http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015110420605796_uu.shtml
Utkina (ent. Saglenova) löydettiin menehtyneenä tänään Nuuksiosta.
Iltalehden tietojen mukaan Utkina löydettiin maastosta tänä aamuna.
Helsingin poliisi vahvistaa, että Utkina löydettiin, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.
Poliisin mukaan tapauksen tutkintaa jatketaan normaalina kuolemansyyn tutkintana.
- Asiasta ei tiedoteta enempää, koska kuolemansyyn tutkinta on lain mukaan salassa pidettävää tietoa, Helsingin poliisin tiedotteessa todetaan.
Tsekkiläistä Utkinaa, 27, on etsitty tiiviisti Nuuksiossa hänen hänen katoamisensa jälkeen. Viimeinen varma näköhavainto Utkinasta oli hänen jäädessään poois bussista Nuuksion Kattilassa. "
Itsemurha arvatenkin kun ei kerrota tarkemmin, varmaan hukkunut. Surullista, mutta oli arvattavissa. Luulisi jokaisen jättävän viestin läheisilleen ettei tarvitse arvailla ja etsiä turhaan. Olisi varmaan kerrottu jos epäiltäisiin onnettomuutta.
Nela löytyi kuolleena
60
517
Vastaukset
- Nuuksionkävijä
Surullista. Osanotto omaisille.
- Yli_kuukausi
Hyvin surullista. Parempi kuitenkin, ettei enää tarvitse etsiä.
Yleisössä herää uusi uteliaisuuden aihe, olisiko pelastunut, jos olisi löydetty samalla viikolla. - maastokulkija
Mistäpäin Nuuksiota lienee löytynyt, kun ei etsinnöissä löytynyt ,vaan yksinäinen kulkija löysi. entä mikä kuolinsyy?
- kattti
Löytyi maastosta eli ei ole ainakaan hukkunut
- pyykkinarustako
Maastoahan vesistötkin ovat, mutta kaipa ihan maalta löytynyt. Sellainen oli ilme kuvassa että osasi odottaa, mikä lie ollut syy.
Löytyisi varmaan moni muukin jos yhtä tarmokkaasti etsittäisiin, toisaalta ei tätäkään "viralliset" etsijät löytäneet, eivät tainneet älytä katsoa ylöspäin. Koirien luulisi haistavan, mutta ei nekään aina löydä. - Vapaa_ehtoiset
Nyt olen lukenut, että monia kadonneita eivät ole viranomaiset löytäneet, eikä jatketa kovin aktiivisesti etsimistä. Tuo kadonneiden etsintäryhmä tai ne kaikki ovat tehneet hyvän työn, koska nyt asiaa ei ole voitu unohtaa ja vihjeitä on tullut yhä enemmän. Moni on sanonut menevänsä itse sinne katselemaan ja etsimään. Jos noin hankalaan paikkaan katoaa, ettei tehokkaalla etsimisellä löydy niin olisi voinut jäädä tämäkin tapaus avoimeksi kysymysmerkiksi. Eilen kyllä vaikutti aika ratkaisemattomalta. Havainto onkin tältä päivältä.
- Ikävätapaus
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/taalta-nela-utkina-loydettiin/5540636
Maikkari on selvittänyt jo löytöpaikan. Pitkäjärven itäpuolelta, korkean kallion päältä...- GangStalkinginUhriko
Ehkä joku Gang Stalkkari tarjosi yliannostuksen unilääkkeitä kahvissa näköalapaikalla kun ensin tiesi Nelalle määrätyn (määräsi?)niitä?
Tai Gang Stalkkarit väärensi reseptin jälkikäteen?
- Drsivuhuomauttaja
Kovin on epäloogista arvailemista palstan keskustelijoiden kommentit.
Pidän loogisimpana vaihtoehtona aivoveritulppaa/ vuotoa. Aamulla alkanut pääkipu, jota luonnossa paljon liikkuva ihminen menee hoitamaan raittiiseen ilmaan. Ostaa evästä ja ottaa ehkä särkylääkettä. Aivoverenkierron häiriöt voivat edetä hitaastikin ja kun on jossakin maastossa ja tilanne on erittäin vaikea, apua ei pysty enää hälyttämään. Etenkään nuori ihminen ei tule ajatelleeksi, että kyseessä voisi olla joku vakavampi juttu, vaan luulee päänsärkyä tavalliseksi, etenkin alussa. Kuolemansyyn tutkimus valaisee tätäkin asiaa.
On todella kurjaa, että aletaan heti syyttämään läheisiä ja epäilemaan itsemurhaa.- lääkärissä
No, kun ei ole tietoa. Ei kai täällä kukaan lääkäri ole, ehkä sinä. Harvoinpa nuorilla noita verisuoni juttuja kuulee olevan, mutta ehkä se on mahdollista.
- PekkaPaavali77
Osti kaupasta pyykkinarua ja ongensiimoja (tuplavarmistus) ja sinä epäilet aivoverenvuotoa. Just.
- Ushijs
Jos migreenin syynä on ollut aivoverenvuoto ja on vielä ominpäin ottanut annokset aspiriinia päälle, ei ihme jos maastossa kunto on huonontunut. Kunpa olisi mennyt lääkäriin, mistä oli maininnut.
- YksiLääkäri
lääkärissä kirjoitti:
No, kun ei ole tietoa. Ei kai täällä kukaan lääkäri ole, ehkä sinä. Harvoinpa nuorilla noita verisuoni juttuja kuulee olevan, mutta ehkä se on mahdollista.
Kyllä täällä lääkäreitä palstalta löytyy. Monesti aivoverenkierrohäiriöt eivät vie tajuntaa kokonaan vaan yleisempää on tajunnanmenetys aivoverenvuodon tapaukseessa. Päänsärky ainoana oireena ainoana oireena aika epämääräistä ja jos muita oireita on kuten kaksoiskuvia tai käden heikkoutta niin tavallinen kansalainen hakeutuu ambulanssilla hoitoon.
Nela vaikutti hyvin terveeltä eli vähän kaukaa haettua aivoverenkierronhäiriöt sun muut. Pikemmin vaikuttaa siltä että päänsärky oli tekosyy ja eihän hän edes mennyt lääkäriin. Onnettomuus on mahdollista mutta jossain mainittiin että oli käynyt ostamassa pyykinarua mitä aviomies oli ihmetellyt. - kaikkiTutkittava
YksiLääkäri kirjoitti:
Kyllä täällä lääkäreitä palstalta löytyy. Monesti aivoverenkierrohäiriöt eivät vie tajuntaa kokonaan vaan yleisempää on tajunnanmenetys aivoverenvuodon tapaukseessa. Päänsärky ainoana oireena ainoana oireena aika epämääräistä ja jos muita oireita on kuten kaksoiskuvia tai käden heikkoutta niin tavallinen kansalainen hakeutuu ambulanssilla hoitoon.
Nela vaikutti hyvin terveeltä eli vähän kaukaa haettua aivoverenkierronhäiriöt sun muut. Pikemmin vaikuttaa siltä että päänsärky oli tekosyy ja eihän hän edes mennyt lääkäriin. Onnettomuus on mahdollista mutta jossain mainittiin että oli käynyt ostamassa pyykinarua mitä aviomies oli ihmetellyt.tai sit Gang Stalkkareita väärensi kuitin pyykkinarusta?
- AivoTohtori
kaikkiTutkittava kirjoitti:
tai sit Gang Stalkkareita väärensi kuitin pyykkinarusta?
Suositellaan sinulle ajanvarausta mitä pikimmiten.
- Jjuhbbs
Ushijs kirjoitti:
Jos migreenin syynä on ollut aivoverenvuoto ja on vielä ominpäin ottanut annokset aspiriinia päälle, ei ihme jos maastossa kunto on huonontunut. Kunpa olisi mennyt lääkäriin, mistä oli maininnut.
Jos olisi vaan mennyt lääkäriin, olisi saanut apua. Nyt saattaisi olla kunnossa tai sairaslomalla mutta elossa, eikä olisi mennyt ostamaan pyykkinarua.
- jahutkittava
kaikkiTutkittava kirjoitti:
tai sit Gang Stalkkareita väärensi kuitin pyykkinarusta?
Eiköhän poliisit ole tarkastaneet liikkeestä mitä kortilla ostettu.
- 435kj453kl
"Pidän loogisimpana vaihtoehtona aivoveritulppaa/ vuotoa. Aamulla alkanut pääkipu"
Tuonko poliisi voisi todeta kun menee vainajan luo, ok selvä sairaskohtaus 2kk vanhasta vainajasta, ok.. kannata sunkaan kommentoida kun vaikuttaa että olet aivan hakoteilla :)
Se miksi poliisi pitää nyt ns selkeenä sitä mikä oli kuolinsyy on aika varmasti itsemurha, AINOA asia minkä voi löytyneestä vainajasta päätellä noin äkkiä on itsemurhaan viittaavat asiat, kuten että löytyi narun jatkeena kiikkumassa puusta!
Tai tapaturma mahdollisuuskin on olemassa ihan yhtä hyvin.
Mutta ihmettelen vaan sitä että kuinka rikoksen mahdollisuus niin varmasti suljetaan pois. - werfcwwwww
jahutkittava kirjoitti:
Eiköhän poliisit ole tarkastaneet liikkeestä mitä kortilla ostettu.
Kylä ja ne tiedot on kai vähän lipsuneetkin jostain julkisuuteen, juomaa, suklaata, wiener munkkia.. repussa olisi ollut ennestään mukana retkeilu tarvikkeita, onkia, narua/tai kuormansidonta liinoja..
Että selkee itsemurha reissu? Toinen vaihtoehto voisi olla tapaturmakin, pudonnut puusta vaikka ja loukannut itsensä.. Jokin vamma voi viitava siihen että se on tapahtunut tapaturmassa kun jonkun raajan avomurtuma, rintakehän vammat, kallon jne.. - Diagnoosit
YksiLääkäri kirjoitti:
Kyllä täällä lääkäreitä palstalta löytyy. Monesti aivoverenkierrohäiriöt eivät vie tajuntaa kokonaan vaan yleisempää on tajunnanmenetys aivoverenvuodon tapaukseessa. Päänsärky ainoana oireena ainoana oireena aika epämääräistä ja jos muita oireita on kuten kaksoiskuvia tai käden heikkoutta niin tavallinen kansalainen hakeutuu ambulanssilla hoitoon.
Nela vaikutti hyvin terveeltä eli vähän kaukaa haettua aivoverenkierronhäiriöt sun muut. Pikemmin vaikuttaa siltä että päänsärky oli tekosyy ja eihän hän edes mennyt lääkäriin. Onnettomuus on mahdollista mutta jossain mainittiin että oli käynyt ostamassa pyykinarua mitä aviomies oli ihmetellyt.Joo, olisi pitänyt arvata, että nämä ärhäkkäästi kaikkeen terveyteen tmv. liittyvät kommentit joutuvat vain asiantuntijoiden syyniin. Lääkäri ei salli, että mistään muusta voisi edes "ääneen ajatella" kuin lääketieteellisestä diagnoosista. Kotioloissa ihmiset toimivat keskenään ilman diagnoseeja, enemmän sen mukaan, miten toimittiin vastaavissa tapauksissa aikasemmin. Lääkärit pitääkin jatkossa sitten muistaa, nehän sitä kritiikkiä ja marmatusta täällä pitävätkin, jos on "väärää puheetta", vai kuinka ;-)?
- Drsivuhuom
YksiLääkäri kirjoitti:
Kyllä täällä lääkäreitä palstalta löytyy. Monesti aivoverenkierrohäiriöt eivät vie tajuntaa kokonaan vaan yleisempää on tajunnanmenetys aivoverenvuodon tapaukseessa. Päänsärky ainoana oireena ainoana oireena aika epämääräistä ja jos muita oireita on kuten kaksoiskuvia tai käden heikkoutta niin tavallinen kansalainen hakeutuu ambulanssilla hoitoon.
Nela vaikutti hyvin terveeltä eli vähän kaukaa haettua aivoverenkierronhäiriöt sun muut. Pikemmin vaikuttaa siltä että päänsärky oli tekosyy ja eihän hän edes mennyt lääkäriin. Onnettomuus on mahdollista mutta jossain mainittiin että oli käynyt ostamassa pyykinarua mitä aviomies oli ihmetellyt.Aivoverenkierron häiriöillä tarkoitin nimenomaan tukosta tai vuotoa. Yleisiähän ne eivät nuorilla ole, mutta mahdollisia kuitenkin. Synnynnäiset rakenteelliset poikkeavuudet ja mm. hormonaalinen ehkäisy aurallinen migreeni voivat yllättää. Migreenin ja veritulpan/ vuodon erottaminen on vaikeaa lääkärillekin, jos kuvantamisen mahdollisuutta ei ole. Moni vanhus kuolee juuri siten, että pääkipu ja pahoinvointi kuitataan virusperäiseksi, kunnes tila on edennyt niin huonoksi kotihoidossa (jopa 1-2 vrk) että ymmärretään olevan tosipaikan kysessä. Sitten onkin liian myöhäistä.. Erittäin vaikeaa migreeniä sairastavan oireet voivat toisaalta muistuttaa tukoksen/ vuodon oireita.
Oma migreenini oireilee nimenomaan kaksoiskuvina, näkökenttäpuutoksina, salamointina, kömpelyytenä, pahoinvointina, puheen takeltelemisena. Klassiset tulpan/ vuodon oireet..
Mikäli sairaslomalappua ei tarvita töihin, miksi menisi päänsäryn vuoksi lääkäriin? Eihän terveyskeskuksesta ainakaan saa edes päivystysaikaa pelkän päänsäryn vuoksi. On loogista, että tervettä elämää viettävä, terve ja reipa ihminen ottaa lääkettä, eväät ja lähtee luontoon rauhoittumaan.
Vaeltamisesta ja siihen liittyvästä varustetasosta tietämättömänä en osaa sanoa, miksi hänellä oli mukanaan narua ja ongensiimoja. Eikös niitä voisi kuitenkin käyttää onkimiseenkin? - höpöhöpöö
Drsivuhuom kirjoitti:
Aivoverenkierron häiriöillä tarkoitin nimenomaan tukosta tai vuotoa. Yleisiähän ne eivät nuorilla ole, mutta mahdollisia kuitenkin. Synnynnäiset rakenteelliset poikkeavuudet ja mm. hormonaalinen ehkäisy aurallinen migreeni voivat yllättää. Migreenin ja veritulpan/ vuodon erottaminen on vaikeaa lääkärillekin, jos kuvantamisen mahdollisuutta ei ole. Moni vanhus kuolee juuri siten, että pääkipu ja pahoinvointi kuitataan virusperäiseksi, kunnes tila on edennyt niin huonoksi kotihoidossa (jopa 1-2 vrk) että ymmärretään olevan tosipaikan kysessä. Sitten onkin liian myöhäistä.. Erittäin vaikeaa migreeniä sairastavan oireet voivat toisaalta muistuttaa tukoksen/ vuodon oireita.
Oma migreenini oireilee nimenomaan kaksoiskuvina, näkökenttäpuutoksina, salamointina, kömpelyytenä, pahoinvointina, puheen takeltelemisena. Klassiset tulpan/ vuodon oireet..
Mikäli sairaslomalappua ei tarvita töihin, miksi menisi päänsäryn vuoksi lääkäriin? Eihän terveyskeskuksesta ainakaan saa edes päivystysaikaa pelkän päänsäryn vuoksi. On loogista, että tervettä elämää viettävä, terve ja reipa ihminen ottaa lääkettä, eväät ja lähtee luontoon rauhoittumaan.
Vaeltamisesta ja siihen liittyvästä varustetasosta tietämättömänä en osaa sanoa, miksi hänellä oli mukanaan narua ja ongensiimoja. Eikös niitä voisi kuitenkin käyttää onkimiseenkin?Tietysti tarvitsee lapun ja lääkäriin väitti menevänsäkin, lyhyitä sairaslomia kirjoittaa terveydenhoitajatkin ja päivystävälle pääsee aina.
- kiedottu
PekkaPaavali77 kirjoitti:
Osti kaupasta pyykkinarua ja ongensiimoja (tuplavarmistus) ja sinä epäilet aivoverenvuotoa. Just.
Kun aikanaan luin, että osti Nuuksion retkelleen narua, pelkäsin pahinta.
- Tutkittaneen
435kj453kl kirjoitti:
"Pidän loogisimpana vaihtoehtona aivoveritulppaa/ vuotoa. Aamulla alkanut pääkipu"
Tuonko poliisi voisi todeta kun menee vainajan luo, ok selvä sairaskohtaus 2kk vanhasta vainajasta, ok.. kannata sunkaan kommentoida kun vaikuttaa että olet aivan hakoteilla :)
Se miksi poliisi pitää nyt ns selkeenä sitä mikä oli kuolinsyy on aika varmasti itsemurha, AINOA asia minkä voi löytyneestä vainajasta päätellä noin äkkiä on itsemurhaan viittaavat asiat, kuten että löytyi narun jatkeena kiikkumassa puusta!
Tai tapaturma mahdollisuuskin on olemassa ihan yhtä hyvin.
Mutta ihmettelen vaan sitä että kuinka rikoksen mahdollisuus niin varmasti suljetaan pois.Narussa voi kiikkua autettunakin. Ei aina itsemurha. Hento ja kevyt.
- ajatttelin
Surullista, vaikka helpotus omaisille, ettei jäänyt selvittämättä. Voimia omaisille.
Aijaa, ei epäillä rikosta. Silti murhasta epäilty henkilö oli poliisin hallussa 3 päivää???
Vähän ristiriitaista?- milloinolit
Tavattoman varma olet rikoksesta, pitäisi varmaan tutkia tarkemmin tekemisesi.
milloinolit kirjoitti:
Tavattoman varma olet rikoksesta, pitäisi varmaan tutkia tarkemmin tekemisesi.
Noh poliisikin on oikeilla jäljillä... Ei ne mitään huvin vuoksi ota ketään kolmeksi päiväksi kiinni :) Ei vaan riittänyt näyttö tai äijä tunnustanut... Noh "murha ei vanhene" kuten tiedämme
- muutavenäjälle
Bussissa kirjoitti:
Noh poliisikin on oikeilla jäljillä... Ei ne mitään huvin vuoksi ota ketään kolmeksi päiväksi kiinni :) Ei vaan riittänyt näyttö tai äijä tunnustanut... Noh "murha ei vanhene" kuten tiedämme
putina palkkaa mielellään kaltaisiasi tyhmiä trolleja.
- SiisItsemurha
Jossain sanottiin että jos metsä ei olisi sankkaa niin olisi voinut näkyä lähes löytäjän kotitalolle. Se tarkoittaa että roikkui puusta. Siis hirttäytyi tai hirtettiin.
- PekkaSintonen
Hänen firmansa Me2We ei ainakaan kunnioittanut tapahtunutta. Nelasta viis. Ellei "Guess who's on the news!" siihen viittaa. Päivitti vaan FB:tä näin:
"Me2we Finland Oy feeling excited
8 hrs · Edited ·
Another good day at the office, guess who's on the news!
Can't believe it's only a week to go until the launch. Catch us at our Slush booth (B19) on next Wednesday November 11" - kultakeiju45
Olen varma että hänet hirtettiin. Olen varma että hän ei tehnyt itsemurhaa. Vaan kaikki on haluttu lavastaa sellaiseksi. Henkivakuutusrahojen toivossa. Siksi kaikki on tarkalleen suunniteltu ja saatu näyttämään itsemurhalta. En usko että hän edes osasi tehdä mitään silmukoita.. Kaksi avustajaa varmaankin hänellä ollut. Jotka saivat myös wiinerit syödäkseen. Mahdollisesti hänelle on annettu huumeita...lääkkeitä...ym. Siis huumattu/ myrkytetty...tekijällä mustatoppatakki...kenties
- itkun-keskeltä
Ikävä tapaus. Etsijäryhmän pomon vuodatus ja anteeksipyytelyviesti Nelan miehelle oli kuitenkin yliampuvan tunteellinen ja nolo; miksi hän pyytää anteeksi että jotkut ovat miestä epäilleet ja että löytyi kuolleena? Tuota ei olisi tarvinnut muistuttaa, osanotto olisi riittänyt.
- Feiav0869
Olisikohan stressin ja väsymys etsintäryhmän toiminnan vetämisestä syynä? Sehän on "sherlockkien" työkalu, että kaikki mahdolliset vaihtoehdot käydään läpi, joku juttu oli sherlockeilla mennyt överiksi, mutta tekeville voi sattua. Näin toimii polsiikin, eikä se liene osapuolillekaan uutta, että poliisikin epäilee lähes kaikkea liikkuvaa aina, siinä ei oikein selitykset auta. Maantielläkin kyllä puhallutetaan, ei auta selitys.
Samaa mieltä kyllä, ellei ole ihan kaveri ennen tapausta vuodatukset pois etsintäryhmän pomolta. Hänenhän pitäisi pystyä jatkossa vetämään yhtä raskaita rundeja. Ei ole kovin mukavaa etsiä maastosta tai muualtakaan ketään, joka katosi. Kun tätä on nyt avoimemmin käsitelty se vähentää kauhun tunteita, jos oltaisiin luettu vain etsintöjen alku ja loppu, niin asia olisi tunnetasolla kaikilla käsittelemättä. Oletan näin maallikkona, että ei hokannut jättää vuodatusta, liian "lähelle" meno, vaikka toisaalta kylmäkään ei haluaisi olla.
- aivothereillä
Oli tyhmää sanoa että syyllisiä ei ole. Tyhmää. Tottakai on aina syyllisiä. Jonkun asian..henkilön..ym.vuoksi Nela kuoli. Ja onhan sekin vielä mahdollista että selviääkin se että hän onkin kuollut jonkun muun henkilön toimesta. Ihme lässytystä: Syyllisiä ei ole/////kommenttivuodatus
.yäk.- Narutettuko
Outoa jos rankka työstressi kohdistui vain Nelaan?
Sergei oli jonkin lehden mukaan sanonut, että Nelalla oli työpaikalla stressiä? Siis työpaikan ihmissuhteissa vai työtehtävissä vai sekä että?
Jos niin miksi?
Eikö työnantaja juuri soittanut myöhään? edellisiltana Nelalle kotiin ennen Nelan katoamista Nuuksioon?
Minusta on outoa että Nela ahdistui niin paljon soitosta ettei halunnut mennä töihin seuraavana päivänä? - hjafa868
Narutettuko kirjoitti:
Outoa jos rankka työstressi kohdistui vain Nelaan?
Sergei oli jonkin lehden mukaan sanonut, että Nelalla oli työpaikalla stressiä? Siis työpaikan ihmissuhteissa vai työtehtävissä vai sekä että?
Jos niin miksi?
Eikö työnantaja juuri soittanut myöhään? edellisiltana Nelalle kotiin ennen Nelan katoamista Nuuksioon?
Minusta on outoa että Nela ahdistui niin paljon soitosta ettei halunnut mennä töihin seuraavana päivänä?No, mieti sitäkin, jos kannattus on huono ja sulla olisi myynnin tulosvaatimuksia vaikkapa. Mutta omien kokemusten perusteella tulee mieleen, että jokainen on erilainen käsitellessään ongelmia. Jos on asunut ulkomailla, on nuorella iällä vähän niin kuin "vamma" itselle, jos on ammatillisesti koulutettua ja osaa, mutta ei voi ilmaista tai ei ymmärrä uuden maan kielen koukeroita. Jopa puolison ymmärtäminen on vajavaista eri kielellä, samalla kielellä ei joudu selittämään tai tietää, mitä se tässä maassa tarkoittaa (=yhteinen koulutausta). Syitä kyllä löyty, joku on herkkä ottamaan itseensä.
Itsemurhiin asti sanotaan ihmisten menevän, jos on jotain psyyke-asioita, miten ulkomaalainen osaa mennä terapiaan, kun se ei kuulu terveyskeskuspalveluihin eikä itsekään tiedä rajaansa. - afjafl063
Narutettuko kirjoitti:
Outoa jos rankka työstressi kohdistui vain Nelaan?
Sergei oli jonkin lehden mukaan sanonut, että Nelalla oli työpaikalla stressiä? Siis työpaikan ihmissuhteissa vai työtehtävissä vai sekä että?
Jos niin miksi?
Eikö työnantaja juuri soittanut myöhään? edellisiltana Nelalle kotiin ennen Nelan katoamista Nuuksioon?
Minusta on outoa että Nela ahdistui niin paljon soitosta ettei halunnut mennä töihin seuraavana päivänä?Nyt tuolla m-infossa on yksi kommentoinut asiaa siten, että hän epäili eilen muita vaihtoehtoja kuin itsemurhaa. Hän ei tahtonut hyväksyä tätä kuolemantapausta näin tapahtuneena. Tuo on kai normaalia ihmiselle, ei hyväksy tietoisesti pahinta skenaariota, vaikka se olisi todennäköisin (itsemurhatilastot). Sekin taitaa olla, että tapahtumille etsitään syyllisiä.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=7&t=19421&start=8160
Kerran yksi läheinen ihminen oli hyvin sairas, tarvittiin hoitoa, ei voitu enää operoida. Ympäristö ei halunnut ajatella kuoleman mahdollisuutta, pohdittiin kaikkia vaihtoehtoja. Ja yksi lähihoitaja sitten jutellessaan kertoi, että omaiset eivät yleensä halua myöntää pahinta, se tulee joskus puun takaa monelle, kun ei kropan vikoja näe, eikä ole asiantuntija. Omaiset saattavat alkaa tapella, syytellä hoitajia, vaikka he olisivat tehneet kuukausia hoitoa suurella sydämellä ja tuntimäärillä. Ilmeisesti ihmisen evoluution vuoksi, (hengissäpysymiskysymys =sitkeä kestää kauan vaikeuksia), että luontaisesti kiellämmä alitajuisesti pahimmat vaihtoehdot.
Nyt vuosien jälkeen tämän tapauksen yhteydessä näen, miten toiset nyt kieltävät pahimmat skenaariot, kun kaikki on jo ohi. Keskustelun kieltäjät haluavat vissiin alitajuisesti tehdä "ikonimaisen" muiston, jota ei sopisi avata. Probleema siirtyi kuitenkin liian monelle, paha olo on kaikilla, nyt sitä ei sopisi pala palalta availla, ettei "madonna" mielessä katoa. No, jos lohduttaa, joka suvulla on samoja asioita, käsittely on etu useille ainakin viiveellä.
Viime syksyn nokkakolari ja vauvasurmat, kyllä siinä oli itsekin henkisesti ihan sotkun keskellä, kun avattiin asoita. Sitten päälle keskustelun kieltäjät. Yhdellä tapauksella ainakin oli psyykellä ollut tilanteita, ettei tapahtumia enää sen jälkeen alitajuntakaan kieltänyt. Kiellän itsekin, jos alitajunta ei ole vielä "tilanteen ja realismin tasolla". - afakljkl
Katsokaas, mitä Pavel-nimimerkki sanoo.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=7&t=19421&start=8175
- Jepulis.hepulis
Näköjään facebook-sivulla "Nelan etsintäsivusto 2 -Suomen ETU -yhteisö" kyseisen ryhmän perustaja spekuloi vielä rikoksen mahdollisuudella.
Näköjään se on joillekin vaikea uskoa, että tapaukseen ei sisälly mitään murhamysteeriä. Suomessa tekee vuosittain itsemurhan noin 900 ihmistä ja naisillakin hirttäytyminen on kahden yleisimmän tavan joukossa. Jos Nela olisi löytynyt ensimmäisenä iltana, tapaus ei olisi herättänyt sen kummempaa spekulaatiota kuin mikään mukaan tapaus. - realistic
jos nuori, terve nainen löytyy metsästä se on itsemurha. Ei kukaan mene metsään päänsärkyään hoitamaan mukanaan kassi jossa on pyykkinaurua. Pyykkinaruhan ei tietääkseni tepsi päänsärkyyn edes sisäisesti nautittuna. Kuitenkin äärettömän surullista että tuollainen ihminen päättää elämänsä.
- suuriero
Niin...tai lavastettu itsemurhaksi. Siinä on suuren suuri ero...
- auttoihanse
Loppui päänsärky kuten hengittäminenkin, siirsi päänsäryn salkkareille.
- ykstyyppi
olet varma että hänet hirtettiin. Poliisi ei epäile rikosta, siellä tiedetään asiasta enemmän. Onko logiikkasi sellainen että hän osti pyykkinarua ja meni metsään odottamaan että hänet pannaan narulle, vai?
- niinkai
Poliisin mukaan tapaus ei ollut rikos. Jäljelle jää itsemurha. Nuori, kaunis nainen ei mene metsää saamaan sairauskohtauksen. Kukaan ei tiedä mitä nuoren ehkä tressaantuneen ihmisen päässä liikkuu, ehkä ulkomaalaisena hän koki itsensä joksikin toisen luokan kansalaiseksi tai sitten diagnisoimaton, piilossa pysynyt mielensairaus.
- medikalisaatio
Jospa on ollut masentunut ja hänelle määrätty SSRI pillereitä (onnellisuuspillereitä). Monessa tutkimuksissa on tullut esille että nämä nuorilla ihmisillä lisäävät itsemurhan riskiä oleellisesti.
- hillo-sipuli
Ei Nela kuvissa ainakaan masentuneelta näyttänyt. Mutta ei näyttänyt onnelliseltakaan. Vaan alistuneelta/ alistetulta. Ja petetyltä. Oli tullut petetyksi/ vedätetyksi. Oli luottanut ihmisiin mutta häntä petkutettiinkin. Näin minä näen asian näin naisen näkökulmasta. Ja uskon myös siihen kuten monet näkijätkin toisella palstalla että hänet on siirretty löytöpaikalle myöhemmin. Vaalea farmariauto asialla../ tummatoppatakki miehellä *
- arvaamitä
Poliisin pitää valita tutkintalinja, joka ei poissulje mitään, tutkintalinja määräytyy sen mukaan mitä faktaa on, nyt tutkitaan normaalina kuolinsyyn tutkintana että mihin hän menehtyi. Totta kai tuossa on kaikki mahdollista mutta ei kaikkia kuolleita voida alkaa tutkia henkirikoksena, ihan resurssi kysymys.
Miten se menikään sitten:
Faktaa, ainoa fakta julkisuudessa ns on että nela on kuollut!
Kyllä, nela kai löytyi tilassa joka viittasi itsemurhaan.
Ehkä, viitteitä itsemurha aikeisiin oli jo alkujaan tiedossa?
Ei, henkirikosta ei epäillä koska siihen ei mikään viittaa.
Miksi, hyvä kysymys että miksi kaikki meni näin.
Outoa, niin on..
Poliisi, laki kieltää asiasta enemmän tiedottamisen.
Nelaa etsittiin niin intensiivisesti koska oli ns kohtuullisen hyvät tiedot missä hän on ja sieltähän sitten löytyikin lopulta nuuksiosta. Huonolla tuurilla ei olisi löytynyt ottaen huomioon tämän vuoden ajan, nytkin voisi olla jo lumet maassa ja löytyminen olisi ollut hyvin epätodennäköistä, etsinnät olisi myös loppuneet paljon aikaisemmin.
Nelaa varmaan etsittiin lämpökameralla alkuun mutta liian myöhään, koska jos hän oli jo kuollut katoamis päivän jälkeen niin lämpökamerasta ei ole enää hyötyä.- arvaasitä
Kukaan täysijärkinen ei epäile murhaksi, joku hilloaivo korkeintaan.
Jos hirttäytyy kotonaan, siitä voi epäillä muitakin jos olleet kotona samaan aikaan, ehkäpä Nela ajatteli juuri miestään, osti narun juuri ennen ja meni tuollaiseen paikkaan että jokainen normaali ihminen tajuaa heti itsemurhaksi.
Masennuslääkkeitä ajattelin itsekin, ulkomaalaisella voi olla ikävä sukulaisiaan, omaa maataan...joillekin riittää mikä tahansa pieni vastoinkäyminen, etenkin murrosiässä.
- pulinatpois
Täytyy tyytyä tässä salaperäisessä tiedotusilmastossa siihen että se oli itsemurha. Sairauskohtauksesta olisi tottakai tiedotettu.
- Pyykkinaru
Naamakirjan sivulla Kadonneen Etsintä on kuolinsyy kerrottu epäsuorasti jo löytymispäivänä. Virallista tietoa ei ole tulossa, siitä Suomen laki pitää huolen.
- jjjbogart
Murhasta voidaan aina epäillä jos joku löytyy kuolleena epämääräisistä olosuhteista. Voihan olla niinkuin Amerikoissa päin että lenkkipolkujen äärelle on sattunut joku onneton sarjamurhaaja, hoitanut homman nopeasti ja naamioinut itsemurhaksi, että välttäisi elinkautisen, mikä on sarjamurharillekin suhteellisen pitkähkö aika.
Ehkä hän on käyttänyt nimenomaan kassista sattumalta löytämäänsä pyykkinarua ja tekaissut siitä nopsaan jonkinmoisen kiikuntapaisen. Mies on ilmeisesti ollut vain tappamisasialla muut ns. intressit eivät ole lahoa päätään vaivanneet, kiitos luojalle, elikkä thänks gaad (väärin kirjoitettu ilmeisesti), ehkä poliisit tulivat paikalle ja totesivat että väärin tapettu ja korjasivat ruumiin pikapuoliin liikaviisaiden näkyviltäl.
Sarjamurhaajahan oli jo poistunut metsään piilottamallaan harmaalla honda civicillä vm. 96. Häntä ei tulla koskaan epäilemään teosta, koska hän vetää matalaa profiilia istumalla läheisellä huoltoaseman kahvilassa, missä hän tuijottaa ovelan kummallinen ilme naamallaan baarin nurkassa munkkipossua mussuttavaa vaaleaverikköä-
Hän on senverran asioista perillä että seurattuaan naista läheiseen markettiin huomasi naisen ostavan vihreää, muovista pyykkinarua.
Teoria numero 2: Ao henkilö on päättänyt mennä metsäiseen maisemaan kuolemaan sairaskohtaukseen, mikä onkin onnistunut valinta. Kun otetaan huomioon leppeästi puhaltava tuuli, mahdollinen lintujen laulu ja yleinen metsäisen maiseman puhutteleva hiljaisuus ja tyyni kauneus, tämä vaihtoehto näyttäytyy enemmän kuin uskottavana edellisen sijaan. Sekin, että sairauskohtaus tuli juuri sopivan puun alla , oli etukäteissuunnttelussa tärkeä ja huomioonotettava näkökohta. Tässä vaiheessa pyykkinaru on unohdettava, ellei metsä ollut kostea ja hän halusi ennen sairauskohtausta vaikka laittaa jotain narulle kuivumaan. Tällaista tietoa ei ole kyllä julkisuudessa mainittu.
Teoria numero3: Ruokakassi. Ehkä häntä pääsi nälkä yllättämään ja hän päätti lähteä Nuuksion pienelle piknikille, siinä mielessä ymmärrystä allekirjoittaneelta heltiää hyvin paljon. Löydettyään sopivan paikan kuntopolun varrelta juostuaan kassi kädessä noin 5-6 kilometriä, hän näki kauniisti tuulessa taipuvan puun ja kuuli sen hienon huminan ja tajusi heti että loistava picnikkipaikka. Ruokailtuaan ja ihmeteltyään että hänen kännykkänsä oli oudolla tavalla kadonnut, hän näki koko elämänsä filminauhan tavoin ja tavoitteli köyttä mikä pilkisti kassista. Hän itki ja kaipasi tsekkejä ja isäänsä ja pappaa, joka oli -68 marssinut kadulla ryssiä vastaan, jotka ...
"Teoria numero 4. Ei ole mitään teoriaa. Hän vain löytyi, vietiin pois ja juttu kuitattiin selvitetyksi.
Pakollinen loppukaneetti: Ihmettelyä suomalaisen toimittajakunnan täydellisestä ammattitaidottomuudesta. Jutuilla herkutellaan loppuunasti mutta totuutta ei saada selville.
Tarkoitukseni ei ole ollut olla ivallinen, mutta niin paljon huomiota saaneena tapauksena asia olisi voitu hoitaa toisin.
Muistosanat: Sinut näemme hymyilevänä ja kauniina illan auringonlaskun värit hiuksissasi. "eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta."
Mitä vittua??? Mitä taas??? Miksi sitten poliisilla oli hallussa 3 päivää mmurhasta epäilty henkilö viikkoja sitten (R15/2791) ihan ajan kuluksi vai?- vilukissa-
Missä näin on lukenut? -eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta-
Minä päivänä tälläinen kirjoitus on ollut. Tänäänkö? - ihmeellistäon
Miksi kaltaisesi ovat avohoidossa?
vilukissa- kirjoitti:
Missä näin on lukenut? -eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta-
Minä päivänä tälläinen kirjoitus on ollut. Tänäänkö?http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015110420605796_uu.shtml kas tuossa poliisi tokaisee "Helsingin poliisi vahvistaa, että Utkina löydettiin, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta."
Kuitenkin epäiltyä kuulusteltiin muutaman viikon ajan ja hän oli poliisin hoivissa 3 päivää... Ei saatu vangitsemispäätöstä koska ei tunnustanut tai näyttö riittänyt- Anonyymi
Bussissa kirjoitti:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015110420605796_uu.shtml kas tuossa poliisi tokaisee "Helsingin poliisi vahvistaa, että Utkina löydettiin, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta."
Kuitenkin epäiltyä kuulusteltiin muutaman viikon ajan ja hän oli poliisin hoivissa 3 päivää... Ei saatu vangitsemispäätöstä koska ei tunnustanut tai näyttö riittänytENNEN löytymistä, mihin kadotit järkesi?
- ihmeellistämutta
niimpä niin. Sinunhan siellä pitäisi olla.
- Anonyymi
Nelan mies toimi Honkarakenteessa ja sillä on nyt huomattu olevan laajoja sidoksia Venäjään ja Kremliin, paljon kauppoja. Tapaus on selvästi murha. Nelan veli on venäjämielinen aktivisti. Kun nyt näkee miten Putin ja Venäjä toimii, palkkamurhaajia pitkin maailmaa, asia on päivänselvä. Nela tapasi tsekkiläisiä tuttujaan kotikylästään, olivat täsmälleen samaan aikaan Nuuksiossa. Siksi kolme viineriä. Poliisi ei halunnut sekaantua idän mafiaan syvemmälle.
- Anonyymi
Tottakai se on ITSEmurha, todettu aikoja sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972