Galluppi

Täällä, kun yleensä positiiviseen sävyyn Amerikasta puhutaan viikon loma kokemuksen syvällä rintaäänellä, ajattelin että ihmiset jotka ovat maassa olleet ja kiertäneet voisivat, vaikka listata ns. paskamaisimmat kokemuksensa maasta. Teen aloituksen itse. Baarista putkaan-ovella polliisimiehet odottivat ihmisiä, jotka tulevat olemaan "huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena yleisellä paikalla". Hienoa.... ~Onneksi oli tuttuja poliisissa-ei tullut kuin 150 taalaa sakkoja~
2559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miamista saavuttuamme Lantanaan johonkin pieneen ostariin ennen NSG:a tuntui kuin olisi ollut venäjällä. Suuri parkkipaikka, hieman epäsiisti ostari ja vielä epäsiistimpi ympäristö.
Ympäristö ei juurikaan kohene koko Lake Worthissa.
Hieman seikkailtuamme totuimme olosuhteisin ja osasimme jo hakeutua paremmille alueille.
Kokonaisuutena 2 viikon loma oli onnistunut.

Mielestäni koko USA on äärimmäisyyksien maa, joten sieltä saa mitä pyytää. Pitää vain olla omatoiminen ja tietysti auto on pakollinen.

Äänestä

Amerikassa on tullut reissattua melkeeste parisen kuukautta, muutama ei niinkään paskamainen mutta hieman erilainen kokemus:

Detroit- Greyhoundin bussiasemalta kun kävelee väärään suuntaan, huomaa olevansa liki ghettomaisella alueella ja kantavansa "eriväristä" naamaa kuin muut- kaikki kyselyt ja hymyt tulkitaan vittuiluksi. Kun vastaat vielä kieltävästi kamanmyyntitarjoukseen on paras ottaakin jo jalat alle.

Nashville, Broadway- valkoinen mies tulee sisään pikaruokaravintolaan ja alkaa hokea kaikille "Man I'm hungry" ja kerjätä rahaa. Vitsinä alkanut episodi huipentuu siihen että mies uhkailee ihmisiä lähes pussailuetäisyydeltä mutta henkilökunta ei ole kiinnostunut asiasta, ei sitten ollenkaan. Lopulta mies eksyy pöytääni ja hermostun lopullisesti. Kävelen tiskille ja kysyn kohteliaasti mistä kiikastaa että moinen juippi saa rellestää rauhassa. Vastaukseksi saan kehotuksen mennä takaisin istumaan tai soitettaisiin poliisit. Mussutan purilaista tiskin vieressä ja hymyilen. Pian eräs jonossa ollut mies innostuu tukemaan minua ja sanoo "Lady, he's right!". Nainen vaikuttaa lopen kyllästyneeltä ja sanoo miehelle "don't you start!".

Lisäksi voisin kertoa n. 20 tarinaa ongelmista jotka aiheutuivat minulle "väärästä" ihonväristä ja mustien/köyhien alueilla liikkumisesta. Ei liene tarpeen, jokainen amerikoissa "väärille alueille" eksynyt tietää kyllä mistä on kyse. Tasa-arvosta ei voida puhua, ei oikeastaan minkään asian yhteydessä. Rotuennakkoluulot ovat juurtuneet syvälle puolin ja toisin, se on sääli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Minä itse kirjoitti:

Täällä, kun yleensä positiiviseen sävyyn Amerikasta puhutaan viikon loma kokemuksen syvällä rintaäänellä, ajattelin että ihmiset jotka ovat maassa olleet ja kiertäneet voisivat, vaikka listata ns. paskamaisimmat kokemuksensa maasta. Teen aloituksen itse. Baarista putkaan-ovella polliisimiehet odottivat ihmisiä, jotka tulevat olemaan "huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena yleisellä paikalla". Hienoa.... ~Onneksi oli tuttuja poliisissa-ei tullut kuin 150 taalaa sakkoja~

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu