Venäläinen vodka tappaa hitaasti mutta varmasti.
Vodka tappaa
Korpela
151576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mikäs kiire meillä sitten on ? Eipä mittään.
Tappaako se hitaammin kuin ruotsalainen tai suomalainen. Pitiäskö minun nyt vaihtaa merkkiä venäläiseen.
Venäläinen votkahan on takuutuote.
Riippuu siitä onko sulla kiire vai ei - kannattaa joka tapauksessa.
Venäjän väkiluvun on arveltu laskevan noin 150 miljoonasta alle sataan noin kahdessakymmenessä vuodessa - yhtenä suurimpana syynä on vodka. Huumeet ja muut viisaudet ovat tietysti myös tehokkaita tekijöitä.
Enpä tiennytkään että venäjän tulevaisuus on noin synkkä. Mitä muuta on arveltu tapahtuvan noin kahdessakymmenessä vuodessa?
Tuo yllämainittu ennuste kahdenkymmenen vuoden päähän kerrottiin jossain oikein asiallisessa selostuksessa. Suurimpina syinä väestökatoon pidettiin juuri alkoholismia, huumeita sekä muita tuhoon johtavia juttuja. Tuho kohdistuu juuri nimenomaan meihin miespoloisiin, jotka aina saavat kokea sen julmimman kohtalon. Miesten keski-ikä on jo nyt Venäjällä varsin alhainen ja laskee koko ajan. Juuri miesten rankan kohtalon vuoksi naiset eivät ole kovin rohkeita perustamaan perhettä ja saamaan lapsia. Tämäkin vaikuttaa asiaan tietysti paljon.
Voi meitä (heitä venäläisiä) miespoloja.
Mitä muuta sitten tapahtuu ?
Muistaakseni samassa tutkimuksessa arvioitiin ja perusteltiin väestön ja varsinkin hyvinpärjäävän väestön keskittyvän entistä enemmin suuriin kasvukeskuksiin joita tullee olemaan ehkä noin kymmenen, Moskova, Pietari jne....
Kyllä pikkukylien kyyti on kylmää niinkuin se on ollut jo näinäkin vuosina. Valtiolta ei paljon heru Viipureille eikä muillekaan käpykylille ja miksi sitten heruisi ? Se väki, noin kolmannes nykyistä vähemmin mahtuu hyvin niille paikkakunnille joissa on tarjolla tuottavaa työtä työhaluisille ja muista viis veisataan . . . Tämä tulevaisuuden kuva on jo nyt hyvin nähtävissä Kannaksellakin aika monissa entisissä vauraissa kolhoosikylissä. Kun sieltä mummot kuolee niin samaan syssyyn häviää myös koko kylä Ne juopot ukonrehjut jotka niissä kylissä vielä ovat, kuolevat pois kuleksimasta mummojensa myötä. Kaikki täyspäinen väki on jo silloin kasvukaupungeissa.
on mennyt monesti...
Mut Liviksen votkat hakkaa meidän litkut mennen ja tullen...
Ja viru valge se vasta ....on, vaikka sen Arthurin jemmasta löytäiskin....
tilasin junassa kahvin kyytipojaksi slivovitsaa ja kuulin baarimikolta suuren viisauden: slivovitsan juojat pysyvät aina nuorekkaina - he nimittäin eivät vanhaksi elä. Riippunee kenenkin arvostuksista haluaako elää elämänsä rennosti täysillä niin pitkään kuin sitä iloa piisaa vai murehtiiko koko ikänsä lautasmalleja ja suosituksia terveistä elintavoista (kuollen siitä huolimatta nuorena stressiin ja terveysintoilusta aiheutuviin psykosomaattisiin tauteihin). Jotenkin itseäni viehättäisi enemmän ykkösvaihtoehto.
Kunnioitettava Korpela! Edes naurettavaa lukea sellaista tyhmää viestiä :)
Vaikka voi olla minä en tiedä, että suomalainen vodka pidentää ikää...
No silloin sinä olet oikeassa! :)
alanmestaan meidän kanssa lauantaina 1.1.05
www.stoli.com
Jostakin luin, että Koskenkorvan, eli koskiksen muuttuminen kansansuussa "kossuksi" oli parasta mitä kossun imagelle on koskaan tapahtunut.
Mutta, milloin olette viimeksi juoneet Stolistnajaa
Ai milloin viimeksi,no uutena vuotena tietty.
No
Ei olis tullu ihanäkkiä mieleen,kiitos varoituksesta. taidan siirtyä(pysyä)oluessa ja tupakassa.
Olga joi sitä Alanmestassa ainakin kolme litraa, ja se oli ihan samanlaienn kuin selvinkin päin äitinsä kanssa...
Pikkasen vaan lääkkeeksi otin.. ja ne sillileipäset janottaa. Riittosia leipiä muuten, turvamiehellä maistuu vieläkin leipä suussa..