salaojien kunnon tarkastus

serq

Kellään kokemusta salaojien kuvauksesta/huuhtelusta? Mitä mahtaa kustantaa ? Talooni ei ole asennettu aikoinaan tarkastuskaivoja, pelkät putket vain.

13

2316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rak.mies

      Valitettavasti salaojia tarkkaillaan hyvin vähän sen jälkeen kun ne peitetään. Syyssateiden jälkeen vähän ennen talven tuloa kun katsoo etta ovat tyhjät ja kuivat, silloin pitäisi olla kunnossa. Keväällä jo lumien sulaessa voi tarkkailla kertyykö vettä putkeen vai pysyykö kuivana.
      En ole kuullut että kukaan olisi niitä kuvannut. Niiden huuhtelukin on epävarmaa, mutta voi toki kokeilla.
      Suosittelisin kaivamaan salaojan auki siltä kohtaa mistä lähtee poistoputki talosta poispäin. Tähän sitten tarkistuskaivo, aivan maanpintaan asti. Siitä voisi syksyisin ja keväisin tarkkailla vetääkö salaoja.
      Salaojan paikkahan on lähellä anturaa ja korkeussuunnassa anturan alapinnassa.
      Sanoisin näppituntumalta että noin puolet tehdyistä salaojista toimii jotenkin. Moni on ne laittanut vaan maahan kun on kuviin piirretty. Valitettavasti näin on.

    • serq

      Kiitos asiallisesta vastauksesta! Sen verran olen seurannut että keväällä lumien sulaessa poistoputken päästä virtasi vettä ja tällähetkellä putki vaikuttaisi kuivalta. Kuvista katsoin että putket on mahdollisesti asennettu 90-luvun alussa n. metrin sokkelilinjasta ulospäin.

    • riskikohde

      jos kasveja lähellä taloa niin ongelmia on. Mikäli ei niin jätä 3 metriä talosta kasvittomaksi vyöhykkeeksi poislukien nurmikko. Salaojissa fuskaillaan liikaa ja kun ei kaivoja niin mututuntumalla mennään

    • BauHerr

      Jos salaoja on oikein rakennettu, siellä ei ole vettä. Vesi nimittäin menee yleensä salaojasoraan. Jos taas salaojasoraan on päässyt hienoainesta tai puiden juuria, niin vesi alkaa liikkua myös salaojaputkessa.

      Olen itse joskus pistänyt painepesurin viemärirassin salaojiin, ihan vaan kokeillakseni toimisiko se. Toimiihan se.

      Ongelma tulee sitten siinä tapauksessa, jos putkeen pääsee juuria. Varsinkin vanhoihin betoniputkiin tunkeutuu pikkuhiljaa kasvillisuutta. Juuria on hankala poistaa. Mahdollisesti kunnon konerassilla voisi saada juuretkin leikattua tiettyyn kokoluokkaan asti.

      En ole vielä kuvannut salaojia. Kun nyt tuli esille, niin taidanpa kesällä huvikseni kokeilla.

    • kokemustaon

      Olen laittanut noita työkseni ja sanoisin, että laita samantien uudet putket ja sorat.
      Pitäisi joka tapauksessa tehdä kaivot joka kulmalle ja etsiä ne vanhat putket. Huuhtelut ja kuvaukset eivät onnistu, jos on 90:nen asteen kulmia putkessa.

      • BauHerr

        "Huuhtelut ja kuvaukset eivät onnistu, jos on 90:nen asteen kulmia putkessa."

        Huuhetelu ja kuvaus onnistuu useammasta 90 asteen kulmasta, mikäli putkessa ei ole jykeviä juuria.

        Itse lähtisin pienimmästä riesasta (tarkastuksesta) ja "eskaloisin" projektia tarpeen vaatiessa. Nykyään remontit ovat tarpeettoman järeitä. Ihan toimivia ja käyttökuntoisia rakenteita revitään järjettömiien "teknisten käyttöikätaulukoiden" vuoksi.

        Jos on aikaa itse kaivaa, niin kulmapisteet löytää kyllä itsekin. Jos ei muuten, niin kuvauslaitteen tutkalla löytää putken cm tarkkuudella.

        Salaojien kaivaminen jälkikäteen vaatii yleensä pienen kaivurin. Pieni sen vuoksi, että muuten tulee seiniin helposti vaurioita. Koneen saa vuokralle 400 euroa viikko ja salaojat kaivaa hyvin yhden kesälomaviikon aikana.

        Kannattaa tehdä itse. Innokas "mehumaijakuski" raapasi yhden taloni räystäät kaivaessaan. Sen jälkeen olen kaivanut etupäässä itse joka tarkoitukseen sopivalla (lue: pienellä) kaivinkoneella omaan rauhalliseen tahtiin. Koneurakoitsijat tuppaavat tuomaan niin 20 - 30 tonnisia paikkoihin, joihin ne ovat liian suuria. Tuleehan niillä nopeasti jälkeä - rumaa sellaista.


      • kokemustaon

        Höpön höpön se mitään kaivuria välttämättä vaadi, jos sinne on kerran kaivurilla sorat laitettu ja paljon joudut joka tapauksessa kulmissa kaivamaan.
        Siitä vaan lapioimaan. Sehän on pehmeää maata kaivurin jäljiltä.
        Sanopa mitä järkeä on alkaa huuhtelemaan ja kuvaamaan, kun vesi kerran virtaa?
        Olen kyllä nähnyt kun ei huuhtelu onnistunut mutkan takia.
        No, jatkakaa selittelyä.


    • lisääääääää

      Seisooko vesi pihalla lätäköissä?

      Rivitaloyhtiössämme kuvattiin putkia, pitääpä katsoa mitä putkia.

    • Salaojasalli

      Meillä oli salaojina kurkkuputkea, salaojat olivat rakennusjätteen ja saven seassa eli eivät ole koskaan toimineet. Ilmankos oli lähes koko rivari märkä, lattioista ja seinistä. Yhtiön hallitus piti kaikkia tutkimuksia virheellisinä ja korjausehdotuksia turhina. Samoin Suomen oikeuslaitos. Noh, tulipa korjattua rivitalo ja säästettyä muiden omaisuus.

    • Anonyymi

      Pentuna tuli maatilan pakkotöissä rassattua salaojaputkia.
      Käytimme painepesuriin kytkettyä muovista painevesiputkea (12...15mm PEX).
      On eduksi jos keksii tai ostaa putken päähän jonninmoisen suutinpään joka ohjaa suihkua eteen mutta myös sivuille.

      Putkea sitten vain työnnellään salaojaputkeen kunnes se on huuhdeltu kokonaisuudessaan. Jos ei aukea, on putki painunut läjään tai sitten sinne on kasvanut kasvien juuristo läpipääsemättömäksi massaksi.

      Ei ole aikaa vievä homma, mutta vehkeet pitää olla käytettävissä.
      Lyhyen putken pätkän voinee myös koettaa puutarhaletkuun kytketyllä pesupäällä puhdistaa.

      Kuvittelisin omakotitalon putket rassattavan tunnissa ammattitaitoisten toimesta. Korvaus sen mukainen. Jos putkistossa on vaikeasti tavoitettavia sivuhaaroja kustannuksia voi tulla enemmän jne.

      -raksaaja(sh)

    • Anonyymi

      a) Omakotitaloa ei tulisi rakentaa paikalle, jossa salaoja on aivan välttämätön. Oikea paikka omakotitalolle on läpäisevä maa ja talo ympäristöön nähden korkeammalla paikalla sekä hyvä hulevesien hallinta. Lumet paikalle jossa ne saa rauhassa sulaa ja kunnon ojat, ettei vettä tule taloa koti. Vettähän tulee vain sulamalla ja satamalla, jos tulee muualta, on vielä huonompi talon paikka.
      b) salaosa reilun kokoista (125 mm) putkea, jolloin pieni litistyminen, kasvillisuus tai laskun muutos ei haittaa.
      c) salaoja niin että se estää vesien pääsyn talon alle.
      d) salaojasora niin että se päästää veden putkeen ja jos/kun putkesta vuotaa maaperään, ei se pääse talon alle vaan imeytyy maahan tai seuraa putken ojaa ('savimaa').
      e) salaojaan vain salaojaan kuuluvaa, hulevesille oma järjestely.
      f) aina parempi jos saa kaksi purkuaukkoa. Purkuaukot soraan niin että kuivana aikana hiiret, linnut, ampiaiset eivät rakenna sinne pesää tai joku piilota palloa putkeen.
      g) putki niin että se ei talvella/keväällä jäädy, vaan toimii aina.
      Olen nähnyt tapauksen, jossa vesi nousi salaojaan ja talon alle purkuojan tulviessa. Ja tapauksen, jossa salaojaputket oli jo rakennusvaiheessa ajettu lyttyyn ja tukkoon..

    • Anonyymi

      Onko kenelläkään kokemusta Fuktisol salaojarakenteesta ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2753
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2340
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2090
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1854
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 100
      1656
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe