Hamsterista

Hankin itselleni viime kesäkuussa hamsterin kissojeni kuoltua. Se oli silloin vielä pieni (iästä ei hajuakaan) eikä sitä vähään aikaan kiinnostanut muu kuin nukkuminen. Kuitenkin kun hamsterini heräilee puolenyön aikaan, saatan katsella sen touhuja hetken, mutta nukkumaan on pakko mennä. Se syö kädestä, koppina sillä on vanha kulma-akvaario ja kiipeillä se saa. Mutta voiko se enää kesyyntyä siten, että se viihtyisi esim. sylissä? Kädessä se pysyy kaksi sekuntia, kun se siirretään toiseen koppiin siivouksen ajaksi (joka pitää myös hoitaa yöllä)...
Siis saisinko siitä vielä kesyn kaverin?
Vapaaksi en sitä uskalla päästää, sillä meillä (omakotitalossa) on niin paljon koloja ja ihania pimentoja...
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä siitä voi vielä kesynkin saada, mikäs siinä. Paljon vain käsittelyä ja välillä pikkuinen namipala... :)
Pidä sitä käsissäsi vaikka sängyn tai sen terraarion yläpuolella, mutta kohtuullisen matalalla. Niin se ei satuta itseään pudotessaan, vaikka sattuisikin säntäämään kädeltäsi pois.

Kannattaa muuten muistaa, että jyrsijät ovat yksilöitä siinä missä ihmisetkin: Jotkut eivät opi koskaan pysymään kiltisti kädellä, vaikka olisivat hyvinkin kesyjä. Jotkut taas röhnöttävät sylissä vaikka selällään ja silmät puoliummessa "rapsuta massua" -tyylisesti - ja ei, kyseessä ei ole pelästynyt ja kuollutta esittävä hamsteri. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön kirjoitti:

Hankin itselleni viime kesäkuussa hamsterin kissojeni kuoltua. Se oli silloin vielä pieni (iästä ei hajuakaan) eikä sitä vähään aikaan kiinnostanut muu kuin nukkuminen. Kuitenkin kun hamsterini heräilee puolenyön aikaan, saatan katsella sen touhuja hetken, mutta nukkumaan on pakko mennä. Se syö kädestä, koppina sillä on vanha kulma-akvaario ja kiipeillä se saa. Mutta voiko se enää kesyyntyä siten, että se viihtyisi esim. sylissä? Kädessä se pysyy kaksi sekuntia, kun se siirretään toiseen koppiin siivouksen ajaksi (joka pitää myös hoitaa yöllä)...
Siis saisinko siitä vielä kesyn kaverin?
Vapaaksi en sitä uskalla päästää, sillä meillä (omakotitalossa) on niin paljon koloja ja ihania pimentoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu