Meille tehtiin yhdelle rajalle 37 m pitkä lauta-aita (kork. 140 cm), joka maalattiin valkoiseksi. Työ suoritettiin syyskuussa ja nyt aidan laudat ovat aivan mustana ikäänkuin olisi hometta. Rapsuttamalla musta ei lähde laudasta. Sama urakoitsija teki edellisenä vuonna samanlaisen aidan toiselle reunalle ja maalasi sen kertaalleen. Nyt oli tarkoitus, että itse maalaamme nämä molemmat aidan ensi kesänä toiseen kertaan. Urakoitsija ei ota mitään vastuuta tuosta mustasta aidasta. Tunnustaa kyllä tehneensä sitä tihkusateella ja kylmällä. Aitatyö maksoi 3500 euroa.
Urakoitsija on sitä mieltä, että kun me maalaamme vain tuon mustan päälle, niin kyllä siitä valkoinen tulee. Ensinnäkin siksi halusimme uusia 16 v. vanhan aidan, että saisimme katsella kaunista valkoista aitaa. No, tuohan on nyt jo muuttunut kuukaudessa lähes samanlaiseksi kuin vanha aita oli.
Tuntuu siltä, että kahta naisihmistä yritetään taas höynäyttää!
Osaako kukaan neuvoa, miksi aita mustuu?
Uusi valkoinen lauta-aita mustana
2
442
Vastaukset
- DIYmaalari
No ikään kuin hometta on juuri sitä. Urakoitsija puhuu potaskaa.. Ei saa maalata homeen päälle missään tapauksessa, vaan aita on pestävä ensin homeenpoistoaineella. Painepesuri on hyvä apuväline, jos osaat käyttää sitä oikein. Pesitpä miten vaan, niin aidan on annettava kuivua kunnolla.
Maaliksi ei pidä valita mitään halvinta tarjoustalon aitamaalia. Ne ovat ihan täyttä ******
Aita homehtuu ilmassa olevien homeitiöiden tarttuessa sopivaan kasvualustaan. Märkää puuta maalattaessa käy satavarmasti näin, mutta osaa maalit homehtua vaikka puu olisi kuivaakin. Lähinnä kai siksi, ettei nykymaaleissa saa käyttää sellaisia homeenestomyrkkyjä kuin joskus aiemmin. Ja kuten tuossa edellä kirjoitin - maaleissakin on eroja. - valkoinen.valkoinen
Suomessa pitäisi kieltää kaikenlaisten valkoisten aitojen teko. Väri on hirveä ja yllämainitut haitat tulevat väkisin mukaan. On ihme että ihmisillä ei itsellään ole älliä päässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513605Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1142520Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5942288Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192036KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar771764Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431668- 201648
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1411571- 281456
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?941437