olemme 50vuotiaat taaplanneeet jonkun vuoden yhdessä, nyt meinaa välillä ottaa päähän oikeen kunnolla mut sitten tuleepi parempi aika kumminkin ,miten näet yhteiselomme jatkossa.
yhteiselo paremmaksi tuleeko
vaalatar2222
1144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
miekkojen 3: Täytyy uskaltaa myös antaa itsensä olla haavoittuvainen. Miekkojen 3 kertoo, että asiaan liittyy aikaisempiin elämän vaiheisiin kuuluvia tunteita, jotka nyt pyrkivät nousemaan tässä tilanteessa pintaan. Menneitäkin asioita ja tunteita olisi hyvä käsitellä ja niistä puhua oikeassa tilanteessa.
Sekä elämän ilot että surut ovat lopulta yhtä tärkeitä. Muista että mikään tilanne elämässä ei lopulta ole pysyvä. Ei myöskään kannata asettua liikaa puolustuskannalle vaan muistaa, että myöskin aika korjaa monia asioita. Tarkastele siis tilannettasi joskus rauhassa ja hyväksy kaikki tunteesi. Kaikelle ei aina tarvitse olla edes selitystä, mutta hyväksymällä eri tunteensa voi oppia elämään yhä täysipainoisemmin !