onko muita...

Niin onko täällä muita "äitipuolia" joilla ei ole omia lapsia vielä,mutta miehelläsi on exänsä kanssa lapsi/ lapsia? Miten teillä sujuu viikonloput jolloin lapset on luonanne? Onko muilla ollut suuriakin ongelmia sopeutua uusiin kuvioihin? Itselläni on tälläinen tilanne ja minulla on toisinaan vaikeuksia sopeutua ja toisinaan tunnen itseni ulkopuoliseksi. Hävettää edes myöntää itselleen tuntevansa toisinaan jopa mustasukkaisuutta lasta kohtaan..Haluaisin vain kuulla miten muilla alkuvaikeudet on voitettu ja saatu asiat toimimaan.Miten viikonloput sujuu ja mitä yhdessä silloin teette?
Asiallisia vastauksia kiitos!
10921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Samanlaisia tunteita on minullakin, valitettavasti. (vaikeaa myöntää)

Suurin mielipahan aiheuttaja on juuri tuo, että tunnen olevani ulkopuolinen.

Ulkopuoliseksi minut halutaankin näköjään meidän uusperheessä tehdä, koska minulle ei ole annettu minkäänlaista sananvaltaa lapsia koskevissa asioissa.
En saa ottaa puheeksi mitään, mikä liittyy lapsiin tai heidän olemiseensa.
Ei mitään yhteisiä matkasuunnitelmia...
Ei edes positiivista palautetta!

Joka toinen viikonloppu asun meidän yhteisessä kodissamme vieraana!
Paljonko enemmän sitä tarvitsee, tullakseen katkeraksi?

Isän käytös taas saa aikaan nuo mustasukkaisuuden tunteet.
Niinkin pieni asia, kuin...hän ei halua minua vierelleen sohvalle, mutta lapset hän pyytää tai oikastaan käskee siihen väkisin.

Lapsia en missään nimessä syytä mistään!
Mutta tässä nähdään, kuinka minun mieheni käytös saa minut jollain lailla inhoamaan noita kullannuppuja.

Kun keskusteluyhteyttä ei tässä meitä repivässä asiassa ole, eipä vaihtoehtojakaan ole montaa.

Vaikka meillä muuten sujuu elämä ihan mallikkaasti, näistä painajais-viikonlopuista tulee meidän suhteelle ylitsepääsemätön ongelma.

Oman katon alle, jossain vaiheessa!

Äänestä
  • Sama juttu myös täällä. Tunnen itseni todella ulkopuoliseksi, sillä kumppanini (mies) käytös muuttuu dramaattisesti kun hänen lapsensa on lähellä. Hänestä tulee etäinen ja kylmä minua kohtaan, aivan kuin olisin vain joku outo vieras paikan päällä. Pahinta tässä on se, että näyttää siltä, että asiat eivät tule muuttumaan. Olen yrittänyt omalta osaltani ja keskustellut paljon asiasta ym. Mutta TOTTAKAI oma lapsi tai lapset menevät AINA naisystävän edelle, sillä uusia naisiahan saa aina..

    Äänestä

  • Neuvoton kirjoitti:

    Sama juttu myös täällä. Tunnen itseni todella ulkopuoliseksi, sillä kumppanini (mies) käytös muuttuu dramaattisesti kun hänen lapsensa on lähellä. Hänestä tulee etäinen ja kylmä minua kohtaan, aivan kuin olisin vain joku outo vieras paikan päällä. Pahinta tässä on se, että näyttää siltä, että asiat eivät tule muuttumaan. Olen yrittänyt omalta osaltani ja keskustellut paljon asiasta ym. Mutta TOTTAKAI oma lapsi tai lapset menevät AINA naisystävän edelle, sillä uusia naisiahan saa aina..

    Tuo ulkopuolisuuden liittyy sopeutumiseen.

    Uusperhe hakee vielä muotoaan ja omia apojaan. Tilanne on kaikille uusi.
    Ei se riipu siitä, onko itsellä lapsia vai ei. (Mikäli se yhtään lohduttaa).

    On meitä paljon muitakin, tervetuloa tuonne:

    http://www.stresscode.fi/forums/supli/

    Se on uusperheellisten foorumi, joten kanssaihmisiä piisaa kyllä. :)

    Äänestä

  • Neuvoton kirjoitti:

    Sama juttu myös täällä. Tunnen itseni todella ulkopuoliseksi, sillä kumppanini (mies) käytös muuttuu dramaattisesti kun hänen lapsensa on lähellä. Hänestä tulee etäinen ja kylmä minua kohtaan, aivan kuin olisin vain joku outo vieras paikan päällä. Pahinta tässä on se, että näyttää siltä, että asiat eivät tule muuttumaan. Olen yrittänyt omalta osaltani ja keskustellut paljon asiasta ym. Mutta TOTTAKAI oma lapsi tai lapset menevät AINA naisystävän edelle, sillä uusia naisiahan saa aina..

    Ihan sama meillä.

    Olen yrittänyt kysyä mieheltäni, miksi hän muuttuu luonteeltaan ihan toiseksi...kun lapset ovat käymässä.
    En ole tänäkään päivänä saanut siihen vastausta.

    Kaipa me ylimääräiset naiset sitten olemme kohtelun ansainneet?

    Toivon, ettei minulle enää koskaan tule eteen tällaista tilannetta.

    Lapselliset isät pysykööt pois minun tieltäni!

    Äänestä

On olemassa vain kokonaisia äitejä ja isiä.

Kukaan ihminen ei ole puolikas, vaikka tilatot niin väittävät, että lapsia suomalaisissa perheissä on 1,7! Mikä on se 0,7 lapsi???? Millainen on puolikas äiti/isä???

Joten asiaan! Kysyit onko vaikea tunkeutua valmiiseen perheeseen? On kyllä.

Mitä teette viikonloppuna? Ihmettelette isin lapsia ja mitetitte miten ne saisi kadotettua.

Hävettää? mikä sinua hävettää?? Lapset, isä vai oma itsesi??? Siihen olet sopiva vastaamaan itse.

Äänestä

No täytynee kai sitten todeta että taidan olla ihan onnellisessa asemassa siinä mielessä että mieheni haluaa minun osallistuvan kaikkiin lapsiinsa liittyviin asioihin.Ja yrittää mahdollisimman paljon ottaa minutkin huomioon silloin kun lapset on meillä.Onneksi.Täytyy vaan jaksaa uskoa että ajan kanssa noista viikonlopuista tulee kivoja myös minulle :)

Äänestä

Ole lapselle ystävä:)
.. aikanaan voitat heidän luottamuksensa ja mitäpä jos vaikka pakkaisitte kassiin kuumaa kaakaota ja voileipiä/makkaraa ja lähtisitte yhteiselle retkelle?
..Älä yritä liikaa ja muista :)
Sinun kodissasi käyttäydytään sinun tavoillasi, muuten voit jättää kasvattamisen vanhempien huoleksi:)
... nauti viikonloppu lapsistasi, mutta ota kaikki irti niistä hetkistä joina he ovat poissa:)

Äänestä

Äitipuoli en suostu olemaan, mutta miehelläni on lapsi joka on joka toinen viikonloppu meillä ja myös viikolla.

On hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Poika on alkanut ottamaan isänsä kanssa melkoisesti yhteen. Taitaa olla rajojen hakeminen menossa. Minun kanssani hän ei enää tappele. Tietää, ettei saa asiaansa periksi kiukuttelemalla tai uhomalla. Eräs tuttuni (työskentelee vammasiten lasten kanssa) kertoikin uusperheellisenä myös, että pidä ihmeessä aikuisen auktoriteetti niin tulet paljon helpommin toimeen lasten kanssa. Se tarkoittaa myös, että lapsen kanssa ollaan ja leikitään. Hänet huomioidaan kuten kaikki muutkin ihmiset. Tilanne olisi eri, jos kaikki alkaisi alusta keskellä murkkuikäisten tuskailua.
Pienen lapsen kanssa on helppo luoda hyvä toimiva aikuisen ja lapsen suhde. Lapsihan vasta opettelee elämään meidän keskellämme.

Te sovitte isän kanssa säännöt, joista pidetään kiinni. Puhukaa, miten toimitte erilaisissa tilanteissa lasten kanssa. Tehkää viikonloppuisin ihan tavallisia asioita. Käykää vaikka uimahallissa, luistelemassa, pulkkamäessä yms. Yleensä lapset pitävät, kun saavat osallistua vaikkapa ruuan laittoon. Eläkää normaalia elämää ja sinä lapsen aikuisena kaverina. Ei äitipuolena.

Äänestä
  • Äitipuoli on lähinnä terminologiaa, ja pitää sisällään kaiken mainitsemasi.
    Toisena aikuisena nimenomaisesti.
    Käytän itsestäni nimitystä äp kirjoittaessani perheestämme -lähinnä pitääkseni lukijalle selvillä kuka kukin on.

    Muilta osin, kirjoituksesi oli täyttä asiaa, mitä tulee suhteen luomiseen lapsen kanssa.

    Äänestä

Avopuolisollani on 2.v lapsi edellisestä suhteesta. Lapsi on meillä enemmän kuin joka toinen vkl minun pyynnöstäni. Heti kun tapasin mieheni hän kertoi että hänellä on lapsi ja tiesin heti että se on otettava molemmat tai ei kumpaakaan. Ei siinä ole vaihtoehtoja. Mutta minulla ei ole ollut mitään ongelmia lapsen kanssa, rakastan sitä kuin omaani. Ostelen sille kaikkea, vien sitä joka paikkaan yms.! Lapsen äiti ei ehdi/jaksa viedä lasta oikein mihinkään joten minä vien senkin edestä. Olisin aivan valmis adoptoimaan lapsen omaksi. Ihmisten pitää tajuta se että kumppaniin mukana tulee se lapsi, on otettava molemmat tai ei kumpaakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


silja kirjoitti:

Niin onko täällä muita "äitipuolia" joilla ei ole omia lapsia vielä,mutta miehelläsi on exänsä kanssa lapsi/ lapsia? Miten teillä sujuu viikonloput jolloin lapset on luonanne? Onko muilla ollut suuriakin ongelmia sopeutua uusiin kuvioihin? Itselläni on tälläinen tilanne ja minulla on toisinaan vaikeuksia sopeutua ja toisinaan tunnen itseni ulkopuoliseksi. Hävettää edes myöntää itselleen tuntevansa toisinaan jopa mustasukkaisuutta lasta kohtaan..Haluaisin vain kuulla miten muilla alkuvaikeudet on voitettu ja saatu asiat toimimaan.Miten viikonloput sujuu ja mitä yhdessä silloin teette?
Asiallisia vastauksia kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu