Pikkujoulun kivaa

tepposerkku

Marraskuu ja pikkujoulu aikaa kun tämä sattui, vuosi pari sitten, ison firman, jossa työskentelen, pikkujouluissa tai oikeammin jonkilainen musikaali se esitys oli ja Abbaa jota inhoan, ei sovi viisikymppiselle miehelle.
Lähdin melko pian keskustan suuntaan baariin , vilkuilemaan pikkujouluhepeniin koristautuneita naisia.

Tuopillisen jälkeen tuli työpaikan kollegoita paikalle saatuaan tarpeekseen abbasta joista yksi nuorimies, laatupuolen vaaleatukkainen insinööri jäi viereeni baaritiskille jossa juttelimme kaikenlaista niin vaikka töissä olin kuvitellut hänet siis Akin tuppisuuksi tai ainakin araksi uutena työntekijä.

Porukkaa tuli ja meni, aika kului kun jutustelimme kahdestaan ja oli mukavaa, nuori mies kertoi kaikenlaista elämästään ja tyttöystävästää joka oli juuri jättänyt hänet.
Iloisempaan tunnelmaan piti päästä ei kun vaihtaamaan paikkaa, lähdimme kun muutkin työkaverit olivat menneet toiseen baariin jossa olikin kadulla aivan järkyttävä jono, minulla oli pikkupullo kahvikonjakkia joka hörppittiin pois ja silloin marraskuun ilma oli jäätävä, lunta tuli kovalla tuulella vaakasuoraan pakkasta oli aivan riittävästi ja sanoinkin että pääsisipä saunaan kun kohta on munat jäässä.

Mennään vaan. Aki sanoi, mennään saunaan.
Aki asui tätinsä asunnossa aivan keskikaupungilla, siis ihan lähellä ja kävelimme sinne.
Hän nappasi saunan lämpiämään ja vettä kiehumaan rommin kaveriksi kun katsastelin asuntoa ympäri, olin jo pikkaisen päissäni kuten Akikin ja ajattelin että mitähän tästäkin nyt tulee, nopsasti saunaan ja keritään vielä johonkin baariin olihan kello vasta puolen yön paikkeilla.

Joimme lämpimät rommit pois ja Aki oli varma että hetivalmis sauna olisi jo lämmin ja suuntasimme makuuhuoneen jossa riisuiduin ja Aki toi minulle pyyheen, ollen itse aivan alasti.
Kävelin hänen perässään saunaan ja ensimmäisen kerran näin hänen pakaransa jotka olivat upeat ja sanoin siitä että alkaa panettamaan, vaikka kuinka olisi hetero.

Aki siihen että kiitos! Mutta ei ole huonot sinullakaan, mutta onko ne munat vielä jäässä kun lauteille istuttiin?.

Olin niin päissäni sekä oudossa ja kummallisessa tilanteessa nuoren hyväkroppaisen siistin nuoren miehen saunassa joka selvästi viihtyi seurassani ja kehuskeli minua vaikka en nyt paskemmassa kunnossa olekaan viiskymppiseksi ,mikäs siinä oli ollessa ja toteamalla että kyllä kai se kullikin vielä siitä, nostelin sitten lämpimässä hieman turvonneen penikseni hieman ylemmäksi reidelle, kohensin pallit ylemmäksi, ehkä vielä pelaavat entäs miten nuoren miehen seksi on sujunut?
Aki tuijotti penistäni ja avasi jalkojaan enemmän että näin hänen selvästi orastavan erektion vaalean karvoituksen seasta kun hän kääntyi istumaan sivuttain ja sanoi;
-Tosi ssiisti kulli sulla, harvoin näkee, saako koskettaa?
-Täh. Meni jo todella vitsistä oudoksi mutta juuri se outous kiinnosti ihan helvetisti ja yllätinkin itsenkin sanomalla siitä vaan, ota vaikka suihin samalla.

Sitten Aki tarttui penikseeni varovasti mutta määrätietoisesti ja se oli jännittävää kiihottavaa, käännyin päin Akia kysyen suudellaako ?
Aloimme suutelemaan ja hän vastasi siihen mahtavasti, suutelimme jonkin aikaa kunnes hän liuutti kieltään kaulastaa rinnalle ja sieltä kohti penistä, jonka hän otti suuhunsa, joka seisoi aivan räjähtämispisteessä, ensimmäistä kertaa miehen suussa joka myös piti penistä ensimmäistä kertaa ylipäätään missään, vaikka ajatusta oli hautonut kuulemma jo pitkään.

Aki runkkasi ja imi minua ihanasti saunan lauteilla, tunsin jo lastin irtoavan mutta kehotin häntä hellittää jo ja sanoin miksen minäkin maistaisi nuoren miehen seisovaan 15 senttistä mukavaa kullia kun siihen olisi mahdollisuus.
Saunassa oli oli todella kuuma tunnelma ja menimme suihkuun jossa suudeltiin kähmittiin pestiin josta mentiin kyrvät pystyssä makkariin.

Makkarissa kuivasimme toisiamme kunnes painoin Akin selälleen sänkyyn ja tartuin hänen seisovaan penikseen käsin runkkailin sitä kunnes kostutin huuleni ja maistoin sitä, puhdasta ja siistiä, lipasin kielelläni nuolin ja runkkasin kaikkea mitä keksin ja mikä voisi olla hyvää, se oli kuitenkin ensimmäinen kerta toisen miehen kulli suussani ja näin Akin nauttivan kun sivelin palleja ja siirsin sormeni kohti hänen pyllyä , siis aivan mahtavaa todella tiukkaa pyllyä, timmissä kropassa.

Hän oli selällään, polvet jo koukussa, kulli suussani, kostutin sormiani syljellä ja sivelin siitä pyllylle kohti reikään ja Aki voihki ja nautti kun hieroin sormeani pyllyn aukon ympärillä yhä uudestaan kunnes työnsin sormen pyllyyn oikeasti syvemmälle ja Aki nosti ihanaa pyllyään ylemmäksi innostaen jatkamaan vaikka aluksi se oli todella tiukka mutta nautinnan äänestä päätellen jatkoin saaden Akin nauttimaan sormeani pyllyssään niin että tunsin suuhuni tulleen spermaan, ainakin jotain touhutippoja ja pian ahkäisi Aki;
-Nyt tulee, nyt tulee, ihanaaaatulee.

1

1499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tepposerkku

      Niin pidin sykkivää kuumaa kullia suussani kun se sylki lämmintä tai kuumaa siemennestettä, otin huulillani aivan kärjestä pehmeän otteen runkaten samalla varresta, siemennestettä valui suustani Akin vatsalle ja pehmeään kiharaan karvoitukseen, ensikertalaisena kun en lähtenyt sitä nielemään.

      Kaikki oli outoa, kiihkoa, himoa silti kaunista aivan liian homoa.
      Kävin vessassa siistimässä itseni, lähinnä suuni ja palasin makkariin jälleen kulli ojossa missä Aki makaili nyt vatsallaan voipuneena, pylly niin herkullisen näköisenä.

      Miten ihmeessä sä osasit juuri oikealla lailla ottaa suihin, hyväillä kiveksiä ja kiihottavasti kosketella hieroa pyllyä ja siemensyöksyn niin, kysyi Aki?.
      Kerroin kuinka 1980- luvulla ajokortin saanena 18- vuotiaana olin kuskina muutaman vuoden vanhenmalle kaverille Raunolle, jonka isän skodalla olin kännikuskina baarista toiseen ja lavatansseihin josta Rauno iski naisen tai oikeastaan kaksi kun tämän Tarjan kaverikin Elina tuli skodan kyytiin, joten lähdin ajamaan kohti mökkiä jossa naiset asustelivat.

      Raunolla oli takapenkillä melkoisen tiivistunnelmainen matka, hyvä kun eivät nussineet jo autossa, matkan loppuvaiheessa vieressäni istunut kymmenisenvuotta minua vanhempi Elina sanoi väsytyksensä takia painavan päänsä syliini ja nukkuvansa.

      Mökillekin päästiin.
      Rauno ja se Tarja, hiukan pyöreähkö nainen menivät takapenkiltä suoraan mökkiin selvästikin paneskelemaan, kun Rauno huikkasi että odottaisin tunnin ja mihin minä siitä kun ihan ok näköinen nainen piti päätään sylissäni ja meikäläisellä alkoi kokenemattomuuttani seisoa kun Elina käänteli päätään muka sopivampaan asentoon ja huomasihan hän sen seisokin ja alkoi kopeloimaan ja availemaan kesähuosujeni vetoketjua, mikäs se siellä niin kovasti! taisi Elina hokea ja nappasi kullini suuhun joka oli ainutlaatuista ja ensikertaista.

      Elina imeskeli kullini päätä ja runkkaili kevyesti varresta, otetaas oikein housut pois saat kunnon hoidon mutta panemaan et pääse kun on noi menkat, sanoi Elina.

      Avustin ripeästi siinä ja olin pian housuitta kesäyössä, menimme skodan takapenkille ja Elina jatkoi suihin ottamista , runkkailua ja kosketteli kiveksiä myös imeskeli niitä , olin taivaissa, aivan muualla, kaikki oli aivan sairaan hienoa.

      Elina jatkoi ja siveli sormillaan pyllynaukkoanikin joka tuntui aluksi todella oudolta ja jotenkin jännittävän tyhmältä mutta toisaalta mahtavalta, kostutti sormiaan syljellään , työnsi sormensa pyllyyni, imi ja runkkasi.
      Silloin tulin.
      Tätä minä mietin kun ajattelin miten tästä selviää parhaiten vastasin Akille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      38
      1691
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1627
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1368
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      236
      1311
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      196
      1199
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe