Mä kestin kiusaamisen ja kaiken muunki paskan mitä mun niskaan kipattiin. Mut sillon ko mun frendit hylkäs mut, mulle ei jääny enää mitään. Mulla on viimiset pari vuotta ollu vaan tyhjä olo eikä tää oo häipymäs mihinkään. Mä vaan ootan, en tee mitään muuta. Mä ootan et tää olo menis pois vaikka tiiänki ettei se toimi niin. Mä luulin et toiselle paikkakunnalle muuttaminen auttais. Tääl on kyl paremmat tyypit ja mulle jopa puhutaan täällä, mut silti mä en pysty tutustuun niihin. Mä kuitenki menettäsin ne. Mä en osaa enää puhua, nauraa, elää, oon lopettanu treenamisen ja lukemisen, koulu ei kiinnosta, unirytmi päin helvettiä, mä oon vaan niin väsyny. Mä en jaksa tätä, mut mä en haluu myöskään kuolla. Mulla ei oo tavoitteita, ystäviä, harrastuksia, oikeasti mitään. Vaikka mä oisin porukassa, oon silti yksin. Oon alkanu käymään nytte psykalla, mut en mä pysty puhuun sille, annan vaan jotain ympäripyöreitä vastauksia. Ei mun elämä kuulu sille eikä se muutenkaan ymmärrä mua. Mä vihaan sen säälivää katsetta ja lässyttävää äänensävyä. Mä en haluu puhua kellekkään ja haluun olla näkymätön. Mut samaan aikaan mä haluisin karjua koko maailmalle kuinka paska fiilis mulla on. Mä aattelen mun entisiä frendejä päivittäin. Mä vihaan ja kaipaan niitä enemmän ko mitään. En mä tuu pääseen yli niistä. Mä en pääse eteenpäin mun elämässä. Ei mulla ees oo elämää. Ei mulla ole mitään.
Miten mä saan mun elämän takas?
4
52
Vastaukset
- iFeelYouBro
hmm en ole varma olenko paras vastaamaan tähän kysymykseen(siis olen itse erittäin paljon yksinaisyydestä tykkäävä henkilö) jos sinulla ei ole kavereita tai ihmisiä kenelle puhua etkä luota psykiatriin niin voit joko etsiä jutustelu seuraa netistä tai voit alkaa esm lukea tai vain nauttia yksinäisyydestä tai voit alkaa näsäviisaaksi/koomiseksi henkilöksi ja kuokkia itsesi keskusteluihin ja osoittaa mielipiteesi vahvasti parempaa en oikein pysty antamaan
- SleepWell
Mieleeni tuli että voit myös yrittää elää väkisin. Koeta nauraa kun muut nauravat, koeta olla eläväinen eläkä jähmety nurkkaan. Puhu vieraille. Vaikka se tuntuukin useimmista suomalaisista kummalta, löytää niin useimmin ystäviä. Siitä on hyvä aloittaa elämä uudestaan. Ja saanko kysyä, miksi he jättivät sut?
- MäEnJaksaEnää
SleepWell kirjoitti:
Mieleeni tuli että voit myös yrittää elää väkisin. Koeta nauraa kun muut nauravat, koeta olla eläväinen eläkä jähmety nurkkaan. Puhu vieraille. Vaikka se tuntuukin useimmista suomalaisista kummalta, löytää niin useimmin ystäviä. Siitä on hyvä aloittaa elämä uudestaan. Ja saanko kysyä, miksi he jättivät sut?
On mulla koulufrendejä, mut en mä tapaa niitä koulun ulkopuolella koskaan. Ne olettaa et mä haluun olla yksin enkä mä pysty ite ehottaan mitään. Koulussaki harvemmin puhun mitään. Oon mä yrittäny nauraa muitten mukana, mut musta ei vaan lähe ääntä enää. Jos mua sitte oikeasti naurattaa joku juttu, niin mä vaan automaattisesti kuoletan mun hymyn ja naurun. Yhteen väliin mä tein niin tahallaan ja se on kait jääny mulle päälle. Aina ko mä nauran se tuntuu jotenki teennäiseltä ja turhalta, mä en osaa sitä enää. Kaikki on jo tottunu mun feikkihymyyn ja -nauruun ja luulee niitä aidoiksi. Mä rakastan kans yksinäisyyttä mut kaipaan mä muutaki. Mä kaipaan jomku syyn elää. Eilen mä nukahdin viideltä ja heräsin tänää kuudelta, silti mua väsyttää. Mä haluisin vaan nukkua koko ajan. Paljon lohuttaa et mulla alkaa koeviikko torstaina enkä oo lukenu vielä mihinkää, en oo vaan pystyny. Tunneillaikaan mä en pysty keskittymään ja mä oon tainnu myöhästyä joka ainoo aamu tänä vuonna. Tuntuu vaan niin turhalta ees raahata itteeni sinne, ei mun päähän jää kuitenkaan mitään.
Ois se oikeestaan mustaki kiva tietää et miks ne hylkäs. Ne vaan unohti mun olemassaolon kokonaan, alko elää niin ko mua ei ois koskaan ollukkaan. Eka mä yritin vielä liikkua niitten kans, mut kyl mä älyän millon mun seuraa ei kaivata. Ei ne ees huomannu et oonko mä paikalla vai en. Kait ne vaan häpes mua liikaa ja mä olin kans esteenä suosituks tulemiselle. Mä sit loukkaannuin siitä miten ne kohteli mua ja ne laitto välit kokonaan poikki, koska loukkaantu siitä et mä loukkaannuin... Sit me "sovittiin" meiän välit, mut eipä ne koskaan enää korjaantunu. Ne pärjäs ilman mua, mä en ilman niitä ja murruin kokonaan. En mä onneks enää asu samalla paikkakunnalla niitten kans, mut silti mä aattelen niitä jatkuvasti. Saatana ne saastuttaa mun unetki... Niiden takia mä en pysty enää luottaan kehenkään.
Kyllä mä oikeestaan pystyn puhuun vieraalle jos se on yksin, mut heti ko siihen kasaantuu joku porukka ympärille niin mä jään ulkopuolelle. Mun ääni hukkuu sinne enkä mä jaksa yrittää huutaa niitten päälle, ei ne kuitenkaan kuule. Mä en jaksa toistaa jotain paskaa läppää kymmentä kertaa et joku kuulee, helpompi olla vaan hiljaa ja homehtua suosiolla jossain nurkassa
Nikke Ankara - Värifilmi ft. Aki Tykki
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek194953Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5292560Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1482139Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.192132- 191745
- 821624
- 1461525
- 1131131
- 126903
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik40869