En ny tiiä kuuluuks tää tänne ku ei mua varsinaisesti olla kiusattu mutta jonkun sortin ns.traumoja olen kyllä saanut. No tässä:
Kun aloitin ala-asteen olin reipas ja iloinen.Sain paljon hyviä kavereita ja olin iloinen.Ensimmäinen vuosi meni hyvin. Mutta 2.luokalla sitte.Vähän ennen talvea koulussa oli ruokana jotain keittoa. Minulla oli ongelma; kumpikin kätisyys.Vaihtelin siis lusikkaa kädessä. Opettajani oli huomannut sen ruokalassa ja sanoi siitä ruuan jälkeen luokassa koko luokan kuullen.Siitä se lähti,sen jälkeen tuntui että hän sanoi joka asiasta.En ollut kovin hyvä matiikassa, enkä ole edelleenkään :) Kun hän kerran sitten käski minun tulla näyttämään tehtäviä ja kun hän alkoi sitten neuvoa minua ja jos en heti vastausta tiennyt hän alkoi huutaa. Opettaja ei kyllä ollut se ainut syyllinen, luokallani oli myös yksi poika. Silloin kun olin vielä rohkea saatoin sanoa tälle pojalle jotain. Kun sitten joskus sanoin jotain hän sanoikin pahasti takaisin. Opettajani oli vanhan aikainen naisopettaja joka oli pieni ja lihava.Kun taas minä olin hoikka ja pitkä(edelleen)Onneksi hän oli vain 2 ja puoli vuotta minulla sitten hän pääsi eläkkeelle. Se poika oli koko a-a:n ja vielä vuoden ylä-asteella kun sitten vaihdoin luokkaa.Kun 1.luokalla olin vielä rohkea ja reipas uskon noiden kahden asian tehneen minusta hieman hiljaisen,pojille puhuminenkaan ei ole kovin helppoa.Ainakin jos tulee joku uusi ajattelen että voiko tuolle sanoa mitään jos hän tekee kuin se poika ala-asteelta.No ylä asteelle siirryttyäni en päässyt samalle luokalle missä oli ala-asteen kaverini.Luokallani oli yksi tuttu joka oli aiemmin ollut samalla luokalla
a-a:lla mutta oli sitten muuttanut pois.Alkuun menin luokkalaisteni mukana mutta vähän ennen joulua huomasin eristyväni heistä enkä enää puhunut paljoa.Ajattelin olevani väsynyt kouluun että joulun jälkeen liikkuisin taas heidän kanssaan.Mutta joulun jälkeen se jatkui samana,olin välkät yksin. Joskus näin välitunneilla entisiä luokkalaisiani ja olin heidän kanssaan. Heillä ei ollut numeroani ja pyysivät sitä. Kun sanoin siitä kotona äitini ajatteli jos he haluaisivat minut heidän luokalleen.Kerroin sitte että olin alkanut olla välkät yksin ja en ollut enää luokkalaisteni kanssa.Äitini lähetti mukanani kouluun kirjeen jossa pyydettiin että saisin vaihtaa luokkaa.Muutaman päivän päästä sain rehtorilta kirjeen jonka vein kotiin;vaihto onnistui.
Kesän 2003 jälkeen siirryin ystävieni joukkoon 8.luokalle ja olin iloisempi kuin 7.luokalla. Huomasin jopa heti ensimmäisenä päivänä yhden luokkani pojista katselevan minua
"sillä silmällä" joten elämä alkoi taas hymyillä. :)
Kun aloitin ala-asteen olin reipas ja iloinen.Sain paljon hyviä kavereita ja olin iloinen.Ensimmäinen vuosi meni hyvin. Mutta 2.luokalla sitte.Vähän ennen talvea koulussa oli ruokana jotain keittoa. Minulla oli ongelma; kumpikin kätisyys.Vaihtelin siis lusikkaa kädessä. Opettajani oli huomannut sen ruokalassa ja sanoi siitä ruuan jälkeen luokassa koko luokan kuullen.Siitä se lähti,sen jälkeen tuntui että hän sanoi joka asiasta.En ollut kovin hyvä matiikassa, enkä ole edelleenkään :) Kun hän kerran sitten käski minun tulla näyttämään tehtäviä ja kun hän alkoi sitten neuvoa minua ja jos en heti vastausta tiennyt hän alkoi huutaa. Opettaja ei kyllä ollut se ainut syyllinen, luokallani oli myös yksi poika. Silloin kun olin vielä rohkea saatoin sanoa tälle pojalle jotain. Kun sitten joskus sanoin jotain hän sanoikin pahasti takaisin. Opettajani oli vanhan aikainen naisopettaja joka oli pieni ja lihava.Kun taas minä olin hoikka ja pitkä(edelleen)Onneksi hän oli vain 2 ja puoli vuotta minulla sitten hän pääsi eläkkeelle. Se poika oli koko a-a:n ja vielä vuoden ylä-asteella kun sitten vaihdoin luokkaa.Kun 1.luokalla olin vielä rohkea ja reipas uskon noiden kahden asian tehneen minusta hieman hiljaisen,pojille puhuminenkaan ei ole kovin helppoa.Ainakin jos tulee joku uusi ajattelen että voiko tuolle sanoa mitään jos hän tekee kuin se poika ala-asteelta.No ylä asteelle siirryttyäni en päässyt samalle luokalle missä oli ala-asteen kaverini.Luokallani oli yksi tuttu joka oli aiemmin ollut samalla luokalla
a-a:lla mutta oli sitten muuttanut pois.Alkuun menin luokkalaisteni mukana mutta vähän ennen joulua huomasin eristyväni heistä enkä enää puhunut paljoa.Ajattelin olevani väsynyt kouluun että joulun jälkeen liikkuisin taas heidän kanssaan.Mutta joulun jälkeen se jatkui samana,olin välkät yksin. Joskus näin välitunneilla entisiä luokkalaisiani ja olin heidän kanssaan. Heillä ei ollut numeroani ja pyysivät sitä. Kun sanoin siitä kotona äitini ajatteli jos he haluaisivat minut heidän luokalleen.Kerroin sitte että olin alkanut olla välkät yksin ja en ollut enää luokkalaisteni kanssa.Äitini lähetti mukanani kouluun kirjeen jossa pyydettiin että saisin vaihtaa luokkaa.Muutaman päivän päästä sain rehtorilta kirjeen jonka vein kotiin;vaihto onnistui.
Kesän 2003 jälkeen siirryin ystävieni joukkoon 8.luokalle ja olin iloisempi kuin 7.luokalla. Huomasin jopa heti ensimmäisenä päivänä yhden luokkani pojista katselevan minua
"sillä silmällä" joten elämä alkoi taas hymyillä. :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
vittu mitäköhän hienoo tossa oli!! tosta sen huomas ettet oo yhtään sosiaallinen tyyppi!! oisit voinnu eet helevetti YRITTÄÄ tulla toimeen niitten muitten kanssa eikä valittaa ja jurputtaa ku pikkulapsi!!! "minä en puhu kellekkään mitään ja oon aina yksin jos en voi vaihtaa luokkaa kavereitteni luo!!" SIIS MITÄ VITTUA!!??!!!!! Oisit voinnu yrittää etsiä uusia kavereita uusista luokkalaisista!!! helevetti mitäköhän hyötyä sinunkin tarinassas oli!!
Mitä selität "jani"?
mene vittu psykiatrille jauhamaan tota paskaa jos jäi vittu traumoja!!!!
Ois kyllä kiva kuulla miten jatkossa käy. Meinaan ku näytät olevan aika sidoksissa niihin kavereihis ni miten käy ku jatkat koulutustas ja kaverit menee eri suuntiin.
Voi käydä ikävästi. Mutta toivottavasti ei käy...
Ehdin jo epäillä että tarina päättyisi huonosti, mutta hyvinhän se päättyi! Harmi juttu että ongelmasi alkoivat jo niin aikaisin. Yleensä nuorten ongelman alkavat vasta ylä-asteella.