Niin tuli pörheästi tien täydeltä varuskunnan ukkometsoa Kolhontiellä vastaan tänäänkin. Kai se alueella pitkään rauhassa asunut Valkealahden metso turhautui ja syöksyi illalla lasien läpi tarkkailemaan uusia lajitovereita.
Teki ihan mieli napsaista kuva noista Kolhontien laumoista. Voisi sitten tarjota paikallislehdille kuvamateriaalia pientä palkkiota vastaan. Kun niistä muutamista perheistä alkaa olla jo kaikki kuvakulmat käytetty.
Nyt on kuitenkin syytä toivoa metsoilta malttia. Kriittinenkään suhtautuminen itse asiaan ei oikeuta ikkunaanlentoihin. Asiallista lentelyä on vaalittava. Suur-Keuruun pääkirjoituksessa onkin syytä äidillisesti opastaa kaikkia metsoja. Myös poliisivartion mahdollisuutta on harkittava, sillä vastaavaa uhkailua, ikkunaanlentelyä ja suoranaista metsoraivoa ei ole ennen koettu. Tällainen ikkunaanlentelykulttuuri ei ole tervettä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mecho syö sun nachot
Metso ei tykännyt näistä siipiveikoista, taisi olla yhden linnun mielenosoitus. Ajatteli että vieraslajin siipiveikot voisivat lentää takaisin sinne mistä tänne liihottelivatkin!
Iso peukku sankari-Metsolle!