Tässä omia ajatuksiani leikkauksesta, josta alkaa nyt olla pari viikkoa aikaa. Alku oli hankalaa, mutta muutaman kärsimyspäivän jälkeen alkoi helpottaa. Viikon kuluttua oli jo lähes normaalit silmät. Edelleen työpaikalla (tosi kirkkaita valoja paljon!) on häikäisyä, enkä näe sen johdosta niin hyvin kuin kotona. Kotona lukeminen onnistuu ja kauas näkee ihan hyvin. Ei ainakaan vielä ole mikään "haukan katse", mutta odottelen toiveikkaana näön vielä hieman paranevan. Oikea näkee paremmin kuin vasen. Hyvin kyllä pärjäilee jo tällä näöllä. Jostain syystä töissä on hieman hankalaa nähdä juuri tietokone-etäisyydelle (uskon/toivon sen johtuvan tästä valaistuksesta). Paljon puhutun hämäränäön kanssa ei ole ollut mitään ongelmia Autojen valot ei sanottavasti häikäise pimeälläkään, hieman enemmän niiden ympärillä on säteitä, mutta lievenee varmasti vielä sekin oireyhtymä.. Tässä nyt jotain mieleen tullutta, kysykää ihmeessä jos jotain tulee mieleen!
PRK-leikattu
ennen -4
3585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Millaiset näöntarkkuusarvot silmissäsi on, kun leikkauksesta on kulunut vasta vähän aikaa? Olen lukenut että PRK-leikkauksen jälkeen näkö korjaantuu hitaammin kuin Lasikissa. Esim. saisitko ajaa autoa ilman laseja? Olen miettinyt valitsisinko PRK:n vai Lasikin. Lasikissa pelottaa mahdolliset läppäkoplikaatiot. Ja kun likinäköä on vain -3 niin PRK kävisi.
Hei,
multa on toinen silmä leikattu noin kuukausi sitten PRK:lla. Tulevana tiistaina on toisen silmän vuoro. Tähän asti on kaikki mennyt hyvin, toivon että menee myös toisen silmän kohdalla. Ensimmäisessä jälkitarkastuksessa näin jopa alimmalta riviltä jota ei lääkärin mukaan tarvitsisi edes nähdä joten näkö on hyvä. Hämäränäön huonontumista pelkäsin koska mulla todettiin jättimustuaiset, mutta en ole huomannut suurtakaan eroa.
Suosittelen PRK:ta, vaikka pari ensimmäistä päivää leikkauksen jälkeen onkin vähän särkyä (sitä varten on särkylääkkeet). Lasikissa muakin epäilytti läppäkomplikaatiot ja kun mullakaan ei lähtöarvot ollut kuin vähän päälle kolme niin valitsin PRK-tekniikan.
Tsemppiä päätökseen!
Näkökyky alkoi olla kahdenviikon jälkeen aikas hyvä, ellei erinomainen. Jotain pientä vaihtelua aina välillä on, edelleenkin. Eilen huomasin toisen silmän kuvassa haamukuvan TV:n tekstiä äkatsoessani. Haamu tulee alareunaan tekstiä. Toinen silmä OK joten ei häiritse silmien yhteisnäössä. Vasen silmä on edelleen huonompi, mutta yhteisnäkö (lähes) yhtä hyvä kuin laseilla korjattuna. Mutta parantumistahan voi vielä tapahtua pitkänkin aikaa. Elän edelleen toiveikkaana täydellisestä näöstä. Autolla ajoin heti viikko laikkauksesta ja olisin mielestäni nähnyt aiemminkin. Häikäisyä ei juuri enää ole.