E-pillerit 40+ iässä

verikekkerit

Olen 46-vuotias ja olen jokusen vuoden kärsinyt siitä että kk ovat todella runsaat ja kivuliaat. Syy siihen on kuulema se että keltarauhashormonia ei enää ole tarpeeksi säätelemään kiertoa. Estrogeenista ei ilmeisesti ole puutetta.

Yritin syödä Terolut-lääkettä, mutta sain siitä lukuisia paiseita häpyhuuleen, enkä ole kiinnostunut olemaan paisetehtaana koska olen kärsinyt aikoinani kovastikin sekä niistä että vulvodyniasta jonka sain pahan hiivainfektion jälkiseuraamuksena. Ei kertakaikkiaan kiinnosta kivut, kirvelyt, säryt, poltot ja ärsytykset genitaalien alueella enää, nyt kun pahimmista vuosista on jo jonkin aikaa.

Tapasin kivan miehen, mutta hän ei pysty ylläpitämään erektiota kumin kanssa. Olenkin ajatellut josko e-pillerit voisivat hoitaa niin tämän ongelman kuin hillitä pistetyn sian lailla vuotamistakin. Kierukkaa en halua, sillä en halua kehooni mitään vierasesineitä.

Olen eläissäni vain kahdesti käyttänyt pillereitä aiemmin. Eka kerta oli ongelmaton, mutta tabut olivat turhat ja kyllästyin parin liuskan jälkeen. Tokalla kerralla merkki oli joku toinen. Vuosin mustaa verta ja itkin silmät päästäni jokaikinen päivä.

Lisäksi pillereistä voi kuulema tulla hiivaa (en todellakaan kaipaa sitä, ettei taas vulvodynia pahene); netissä oli puhetta myös aivosyövästä... Kaikenkaikkiaan kyllä mietityttää.

Mielipiteitä, kokemuksia?

2

824

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen45jo

      Hei, minä olen 45-vuotias nainen ja noin vuosi sitten sain tällaisille yli nelikymppisille tarkoitetut pillerit Qlairat. Ovat siis yhdistelmäehkäisypillerit. Olen ollut tyytyväinen. Monilla jää vuodot kokonaan pois mutta minulle kyllä tulee vuodot silloin kun laatan mukaan kuuluukin. Limakalvot pysyneet tosi hyvinä. Ja mikä parasta, vuosia vaivannut päänsärky hävisi yhtäkkiä kun aloitin tabletit. Jotenkin olin ajatellut, että minä nyt vaan olen tällainen jota särkee jatkuvasti päätä..Ja minulla ainakin painokin laskenut hieman. Toinen merkki on muistaakseni Zoely, jota suositellaan kans jos ikää on jo yli 40 v ja tarvitsee pillerit. Minä hain pillerit, koska minulla alkoi olla lieviä vaihtarioireita ja nekin hävisi samantien kun aloitin Qlairat. Alkukuukausina voi olla rintojen kipuilua mutta mulla sekin on nyt hävinnyt (puolen vuoden jälkeen). Mieliala tasoittui. Mulla siis hyvä sulle mainostaa kun ollut pelkkiä hyviä kokemuksia. Kokeile ?

      • pillerinhakija

        Kiitos positiivisesta palautteesta! Itsekin tarvitsisin pillerit vanhemmalla iällä ja hieman pelottaa mitä siitä tulee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      828
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe