Viron lentoyhtiön toiminta voi päättyä viikonloppuna – EU:n päätöstä odotetaan
Estonian air
Viron kansallisen lentoyhtiön, Estonian Airin lennot saattavat loppua tänä viikonloppuna. EU:n komission odotetaan päättävän, ovatko lentoyhtiölle maksetut valtion tuet laillisia.
Estonian Airin loppu on tullut. Näin uutisoi virolainen talouslehti Äripäev torstai-iltana. Äripäevan mukaan EU:n komissio on päättänyt, että Viron lentoyhtiön pitää maksaa valtiontuet takaisin, koska ne ovat EU:n lainsäädännön vastaisia. Tieto perustuu nimettömään EU-lähteeseen.
Päätöstä ei ole vielä julkistettu, mutta lähteen mukaan se tapahtuu lähipäivinä, ja että asiasta kirjoitetaan ja käännetään tiedotetta parhaillaan.
Viron muiden tiedotusvälineiden mukaan EU:n päätöstä vasta odotetaan.
Viron hallitus on maksanut talousvaikeuksiin joutuneelle Estonian Airille tukea vuodesta 2009 lähtien peräti 130 miljoonaa euroa. EU:n komissio on tutkinut jo kauan, onko tuki ollut EU:n lainsäädännön mukaista.
Takaisinmaksuun ei rahoja
Jos EU:n komissio katsoo, että tuki on ollut unionin sääntöjen vastaista, lentoyhtiön pitäisi maksaa se takaisin. Estonian Airilla ei sellaisia rahoja ole, ja EU:n kielteinen päätös tarkoittaisi lentoyhtiön välitöntä konkurssia.
Kielteisen päätöksen tullen Estonian Airin lennot loppuvat samana päivänä, kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR. Matkatoimistot ovat jo valmistelleet toimia sekä niiden asiakkaiden varalle, jotka jäisivät ulkomaille ilman paluulentoa että niilden, joiden käteen jäisi ostettu lentolippu.
Uusi lentoyhtiö perustettu
Sen paremmin Estonian Air kuin Viron talousministeriökään ei ennakoi EU:n päätöstä. Jotakin kertoo kuitenkin talousministeri Kristen Michalin toteamus Viron yleisradiolle - hänen mukaansa on jo perustettu uusi lentoyhtiö, joka alkaisi lentää Tallinnasta, jos kielteinen päätös tulee.
Viime viikolla EU:n Viron edustusto ja tallinnalainen asianajotoimisto tekivät selvityksen, missä eurooppaoikeuden asiantuntija Carri Ginter katsoi, että hallituksen tuki Estonian Airille on rikkonut EU:n sääntöjä. Ginterin mukaan ei ole perusteita odottaa EU:lta myönteistä päätöstä.
Estonian Air kasvatti toimintaansa ja reittiverkostoaan voimakkaasti viitisen vuotta sitten, mutta ajautui tappiokierteeseen ja konkurssin partaalle. Yhtiön lennot Suomeen lopetettiin alkuvuodesta 2013.
Estonian air lopettaa ???
highfly
4
120
Vastaukset
- HuomennaAloittaa
Kyllä ja uutta tilalle
http://www.talouselama.fi/uutiset/eu-kielsi-valtion-tuet-estonian-air-lopettaa-toimintansa-6063474 - HIGHFLY24
ESTONIA KONKKAAN...AIR BALTIC LAAJENTAA
http://yle.fi/uutiset/baltian_ilmatila_myllerryksessa__virolaisfirma_konkurssiin_latvialaiset_laajentavat/8439550 - EVVVPK
eipä toi estonian airin konkka taida ketään kiinnostaa ja vaikuttaa elämään.
ei voisi vähempää kiinnostaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1052633Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1021735- 671525
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141236Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221048- 81973
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe44931Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta120921- 85883
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta338836