Maahanmuuttajat Keuruun kaupoissa asiakkaina

Olen tässä ihan tarkoituksella eri kaupoissa asioidessani kysellyt kassoilta ja myyjiltä, mitä mieltä he ovat olleet mamujen käyttäytymisestä ko. liikkeissä ja kaupoissa.
Ilman yhtäkään poikkeusta, kaikissa paikoissa on mainittu, ettei maahanmuuttajista ole ollut muuta vaivaa, kuin että aina ei asiakaspalvelija ole ymmärtänyt millaista tuotetta maahanmuuttaja on tullut kauppaan etsimään.
Tästä johtuen on asiakaspalvelu maahanmuuttajien kanssa vaatinut ehkä enemmän aikaa, kuin tavallisen suomalaisen asiakkaan kanssa.
Ruokakaupoissa on tullut virheitä hedelmä/vihannesosaston vaakapunnituksissa, mutta useimmiten maahanmuuttaja on tullut kassalle hedelmäpussissaan sellaisen tuotteen hintalappu, jolla hänelle itselleen olisi tullut enemmän maksettavaa.
Näihin kauppoihin on lukeutunut paikkakunnan jokainen ruokakauppa, vaateliikkeitä, kahviloita, kirpputori, uimahalli yms.
Kyselyihini vastanneiden myyjien pahimpana pelkona ovat olleet varastelevat mustalaiset sekä kantaväestön osalta sellaiset tilanteet, joissa vihamielinen , yleensä alkoholin vaikutuksen alaisena oleva suomalainen mies on aloittanut rähinän haukkumalla ulkomaalaistaustaista miestä tai nuorta poikaa kassajonossa.
Näissä tilanteissa myyjä/kassahenkilö on ollut epätietoinen, milloin vartija pitäisi kutsua apuun ja he ovat kokeneet tilanteet todella ahdistavina.
Maahanmuuttajat eivät ole kuitenkaan provosoituneet rähinästä, vaan ennemminkin pyrkineet poistumaan tilanteesta mahdollisimman nopeasti.
Eräässä kaupassa näin itse omin silmin, miten nuori fiksu kassamyyjämies poisti omin käsin erään rasistisia lausahduksia mamutytölle huudelleen miehen kaupasta.
Seuraus tästä oli se että kassamyyjänä ollut mies oli rasistin mielestä homo ja hänen kanssaan työskennellyt naiskassa oli huora.
Lisäksi myyjää puolustanut naisasiakas oli kuulemma mamujen huoralehmä.
Tämä tapaus ja sen jälkeen tekemäni kyselykierros eri kaupoissa avasi silmäni näkemään, mikä on tämän pakolaisongelman todellinen syy.
Se on ilmiselvästi pienen, mutta aggressiivisen maahanmuuttajakriittisen ryhmän vihamielinen käytös näitä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan.
Olen kuitenkin iloinen siitä, että niin näkemässäni tapauksessa kuin käymissäni keskusteluissa olen huomannut, että ylivoimaisesti suurimman enemmistön myötätunto ja empatia on näiden maahanmuuttajien puolella.
Ainoastaan näiden pienten rasistiryhmien äänekkyys ja raivoisuus antaa vaikutelman, että kyseessä olisi isompikin ongelma. Todellisuus on kuitenkin päinvastainen.
Nouskaamme yhdessä vastustamaan rasismia, kuten jo tehdään monissa sivistyneimmissä kaupungeissa ja valtioissa.
54422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Rasismin vastustajia onneksi löytyy runsaasti myös Suomesta. Rasismi on kuitenkin ongelma Suomessa. Vaikkei vielä suuri niin tiukka ote siitä täytyy ottaa.

Äänestä
  • Monet siirtolaiset ovat myös kovia rasisteja. Ovat kansakuntana vainonneet kristittyjä ja juutalaisia, ja todennäköisesti jatkavat sitä täällä kun saavat enempi jalansijaa. Koska suomi alkaa antamaan tuomioita muslimien vihapuheesta kristittyjä kohtaan, odotan.

    Äänestä


Samaa mieltä aloittajan kanssa ollaan myös Mänttän alueelta.
Kaupan myyjänä allekirjoitan saman asian kuin aloittaja on kokenut Keuruullakin ettei mitään erityistä ongelmaa ole maahanmuuttajista ollut.
Juu noita tuotteen tunnistusongelmia on ollut meilläkin mutta niistä on päästy hyvin eroon sillä tavoin että maahanmuuttajilla on ollut puhelimissaan kuva siitä tuotteesta mitä ovat etsineet. Ihan fiksua porukkaa ovat olleet täällä meilläpäin.

Äänestä

Ei näitä rasistisien vihapuheiden kirjoittajia ole tällä Keuruun palstalla kuin yhden- tai korkeintaan kahden käden sormilla laskettuna. Heistäkin jokainen on omalla tavallaan joko fyysisesti tai henkisesti reppana, joten ei kannata heidän kanssaan näistä asioista vängätä.
Aloittaja oli aivan oikeassa aloituksessaan ja sama vastaus saataisiin suurimmassa osassa Suomen kaupoissa ja liikkeissä.
Poikkeuksiakin toki on mutta niihin on useimmiten liittynyt myyjän taholta provosoivaa käytöstä.
Eiköhän tuo suurin ongelma meidän alueen kaupoissa ole juuri nuo kriminaaliset romaanit sekä varastelevat teinit ja ihan aidot suomalaiset hampuusit.
Kiitokset Kävelykeppimiehelle fiksusta kirjoituksestasi.

Äänestä
  • Eiköhän teillekin vielä totuus paljastu........

    Äänestä

  • Sama Trolli neljällä nickillä. Onko kivaa kommailla ja vieläpä kiitellä omia tarinoitaan?

    Äänestä

  • kauppias--- kirjoitti:

    Eiköhän teillekin vielä totuus paljastu........

    Totuus on jo paljastunut. Pelkääjien uhkakuvien luominen turhaa.

    Äänestä

  • kauppias--- kirjoitti:

    Eiköhän teillekin vielä totuus paljastu........

    Totuus on jo paljastut meille. Eiköhän se vielä paljastu teillekin.

    Äänestä

katsokaa mitä idän ihmeet tekee viattomalle vuohelle
video on järkyttävä
ihmekkö jos nämä pystyy raiskaamaan lapsia 3v?-

Äänestä

Voi voi kun täällä on ollut vasta 100 irakilaisia lähes kaikki seurakunnan leirillä. Pieni siistiltä vaikuttava miesjoukko ja heistä ilmeisesti huolehdittu ja neuvottu. Muutamia päivällä nähnyt,ei ole herättänyt huomiota. Mutta kun kasarmi täyttyy sadoista afgaaneista ym. meno tulee muuttumaan kuten muuallakin keskuksissa.

Äänestä

tässä ihan hennalan, pitskun arkea voi vartija hyysäri reppanoita
joutunnee odottellee jkl.stä partioita
no tämähän ammatinvalinta kymysys
keuruusta kun tulee suomen suurin ja kaunein kunhan homma
saadaan käyntiin
riistakamerat vireesen
vain tänään tapahtunutta
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447048497193.html

Äänestä

samaa mieltä olen muidenkin kanssa ettei pakolaisista ole haittaa meidän kaupungissamme ollut. tuskin on merkittävää ongelmaa muuallakaan ainakaan sen enempää kuin tavallisista suomalaisistakaan. nuo lehtikirjoitusviitteet tuossa edellä ovat ihan pelkkää valhetta sen tietää siitä että ne ovat todella epäluotettavasta lähteestä ja kuviin ja videoihinhan voi lisätä kaikkea sellaista mitä ei alkuperäisellä videolla ole koskaan tapahtunutkaan. kaikellaisia huhujakin on ollut liikkeellä mutta yks toisensa jälkeen virkavalta on julistanut ne perättömiksi. turhaan yrittää noi rasistikirjoittajat aiheuttaa epäluuloja muissa.

Äänestä
  • No, käypä kyselemässä uudestaan esimerkiksi Megamarketissa, mitä tapahtui eilen. Jos ei henkilökunnalla ole lupa sanoa niin oli tapauksella sentään muutama muukin silminnäkijä...

    Äänestä

  • Jotkut ovat niin höperöitä uskomuksissaan että torjuvat totuuden. Herkkäuskoiset hurahtavat ja ovat taloudellisesti hyväksi käytettäviä idiootteja. Maailman pahuus torjutaan koska se uhkaa omaa heiveröistä tasapainoa. Näillä palstoilla yritetään selvästi aivopestä ja vaikuttaa ihmisiin jotta uskoisivat itämaiset sadut ja parempien ihmisten etuja ajavat keräykset. Hyväntekeväisyyden nimissä huijataan rahaa ja omaisuutta.Spr ylimielisten toiminta on vastenmielistä manipulointia ja syyllistämistä.

    Äänestä

  • Jabadabaduupi kirjoitti:

    No, käypä kyselemässä uudestaan esimerkiksi Megamarketissa, mitä tapahtui eilen. Jos ei henkilökunnalla ole lupa sanoa niin oli tapauksella sentään muutama muukin silminnäkijä...

    Mitä on tapahtunut?

    Äänestä

  • Kysyjä kirjoitti:

    Mitä on tapahtunut?

    Mitä on tapahtunut siellä?

    Äänestä

kauppakierroksen tekijä menepä ABC.lta kysymään miksi oluet ja lonkerot siirretty
kassan viereen syyei kantiksien eikä mustilaisten
vai aamu ja ilta lehdet "pelkkää valhetta" no huh huh
pistää miettiin mikä suvakkeja oikein iehto näissä?
oisko pedofilia yksi syy? ja nyt kun afgaanit saapuvat ja heidän
tavat "tanssivat" pikkupojat olsiko tässä 1 selitys suvakki huutajlla
omat "intressit" mukautua moikulttuurin

Äänestä
  • Opettele suomea, tosta sun kirjoituksesta ei saa mitään selvää.

    Äänestä

  • maikka löysää nutturaa helpottaa kummasti

    Äänestä

  • Minä pidän moikulttuurista.

    Äänestä

  • On koulunkäynti tainnut jäädä alaluokille?
    Ei välimekkejä , ei minkäännäköistä logiikkaa...
    Huh,huh...Tällaista on rasistihenkisten maalaistollojen taso.

    Äänestä

  • MelkoistaPuuroa kirjoitti:

    On koulunkäynti tainnut jäädä alaluokille?
    Ei välimekkejä , ei minkäännäköistä logiikkaa...
    Huh,huh...Tällaista on rasistihenkisten maalaistollojen taso.

    Koetapa sinäkin saada joku logiikka tuohon pilkkusi käyttöön. Vaikkapa sellainen, joka jo alakoulussa opetetaan. Ellipsin jälkeisen sanan ensimmäinen kirjain onkin jo sitten monimutkaisempi juttu. Palatkaamme siihen, kun osaat käyttää pilkkua.

    Äänestä

Noita suvakki trolleja on vähän joka palstalla. Niitä on yleensä yksi tai kaksi jotka kirjoittelevat useamman kaupungin sivuille. Omia juttujaan kommentoivat raukat. Katsokaa esim aloittajan kellonaikaa. Seuraavat ovatkin sitten ilmestyneet muutaman minuutin päästä, eli, kun saanut yhden kirjoitettua, on jatkanut seuraavan. Tyhmimmät toistavat avan samaa kirjoitusta jokapuolelle maata. Mutta....tuollaiset aloittajan tyyliset trollikirjoitukset voi jättää huomioitta ja naureskella niille, että mikä helvetin typerys siellä omassa paskahuussissaan kirjoittelee.

Äänestä
  • Noi mv-lehden linkkien jakajat on sitten varmaan kaikki eri henkilöitä, vaikka postaus on täsmälleen sama joka paikkakunnan kohdalla?

    Äänestä

  • WTF_FTW kirjoitti:

    Noi mv-lehden linkkien jakajat on sitten varmaan kaikki eri henkilöitä, vaikka postaus on täsmälleen sama joka paikkakunnan kohdalla?

    Sehän se varsinainen trollitehdas vasta onkin!

    Äänestä

Aivan sekopää toi, ettei ole muka ongelmia. Tavaraa lähtee aivan vitusti matupaskojen taskuihin.

Äänestä
  • Ei lähde.
    Paskapuhetta.

    Äänestä

Serkkuni on töissä Siwassa ja hänen kertomuksensa ovat toisenlaisia.
Matumiehet tulevat isolla porukalla pieneen kauppaan ja hajaantuvat hyllyjen väleihin. Syövät banaaneja,karkkeja ja juovat olutta ja limukoita. Heitä on mahdoton valvoa ja yksin kassalla ollessa se on mahdotontakin.
Heidän lähdettyään löytyy banaaninkuoria ja tyhjiä pulloja ja purkkeja.
Ihmisten kannattaa tarkastaa esim. mehutölkkien korkit, ettei niitä ole avattu aiemmin.

Äänestä
  • Älä jauha paskaa.
    Nimenomaan Siwassa on sanottu ettei mamuista ole ollut mitään haittaa täällä eikä lähikunnissa.
    Pitääkö sut poika laittaa edesvastuuseen näistä vihakirjoituksistasi.

    Äänestä

  • Ehkäpä avokkisi on saanut mustaa......

    Äänestä

  • Paskakirjoitusta vailla totuuspohjaa!

    Äänestä

  • SiwanMyyjänAvomies kirjoitti:

    Älä jauha paskaa.
    Nimenomaan Siwassa on sanottu ettei mamuista ole ollut mitään haittaa täällä eikä lähikunnissa.
    Pitääkö sut poika laittaa edesvastuuseen näistä vihakirjoituksistasi.

    Sen kyllä uskoo, että Keuruun Siwassa ei ole ollut haittaa... eihän ne ressukat edes sinne sti kylää tule... uimahallille korkeintaan.........

    Äänestä

mitäs siellä mega-marketissa oli tapahtunut?

Äänestä

Onnistuneet myös rikkomaan ikkunoita Isossahiekassa, mutta pienissä nahisteluissahan ei ole mitään uutisarvoista...

Äänestä

Näitä rasistisia kirjoituksia ei kannata ottaa tosissaan.
Ovat kaikki perätöntä puhetta.
Asioista on otettu selvää, eivätkä huhut pidä paikkaansa.

Äänestä
  • Kaikki on totta ja suurin osa ei edes tule julkisuuteen.
    Asiat on selvitetty ja faktoiksi todettu.

    Äänestä

isishiekka tulee julki tuleeko ennen vaaleja vai?
poliisi opraatio ym muuta kivaa!
joku jotkut ei tule tykkäämään ei sitten yhtään

Äänestä

Kumma juttu kun Iltalehti valehtelee taas että poliisin tehtävät ovat lisääntyneet selvästi Hennalassa,vastahan joku virkamies väitti että pakolaiset eivät ole lisänneet tehtäviä.En kyllä usko että paskahousupakolaisista on mitään haittaa tai turvattomuuden olisi lisääntynyt mitenkään.Keuruullakin on asiat menneet tosi kivasti
pakolaisten kanssa,Isossahiekassakaan ei ole ollut mitään ongelmia suvakkien mukaaan,ihan kiva kun on väriä katukuvassa.

Äänestä

Aloittajat, tämä kaikki tässä alla lienee valhetta??

http://mvlehti.net/2016/01/18/saksalaispoliisit-puhuvat-suunsa-puhtaaksi-kehitysmaalaisten-aiheuttamasta-rikosaallosta/

Palataan hetkeksi meillä on unelmajuttuun ja unohdetaan SPR:n seksiskandaalit ja tampereen pellepartion rikoksista uutisoimattomuus jne..

https://www.youtube.com/watch?v=vrChUKgypXw

https://www.youtube.com/watch?v=ltJqVvtEqoM

https://www.youtube.com/watch?v=HjBwowo8Q1s

Mitä enemmän huusin sitä innokaammaksi nämä kävivät,
https://www.youtube.com/watch?v=ENv4Q91Vjz0

Seitsemän vuotias YLEN ja Pellepropakandaunelman uhri

https://www.youtube.com/watch?v=70y0ARhs4NM

Melkoista valhetta kaikki tuo yllä siis?

Äänestä
  • Oikein uskottavia lähteitä, hienoa. Miten keksitkään linkittää tänne M-lehden artkkelin ja Youtube-videoita, todella omaperäistä. Jatka samaan malliin.

    Äänestä

Taas tuota venäläistrollipaskaa yritetään tunkee .
Ryssä on ryssä vaikka voissa.....kummasti ryssän luoma hölynpöly uppoo boihinkin.
Onneksi vain joihinkin...
Imekää parsaa vihaiset keuruslais-ihmisvihaajat!

Äänestä
  • Miksi sinulla on tuollaisia rasistisia näkemyksiä naapurimaastamme ja sen asukkaista? Miksi vihaat? Mitä pelkäät? Etkö voisi yrittää keskustella asiallisesti ja kohteliaasti :)

    Äänestä

Suvakki antaa matulle anteeksi vaikka murhan. Matut varastavat Keuruun kaupoista enemmän kuin ostavat. Maahantunkeutujia puoltavat lausumat kirjoitetaan seurakunnassa, spr:ssä tai Sarakallion pr-osastolla.
Pakkanen on pitänyt jihadistit vähän hiljaisina, mutta kun kesä tulee niin näette kamelin oikean karvan. Ja simot kuskailee.

Äänestä
  • Olen itse asunut en suomessa vaan ulkomailla alueella jossa asui 30 eri kansallisuutta ja mitään ongelmia ei ollut. Ei siellä kukaan kytännyt toistensa tekemisä joka maalainen eli omien tapojensa mukaan. Siksi minun on vaikeaa ymmärtää tätä rasismin määrää ja olenkin siis vaikka olen ja myöskin perheeni syntyperäisiä suomalaisia muuttaa takaisin maahan mistä muutimme suomeen muutama vuosi sitten. Minua ihan oikeasti pelottaa enempi nämä suomalaiset vihaa täynnä olevat ihmiset kuin pakolaiset.

    Äänestä

  • Euroopan laita-alueella ja näinkin harvaan asutulla maalla kuin Suomi , väistämättä syntyy tällaista kuppikuntaista ja umpimielistä kansaa.
    Nuori sotaisa historia ja kylmät pimeät talvet ovat edelleenkin muovanneet härmäläisistä valitettavan vihamielistä kansaa joka on kaikkea ulkomaalaistaustaisia vastaan.
    Omaa siirtolaisuutta Karjalan evakoista,siirtotyöläisistä Ruotsiin ja sotien jälkeen Yhdysvaltoihin ja Kanadaan ei tahdota tämän nykyisen muukalaisvihan läpi enää muistaa. Taustalla ja ajatuksena on että se olisi jotenkin meiltä pois jonkinlaisen kansallisen alemmuuskompleksin kera.

    Äänestä

  • Tyhmyytesi paljastat. Et vain tiedä tjua ymmärrä mitä tapahtuu.

    Äänestä

ei voi muuta sanoa kuin täys ääliöitä nuo suvakit! käsittämättömän tambioita!
karjalan evakot miten joku voi olla niin tyhmä että voi edes verrata ????
ne oli sentään vanhan suomen kansaa ja he saivat vain maapalan tullessaan tänne! oman menetyn tilalle!
jos tälle nyky maahantunkeutuja laumalle tehtäisiin samoin!
niin ei tänne jäisi yksikään raivaamaan pystymetsään tonttia ja rakentaan niistä puista talon perheelleen! sori niin onko näistä edes 5% perheellisiä?
nämä tuholaiset vain vinkuu rahaa parempaa ruokaa siivousta jne
MITEN VITTU VOI JOKU OLLA NIIN ÄÄLIÖ että vertaa näitä sosiaalipummeja evakkoihin ruotsiin työn perässä muuttaneita
näitä täytyy kirjoittaa joku ähly mikä ei tiedä vittujakaan Suomen histooriasta

Äänestä

Minkä kaupan henkilökunta kertooasiakkaista asiakkaille?
Heti annettava ilmi tuo henkilö ja kauppa/ketju. Tässähän on yksityisyyden suoja hakoteillä jos kaupan henkilökunta kertoo muille asiakkaan käynneistä.
Eikös Keuruulla kuitenkin päde samat lait kuin muuallakin Suomessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kävelykeppimies kirjoitti:

Olen tässä ihan tarkoituksella eri kaupoissa asioidessani kysellyt kassoilta ja myyjiltä, mitä mieltä he ovat olleet mamujen käyttäytymisestä ko. liikkeissä ja kaupoissa.
Ilman yhtäkään poikkeusta, kaikissa paikoissa on mainittu, ettei maahanmuuttajista ole ollut muuta vaivaa, kuin että aina ei asiakaspalvelija ole ymmärtänyt millaista tuotetta maahanmuuttaja on tullut kauppaan etsimään.
Tästä johtuen on asiakaspalvelu maahanmuuttajien kanssa vaatinut ehkä enemmän aikaa, kuin tavallisen suomalaisen asiakkaan kanssa.
Ruokakaupoissa on tullut virheitä hedelmä/vihannesosaston vaakapunnituksissa, mutta useimmiten maahanmuuttaja on tullut kassalle hedelmäpussissaan sellaisen tuotteen hintalappu, jolla hänelle itselleen olisi tullut enemmän maksettavaa.
Näihin kauppoihin on lukeutunut paikkakunnan jokainen ruokakauppa, vaateliikkeitä, kahviloita, kirpputori, uimahalli yms.
Kyselyihini vastanneiden myyjien pahimpana pelkona ovat olleet varastelevat mustalaiset sekä kantaväestön osalta sellaiset tilanteet, joissa vihamielinen , yleensä alkoholin vaikutuksen alaisena oleva suomalainen mies on aloittanut rähinän haukkumalla ulkomaalaistaustaista miestä tai nuorta poikaa kassajonossa.
Näissä tilanteissa myyjä/kassahenkilö on ollut epätietoinen, milloin vartija pitäisi kutsua apuun ja he ovat kokeneet tilanteet todella ahdistavina.
Maahanmuuttajat eivät ole kuitenkaan provosoituneet rähinästä, vaan ennemminkin pyrkineet poistumaan tilanteesta mahdollisimman nopeasti.
Eräässä kaupassa näin itse omin silmin, miten nuori fiksu kassamyyjämies poisti omin käsin erään rasistisia lausahduksia mamutytölle huudelleen miehen kaupasta.
Seuraus tästä oli se että kassamyyjänä ollut mies oli rasistin mielestä homo ja hänen kanssaan työskennellyt naiskassa oli huora.
Lisäksi myyjää puolustanut naisasiakas oli kuulemma mamujen huoralehmä.
Tämä tapaus ja sen jälkeen tekemäni kyselykierros eri kaupoissa avasi silmäni näkemään, mikä on tämän pakolaisongelman todellinen syy.
Se on ilmiselvästi pienen, mutta aggressiivisen maahanmuuttajakriittisen ryhmän vihamielinen käytös näitä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan.
Olen kuitenkin iloinen siitä, että niin näkemässäni tapauksessa kuin käymissäni keskusteluissa olen huomannut, että ylivoimaisesti suurimman enemmistön myötätunto ja empatia on näiden maahanmuuttajien puolella.
Ainoastaan näiden pienten rasistiryhmien äänekkyys ja raivoisuus antaa vaikutelman, että kyseessä olisi isompikin ongelma. Todellisuus on kuitenkin päinvastainen.
Nouskaamme yhdessä vastustamaan rasismia, kuten jo tehdään monissa sivistyneimmissä kaupungeissa ja valtioissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu