Mitä, jos ei olekaan lahjakas? Mitä, jos kirjan kirjoitettua huomaa, että se on roskaa?
Minulla taitaa olla aivan väärä lähtökohta kirjoittamiseen, liikaa odotuksia itseltäni. Pelkään kuitenkin kirjoittamista, ehkä siksi olen pidätellyt päässäni olevia kirjoitusideoita näinkin kauan. Pelkään, että tekstini on huonoa ja kaikki siihen käytetty aika on mennyt hukkaan. Kannattaako edes aloittaa?
Mietin sitä, että en koskaan ollut erinomainen äidinkielen aineissa. Olin ysin oppilas, ei enempää. Runoja olen kirjoittanut, mutten koskaan proosaa. Eikö kirjailijat aloita kirjoittamista viimeistään teini-iässä, jonkun sisäisen palon johdattelemina?
Aah, ylisuoriutuja minussa on ottanut vallan. Täytyisi varmaan opetella ottamaan asiat vastaan ilman ennakkoluuloja. Istua vain ja alkaa kirjoittaa. Onko tuttuja ajatuksia kenellekään?
Minulla taitaa olla aivan väärä lähtökohta kirjoittamiseen, liikaa odotuksia itseltäni. Pelkään kuitenkin kirjoittamista, ehkä siksi olen pidätellyt päässäni olevia kirjoitusideoita näinkin kauan. Pelkään, että tekstini on huonoa ja kaikki siihen käytetty aika on mennyt hukkaan. Kannattaako edes aloittaa?
Mietin sitä, että en koskaan ollut erinomainen äidinkielen aineissa. Olin ysin oppilas, ei enempää. Runoja olen kirjoittanut, mutten koskaan proosaa. Eikö kirjailijat aloita kirjoittamista viimeistään teini-iässä, jonkun sisäisen palon johdattelemina?
Aah, ylisuoriutuja minussa on ottanut vallan. Täytyisi varmaan opetella ottamaan asiat vastaan ilman ennakkoluuloja. Istua vain ja alkaa kirjoittaa. Onko tuttuja ajatuksia kenellekään?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos tässä maassa julkaistaan Härköstä ja Kärkkäistä, niin ei ne laadulliset vaatimukset kovin korkea ole.
Onhan niitä kirjailijoita paljon jotka ovat aloittaneet myöhäisellä iällä.
Tosin jos et kirjoita mitään koskaan, ei kirjoittamisen taitokaan kehity.
Hyvä kirjailija on se, jolla on kiinnostava tarina kerrottavanaan. Ei ole mitään merkitystä sillä onko kielesi sujuvaa ja kaunista, jos sillä tekstillä ei ole mitään sisältöä. Stephen Kingin kultainen ohje on,... unohda juoni, sillä tarina on tärkein, kaikki muu tulee sen jälkeen. Ja luulisin, että maailman menestynein kirjailija tietää mistä puhuu.
Kun viimein saat julkaistua jonkin teoksen, on täysin varmaa, että se on jonkun mielestä roskaa.
Joten kirjoita rauhallisin mielin juuri niin kuin haluat.
Ajatuksesi ovat tuttuja varmasti muillekin, mutta sanompa pari asiaa. Koulu numerot eivät meinaa yhtään mitään, itse kirjoitin omat aineeni jonkinlaiseslla sensuurilla aina, koska niitä saatettiin lukea ääneen ja myös kirjoittajakin tuli esille ja mitään kovin henkilökohtaista ei näin voinut kirjoittaa. Tämä johtaa tavallaan yhteen kirjallisuuden suurimmista ongelmista eli rehellisyyteen tai sen puutteeseen, jos kirjoittaja ei ole rehellinen niin lukija sen kyllä huomaa. Jos luet vaikka Sieppari ruispellossa tai vaikka jotain Orwellin teoksia huomaat niin aivoimen rehellisyyden että on vaikea kertoa mikä enää on fiktiota ja mikä totta. Tuskin kaikki suuret kirjailijat ovat/olleet mitään äärimmäisen älykkäitä ihmisiä toisaalta siitä tuskin olisi haittaakaan. Maailmasta tuskin löytyy yhtä totuutta, mutta jos kerrot rehellisesti sen minkä sinä näet, niin luulisin että olet oikeilla jäljillä.
lahjakas, tarttee olla hyvät perslihakset ja paljo lujaa tahtoa saattaa aloittamansa työ loppuun.
Lahjakkuus voi auttaa alkuun, kirjailijaksi tulee vain pahalla sisulla ja paljolla työllä.
Keskinkertaisuus on hyve, silloin tietää kuinka lujasti on töitä tehtävä tullakseen hyväksi. Jos on lahjakas, on aina vaarana luulla itsestään jotain, jolloin kuvittelee pääsevänsä hyvään lopputulokseen vähemmällä työllä.
Ei kirjoja luoda hienoista ideoista vaan sanoista, jokaisella meillä on tapamme laittaa sanoja jonoiksi, se joka jaksaa kirjoittaa useimmin uudelleen sen keskinkertaisen tekstinsä, on lopulta se jonka kirja julkaistaan.
Mahtavia jopa ylivertaisen hienoja ideoita kirjoiksi on joka toisella, vain joka sadannella on sisua takoa se tarina valmiiksi. Joka kolmannella noista, jotka saavat parisataa sivuisen kirjan kirjoitettua on pitkäjänteisyyttä kirjoittaa teksti toiseen ja kolmanteen tai neljänteen kertaan. Lahjakkuudella on vain pieni osa koko prosessissa, se voi sysätä alkuun mutta sen varassa ei pääse maaliin.
Koulun numerot ei merkitse mitään. Siellä pärjäsi pitkälle pilkkusääntöjä osaamalla ja opettajaa miellyttämällä.
Oma näkökulma on tärkein.
Pari vinkkiä:
Ensinnäkin jos läheisyydessäsi on joku henkilö, joka arvostelee negatiivisesti tekemisiäsi ei kannata hänelle kertoa koko asiasta. Parempi olisi lempata kyseinen henkilö pois koko elämästä, mutta se on taas toinen juttu. Positiivisille ihmisille sen sijaan kannattaa kertoa kirjoittamisestaan, siitä saa uutta virtaa.
Toinen neuvo on, että alkaa kirjoittamaan säännöllisesti, vaikka vähänkin. Itse kirjoitan yhden tunnin (liuskan) päivässä ja olen päättänyt, että jos niin ihmeellisti sattuisi, että kirjaani ei julkaistasi niin tuo menetetty aikamäärä ei todellakaan haittaa minua. Kuluuhan telkkarin ääressä yksi tunti vähemmän päivässä.=)
Kannattaa lukea lehtijuttuja aloittelevista ja kokeneemmistakin kirjailijoista. Heiltä saa hyviä vinkkejä. Mm. se Pussikaljaromaanin kirjoittaja sanoi jossain haastattelussa, että teksti lähti "lentämään" vasta sadannen sivun jälkeen!
Toisaalta jos tiedät olevasi muutaman vuoden kuluttua kirjailijoiden parhaimmistoa, pane äänittävä mp3-soitin taskuun taskuun ja selosta latistajille tarkkaan mitä olet tekemässä. Kerättyäsi kattavan aineiston kunkin paskanpuhujan näkemyksiä, pane ne nettiin kotisivuillesi ja jää odottamaan mainetta ja kunniaa. Näin voit sekä pitää hauskaa että estää kaikkien turhimpia tuntemiasi tyyppejä toitottamasta myöhemmin koko maailmalle että he ovat opettaneet sinulle kaiken minkä osaat.
(Saatoin kirjoittaa tämän kahteen kertaan, olen pahoillani. Painoin väärää nappia. Mutta ei viestiäni ainakaan äsken näkynyt.)
Ysi on todella hyvä numero. Lisäksi äidinkielessä voi olla painotuksia. Ylemmillä luokilla ainakin taisi olla, että eniten on juuri referaatteja ja tietotekstiä, minä olen mielestäni parempi kaunokirjallisuudessa. Itselläni on kasi, enkä usko sen hirveästi paranevan. Ysi todella hyvällä onnella, en oikein jaksa keskittyä tietoteksteihin tai luokan edessä tehtäviin juttuihin. Ei kannata ajatella vain äidinkielen numeroa.
Kirjoita ihmeessä, jos kerta haluat. Kamalia juttuja on tavallaan hauska lukea tulevaisuudessa (tosin ainahan ne tuntuvat olevan kamalia myöhemmin luettaessa), kokemusta on... Voi nauraa typerille jutuille, kunhan pääsee sen "YÖÖÖK! Yrjö lentää! Miten olen ollut näin ääliö?"-vaiheen ohi =D Älä siis hävitä kamalaakaan tekstiä, jos olet saanut sen valmiiksi! Tuli vähän pikkulapsena kirjoitettua kamalia juttuja... Ehkä tuota ei enää ole, kun on vähän vanhempi, lapsena on aina vähän eri asia =/... Saa nähdä, kun vanhemmaksi elän.
Älä masennu! Harry potterinkin kirjoittaja sanoi ensin rakastavansa kirjaansa ja sitten vihaavansa sitä ja taas rakastavansa kirjaansa.
Minäkin kirjoitan kirjaa vaikka olen vasta 11 vuotta vanha. Monet legendaariset kirjailijat ovat aloittaneet vasta keski-ikäisinä. Voithan laittaa tänne pätkän tekstiäsi... Tai ei sittenkään se masentaa helposti. Täällä kun aika moni arvostelee kirjoja aika surkeasti..
Jatka eteenpäin vaikka vastatuulessa ja anna jutun lentää.
Hei,
Tässä kirjani keskeltä otettuna summittaisesti kaksi liuskaa. Olisi mukava kuulla kommentteja. Täällä on monia asiantuntevia ihmisiä ja täältä olen saanut monia hyviä vinkkejä.
T:Ensikirjailija
Keskiviikkoaamuna Pekka raahautui työpöytänsä ääreen. Terhi-sihteeri oli jostain syystä laittanut hänelle aamiaiseksi kahvia ja voileipiä. Kello oli minuuttia yli yhdeksän ja Antero tuli ovesta sisään posket hehkuen ja innostuneena kuten yleensä.
- Haluatko kuulla päivän naisjutut? Hän huikkasi jo ovelta malttamattomana.
Pekka vilkaisi häntä lukulasiensa yli, jotka hän oli juuri ehtinyt asettaa nenälleen tutkiakseen eilisen päivän postia. Oikeastaan hän olisi vain halunnut oleilla tekemättä mitään ja valmistautua – jos siihen nyt valmistautumista tarvittaisiin – tämän päivän laskimiestapaamisen johdosta. Mutta ehkä vielä tämän kerran tänään hän voisi kuunnella Anteron vuodatuksia naisistaan ennekuin asettuisi kartanoonsa miljonääri-eläkeläiseksi ja vapaaherraksi.
- No, kerrohan. Hän nojautui taaksepäin ja nosti molemmat jalkansa pöydälle ristiin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Anteron naisseikkailut eivät ärsyttäneet häntä. Hän tunsi olonsa levolliseksi ja jopa hieman huvittuneeksi alkaessaan seurata ehkä vimeistä näytelmänumeroa nimeltään Antero ja Naiset. Antero köhäisi ja alkoi tapansa mukaan innostuneena heiluttelemaan käsiään ja kertomaan:
- Et ikinä usko, eilen menin kotiin ja Svetlana oli taas koko päivän shoppaillut. No se makasi sohvalla täysiä kauppakasseja ympärillään ja nukkui. No ei siinä mitään ja pitää vielä mainita, ettei se minun luottokorttiani vinguttele vaan omaansa. Mistä lie ansainutkaan niin paljon rahaa. Omapa on asiansa. Sitten hän jatkoi vauhdikkaaseen tyyliinsä: No, mutta samassa puhelin soi ja arvaa kuka soittikaan? Tämän jälkeen Antero piti hänelle tyypillisen juhlallisen tauon jona aikana hän pysäytti kätensä niin etteivät ne heiluneet ollenkaan ja tihrutteli minua vetisillä kalansilmillään kuin Kirsi Paakkanen Tuplassa ja Kuitissa joskus kuusikymmentäluvulla kysyttyään oikein visaisen kysymyksen kilpailijalta.
- No en taida arvata, Pekka pidätteli haukotustaan ja peitti sen taitavasti kääntyessään kaivamaan laatikosta savukeaskia.
- Muistatko Ritun? Antero katseli häntä silmät pyöreänä odottaen Pekan vastausta posket punoittaen innostuksesta. Kyllähän Pekka Ritun muisti. Ritu oli kaunis tummaverikkö, jonka Antero oli iskenyt yökerhosta firman pikkujouluissa monta vuotta sitten.
- No kukas nyt Ritun voisi unohtaa, Pekka vastasi ja nousi istumaan tuolilleen pudottaen jalkansa pöydältä maahan kopsahtaen.
- En ole tavannut Ritua kolmeen vuoteen ja voitko kuvitella - tässä vaiheessa Antero oli taas hilannut perseensä Pekkaa vastapäätä olevalle tuolille ja kumartui taas kohden Pekaa aivan kuten eilenkin. Pekka pidätti hengitystään, mutta huomasi sitten ihmeekseen, varovasti nuuhkaistuaan, että Anteron hengitys ei tänään haissutkaan vanhalle viinalle vaan ksylitol jenkille.
- Se ehdotti mulle suoraan tapaamista ja kuulosti aika kuumalta, ymmärrät kai? Antero virnisti ja vinkkasi silmää Pekalle.
- No Svetlana heräili juuri silloin ja alkoi huutelemaa, että kuka siellä puhelimessa oikein on. Peittelin parhaani mukaan luuria ja eipä Ritu kuullut Svetlanan ääntä ja sovimmekin treffit sitten viikonlopuksi. Onneksi Svetlana on menossa Joensuuhun tapaamaan siskoaan silloin. Anteron posket kuumottivat innosta ja Pekka ajatteli, miten jonkun ihmisen elämä voi pyöriä naisten pikkuhousujen ympärillä, sillä juuri paljon muusta Antero ei hänelle ollut koskaan puhunut, paitsi hänen äitinsä kuoltua Pekka oli muutaman päivän lohdutellut surevaa Anteroa. Seuraavalla viikolla Antero oli kuitenkin jo ollut oma itsensä ja jutellut innoissaan naisistaan. Pekka katseli kai hajamielisen näköisenä Anteroa, koska tämä kysyi, että kuunteliko Pekka ollenkaan hänen juttujaan. Silloin puhelin onneksi soi ja toisessa päässä oli Riitta.
6.1.05
- Hei vaan. Yleensä en soittelekaan tähän aikaan, mutta ajattelin kysyä siitä lakimiehen tapaamisesta. Mihin aikaan se oli?
Pekka oli juuri vastaamassa kun hän huomasi, että joku toinen yritti soittaa samaan aikaan.
- Odota, otan välipuhelun, hän sanoi ja katkaisi yhteyden Riittaan ja vastasi toiseen puheluun.
- No Satu täällä hei, kuului livertävä ääni langan toisesta päästä. Pekka jähmettyi. Hän jähmettyi kahdesta syystä; Ensinnäkin häntä kuvotti, kun hän oli juuri nähnyt Sadun toisen miehen kanssa, toiseksi siksi, että toisella linjalla oli hänen vaimonsa.
- Kuule puhutaan joku toinen päivä, Pekka sanoi madaltaen ääntään. Antero joka oli jäänyt istumaan häntä vastapäätä ilmeisesti arvasi, että Satu oli linjalla, koska hänen poskensa alkoivat innostuneesti taas punottamaan ja hän vinkkaili silmiään minkä ehti.
- Joo, sen takia mä soitinkin, Satu sanoi pahoillaan olevan kuulloisesti.
- Voitasko pitää pieni tauko? Pitäis miettiä asioita. Ymmärrät kai? Sadun ääni oli soviteleva, mutta Pekkaa kirvelsi muisto Sadun ilmeisesti uudesta miesystävästä kenet hän oli nähnyt.
- Joo, puhutaan niistä ja sijoitusasioista myöhemmin, Pekka sanoi nopeasti, hyvästeli Satun ja otti taas linjalle vaimonsa Riitan.
- Hei taas, sori kun oli pakko vastata kun asiakas soitti, sanoi hän vaimolleen mahdollisimman viattomalla äänen sävyllä. Antero hänen edessään kiusoitellen työnteli etusormeaan edes takaisin ymmyrkäisen toisen kätensä etusormen ja peukalon lävitse virnuillen samalla.
- Hei, lopeta Antero ja mee vaikka välillä töihin, Pekka sanoi pitäen samalla puhelimen luuria poissa suunsa läheltä ja peittäen mikrofonin kädellään. Ääliö, hän ajatteli, vaikka häntä vähän naurattikin Anteron pelleily - neljäkymmentävuotias Talouspäällikkö ja täysi kakara, hän ajatteli.
- Niin Riitta, anteeksi kun tässä on kaikkea hälinää ja ennen kaikkea töitä ympärillä. Pekka yskäisi kaikista virkayskämäisillään tavalla.
- Niin, ei se mitään. Milloin olet menossa sen lakimiehen luo?
- No, parin tunnin kuluttua, miten niin?
- Eipä mitään, ajattelin vaan. Riitta kuulosti mietteliäältä, mutta muuttui sitten yht´äkkiä reippaaksi.
- Eipä muuta nähdään töitten jälkeen sitten, kun onnea matkaan ja pitäkää hyvä palaveri. Moikka.
- No moi vaan, Pekka vastasi eikä sen kummemmin sitten ajatellut Riitan soiton merkitystä vaan keskittyi jo samalla eiliseen postiin, mitä hän oli yrittänyt silmäillä jo lähes tunti sitten ennen kuin Antero oli tullut huoneeseen.