Kun vuosien ajan miljoonien petoksia tehtaillut liikemies päästetään ehdollisella vankeudella, tajuaa jo kadunmieskin ettei tuomio ole oikea ja jotakin todella omituista asiaan liittyy.
Ja kun kaiken kukkuraksi kymmenien tuhansien lahjuksia ottanut kaupungin yhtiön toimitusjihtaja jätetään kokonaan tuomitsematta, on päivänselvää, ettei kanta-hämeen käräjäoikeus tee puolueettomia ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Näyttää vahvasti sille että käräjäoikeus, syyttäjä ja tutkivat viranomaiset toimivat yhdessä jonkun muun intressin kuin lain toteutumisen perässä. Tämän kaltaisia epäilyksiä on Hämeenlinnassa heitetty ilmoille ennenkin, ja tämä tapaus vain vahvistaa tätä käsitystä.
Tapauksella on nyt kahtalainenkin ennakkotapauksen maine. Nimittäin tässä annetaan nyt viestiä kaupungin työntekijöiden ja viranhaltijoiden suuntaan, eikä viesti ole ainakaan omiaan vahvistamaan lain kirjaimen ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen kannalta. Toisaalta miten oikeus voi tulevaisuudessa tuomita rikoksen tunnustanutta lainkaan muutaman vuoden ehdottomaan vankeuteen, koska nyt vedottiin tunnustukseen lieventävänä asianhaarana ja päästettiin rikollinen ikäänkuin koira veräjästä. Jokainen rikollinen, jota uhkaa vuosien ehdoton vankeus voi tunnustaa ja näin vedota po. tuomioon.
Ja kun kaiken kukkuraksi kymmenien tuhansien lahjuksia ottanut kaupungin yhtiön toimitusjihtaja jätetään kokonaan tuomitsematta, on päivänselvää, ettei kanta-hämeen käräjäoikeus tee puolueettomia ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Näyttää vahvasti sille että käräjäoikeus, syyttäjä ja tutkivat viranomaiset toimivat yhdessä jonkun muun intressin kuin lain toteutumisen perässä. Tämän kaltaisia epäilyksiä on Hämeenlinnassa heitetty ilmoille ennenkin, ja tämä tapaus vain vahvistaa tätä käsitystä.
Tapauksella on nyt kahtalainenkin ennakkotapauksen maine. Nimittäin tässä annetaan nyt viestiä kaupungin työntekijöiden ja viranhaltijoiden suuntaan, eikä viesti ole ainakaan omiaan vahvistamaan lain kirjaimen ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen kannalta. Toisaalta miten oikeus voi tulevaisuudessa tuomita rikoksen tunnustanutta lainkaan muutaman vuoden ehdottomaan vankeuteen, koska nyt vedottiin tunnustukseen lieventävänä asianhaarana ja päästettiin rikollinen ikäänkuin koira veräjästä. Jokainen rikollinen, jota uhkaa vuosien ehdoton vankeus voi tunnustaa ja näin vedota po. tuomioon.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Missäs se Mylläri nykyisin muuten asuu. Muutti pois vanhasta paikasta Nujulantieltä samassa yhteydessä kun vuokrasi lähitontin Cannonballille?
Gamalaaaa!
Aihe on kiusallinen.
laintakuumies Kari valittaa taasen ja oikeus toteutuu.
Syyttäjätahon toiminta oli Fici-Copyn casessa niin surkeaa, että monet rikosvyyhtiin liittyneistä haaroista pääsi TAI TAHALLAAN PÄÄSTETTIIN vanhenemaan. Anderssonin tuomio oli käsittämättömän pieni, kun otetaan huomioon se, miten suurta taloudellista vahinkoa hän lahjonnan tarjoajana yhdessä lahjottujen tahojen kanssa saivat aikaan.
Jos olette sattumoisin huomanneet, mm. Kiemunki ja Rautio ovat olleet täysin vaiti kaupungin kärsimistä taloudellisista vahingoista ja vahinkokorvausten hakemisesta niitä aiheuttaneilta henkilöiltä eli Hassiselta, Riekkolalta ja eräältä kantakaupungin ulkopuoliselta terveyskeskuslääkäriltä.
Hassisen palkittiin korruption vastaanottamisesta pitkällä irtisanomisajan palkalla, josta hän voi nautiskella kotisohvalla maaten vähintään 1 vuoden ajan. Kotiin maksettu irtisanomiskorvaus voi olla pidempikin, jopa kahden vuoden mittainen. Isosuo muotoili asiaa mediassa niin, että Jorma voi toimia halliyhtiön johdolle jatkossa konsulttina. Tämän voi lukea selkokielellä niin, että palkanmaksu jatkuu Jormalle vielä pitkään. Törkeää lahjontaa vastaanottanut henkilö onkin todella käyttökelpoinen konsultti kaupungin omistamalle yhtiölle.
Riekkola ilmeisesti nauttii edelleenkin edustamansa yhtiön hallituksen luottamusta, koska mitään viestiä erottamisesta ei ole tullut vielä julkisuuteen.
Kiemunki väitti taannoin, että hän ei voi puuttua millään tavalla kaupungin yhtiöissä esiintyneisiin korruptiotapauksiin eikä ko. henkilöiden sanktioihin, vaan asioista päättävät ainoastaan ko. kaupungin omistamat yhtiöt. Iisakin mielestä kaupungin yhtiöiden sääntöjen ja toimintaohjeiden rikkominen ei siis oikeuta konserninjohtoa puuttumaan yhtiöiden sisällä tapahtuneisiin väärinkäytöksiin. Aivan idioottimaisen hampaaton ja vastuuntunnoton näkökulma asiaan.
Mahdollisia kaupungin esittämiä vahingonkorvausvaateita Iisakki ei ole kommentoinut millään tavalla. Tällainen lähestymistapa vakaav tapaukseen osoittaa Iisakilta jälleen kerran törkeää selkärangattomuutta ja normaalin oikeustajun puutetta sekä täydellistä kykenemättömyyttä kv:n puheenjohtajana toimimiseen. Aikaa ja tarmoa hänellä riitti kyllä Ritaluoman apupoikana SCC:n epäilijöiden syyllistämisyrityksiin ns. Sambian tapauksessa sekä Lulu Ranteen perheen ja erityisesti lapsia koskevien yksityisasioiden julkiseen riepotteluun mediassa. Mies saisi hävetä jo pelkkää olemassaoloaan!
Mielestäni tällainen epärehellisyyttä ja ilmiselvän korruption vastaanottamista vähättelevä poliitikko ei voi ansaita kuntalaisilta minkäänlaista luottamusta ja toivottavasti se näkyy myös ensi vuoden kunnallisvaalien äänimäärän romahtamisena.
Rautio on taas pysytellyt tässäkin epämiellyttävässä asiassa aivan mykkänä ja piilossa julkisuudesta, kuten hän aiemmin yritti tehdä myös SCC:n tapauksessa. Pidän myös Raution toimintaa asian selvittämisessä täysin luokattomana ja hävettävän heikkona esityksenä.
Älä nyt sotkeennu lakiasioihin kun et niitä ymmärrä. Se on fakta. Mutta oliko niin että Kari on mukana tilintartkastajien kautta tässäkin sotkussA?
Kari käyttää samaa tilimies Aria kuin Kimmokin. Esim Karin omaan taloyhtiöön tekemän julkisivuremontin tilityksen on kuitti kuitilta tarkastanut sama mies kuin Kimmonkin vedenpitävät tilin päätökset.
HävettäväJohtoporukka, älä paasaa, kun et asiasta mitään tiedä!
En edes tiennyt että tunnustamalla saa suoranaisen armahduksen ?
Joo, kannattaisko sunkin mennä heti tunnustaan kaikki rötökses?
MOT tekemässä juttua tästäkin. Alkaa valtakunnallinen pilkkaaminen ja piruilu hämeenlinnalla ja politikon retkuille.
Kansalaisen oikeustajua on Hämeenlinnassa koetuksella - nakkivarkaalle putkaa ja mielentilatutkimus. Demariroistoille kultainen kädenpuristus ja lupaus olla vastedes jäämättä kiinni.
Tästä lähtee varmuudella viestiä eduskunnan oikeusasiamiehelle ja ehkä muuallekin
Kylläpä on taas fiksua porukkaa täällä kirjoittelemassa.
Rikoslain 36 luvun 2 pykälän mukaan törkeästä petoksesta tuomitaan vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi vankeuteen.
Tuomio oli yksi vuosi 11 kuukautta vankeutta.
Vankeus tuomittiin ehdollisena.
Fiksua porukkaa tuntuu olevan etenkin syyttäjäorganisaatiossa, kun syytteitä ei saada valmiiksi 5 vuoden aikana ja tapausta hoitanut syyttäjä on saatu vaihdettua 3 kertaa! Ei tällä tavalla pystytä ikinä (ehkä ei halutakaan) jakamaan minkäänlaista oikeutta.
Kaupungin osakeyhtiöiden hallitusjäseninä istuu ilmeisen hyvin hyvä-veli ja -siskoporukkaan sopeutunutta jäsenistöä, koska he eivät millään kykene havaitsemaan johtajiensa tekemää vahingollista ja laitonta toimintaa tuottamuksellisena ja kiellettynä ja että lähtisivät hakemaan johtajilta korvauksia yhtiölle aiheutetusta vahingosta.
Ongelmana on se, että kaupungin yhtiöissä istuvat hallituspaikoilla poliittisesti "leimatut" kok-sd sisäpiirin edustajat tai heidän puoluekätyrit, joilla ei ole oikeasta liike-elämästä ja hallitustyöskentelystä mitään käytännön kokemuksia eikä näköjään myöskään rehellisyyttä ja selkärankaa.
Jos täällä tämmöistä on niin kantelut ja rikostutkinnat ja valitukset vaan vireille ja Kari auttaa aina tässä asiassa. Pelkkä itku on ämmien touhua mutta puppelis velipuolta tuntuu kiinnostavan.
...niin mutta mites se on, kun Kari aina häviää juttunsa...
Hallinnon vastaus on surkea. Ilman lain tuntemustakin jokainen ymmärtää ettei tuomio ollut edes auttavasti oikea näin mittavasta ja systemaattisesti suunnitellusta vuosia jatkuneesta rikoksesta. Suomen maassa ei ole koskaan ennen tuomittu miljoonien petoksia tehtaillutta ehdolliseen vankeuteen ja oikeus itsekin totesi että 4 vuoden tuomio olisi ollut tässä kohtaa oikein mutta kun rikollinen tunnusti eikä hukannut omaisuuttaan, niin sitten tällainen ns. "tuomio". Kuvaavaa ettei syyttäjä edes vaivaudu valittamaan. Onkohan tuomio kysytty suoraan kiemungilta ja Rautiolta, että mitä voimme antaa veli Anderssonille ja veli Hassiselle, ettei kukaan vaan loukkaannu.
Oikeus olisi todellakin voitu ohittaa ja olisit lukenut tuomiot istumalta trollihärhö.
Veikkauspetoksesta mitattiin kaksi vuotta ehdotonta vankeutta
PORVOO | Porvoon käräjäoikeus tuomitsi veikkauspetosjutun päätekijän, porvoolaisen 24-vuotiaan Kim Lars-Erik Erikssonin kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Rangaistus on ehdoton. Siitä vähennetään vapaudenmenetysaika, neljä kuukautta ja 26 päivää.
Eriksson velvoitettiin korvaamaan uhreilleen yhteensä 471 999 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen. Suurin yksittäinen korvaus on 212 500 euroa.
Erikssonin syyksi luettiin 13 törkeää petosta, neljä perusmuotoista petosta, 12 väärennystä, petoksen yritys ja kunnianloukkaus eli yhteensä 31 rikosta. Kaksi syytettä törkeästä petoksesta ja kaksi syytettä perusmuotoisesta petoksesta hylättiin.
Oikeus on vääräss jos ei samaa mieltä kuin mie.
Ei tässä tarvita edes lain tuntemista, sillä tuo tuomio on lähinnä vitsi
Juu pistetään sut jakaa tuomioita.
Kyllä oikeusoppineet ovat kirjansa lukeneet.
Viestiketjussa kerrottujen petosten tuomiot ovat yhtenevät.
Toisessa tapauksessa oikeus harkitsi tuomion ehdolliseksi.
Yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen ei vaatinut rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.
Eikös tää Anderssonni ole uskovainen mies?
Onhan George W. Bush kin molemmat.
Hassisen rikos vanhentui?
Hyvä, että sai ton naurutuomion. Nyt on latu sitten vapaa kaikille eli kuka tahansa voi suunnitella ja tehtailla vastaavan suuruusluokan rikoksia ja kun nyt on esimerkkitapaus mihinkä vedota niin tuomiothan ovat myös sen mukaiset. Täytyy vaan muistaa tunnustaa vilunki ja kauheasti ei parane rahoja ja omaisuutta pistää jemmaan.
Hämeenlinnassa on käynnissä syvä ihmisyyden ja inhimillisyyden kriisi.
Käypäs vaikka pankissa ja ryöstä pari tonnia. Varmasti häkki heilahtaa!
Ryöstöstä onkin säädetty rikoslaissa ankarampi rangaistus kuin petoksesta. Törkeästä ryöstöstä tuomitaan vankeutta vähintää kaksi ja enintään kymmenen vuotta.
Yli kahden vuoden tuomiota ei voida tuomita ehdollisena.
Hämeenlinnan päättäjät ovat lähes järjestään fakki-idiootteja ja rikollisten suojelijoita. Iisakki on tyhmin kaikista, sillä juuri häntä Ritaluoma veti perässä kaikkein pisimpään. Ritaluoma oli kuin Joulu- Pukki lapsenmieliselle Iisakille. Pukki ei lopultakaan tuonut yhtään lahjaa, mutta jätti vain laskuja jälkeensä ja tietekin sen maakuulun toteemin, joka olisi syytä nimetä Iisakin toteemiksi.
Ihmetellä täytyy miksi liikemies Kari tuki scc hanketta mutta meni sitte myöskin ed.paikka.
Hämeenlinnan viranomaisten toimet tulisi tutkia nyt perinpohjin, ettei näitä tule lisää, sillä antaahan tällainen menettely talousrikollisille vain motivaation tehdä näitä lisää.
Vaihdettiinko syyttäjä kolmasti sen vuoksi että löydettiin tarpeeksi nöyrä ja hyväveli myönteinen syyttäjä
Karin osuus tutkimatta kokonaan.
Varmaan muurariakin kaivattiin.
Linja on sama kuin muissakin Hämeenlinnan johtoa läheltä liippavissa jutuissa. Näitä on ollut vuosikymmenten varrella monia. Käsittely niin hidasta, että rikokset vanhenevat, osa asianosaisista jätetään tutkinnan ulkopuolelle.
Juttu haisee kyllä todella pahalle. Ei ihme että S24 Hämeenlinna on täynnään paikallispolitiikkaa
Niin on ja erityispahalta haisee perzuikkien suhmurointi mm. scc hankkeessa.
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kantelu.htx
Kantelun voi tehdä viranomaisen lainvastaisesta menettelystä.
Siis näin. Tässähän täyttyy jo montakin ehtoa
Lainvastaista on esimerkiksi
toimivallan ylitys tai harkintavallan väärinkäyttö
viivästys asian käsittelyssä, päätöksen puutteellinen perustelu, huolimattomuus, neuvonnan puute sekä epäasianmukainen käyttäytyminen tai muu hyvän hallinnon vastainen menettely
perusoikeuksien loukkaukset.
Kari hoitaa.
Ainakin viivästys asian käsittelyssä ja juuri sopivasti viiden vuoden viivästys, jolloin juttu ehti vanhentua. Tutkijat ja syyttäjä tässä pitäisi pistää tutkintaan ja leivättömän pöydän ääreen.
Sellaisia demulit on.
Olisi kiva tietää mitä Kimmo kertoi LAHJUKSIEN OTTAJISTA, NYTHÄN SE SALATTIIN.
Hienosti pestiin tääkin keissi, kukaan ei syyllinen mihinkään, miksi Hassinen sai kenkää? Haastaisi kaupungin oikeuteen vai korvaako konsultti toiminta palkanmenetyksen, ehdolla,ole hiljaa...
Liikemies Kari voisi kommentoida suhdettaan Kimmon tilimieheen Ariin !
Missä se Mylläri asuu? Ollisi asiaa...
Vankilat on täynnä mamuja, siksi ehdonalaista kantasuomalaisille, mikä on ihan oikein.