Hei!
Tietääkö joku Android-sovellutusta, joka tekisi seuraavaa:
Mikäli soittoon ei vastata, toimisi ensin, kuin automaattinen puelinvastaaja. Siis lukisi nauhoitetun tiedotteen. Ja lisäksi lähettäisi soittajan puhelimeen vakiomuotoisen tekstiviestin.
Syy tähän menettelyyn on se, ettei tavallisen automaattisen puhelinvastaajan antama tiedote aina ole soittajan helppo muistaa. Esimerkiksi, jos siinä kerrotaan numero, tai useampikin, johon voi soittaa, on tämä numero vaikea muistaa, jos sitä ei heti saa vaikkapa kirjoitetuksi paperille. Jos soittaja saa tämän tiedon vielä tekstiviestinä, olisi tuo numero helpompi poimia siitä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.