Joo tosiaan...ihmetyttää kovasti. Tilanne tämä: Vauvakuume vaivaa, olen 21-vuotias, avomies on 23-vuotias. Yhdessä olemme olleet kolmisen vuotta. Mies sanoo vauvahaaveistani, että voisi sitä suunnitella ja miettiä. Pillerit jätin pois vuosi sitten, sen jälkeen ehkäisynä on ollut keskeytetty yhdyntä. Ihmetyttää ja suututtaa anopin puheet kun miehen sukulaiset kyselivät koska me alkaisimme vauvoja pusaamaan. Anoppi päivitteli, että nehän ovat vielä niin nuoriakin ja että minulla menee koluja käydessä vielä monta vuotta (vuosi jäljellä). Minä vain myötäilin, koska eihän anoppi tiedä minun vauvahaaveistani. Kyllä ottaa pattiin, pitäisikö sitten olla kolmekymppinen ensisynnyttäjä jos tuntee olevansa valmis jo nuorempanakin....mies sanoo kyllä että ei me eletä toisten mielipiteiden mukaan, mutta jos vauvaa alamme kohtapuoliin yrittämään ja tärppääkin niin taas sitä päivitellään, että pitikö sitä noin nuorena! On se niin mukavaa sitten katsella ja ennen kaikkea kuunnella miehen veljen vaimon onnellisia juttuja hänen masuvauvoistaan....että tällaista...kommentoikaa jos tahdotte! Onko muuten muita samantapaisessa tilanteessa olevia??
Liian nuoria(ko)???
ihmetyttää
111256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
hankkimaan, niin selviää ainakin ajoissa, jos lapsettomuus vaivaa.
Anoppien mielestä aina tekee kaiken väärin.,!
Tekis mieli vaihtaa anoppi, jos se suinkin olisi mahdollista.
tarjouksia vastaan otetaan!!
Siitä vaan jos on tullakseen! Te ette ole liian nuoria. Mietin tässä juuri, että olen "aikataulusta myöhässä" jos ajattelen omia vanhempiani ja isovanhempiani. Toki jos vain maltatte odottaa koulun loppuun (ja ehkä jopa vakityön saamista), niin se helpottaa tulevaisuutta, mutta ei se koulu mikään este ole. Voisin itsekin lähteä jatkamaan opiskeluja ja vaikka tulla raskaaksi, mutta olen jo luisunut työelämään... ...eli nythän olisi otollinen tilaisuus... ;-)
Ei kannata välittää anopista.. Lapsihan on kuitenkin sun ja sun miehen asia. Ja jos ajatellaan omia äitejä ja niiden äitejä, niin usein lapset saatiin silloin huomattavasti nuorempina kuin nykyään. Oma äitini sai ensimmäisen lapsen 19-vuotiaana (eikä sitä kukaan silloin ihmetellyt) ja oli tehnyt kaikki kolme lasta 26 ikävuoteen mennessä. Itse oon 24 ja mies 30-vuotias, joten pieniä paineita alkaa jo kertyä..
..kuumeillaan ihan tosisaan.
Oon kans 21v. (Toukokuussa 22v.) Oon kuumeillu jo jonkin vuoden, mutta nyt tämä kuume on paljon "syvällisempi". Mietin koko ajan miltä se tuntuu kun maha kasvaa, synnyttää, nimiä, arkielämää, KAIKKEA! :( Yks kaveri saa vauvan Helmikuussa -05 ja toinen Elokuussa -05.
Avokki tulee Tammikuussa 26v. Joten mun mielestä ollaan ihan tarpeeks vanhoja jo. ;) Mun äiti kans päivittelee et ku oot niin nuori jne. Sisko oli 18v. ku lähti raskaaks, ja 19v. ku synnytti ensimmäisen. Nyt se on 31v. ja sillä on 3 lasta, joista nuorn on 6v. Että liian nuori oon joo.. :( Anoppikin on ihan paniikissa tän mun kuumeen kans. Mut sille sanoin heti et turha tulla mulle mitään selittään, sä et sitä synnytä, etkä hoida. Joten.. *argh* Onneks anoppi asuu melkeen 600km päässä. ;) "Turvallinen" välimatka!
Joo.o.. Ku sais ton ukonki mielen muuttumaan, haluaa kuulemma lapsia. Mut ei vielä. En vaan tiä miks.. Ikäähän sillä jo on. ;) Molemmilla meillä on vakkari työt, ja suht. iso asunto (muutto on kumminki joka tapauksessa edessä)
Tehkää siltä kun teistä tuntuu, parempi aloittaa ajoissa.. Itselläni aivan sama tilanne (minä 21, avomies 23 ja kohta 3v. yhdessä).Meillä vaan on vielä useempi vuosi kouluja jäljellä, joten saa vauvathaaveita lykätä, mutta kuume on kauhea! Toivoisi vaan että kouluvuodet menisi nopeasti että pääsisi vauvasuunnitelmia toteuttamaan. Sinun tilanteessa ryhtyisin ehdottomasti toimiin ;)
Olen itse myös 21-vuotias, ja avopuolisoni 26. Olen ollut hurjan vauvakuumeen pyörteissä jo jonkin aikaa, tuntuu, ettei ympärillä näekkään muita kuin vanhempia lapsineen ja naisia pyöreine mahoineen.
Itsekin haluaisin saada lapset nuorina, kuten äitinikin (sai isoveljeni ollessaan 20, ja me muut kolme sisarusta tasaisessa tahdissa kolmeenkymppiin mennessä). Minulla tosin ei ole mahdollisuutta vastaavaan suoritukseen, pelkästään sen takia, että koulua meillä molemmilla on jäljellä vielä ainakin vuoden 2006 loppuun (luen DI:ksi) ja miehellänikin ainakin yhtä kauan (lukee tohtoriksi).
Olen miettinyt vaihtoehtoa, että menisi parin vuoden sisällä naimisiin ja alkaisi kokeilla tärppääkö lapsensaannin kanssa viimeisen kouluvuoden edetessä, sillä miehenikin haluaisi isäksi muutaman vuoden sisällä. Toimeentulosta ei välttämättä olisi ongelmaa (opiskelijaelämään ja ainaiseen rahapulaan tottuneena sekin hieman pelottaa..), mutta ongelma olisikin se, että meneekö koulutukseni täysin hukkaan, jos valitsisin uran sijasta perheen? Eli en lähtisikään vastavalmistuneena DI:nä suoraan työelämään, vaan perustaisin perheen mieheni kanssa?
Noh, haaveillahan aina saa, mutta vain aika näyttää, miten käy. Toki olen vielä nuori valmistuessani (23-vuotias), mutta en tiedä, jaksaisinko enää sen jälkeen vuosikausia odottaa, että saisin ensin uran aluilleen ja vasta sitten olisi perheen aika.
Onko muita samassa tilanteessa olevia tai olleita? Minkälaisia valintoja aiotte tehdä tai olette tehneet? Kommentteja.
Itse olen myös 21v. kihlattuni on 20 ja suorittamassa juuri velvollisuuksiaan.. mutta hänellä on vakituinen työpaikka, jonne palata ensi jouluna. Minulla on jo kaksi ammattia ja ajattelin käydä nyt talouskoulun. sen jälkeen varmaan yritän päästä töihin (en ole vielä keksinyt mitä haluaisin opiskella, mutta onhan tässä aikaa vaikka lapsen tekisinkin)
Kukaan ei tiedä vauvakuumeestani paitsi kihlattuni tietysti.. ja muutama hyvä ystävä. vanhemmilleni en todellakaan ole mennyt asiasta puhumaan, koska tiedän suunnilleen miten he suhtautuisivat. Isäni varmaan kuvittelee että teemme lapset sitten 30 korvilla, mutta luulen että äitini on aavistellut vauvakuumettani.
Lapsen hankkiminen on ihan teidän omasta halustanne kiinni. ei siihen saisi kukaan muu vaikuttaa. ja epäilen että kyllä ne sitten ovat ihan onnessaan kun se lapsi on tulossa. näin minä ainakin toivon, että omat vanhempani käyttäytyisivät.
Mutta saa nyt nähdä saanko luvan keväällä sitten lopettaa pillerit.. kovasti jo haluaisin, koska olen sanonut kihlatulleni että lapsi täytyy olla 25v mennessä ainakin tulossa. ja jos tässä nyt ilmenee jotain ongelmia niin olisipahan aikaa sitten hoitaa asiat kuntoon. eikä minua haittaisi yhtään vaikka se kohta jo ilmoittaisi tulostaan. tiedän että se on iso muutos ja rahaa menee ja plaa plaa, mutta jos on pakko pärjätä niin sitä kyllä pärjää.
niimpä. Ja tuntuu että nykyään täytyisi suunnitella kaikki tarkasti ennenkuin alkaa edes yrittämään. Ja aina on jotakin minkätakia ei nyt kävisikään. Nuoruus, koulu ura. Koska sitten on hyvä aika lapselle. Mieskin eilen sanoi kun taas itkeä vollotin asiasta, mikä oli aivan typerää... mutta hän sanoi että en ajattele asioita järkevästi ja että mitä meillä olisi annettavaa pikkuiselle vielä. No rakkautta tietysti ja kun minullakin ne koulut on kohta käyty niin mikä estää... Joo tiedän, vakituinen työpaikka pitäisi olla ja sitä sun tätä, mutta pitääkö kaiken olla niin hyvin suunniteltua....menee maku koko hommasta...
Voi veljet, kuulostipas samanlaiselta.
mies 23, minä 21, vuosi koulua jäljellä, kauhea vauvakuume. Yhdessä ollaan oltu reilu kolme vuotta, josta reilu puoli vuotta naimisissa. Erona on se ettei mieheni haluaisi, tosin anopilla sekä omalla äidilläni on kauheat vauvakuumeet, jotka kohdistuvat meihin mikä vaan vaikeuttaa omaa tilannettani. Tai väittää mieheni haluavansa, mutta ei vielä. Pitäisi ensin valmistua ja hän haluaisi kouluun ja valmistua ja sitten vakityöpaikat ja omakotitalo ja kaikki valmiiksi.
Ei meillä huono taloudellinen tilanne ole, miehelläni kaksi työpaikkaa joista toinen vakituinen ja itselläni on myös työpaikka. Asunto on 60 neliötä joten yksi lapsi mahtuisi valtavan hyvin. Aikaa olisi sillä kirjoitan ensisyksyn opinnäytettä jolloin voisin myös olla kotona lapsen kanssa. Kaikki olisi niin hyvin, jos vain mieheni haluaisi.
Mutta ei.
Sitten joskus. Joskus ehkä 10, 20 vuoden päästä. Jos enää saan lapsia.
niinpä...miehillä kun ei ole kiire mihinkään, pysyväthän he hedelmällisinä lähes koko elämänsä. Ja kaiken meidän jutussa kruunaa se että hyvin tod.näköisesti minulla on sekundäärinen lapsettomuus kuten äidilläkin oli...että kyllä tämä alkaa jo ahdistaa....ja nyt sitten ukko on murjottanut koko päivän ja kun kysyin mikä on niin sanoo että ärsyttää kun koko ajan höpötän tästä asiasta. Ehkä minun sitten pitää kätkeä vauvakuumeiluni, ei tässä muukaan auta....=(
Siis tää kuumeilu on sanoin kuvaamaton tuska! :( Mulla tekee oikeen pahaa ku nään raskaana olevia naisia. Ja helpommaks tätä tilannetta ei tee se et mun kans työkaveria on nyt raskaana ja mun yks parhaimmista kavereista vetelee viimisiään. :/ Tottakai oon onnellinen heidön puolesta, mutta en vaan voi sille mitään että se sattuu!
Avokki ei vaan halua lasta. Tai siis haluaa, mutta ei vielä..! *niinhän ne kaikki sanoo*
Mitenhän sit ku mun sisko on mua 9v. vanhempi, ja meidän vanhemmat on saanu mut siis vasta 9v. yrityksen jälkeen.. Onkohan tollanen perinnöllistä? Sisko on pamahtanu raskaaks aina ekasta kerrasta..!! Hänellä ja miehellään onkin 3 ihanaa lasta! :)
Mutta mites minä?! :( Turhauttavaa..