osmo

Kuinka työläs homma on Osmo Colorin vahan tms. levitys kattoon? Tarkoituksena olisi saada vanhasta mäntypaneelikatosta vaaleampi.Muita vinkkejä tai vaihtoehtoja käsittelyaineeksi kyseiseen hommaan?
3903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Todennäköisesti katto on aiemmin lakattu? Jos näin, vaha ei imeydy puuhun. Valkolakkauksella katosta saa kyllä vaaleamman ilman, että piilottaa puun syitä.

Äänestä

Teen parhaillaan tuota hommaa. Se on vahaamista eli jynssäämistä ja pitää kytätä koko ajan, että vetää tasaisesti eikä jätä painamisjälkiä sienestä. Hommaahan tehdään sienillä eikä sutilla. Minä käytän superlonin palasia. Tummentunut mäntypaneeli muuttuu vasta höylätyn kepeäksi Osmocolorin "kuusi"-vahalla. Ei saa tietenkään olla lakattua se paneeli.

Ilkeintä hommaa on rakojen kanssa. Ohuella superlon-tollolla onnistuu. Pitkä kävelyteline koko huoneen leveydeltä olisi hyväksi. Minä väkästelin varren päähän sienipidikkeen, jottei tarvitse kivuta jatkuvasti telineelle. Polvi kun reistailee.

Olen katsellut valkolakattuja sillä silmällä. Niissä on selvästi kuin ohut maali. Vaha antaa himmeän miellyttävän ilmeen. Siis aivan kuin juuri höylättyä olisi paneeli. Kallis tavara on riittoisaa. Litralla tekee useamman huoneen!

Äänestä
  • Työläs ja kallis.Jatkossa kun mieli muuttuu niin milläpä sen käsittelet,vahaa vahalle..ja vaihtoehtoja ei juuri ole,maalinvalmistajat ei anna juurikaan takuita minkään värin pysymisessä kun vahaa on kerran näytetty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


color kirjoitti:

Kuinka työläs homma on Osmo Colorin vahan tms. levitys kattoon? Tarkoituksena olisi saada vanhasta mäntypaneelikatosta vaaleampi.Muita vinkkejä tai vaihtoehtoja käsittelyaineeksi kyseiseen hommaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu