Myöhäinen sosiaalistamisvaihe Tuire Kaimio

aloittelija

Minulle on tulossa Chihuahuan pentu ja olen lukenut tuota
Tuire Kaimion pennun kasvatus kirjaa. Tuota ihmettelin että
koiraa pitäisi jo 8-12 viikon iässä viedä ulos tapaamaan muita
koiria, näkemään erilaisia ihmisiä, kulkemaan eri liikennevälineissä.
Tottuu varmaankin parhaiten juuri tuossa iässä erilaisiin asioihin, mutta
eikö ole vaarallista viedä pentua ulos kun sitä ei ole vielä rokotettu?

Chihuahuan ABC:ssä taas sanottiin että pentua voi kanniskella asunnon
ympäristössä ennen rokotuksia, ei muuta.

Miten te olette tehneet? Voiko noita sosiaalistamisasioita tehdä vasta
rokotuksien jälkeen vai onko se kovinkin paljon vaikeampaa silloin,
koira arempi?

Muutenkin ajattelin että pentuhan nukkuu suurimman osan ajasta ja
tuohon ikään on tungettu paljon opetettavaa toistoineen niin eikö se
ole koiralle stressaavaa kun joutuu vähän väliä johonkin koulutukseen?
Milloin on käsittely koulutusta, milloin mennään johonkin kuljetusvälineeseen,
milloin totutellaan remmiin jne.

Tuo remmi koulutus oli mielestäni todella monimutkaiseksi tehty. Yhden
remmin laittoon on tehty kahdeksan kohdan ohjelma ja joka vaiheessa
tungetaan herkkupalaa suuhun! En ole aiemmin kasvattanut itse koiraa,
mutta kun asuin vanhemmillani meillä oli koira. Ainakin me teimme asioita
aikalailla suoraviivaisemmin. Jos pentu on todella arka niin sitten ehkä
ymmärrän tuon kahdeksan kohdan panta koulutuksen.

Muuten tuntuu hyvältä kirjalta, vaikkakin ihmettelen miksi tuota
herkkupalaa täytyy olla tunkemassa suuhun ihan joka tilanteessa.
Koirahan on lihava kuin pallo täysikasvuisuuteen mennessä!

19

7747

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pirjokaarina

      Lue nyt muitakin pentuoppaita, esim. Millanin ja Vilanderin näkemyksiä. Kaimio on loistava eläintenkouluttaja ja olen minäkin lukenut hänen koira- ja hevoskirjojaan. Suoraan sanoen kummalliselta tuntui hänen käsityksensä, huonosti arkeen istuu niin monimutkaiset mallit. Asioista on tehty kauhean vaikeita ja elämä koirankin kanssa tuntuu olevan jotain astrofysiikan vaativuustasoa. Mielestäni ei koiraa pidä sillä tavalla nostaa perheen keskipisteeksi, kuin mitä näissä jatkuvan koulutuksen ideologioissa tehdään.

      Meillä on pärjätty ihan maalaisjärjellä, talutukset ja hoitotoimenpiteet on vaan tehty. Ei heitellä lihapullia eikä koiraongelmia ole ikinä ollut.

      Kokemukseni pikkupennun sosiaalistamisesta on, että mukaan vaan joka paikkaan paitsi vieraita koiria ei moikkailla ennen rokotuksia, enkä koirapuistoihin veisi myöhemminkään, ainoastaan pentutapaamisiin. Aikuiset koirat usein pöllyttävät pentua jolle tulee pelkotiloja. Sattuakin voi.

      • hyväkeskustelu

        Niin, kannattaahan se lukeminen aina ja varmasti kun toinen toimii ammattilaisena tuntuu monimutkaiselta. Millanin keinot on helpompia kun joka asiaan vastauksena toimii energia ja johtajuus ja aina voi alistaa koiran ja Vilander on itseoppinut. Ainakin Millanin opit on ihan täyttä paskaa 90% mitä olen katsonut, ne asiat on kumottu jo moneen kertaan ja tuntuukin että ihmiset etsivät vain helppoja ratkaisuja. Eivät oikeita.
        Minusta on todella omituista että niin, jos toinen on loistava ammattilainen ja ihan takuulla tietää mitä tekee ja miehet jotain itseoppineita koiran alistajia, niin siitä huolimatta tuntuu vaan omituiselta. Että niin kuin... kun sinä et osaa, vika on koulutusmetodissa ja kun purkilla heittely on helpompaa, se on varmaan oikein?
        Sinänsä siis ihan vaan yleisellä tasolla tarkoitan. Voihan se kirja sinänsä olla vaan huonosti kirjoitettu vaikka. Mutta tätä ihmettelen että ihmiset oikeasti kuvittelet tietävänsä enemmän mututuntumalta kuin ihminen joka pääsääntöisesti on koko ajan eläinten kanssa tekemisissä, saa koulutettua koirasta jääkarhuun ihan kaikkea ja tuntee oikeasti eläimet.


    • Olesopiva

      Ei kannata liikaa lukea. Nollaa hetkeksi mieli. Itse luin pari britti kouluttajan kirjaa ennen omaani ja enemmin tein kuten kasvattajakin sanoi: mene moodin mukaan. En pelotellut koiraa tai työnnellyt nakkia joka sekunti,siivo otus tuli! Aamupalalla voi tehdä evästyksen ohella perustpistoja lyhyissä pätkissä: katse,seuraa,sivu,tänne ja paikka...
      Ei koirankasvatus tieteenala ole päivän päätteeksi! ;)
      Eväät lähtee kuitenkin jo pentueen valinnasta ja kasvattajasta liikenteeseen,loput on luojan ja omistajan käsissä.
      Kannusta hyvään,älä huomioi huonoa yksinkertaisesti. Itse olen jokaisen opetanut äänelle ruualla ehdollistaen pentuna: vislaus tai naksutin jotta saan sekunneissa huomion itseeni. Jopa kovapäisetkin on ääneen reagoineet satasella.

    • rusettirinta

      Nuo Kaimion kirjan monimutkaiset ohjeet ymmärrän, jos kyseessä on villieläin, kuten ilves, orava ym. Jotenkin tuntuu omituiselta, että hän yhdistää koirat samaan kategoriaan. Koiranpennut kasvavat ihmisten kanssa samoissa tiloissa, joten ei niitä tarvitse kesyttää ihmiseen.
      Pennun hoitotoimet ovat samanlaisia, kuin vauvojen, eli panta, talutin kaulaan, niin kuin vauvalle hattu. Mitään palkkioita kuten namit ym. ei tarvitse, jos haluaa pennun terästävän aivojaan omistajan ääneen, eleisiin. Ulkomaailmaan tutustuminen aloitetaan noin 8viikon ikäisestä. Tutustuminen aloitetaan siten, että pennulla on aina hauskaa, eli pentu saa myönteisiä kokemuksia. Siinä on osattava arvioida pennun psyke, jotta mennään sen rajoissa.

      16 Rokottamattoman pennun kanssa ulkoilussa on vältettävä liian "koiramaisia" paikkoja. Jos emo on rokotettu, niin emon antama vaste suojaa pentua noin 12vk. Jos emon rokotuksesta on aikaa lähes kolme vuotta, niin vastetta pentuun tulee vähemmän, jolloin pennun voi rokottaa jo 10viikon ikäisenä.

    • Suomessa koirien tartuntataudit eivät onneksi ole ihan järkyttävän yleisiä. Emon vasta-aineet suojaavat pentua myös jonkin verran. Sosiaalistaminen on kuitenkin todella tärkeää ja se paras ikkuna on valitettavasti juuri siinä ennen rokotuksia.

      Älä vie rokottamatonta pentua koirapuistoihin tai koiratapahtumiin. Koirapuistot eivät muutenkaan ole kovin hyviä paikkoja pennuille. Jos alueellasi on joku tautiepidemia, sitten voi huolestua muistakin ulkoiluista.

      Itse vein pentua tutustumaan ihmispaikkoihin ja ihmisiin. Käytiin keskustassa bussilla katselemassa ihmisjoukkoja ja asemalla tutustumassa kaikuvaan halliin. Se sai myös tavata terveitä rokotettuja koiria. Chihupentu on tosi pieni, joten sen varsinaisten leikkikaverin pitäisi olla pieniä, mutta se pitäisi kuitenkin totuttaa sen verran isoihinkin koiriin, ettei se rähise niille myöhemmin.

      Itse jatkoin sosiaalistamista koko koiran kasvuiän, mutta pidän varhaista aloitusta tärkeänä. Älä pakota pentua tutustumaan mihinkään vaan anna sen tarkkailla ja lähestyä itse. Mä olen koittanut tuota sanoa tapaamieni pentujen omistajille. Moni koittaa työntää ujostelevan pentunsa sen toisen koiran nenän alle. Tai rupeaa houkuttelemaan (ja joskus koirat säikkyvät houkuttelua vain pahemmin). Tai sitten koira nostetaan syliin ja halutaan keskeyttää siihen. Jos pentu pelkää pahasti, se pitääkin viedä kauemmas, mutta yhdelle spanielinpennun omistajalle sanoin, että anna sen katsoa sieltä sun jalkojen takaa, se on selvästi utelias eikä mitenkään paniikissa, mutta ottaa vielä turvaa sun jaloista. Se tulee kyllä, kun vähän odotetaan. Ja tulihan se. Ensin varovainen nuuhkaisu ja pinkaisu takaisin jalkojen taakse, mutta pian se jo haisteli mun koiraa ihan kunnolla.

      Kaimion pannanpukemisohjetta on kritisoitu usein. Toisaalta kirjaa ei välttämättä tarvitse seurata orjallisesti joka kohdassa. Moni pentu tottuu pantaan jo vain sillä, että se pannaan kaulaan. Toisaalta tavallinen tervepäinen koira, jolle ei ole vielä muodostunut ennakkoluuloja ihmisen käyttämiä kapineita kohtaan, voi helpostikin suoriutua kirjan ohjelmasta nopeammin kuin päiväkausien harjoittelulla. Esim. itse varmaan saisin pennun työntämään päänsä pantaan jo yhdellä harjoituskerralla ja parissa päivässä se jo tottuisi pitämään sitä. Itse asun kuitenkin kaupungissa ja pentu sai pannan kaulaan jo hakureissulla. Tuo on niin lunki tapaus, ettei sille ole tarvinnut opettaa edes Y-valjaiden laittoa ja pitoa. Se vaan sietää kaiken, mitä sille puen.

      Tuota ohjetta kannattaa kuitenkin vilkaista, jos koiralle täytyy pukea kuonopanta tai sillä on ongelmia varusteiden kanssa ja on aikaa totuttaa. Kuonopanta häiritsee monia koiria alkuun ja huolellisella tutustuttamisella voisi ehkä välttää raapimisvaiheen.

      Pentupannan pitäisi olla kevyt ja hihnan lukon pieni. Sullakin tosi pieni koira, mutta sille saa pistolukollisia pieniä pantoja. Mä puin pannan koiralle aina päiväksi, koska koira piti viedä niin taajaan ulos ja pannan solkien sulkemiseen meni kallista aikaa, kun pentu täytyi viedä ulos viidessä sekunnissa, jos tahtoi sen osuvan ulos.

      Niin, sisäsiisteyskasvatuksen takia pentu pitää myös viedä ulos heti alkuun. Chihuilla on siinä ongelmia, eli pitää olla huolellinen. Kylmällä ja sateella palelevalle pennulle voi tehdä sukasta paidan.

      Pentuaika tuntuu aina hirveältä etukäteen, mutta kun sitä elää, niin asiat kyllä järjestyvät. Koulutushetket ovat lyhyitä, ehkä 5 minuuttia kerrallaan. Mä pidin pennulla aina lepopäivän sen jälkeen, kun oli käyty jossakin oikein kunnolla uudessa paikassa seikkailemassa ja lepopäivä tarkoitti siis sitä, että ei lähdetty mihinkään kauhean hurjaan paikkaan vaan ulkoiltiin kodin lähistöllä ja harjoiteltiin tuttuja asioita.

    • 1614

      Maalaisjärjen käyttö on sallittua. Meillä on joka ikinen pentu ollut perheen kaikissa riennoissa ja matkoilla mukana 8 viikosta alkaen. Eikä ole koskaan tarvinnut kysellä neuvoja keskustelupalstoilla miksi ne räyhää, rähisee ja kiskoo hihnassa. Koirat oppivat kunhan saavat osallistua.

      • apkirjoittaja

        Voisiko joku suositella jotakin simppelimpää koiran kasvatuskirjaa, missä on vaan perusasiat kerrottu, muttei noin monimutkaisesti. Voihan tuota Kaimion kirjaa lueskella sitten tuossa ohessa. Pehmeitä metodeja kannatan. Mieleeni tuli kuitenkin että onko nuo Kaimion metodit vähän liiankin pehmeitä. Chihut kun on kuulemma aika kovapäisiä. Pitäähän sille kuitenkin osoittaa että kuka on pomo eikä pelkästään namilla aina houkutella tekemään asioita. Vai kuinka?


      • Mä heittäisin muutaman ehdotuksen

        Tommy Wiren: Onnistu koirasi koulutuksessa. Ei varsinaisesti pentukirja, mutta sisältää perusasiat koiran oppimisesta ja opettamisesta. Vahvasti palkitsemishenkinen.

        Mujunen, Salme: Pennun polku puolivuotiaaksi. Nimikin jo sanoo, mitä kirja käsittelee. Tätä on kehuttu. En ole itse vielä lukenut. Uskoisin kuitenkin olevan aika tervepäistä tekstiä.

        Sitten kestoklassikko Rauhoittavat signaalit Turid Rugaasilta. Kaimio on julkaissut myös koiran käyttäytymistä käsittelevän kirjan. Kirja nimeltä Koirapuhetta (kirjoittaja joku ulkomaalainen) esittelee koiran elekieltä helppotajuisesti tilannekuvien avulla.

        Johtajuusteoria on aikansa elänyt ja nokkimisjärjestys kumottu tutkimuksin. Aiheesta keskustelua vaikeuttaa se, että jokainen määrittelee "johtajuuden" eri tavalla.

        Koira ei ala käyttäytyä paremmin siksi, että olet jotenkin onnistunut tekemään itsesi pomoksi. Ovista kulkujärjestykset ja ruokailujärjestelyt ovat vain ihmisten sirkustemppuja. Koira käyttäytyy paremmin siksi, että joko olet tietoisesti tai tietämättäsi rankaissut sitä oikea-aikaisesti tai palkinnut sitä oikealla hetkellä. Koiralle pitää opettaa se, mitä siltä halutaan, se ei opi sitä mystisesti jollain johtajuudella. Johdonmukaisuus on kuitenkin se, millä koirankoulutuksessa pötkitään pisimmälle.

        Koiralle voi käyttää muitakin palkkioita kuin herkku ja palkkiot voivat olla tilannekohtaisia. Lelut, lupa tehdä jotain mukavaa, vapautus, rapsutus koiran lempikohdasta jne. Pidä silmäsi auki ja tarkkaile, mistä se pitää ja millaiset tilanteet se kokee palkitsevina. Sama koskee toisaalta myös rankaisua: mitä koirasi kokee ikäväksi, epämiellyttäväksi tai tylsäksi. Itse käytin yhdelle vetävälle koiralle palkkiona löysästä hihnasta mahdollisuutta haistella tienposken pusikoita. Toisaalta koiran koulutuksessa pitää myös hallita vahvisteita (palkkioita). Jos koira pääsee omin luvin toteuttamaan mielihalujaan, ei sillä ole mitään motivaatiota kuunnella omistajaansa. Esim. lasket alkeita opettelevan ja metsästysintoisen koiran irti jänisrikkaalla alueella ja ihmettelet, kun se ei jälkiä haistellessaan tule luo. Jos toistat tuon virheen usein, koira voi alkaa ohittaa luoksetulokutsut taustahälinänä. Paimenkoirilla tyypillinen esimerkki olisi polkupyörien jahtaaminen. Käytös vahvistaa itseään ja koira ei muuta tekisikään. Tai sisällä jätät ruokaa vartioimatta ja koira varastaa ruuan.

        Arkikasvatuksessa asioista on tarkoitus tehdä rutiinia ja alussa käytetyt namit häivytetään ajan mittaan. Lempeä koirankasvatus vaatii ajattelua ja oveluutta, koska tilanteita pitäisi osata ennakoida ja taitoja opetella hyvissä ajoin. Toisaalta normaalit koirat ovat luonnonlahjakkuuksia ja jo pelkkä sosiaalisuus kantaa aika pitkälle.

        Yksi asia koiran kanssa pyöriessä monelta kirjankin kirjoittajalta unohtuu. Viestintä. Koiralle pitää kertoa, mitä siltä halutaan. Kieli opetellaan kouluttamalla ja olemalla koiran kanssa, mutta sitä kieltä pitää myös muistaa käyttää. Tarkoitan sitä vuorovaikutusta, joka syntyy koiran ja ihmisen välille, en varsinaisesti puhetta tai käskysanoja. Siihen sisältyy yhteiset rutiinit, opetellut komennot, omistajan oman mielentilan hallinta, koiran elekielen lukeminen, koiran luonteen tuntemus ja sen sellaiset asiat. Ei sitä yleensä edes ajattele. Sen voi huomata, kun tekee eri tavalla kuin yleensä tai vieras ihminen toimii koiran kanssa. Kun itselläni on ongelmia koiran kanssa, syy löytyy yleensä tästä. En ole osannut välittää viestiä koiralle. Joko en ole opettanut sille haluamaani asiaa kunnolla tai olen unohtanut ottaa koiran näkökulman huomioon jossain tilanteessa.

        Toivotan vielä hyvää jatkoa pennun kanssa. Tietotulva voi ahdistaa, mutta loppujen lopuksi asioita ei kannata ajatella liikaa. Minulle asiat ovat helppoja, koska kasvoin koirien kanssa ja jotkut asiat vain tulevat siksi luonnostaan eikä niitä osaa tai tajua selittää.


      • vuorovaikutus

        Tässä ihailtavan tervejärkinen puheenvuoro. Lukekaapa muutamaan kertaan aloittelevat pennunomistajat, tai printatkaa jääkaapin oveen, ettei pääasiat sisältävä puheenvuoro unohdu!


    • Kovapäisemmälle

      Pertti vilanderin kirja on ihan hyvä.
      Voit viedä koiraasi lenkille ja koirasi voi kyllä käydä haistelemassa rokotettujen koirien kanssa, mielellään jonkun tutun koiran kanssa. Lenkkeily vain sen pituisen matkan kun koira jaksaa. Näillä ainakin itse olen mennyt ja hyvin on toiminut. Tosin itselläni malamuutteja mutta kummatkin ovat koiria.

      Meillä pentuna vedettiin muita koiria kohti ja kaikki koirat kiinnostivat, menimme koirakouluun tarkoituksena totuttaa toisten koirien läsnäolon aikana rauhallisemmaksi ja omasta mielestäni oli hyvä päätös. Koira koulussa oli paljon pieniä koiria ja ne osasivat käyttäyty paljon paremmin kuin satunnaiset vastaan tulevat räksyttäjät.

      Joten jos paikkakunnaltasi löytyy koirakoulu niin suosittelen.

      PS. Hyvä että joku kiinnostunut pienen koiran kouluttamisesta ja sosiaalista miestä.

      • apkirjoittaja

        Niin, koiriahan nekin ovat ; )


    • Aaatoksia67

      ÄLÄ lue Millanin tai Vilanderin kirjoja.. Uskomatonta miten moni suosii vielä näiden metodeja ja ajatusmaailmaa.. Johtajuus on niin kaukaa haettu ja tutkimukset on kumonneet tämän teorian.
      Aina uskotaan, että koira näyttää keskisormea kun se tekee jotain väärin.
      Ei minun mielestä ainakaan sudet heittele toisiaan kolinapurkeilla, suhinapulloilla tai "alfa" susi käytä sähköpantaa, piikkipantaa, tökkäyksiä kylkiin.. Ja se mistä koira on polveutunut, kerrotaan sen lajin jo kuolleen sukupuuttoon.
      Tuire Kaimio ei ole turhaan suomen tunnetuin eläintenkouluttaja. Sen kirjoja suosittelen lämpimästi lukemaan.
      "Neeta":n kirjoitusta komppaan!
      Meillä ihmisillä unohtuu niin monesti se, että koira on eläin. Sen täytyy saada tehdä koiramaisia juttuja ja jos niin ei tapahdu on luvassa niitä ongelmakäyttäytymisiä ja ns."johtajuusongelmia" ;)
      PEVI-kouluttajien suosio tuntuu vaikuttavan siihen, että koulutusmetodi antaa tuloksia jo parista kerrasta. Koska tämä metodi perustuu rankaisemiseen eli tässätapauksessa lisätään koiran maailmaan uhka/pelote jota käytetään kun koira tekee väärin, esim. rähisee toiselle koiralle.. Tämäkin rähinä lasketaan "vittuiluksi" ja johtajuusongelmaksi ja keskisormen näyttämiseksi.. Koira tuntee ainakin 7 tunnetilaa joihin kuuluu mm. ilo, suru, PELKO ja AGGRESSIO (jotka muuten kulkevat käsikädessä). Ja jos lähdetään miettimään koiran käyttäytymistä niin mitä rähinä sitten tarkoittaa? Pistetään merkille kun rähinä alkaa ja mihin se loppuu... no, mihin se loppuu? Siihen kun toinen koira on mennyt pois ja tämä toistuu joka kerta vieraan koiran tullessa näkökenttään.. Eli koiran päämääränä rähinällä on se, että toinen koira menee pois. Rähinä on karkoittavaa signaalia. Ja taustalla voi siis olla esimerkiksi pelko ja jos tässä vaiheessa koiraa vielä heitetään kolinapurkilla tai vastaavalla niin se ns."johtaja;)" lisää oman koiransa maailmaan vielä uuden uhan vieraan koiran lisäksi. Vaikka PEVI-kouluttajat sanovat aina, että "95% vika on ihmisessä ei koirassa" silti niiden koulutustavoissa koiralle (jonka pitäisi olla syytön) tehdään pahaa, vaikka ensin sanovat, että ihminen on kaiken pahan alku ja juuri. :D okei okei.. tästä varmaan moni keksii sanomista, mutta olen tätä mieltä!
      toki rankaisuja saa käyttää, mutta pitäisi nyt vähän miettiä koirankin hyvinvointia.. se on tunteva eläin, osaa pelätä, iloita, olla surullinen ja olla vihainen.. ja kyllä! koira tuntee myös kipua, kuten sinäkin siellä ruudun takana :) Kylkiluiden väliin upotetut sormien tökkäisyt eivät varmasti mukavalta tunnu, SINUSTAKAAN :) pyydä äitiäsi tökkäsemään sinua kokeiluksi.

      https://www.youtube.com/watch?v=GUaJ_Kqx4_0
      siinä yks purkkihelvettitäti.. =D 0.03 - 0.06 kohdassa, huomaatteko miten purkin jälkeen koirat asettuivat kuin patsaat hänen eteensä kumartaen.. :) ... niin, en minäkään.. Katsokaa video läpi, vaikka ihan huvin vuoksi.

      ja kirsikka kakun päälle. MIKSI pevi-kouluttajille ei ole virallista ammattinimikettä, mutta eläintenkouluttajille/hoitajille on ammattinimike ja nämä ovat niitä namitätejä?. ;)

    • Kello11

      Olipas vihainen täti koirapuistossa. Kauhea älämölö. Ei ihme, että koirat nahisteli vielä ihan jaloissa asti. Pisti silmään myös koirapuiston ulkopuolella olevan miehen saku. Oli jotenkin oudon alistuvan oloinen kun tuli isäntänsä luo...Taputus reisiin niin olemus muuttui aikalailla hmmm. En ole mikään ekspertti näissä asioissa, mutta saanen kysyä mitä tässä jatkovideossa sitten tapahtuu? https://m.youtube.com/watch?v=UjBf78DVh-s Omistaja on vieressä kun vieras painaa hänen omaa koiraa niskasta maahan, että rauhoittuisi? Täh? Aatoksia67:lla oli hyvä posti:)

      • Aaatoksia67

        Jep! En ihmettele minäkään yhtään.. Ja tämä täti ylläpitää myös jonkinnäköistä "koirakoulua"... Saku pisti minunkin silmään.. Häntä koipien välissä, nuoleskelee huulia, käyttää rauhoittavia eleitä.. Tuommosia koirista tulee vähän kovemmalla kädellä ohjeistettuna. Kerää samalla katseita, kaikki tunnistaa pelokkaan koiran..

        Joo siinä videossa koira painetaan maahan jotta rauhoittuu. Omistaja katselee vain vierestä tajuamatta mitä hänen koiralleen nyt tehdään. Varmaan kuulit kun "ohjaaja" sanoi että koiran silmät ovat kuin peura ajovaloissa. Meinaa koiran elekielessä sitä että koira on ehkä peloissan ja järkyttynyt tilanteesta. Tätähän nää pevi-hullut tavoittelee - kauhusta kankeaa koiraa joka ei kykene tekemään mitään - ja sitä ne kutsuvat johtajuuden takaisin saamiseksi. :------)


      • Kello11

        Joo, pitkään piti maassa ja videon lopussa koira oli vielä valppaampi kuin alussa eli missä hyöty ja pitikö se koira saada nukahtamaan tuohon kohtaan sitten? Mikä oli tavoite? Kyllähän koira pystyy olemaan rennosti seistenkin muiden vieraiden koirien läsnäollessa. Olen itse todistanut sellaisen tapahtuvan. Ei varmasti ainakaan luottamus omistajaan kasvanut kun vieras tuolla tavoin painaa maahan. Tuollaisesta voi koiralle jäädä todella huono kokemus.
        Olen samaa mieltä, että pelokkaan koiran kyllä tunnistaa ja voi huomata tai arvailla mitä metodeja on käytetty "johtajuuden" saavuttamiseen, kuten meillekin riitti vain muutaman sekunnin videopätkä. Jos jokainen vähän itse järkeilee niin eihän tuo mitään hyvää johtajuutta ole.


      • Kello11

        Katsoin vielä kolmannenkin videon tuosta koirapuisto episodista https://m.youtube.com/watch?v=PhIFu3d7x50 Miten se voi olla mahdollista, että oletettavasti kouluttaja paikalla ja vähän väliä tappelu koirien kesken. Eikös ne merkit pitäisi nähdä hyvissä ajoin. Vielä pikkulapsi ihan vieressä kun täysi tohina päällä...mukavaa.


      • Kello11

        Onkin eri päivämäärät näköjään videoissa. Tämä noin puolitoista kuukautta myöhemmin eli ei tietoa onko kouluttaja sitten ollut paikalla. Paras painua pehkuihin kun ei enää numeroistakaan saa selvää:)


    • Aaatoksia67

      No tuon takia en omaani vie puistoihin, kun vaan kaverikoirien seurassa. Tappeluita nyt sattuu vaikkei ketään "alfa-kolina-tätiä" ole sielä riekkumassa.
      Tuo tappelu tilanne on varmaan kaikkien pevi ihmisten mielestä joku koirien mielenosoitus kaikkia ihmisiä kohtaan "olette paskoja" tyyliin. :D naurattaa niin paljon se niiden ajatusmaailma...

    • ulosvaanheti

      No eipä ole vaarallista viedä pentua ulos 8-12vk iässä. Jo on ihme kuvitelmia taas...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2910
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      400
      1307
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe