monessa yhtiössä vakuutuksia
se ei tuota kun paljon vuositasolla "persnettoa"
**Mutta niskakarvat kyllä nousivat kohdassa, missä kirjoittelit vakuutusta alentavista toimista, muut kaikki menettelee, mutta "näyttökokeet" mieleen tulee; uudestaan ja uudestaan "pitäisi" suorittaa ajokortti**
Enpä tuota ihan noin tarkoittanut, ehkä ilmaisin vaan ajatukseni epäselvästi.
Siis koulutus ja näyttökokeet olisi tietysti vapaaehtoisia, eikä korttia tietenkään menettäisi vaikka homma menis poskelleenkin.
Mutta jos kursseille osallistumisilla ja hyväksytyillä näyttökokeilla olisi mahdollista alentaa omia vakuutusmaksujaan, niin varmaan monilla saattaas olla mielenkiintoa suorittaa moinen koe. Ja ainakin motivaatio ohjattuun opastukseen kasvaisi, mikä ei varmasti ainakaan pahentaisi tilannetta.
kiitos tarkennuksesta, ytimen ymmärsin kyllä. Ja se perinteinen MUTTA: Ketä kouluttaa, minkä vakuutusyhtiöt hyväksyvät? Esim: Kaveri ajaa sm-tasolla radalla ja "antaa oppitunteja" Hyväsytäänkö vai hylätäänkö ko. "koulutus" vakuutusyhtiön toimesta?
Jollekkin tahoille yksinoikeus? Minkä tasoisia kouluttajien tulisi olla? Yksi lisäorganisaatio vakuutusyhtiölle, jonka me maksamme vakuutusmaksuissa, tavalla tai toisella.
Periaatteessa minulla ei ole koulutusta ja valistusta vastaan, päinvastoin, tieto on valtaa ja taidot oppii harjoittelemalla.
Parempi kaahereita ja muitakin puupäitä on saada kuriin, "käymällä heidän lompakolla" Ja jos rahaa tuntuu riittävän, luonto kyllä karsii umpiluut pois.
En tietenkään tarkoita, että autokoulussa, tai eak-kursseille oppisi ajamaan. Ajamaan oppii ajamalla, mutte kurssit & rataharjoittelu antaa todella hyvät eväät niin vasta-alkajalle, kuin kokeneemmallekin.
20 vuotta ajanut kaverini käy joka kevät "ruosteenpoistossa" eak-kursseilla ja itsekin olen käynyt muutaman kerran.
Muistan, kun joskus 10 v sitten, eka kurssille mennessä, jumalattomassa vesisateessa mietiskelin, jotta mitähän hittoa minä siellä teen ja teki mieli kääntyä takaisin.
Kurssilta tullessa taas mietiskelin, miten hitossa olen nämä kaikki vuodet oikein on selvinnytkään.
Rataharjoittelut mulla on jääneet vähiin ja mulle riittää Länsi-Uudenmaan ihanat kiharat. Nautinnnon ja hyvän olon tunteen saa mutkateillä ihan nopeusrajoituksia noudattamallakin.
No, ehkä nopeudet ei aina ihan 80:iin jää, mutta sillain kuitenkin pyrin ajamaan että koskaan mopo ei vie miestä, vaan mies mopoa.
Ehkäpä se koulutus ei tarvitsisikaan hyväksyjää, vaan vapaaehtoinen teoria / näyttökoe ratkaisisi..
Onhan paljon itseoppineitakin, joilla homma on oikeasti hanskassa.
Mutta jos jotain hyväksyttyjä kouluttajia miettisi, niin ainakin useimmilla nykyisillä "SMOKkipukuisilla" kouluttajilla näyttäisi tietotaitoa riittävän. Ja että kuka sitten kouluttaisi kouluttajat ja kouluttajan kouluttajat. No, eiköhän homma olisi ratkaistavissa, jos vaan halua löytyisi.
Jotain ajatuksia vielä....
Kokemuksesta tiedän, että sellainen - nyt minä osaan - fiilis kostautuu äkkiä. Just kun tuntuu hyvältä ja siltä, että "meiltähän tämä käy", niin viikatemies on väijymässä seuraavan mutkan takana.
Tunnustankin, vaikka jotain osaankin niin kaikkea en osaa, enkä ikinä opi, vaikka kuinka haluaisinkin. Pyörähommassa oppii, ja pitää oppia aina jotain uutta. Jos sitä ei tiedosta, niin potilaan ennuste on huono.
Ensinmäisessä lausessasi se tuli, mikä varmaankin ei kävisi kaavoihinsa kangistuneelta vakuutusyhtiöltä. Täytyyhän hommassa olla tietyt kriteerit, että se toimisi, vaikkakin vapaaehtoispohjalta. Lakien ja asetusten laatimiseen se menisi, joka tunnetusti kestää ja astuessaan voimaan on kumminkin torso. Omasta mielestäni lompakolle meno rahoittaisi "kaaharaita ja kuumakalleja" tehokkammin; kaikilla on sietokykynsä maksaa.
Ei meikäläinenkään mikään "mestari" ole sarvissa, ja tuskin tuleekaan. Jotkut oppivat nopeammin jotkut hitaamin, sekä joukkoon mahtuu myös sellaisia lahjakkuuksia joita se ei luonnistu, vaikka kuinka haluaisivat. Olen omalle pojallenikin aina sanonut, ettei kukaan ole seppä syntyessään ja taso miltä kukin aloitaa on yksilöllinen.
Näkyillään kesällä, muttei temppuilla muualla, kuin suljetulla ja sille suunnitellulla alueella.
Lakeja ja asetuksia tuskin tarvittaisiin, ainoastaan vakuutusyhtiöiden mielenkiintoa. Eikö olisi aika houkuttelevaa, jos vaikkapa 100 € kurssimaksun saisi takaisin, siis hyvityksenä vakuutusmaksuissa?
Vaikka en enää kuulu varsinaiseen nuorisoon alan tulla taas moottoripyöräikään, ja todella kiehertää, kaivertaa ja kovertaa veto baanalle, ei keulimaan vaan kesäistä matka-ajoa isohkolla pyörällä! 60-luvulta on ajokokemusta Trimphista 500cc, Roju Enkelistä ja sivuvaunu Harrikasta! Ajat muuttuneet ja pyörät mukana, mutta takapuolituntuma on säilynyt yli 30 vuoden tauon jälkeenkin! Olen kuullut huhuja hirvittävistä vakuutusmaksuista! Eikö todella auto- ja liikennevakuutuksen bonuksia ( 70%) saa siirrettyä moottoripyörään?
Vaihdoin itsekin vakuutukset syksyllä Tapiolaan. Liikennevakuutukseen tuli automaattisesti 50% bonuksii ja kaskoon tuli hyvät bonukset plus puolison kautta 50% henkilökunta alennusta, vaikka kesällä onnistuin laittamaan katteet maalaus kuntoon vakuutusten ollessa vielä Pohjolassa. Pohjola ei ole vieläkään maksanut minulle lantin lanttia vaikka olen hyväksynyt korvaukset noin 3kk:ta sitten. Kusipäistä toimintaa Pohjolassa: eivät viitsi edes vastata puheluihin.
Onpas sulla hyvät ehdot, käsittääkseni ihan laki kieltää antamasta liikennevakuutukseen lähtöbonuksia.
Oho, jauhoin asiattomuuksia. Tietenkään minulla ei ole liikennevakuutuksessa lähtö bonuksia, paitsi ne jotka siirtyivät kun vaihdoin vakuutus yhtiötä.
Lässynlässyn, samanlaista skeidaa saa lukea läpi vuoden eri foorumeilla.
Arvon kirjoittaja ei ilmeisesti tiedä, että vastaavanlaisia vakuutusehtojen muutoksia on lähes joka yhtiöllä. Bisnestä se vain on ikävä kyllä, jota harjottaessa unohtuu se seikka, että kumminki suurin osa radalla käyvistä menee sinne harjoittelemaan pyörän hallintaa. Ja siihen hallintaan liittyy muutakin kuin se vasta-/työntö-ohjaus, mitä EAK-kursseilla opetetaan.
Urpoja siellä radallakin tosin on, mutta nyt urpot siirtyvät kadulle kokeilemaan rajojaan ja teilaavat siinä samassa muitakin kuin itsensä, radallahan lipatessa tuottaa todennäköisesti vahinkoa lähinnä itselleen.
''Tilastojen mukaan es. äärikyykyt ovat niin paljon turvattomampia ajaa, että olisi perusteltua niiden vakuutusmaksujen moninkertaistamiseen. Kuskeistahan onnettomuudet eivät voi johtua, sillä hehän ovat ajajina parasta A-ryhmää – ainakin omasta mielestään.'' - Huoh, taas tullaan siihen, että jos on urpo, niin tappaahan sitä itsensä vaikka potkukelkalla.
Kukaan ei halua suomesta pahempaa holhous-yhteiskuntaa kun se jo on, joten lässytä jossain muualla. Paatoksesi menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...