Kamala vauvakuume, MUTTA!

Daras85

Minulla on jo entuudestaan kaksi alle kouluikäistä lasta. Perheeni tarina on sinänsä "rikkinäinen," että esikoiseni oli pitkään toivottu ja yritetty mutta vaikka saimmekin toivomamme lapsen, suhde päättyi eroon melkein heti ristiäisten jälkeen. Jäin yksin pienen vauvan kanssa.
Monen mutkan kautta aloin treffailla uutta miestä ja raskauduin ihan suhteen alkuviikoilla ehkäisystä huolimatta. Raskaus oli pitkä ja kivinen tie kun meni tovi raskausuutista sulatellessa ja uuvuin ja kärsin monenmoisesta vaivasta (mm.poikkeuksellisen voimakkaasta raskauspahoinvoinnista, raskausdiabeteksesta, väsymyksestä, nesteystä ja kipulääkitystä vaativista halvausoireisista migreenikohtauksista jne.) yrittäen samalla tutustua uuteen kumppaniini. Lapsilla on siis eri isät, eikä tuo jälkimmäinenkään parisuhteeni kestänyt.
Olin puolitoitoista vuotta sitten valmis jo katkaisemaan piuhat, kun ajattelin, etten ikinä enää kestäisi fyysisesti kolmatta raskautta. Ajattelin asiaa moneltakin kantilta ja että lapsilukuni on nyt täynnä ja piste! Mutta kappas vaan, kuinkas kävikään; nyt syksyn mittaan vauvakuumeeni on kasvanut aivan uusiin sfääreihin. Tuntuu että ihan sydämeen särkyy kun vauvankaipuu on niin suuri.
Minulla on mies joka saa elämäni maistumaan täydelliseltä. Hän hyväksyy tämän sekalaisen kokoonpanon tällaisenaan ja mikä tärkeintä: rakastaa meitä kaikkia ja minä häntä. Hänen kanssaan synkkaa joka tasolla, hän saa minulle edelleen "perhosia vatsaan" päivittäin, silti elämä on turvallista ja rauhaisaa. Tuon miehen kanssa haluaisin lapsen. Vaikka olin monet kerrat vannonut ettei ikinä enää.

8

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piuhat-poikki

      Käy äkkiä laittamassa piuhat poikki ja mene välillä töihin. Elämäsi on täyttä paskaa ja siksi haluat olla paksuna vaihteluksi siihen paskaan. Matkustelkaa välillä!

    • holtittomuutta

      Toivon mukaan et ole tehnyt taas lisää lapsia ja mies lähtenyt taas käpälämäkeen tuollaisella ajatusmaailmalla varustetulle tulee aina käymään noin.Ei lisää lapsia!

    • Huono_bisnes

      Mukulat on muutenkin niin huono ja kallis bisnes, ettei se kannata. On tehty laskelma, että jokainen äpärä maksaa jopa 500 tuhatta saada se täysiikäiseksi. Samalla äpärien tarkoitushan on saada ihmiset sitoutumaan työpaikkan ja pankkeihin, kun niitä ylitöitä pitää paiskia maaiman tappiin, että saa ne äpärän johdosta otetut pankkilainat joskus maksuun, kun pitää olla viimeisimmät mallit hyökkäysvaunuista ja iso tilava city maasturi, ja siten se omakotitötterökin pitää tehdä, ynnä muuta jonninjoutavaa paskavaippaa ostella. Nin ja näkeehän sen jo nyt, että tulevaisuudessa kaikille äpärille ei tule löytymään edes töitä, kun sitä nytkään ei löydy. Paha työllistää oikeasti miljoona työtöntä (kaikki piilotetut ja temppu työllistetyt mukaan lukien) 20000 avoimeen työpaikkaan.

      • hmmmmmmm

        En minä ainakaa pystyisi millään kuluttamaan yli 2300 €/kk lapseen, etenkin kun alkuvuosina kulutus on lähes olematonta.
        Itsekin elän alle neljäsosalla tuosta.


      • Huono_bisnes

        Jännä homma, mutta niin tuo oli laskettu virallisesti eräällä nettisivutolla, jota en enää muista, mutta jo tuo kustannus aiheutti sen, että nykyään puen tripla kumit ennen panoa.


      • hmmmmmmm
        Huono_bisnes kirjoitti:

        Jännä homma, mutta niin tuo oli laskettu virallisesti eräällä nettisivutolla, jota en enää muista, mutta jo tuo kustannus aiheutti sen, että nykyään puen tripla kumit ennen panoa.

        Sen on sit laskenut joku ylipalkkainen, joka ei ymmärrä rahankäytöstä mitään. Kellä on edes tuollaisia nettotuloja, ja itsekin pitäisi vielä elää?

        Tai sitten tuohon on laskettu myös valtion sijoitus, eli koulu, terveydenhuolto, lastentarha jne.


    • lljs

      Vähän vaikuttaa siltä, että sinulla on mielenterveyden ongelmia. Et ole osannut valita oikeita miehiä ja lapset ovat "isättömiä". Nyt kannattasi ottaa jo järki käteen. Ei lapsia hankita jonkin "vauvan kaipuu" -tunteen vuoksi. Rakenna ensin kunnon sitoutunut parisuhde joka kestää. Näissä kahdessa lapsessa on aivan tarpeeksi työtä.

      • lapsetpois

        "mielenterveyden ongelmaisilta" vai miten se menikään..
        Raision kaupungin "lastensuojeluviranomaiset":)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1759
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1101
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1076
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      962
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      829
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      150
      799
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      52
      726
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe