Bimbo Osakeyhtiö

Milloinkahan tämä aasikaksikko snaijaa että he ovat ikuisiksi ajoiksi leimautuneet homssuiksi joilla ei ole tulevaisuutta kuin korkeintaan strippauksen alalla jos sielläkään. "Luxus PR" on määritelmänä aasikaksikon käyttäytymisestä yhtä etäällä kuin aurinko on maapallosta. Kuka herättäisi tämän aasikaksikon arjen realiteetteihin, kuten esimerkiksi siihen, että heidän näkemyksensä menestyksestä ja kauneudesta eivät pidä paikkaansa? Ei aasikaksikko ole menestynyt eikä kauniskaan. En viitsisi sanoa että he ovat rumia mutta hyvin hyvin kaukana kauniista kuitenkin.

Peppurei'istä, paneskelusta, vaginaan iskeytyvistä taudeista ja muista asioista puhuminen ei ole "räväkkää" tai "tätä päivää" vaan ihan puhtaasti moukkamaista. On olemassa tiettyjä asioita, joista ei esimerkiksi puhuta ruokapöydässä tai huudella julkisesti. Yksi sellainen on peräreiän tai ulkosynnyttimien pinnalla olevat syylät. Samalla tavalla on olemassa tiettyjä asioita, jotka eivät kuulu muiden kuin seksialan yrittäjien sanavarastoon.

Kuka kertoisi heille senkin, että heidän toimintansa kritisoivat eivät suinkaan ole kateellisia, koska kukaan järjissään oleva ei voi olla kateellinen aasikaksikolle, jotka puhuvat moukkamaisesti ja vain kuvittelevat olevansa menestyviä ja kauniita. Kuka olisi kateellinen törkeällä tavalla tatskatulle muijalle jonka vaginassa on kutinaa?
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taas joku kateellinen äänessä. Tytöt ovat erittäin näyttäviä ja menestyksekkäitä. Hankkikaa elämä. Seksistä puhuminen on tätä päivää, myös bisneksessä.

Äänestä

Alinalla on ulospäin pullottava peppureikä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alinahomssu kirjoitti:

Milloinkahan tämä aasikaksikko snaijaa että he ovat ikuisiksi ajoiksi leimautuneet homssuiksi joilla ei ole tulevaisuutta kuin korkeintaan strippauksen alalla jos sielläkään. "Luxus PR" on määritelmänä aasikaksikon käyttäytymisestä yhtä etäällä kuin aurinko on maapallosta. Kuka herättäisi tämän aasikaksikon arjen realiteetteihin, kuten esimerkiksi siihen, että heidän näkemyksensä menestyksestä ja kauneudesta eivät pidä paikkaansa? Ei aasikaksikko ole menestynyt eikä kauniskaan. En viitsisi sanoa että he ovat rumia mutta hyvin hyvin kaukana kauniista kuitenkin.

Peppurei'istä, paneskelusta, vaginaan iskeytyvistä taudeista ja muista asioista puhuminen ei ole "räväkkää" tai "tätä päivää" vaan ihan puhtaasti moukkamaista. On olemassa tiettyjä asioita, joista ei esimerkiksi puhuta ruokapöydässä tai huudella julkisesti. Yksi sellainen on peräreiän tai ulkosynnyttimien pinnalla olevat syylät. Samalla tavalla on olemassa tiettyjä asioita, jotka eivät kuulu muiden kuin seksialan yrittäjien sanavarastoon.

Kuka kertoisi heille senkin, että heidän toimintansa kritisoivat eivät suinkaan ole kateellisia, koska kukaan järjissään oleva ei voi olla kateellinen aasikaksikolle, jotka puhuvat moukkamaisesti ja vain kuvittelevat olevansa menestyviä ja kauniita. Kuka olisi kateellinen törkeällä tavalla tatskatulle muijalle jonka vaginassa on kutinaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu