Samantapaisia kirjoituksia on ollut ennenkin, mutta…
Puhuimme avomieheni kanssa vuosi sitten, että n. 1-2 vuoden sisällä olisi aika yrittää lasta. Ostimme isomman asunnonkin ajatellen, että sinne mahtuisi 1 tai 2 lasta.
Olen joskus 3 vuotta sitten sanonut, että menisin mieluummin ensiksi naimisiin ja sitten vasta olisi lasten aika. Avomieheni sanoi, että ei kai sitä pakko ole olla naimisissa ennen sitä ja onhan niitä nyt muitakin joilla on lapsia, mutta eivät ole naimisissa.
Ei tietenkään ole pakko olla, mutta minä haluaisin mennä naimisiin… ja mitä sen on väliä mitä muut tekee? Eikö jokainen tee niin kun itsestä tuntuu, eikä niin kuin muut…? Ja jos pitää tehdä niin kuin muut, niin minullakin olisi esimerkkejä niistäkin, jotka ovat menneet ensiksi naimisiin (ja jopa vuoden seurustelun jälkeen).
Olemme puhuneet useasti millaiset häät haluaisimme yms. mutta emme vakavissaan siitä koska se olisi ajankohtaista. Itse olisin ollut valmis vaikka jo 3 vuotta sitten. 1-2 vuotta olen odotellut, että mies kosisi. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut huolestumaan/ihmettelemään että koska se mies kosii (pitäisi säästää häihin jne.). En ole halunnut painostaa ja lisäksi olen ajatellut, että kyllä se mies varmasti kohta kosii. Odotin kosintaa jouluna… sainkin paketin, joka näytti siltä, että siellä olisi sormus… Ja mies vaikutti jännittyneeltä, kun aukaisin sitä. Siellä oli korvikset. Illalla mies puhui jostakin tulevaisuuteen liittyvästä ja otin esille taas sen, että haluaisin olla naimisissa ennen lapsia. Hän taas sanoi, että eihän ne ja nekään ole naimisissa ja heillä on lapsia (toinen esimerkki oli pari jotka ovat olleet 20 vuotta yhdessä! Ja nämä toiset 12 vuotta ja ovat kihloissa). En odottanut sellaista vastausta. Ja mikä perustelu se on? Sanoin sitten, että et siis halua mennä kanssani naimisiin? Ja jatkoin, että odotatko, että löytyisi joku parempi? Mies vaan vitsaili, että jos sinä odotat… mistä mä tiedän, että jos sä vaihdat mut parempaan. Valitettavasti aihe keskeytyi, kun tuli vieraita. Joten se siitä…
Aikaisemmin luulin, että mies ei uskalla kosia. Pelkää, että kieltäydyn tms. Jostain hänen puheestaan olin saanut sellaisen käsityksen. Mutta nyt hänen pitäisi kyllä tietää, että haluaisin naimisiin. Eli se ei voi olla syy…
Itseasiassa alkoi jo epäilyttää, että haluaako mies lapsiakaan. Hän kovasti haaveili taas matkasta… että jos ensi talvena mentäisiin johkin kauas. Ymmärtäisin, jos se olisi häämatka, mutta siitä ei ollut kysymys.
Ajattelin, että minun on nyt nostettava kissa pöydälle ja sanottava miehelle, että minun mielestä meidän pitäisi vähän suunnitella tulevaisuutta jne. Ei kai se ole painostusta? Pakkohan tässä on tietää, että mitä mies on ajatellut tulevaisuudelta. Olemme olleet jo vuosia yhdessä. Jankkaamaan asiasta en kyllä ala. Kerron ajatukseni asiasta kerran ja jos kosintaa ei ala kuulumaan siltikään niin… Minä uskon, että mies on minulle se oikea, mutta jos hän näiden vuosien jälkeen ei vieläkään tiedä olenko minä hänelle oikea, niin ehkä en sitten todellakaan ole. Väkisin en kenenkään kanssa ole ja kenessäkään roiku.
Puhuimme avomieheni kanssa vuosi sitten, että n. 1-2 vuoden sisällä olisi aika yrittää lasta. Ostimme isomman asunnonkin ajatellen, että sinne mahtuisi 1 tai 2 lasta.
Olen joskus 3 vuotta sitten sanonut, että menisin mieluummin ensiksi naimisiin ja sitten vasta olisi lasten aika. Avomieheni sanoi, että ei kai sitä pakko ole olla naimisissa ennen sitä ja onhan niitä nyt muitakin joilla on lapsia, mutta eivät ole naimisissa.
Ei tietenkään ole pakko olla, mutta minä haluaisin mennä naimisiin… ja mitä sen on väliä mitä muut tekee? Eikö jokainen tee niin kun itsestä tuntuu, eikä niin kuin muut…? Ja jos pitää tehdä niin kuin muut, niin minullakin olisi esimerkkejä niistäkin, jotka ovat menneet ensiksi naimisiin (ja jopa vuoden seurustelun jälkeen).
Olemme puhuneet useasti millaiset häät haluaisimme yms. mutta emme vakavissaan siitä koska se olisi ajankohtaista. Itse olisin ollut valmis vaikka jo 3 vuotta sitten. 1-2 vuotta olen odotellut, että mies kosisi. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut huolestumaan/ihmettelemään että koska se mies kosii (pitäisi säästää häihin jne.). En ole halunnut painostaa ja lisäksi olen ajatellut, että kyllä se mies varmasti kohta kosii. Odotin kosintaa jouluna… sainkin paketin, joka näytti siltä, että siellä olisi sormus… Ja mies vaikutti jännittyneeltä, kun aukaisin sitä. Siellä oli korvikset. Illalla mies puhui jostakin tulevaisuuteen liittyvästä ja otin esille taas sen, että haluaisin olla naimisissa ennen lapsia. Hän taas sanoi, että eihän ne ja nekään ole naimisissa ja heillä on lapsia (toinen esimerkki oli pari jotka ovat olleet 20 vuotta yhdessä! Ja nämä toiset 12 vuotta ja ovat kihloissa). En odottanut sellaista vastausta. Ja mikä perustelu se on? Sanoin sitten, että et siis halua mennä kanssani naimisiin? Ja jatkoin, että odotatko, että löytyisi joku parempi? Mies vaan vitsaili, että jos sinä odotat… mistä mä tiedän, että jos sä vaihdat mut parempaan. Valitettavasti aihe keskeytyi, kun tuli vieraita. Joten se siitä…
Aikaisemmin luulin, että mies ei uskalla kosia. Pelkää, että kieltäydyn tms. Jostain hänen puheestaan olin saanut sellaisen käsityksen. Mutta nyt hänen pitäisi kyllä tietää, että haluaisin naimisiin. Eli se ei voi olla syy…
Itseasiassa alkoi jo epäilyttää, että haluaako mies lapsiakaan. Hän kovasti haaveili taas matkasta… että jos ensi talvena mentäisiin johkin kauas. Ymmärtäisin, jos se olisi häämatka, mutta siitä ei ollut kysymys.
Ajattelin, että minun on nyt nostettava kissa pöydälle ja sanottava miehelle, että minun mielestä meidän pitäisi vähän suunnitella tulevaisuutta jne. Ei kai se ole painostusta? Pakkohan tässä on tietää, että mitä mies on ajatellut tulevaisuudelta. Olemme olleet jo vuosia yhdessä. Jankkaamaan asiasta en kyllä ala. Kerron ajatukseni asiasta kerran ja jos kosintaa ei ala kuulumaan siltikään niin… Minä uskon, että mies on minulle se oikea, mutta jos hän näiden vuosien jälkeen ei vieläkään tiedä olenko minä hänelle oikea, niin ehkä en sitten todellakaan ole. Väkisin en kenenkään kanssa ole ja kenessäkään roiku.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mielestäni olet tyyppiesimerkki naisesta, joka odottaa kosintaa ja valittaa, kun mies ei tee mitään. Mikset itse tee mitään? Kosi itse, jos se on sinulle niin tärkeää. Luulisi sinunkin nyt jo ymmärtävän, että avioliitto ei ole miehellesi niin tärkeä kuin se on sinulle. Pitäisikö hänen kosia siksi, että sinä haluat naimisiin?
Jos haluat naimisiin, kosi miestäsi. Jos odotat, että hän kosii, odota sitten äläkä valita. Nykyaikana naisiltakin voi odottaa enemmän kuin silmien räpsyttelyä ja kauniina olemista. Tee siis jotain, äläkä odota että miehesi tekee kaiken sinun puolesta.
Minä ainakin ymmärsin alkuperäisen kirjoituksesta, että hän on nimenomaan jo kosinut miestä. Ei ehkä perinteisesti polvillaan "kulta, mennnäänkö naimisiin", mutta hän on kuitenkin KERTONUT miehelle, että haluaa naimisiin. Eikös sitä voida pitää kosintana?
Itse olen täysin samassa tilanteessa kuin alkuperäinen, ainut ero,että olemme seurustelleet hieman kauemmin, emmekä asu vielä virallisesti yhdessä. Olemme kumpikin samaa mieltä siinä mielessä, että ensin kihlaus, sitten yhteenmuutto, sitten häät. Ja lapsi ehkä, jos iän puolesta on enää mahdollista, vuodet ovat nimittäin vierineet odotellessa.
Itse kosin viime vuoden joulukuussa. Mies ei kieltäytynyt eikä suostunut, vaan työtilanteen vuoksi lupasi palata asiaan syksyllä 2004. Huom! Olen aiemmin toki ilmannut haluni naimisiin menosta ja silloin nalkutin jatkuvasti asiasta ja sain myös kuulla ikävää palautetta nalkutuksestani. Nyt päätin, että en pukahda asiasta yhtään mitään.
Ainut asia mitä tapahtui oli, että syksyllä mies hieman humalassa pyysi erästä ystäväämme järjestämään kesällä 2005 häämme. Selvin päin hän sanoi tätä vitsiksi. Vitsiksi? Vakavalla asialla, jonka tietää olevan minulle erittäin arka paikka, on mielestäni erittäin mautonta vitsailla.
Nyt pari viikkoa sitten, kun viimeisestä kosinnastani oli kulunut täysi vuosi, otin asian viimeinkin esille. Mielestäni olin odottanut tarpeeksi, kokonaisen vuoden nalkuttamatta asiasta.
Katsotaan nyt mitä tapahtuu. Vitsailinkin miehelle, että juoksen varmaan ennen kokonaisen maratonin, ennen kuin pääsemme edes kihla-asteelle. Hän otti sen nyt lupauksena juosta maraton!
Harmi, että ei ole vedonlyöntiä, kumpi tapahtuu ennemmin, uskon, että kerroin olisi parempi sen maratonin puolesta!
No miksi sitten kosisin, jos toisessa lauseessa sanot, että miehelle avioliitto ei ole niin tärkeä kuin minulle? En minä halua naimisiin, jos mies ei halua. Et kylläkään sanonut, että mies ei halua ollenkaan naimisiin... mutta kuitenkin...
Niin kai sitä nainenkin voi kosia. Mutta minä vain olen hölmö ja vanhanaikainen ja haluan, että mies kosii! (ja en ole kyllä ainoa) Jos ei kosi niin hän ei ole vielä valmis/halukas menemään naimisiin. Tai niin luulen.
Ja en ajatellutkaan enää vaan odottaa, mutta en myöskään kosia. Vaan puhua asiasta jotenkin muuten. Eikö ole kun kaksi vaihtoehtoa kosia itse tai odottaa ja valittaa...? Ei kai sitten...
En haluaisi kuitenkaan lähteä sille linjalle, että "nalkuttaisin" miehelle asiasta. Olen muutaman miehen kuullut valittelevan, kun eukko haluais kihloihin ja hän ei. Ja sitten ehkä suostuvat, että eukko pysyis tyytyväisenä hetken aikaa. Hetihän ei tarvi naimisiin mennä. Kyllä nainen tyytyy pelkkään kihlaukseenkin jonkin aikaa. Ei kai sen niin väliä, jos on kihloissa kunhan naimisiin ei tarvitse mennä!
No se oli ehkä kärjistettyä, mutta...
Kiitos viestistä, mukava etten ole ainoa! Tai siis ei tietysti toisaalta ole mukava, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan...
Mä en ole tosiaan vielä kosinut, mutta mielestäni suht selkeästi tuonut esiin, että haluan naimisiin ennen kun "teemme lapsia".
Ja mies kyllä mielestäni aikaisemmista puheista päätellen haluaa joskus naimisiin. Jos ei sitten ole puhunut höpöjä tai muuttanut mieltään.
Ajattelin, että kun kerta joskus olen maininnut asiasta miehen pitäisi tietää mitä haluan. En halua puhua tai ainakaan jankuttaa asiasta. Kyllä se pitäisi vähemmälläkin tulla selväksi? Jos mies siitä huolimatta ei kosi niin sitten hän ei ole valmis. Ei se jankuttaminen asiaa muuksi muuta. Ja siksi olen odottanut. Ja siksikään en ole tehnyt mitään, koska ajattelin että kyllä se mies kohta puoliin kosii. En tietenkään ajatellut odottaa vielä vuosia...
Mutta kun aikaa on jo vierähtänyt aloin huolestuun, että missä mennään...
Välillä kyllä sivuamme aihetta ja mies itsekkin ottaa asian esille. Että missä häät vietettäisiin tai ketä hän kutsuisi. Sitten JOS me joskus mennään naimisiin. Ja humalassa varsinkin puhelee kaikenlaista. Mutta en viitsi ottaa humalaisia puheita tosissaan. Ja kun kosintaa ei kuulu... Ja välillä mies kommentoi tuollaisia, että ei kai sitä tarvi olla naimisissa...
Moni kyselee, että koskas te meette naimisiin. Ja olen hyvin vaivautunut. Mieskään ei kommentoi mitään.
"No miksi sitten kosisin, jos toisessa lauseessa sanot, että miehelle avioliitto ei ole niin tärkeä kuin minulle?"
Kosisit siksi, että haluat naimisiin. Mitä muuta syytä haluat? Jos olisit varma siitä, että miehesi haluaa kanssasi naimisiin, ja jos hän olisi varma samasta asiasta, ei kummankaan tarvitsisi kosia. Aina jommankumman on tehtävä aloite. Sinä selvästi haluat naimisiin ENEMMÄN, joten tee aloite. Mistä olet päätellyt, että miehesi ei halua naimisiin ollenkaan? Ehkä hän haluaa, mutta on päättänyt kuitenkin vielä odottaa.
"Et kylläkään sanonut, että mies ei halua ollenkaan naimisiin... mutta kuitenkin... "
Mitä merkitystä sillä on, mitä minä sanon? Kumpi meistä tuntee miehesi paremmin, sinä vai minä?
"Niin kai sitä nainenkin voi kosia. Mutta minä vain olen hölmö ja vanhanaikainen ja haluan, että mies kosii!"
No sitten odotat kiltisti, että mies kosii. Haluatko, että miehesi kosii siksi, että sinä painostat? Jos et halua, älä puhu asiasta, vaan anna miehen kosia sitten, kun hän on valmis. Jos taas haluat, että miehesi kosii silloin, kun SINÄ olet valmis, mitä järkeä siinä on?
"Ja en ajatellutkaan enää vaan odottaa, mutta en myöskään kosia. Vaan puhua asiasta jotenkin muuten. Eikö ole kun kaksi vaihtoehtoa kosia itse tai odottaa ja valittaa...? Ei kai sitten..."
Mikä on se kolmas vaihtoehto? Painostaa miestä niin paljon, että hän kosii? Miten tuo poikkeaa siitä, että kosit itse? Eikö se, että kerrot miehellesi olevasi valmis avioliittoon, ole käytännössä kosinta?
"Ei kai sen niin väliä, jos on kihloissa kunhan naimisiin ei tarvitse mennä!"
Kihlaushan on lupaus naimisiin menosta, joten ainakin minun mittapuulla kyseessä on lähes saman luokan asia. Periaatteessa päätös tehdään jo kihlausvaiheessa. Naimisiin meno vain tuon päätöksen seurausta, joten sitä ei tarvitse enää uudelleen miettiä ja pähkäillä.
Ihmiset kypsyvät eri aikoina parisuhteeseen liittyviin asioihin. Toiset ovat nopeasti valmiita kihlautumaan, toisille päätöksen teko kestää kauemmin. Jotkut ovat valmiit lapsienkin hankkimiseen nopeasti, toiset haluavat miettiä sitä pidempään. Olisi aikamoinen sattuma, että kaksi ihmistä haluaisi juuri yhtäaikaa kihlautua. Aina suhteessa jompikumpi on valmis kihlautumaan aikaisemmin. Siinä vaiheessa hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin odottaa.
Meillä voisi ainakin tulla pitkä kihlausaika kyseeseen sen vuoksi, että miehen pitäisi saada oma asunto myytyä. Asuntoon pitää tehdä pari pientä korjausta, ennen kuin sen saa myytyä, eli aikaisintaan syksyllä 2005. Häitä on turhan stressavaa alkaa viettää samaan aikaan, kun asuntokaupat ovat kesken, vaikka emme mitään isoja häitä ole suunnitellutkaan (mies haluaisi, minä en).
Olen sen verran vanhanaikainen ihminen, että ensin kihlaus, sitten yhteenmuutto. Kun olen jutellut miehen kanssa aiemmin yhteenmuutosta, hän ymmärtää yhteenmuuton täysin eri tavalla kuin minä, eli lähinnä siten, että "kaverit muuttaa yhteen". Itse haluaisin kyllä enemmänkin elää rakkaussuhteessa, kuin kaveruussuhteessa. Ja tämä on periaatekysymys vähän samalla tavalla, kuin joku valitsee kasvisruuan liharuuan tilalla: Minä valitsen kihlauksen ennen yhteenmuuttoa, ja onneksi mies on samoilla linjoilla tässä asiassa kanssani.
Mitä tulee mahdollisiin lapsiin, niin mies on sanonut haluavansa joskus lapsia. Ikävä kyllä ikäni puolesta viimeiset vuodet alkavat olla käsillä. Joten voin odottaa niitä häitä vaikka vielä 10 vuotta. Sitten vain joudumme elämään lapsettomina.
Jännä miten erilaisia ihmisiä sitä onkin. Itselleni taas kaikkien aiempien miesten kohdalla ei ole tullut mieleenkään edes ajatella ko henkilöä "sinä lopullisena" vaikka olenkin pyörittänyt ja hoitanut joskus useampaakin samaan aikaan. Erään miehen olen saanut itkemään "että olen antanut hänen ymmärtää että tästä tulisi jotain"..:???? Ei kaikki halua naimisiin eikä mitään sitoumuksia. Itse en halunnut enkä ollut edes yksiavioinen saati rakastunut ennenkuin tapasin mieheni kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yhtäkkiä, siis heti, kaikki halumme, toiveemme ja elämämme kohtasivat. Kahdesta sosiaalivammaisesta tuli rakastavaiset ja täydelliset kumppanit joille on sen jälkeen aina ja joka asiassa ollut kaikki yhteistä ja jaettavaa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Hän kosi minua erittäin tunteikkaasti oltuamme yhdessä alle vuoden.
Lyhykäisesti siis, ei tuo mies sinusta mitään halua, muuten se olisi tullut jo samaan aikaan molemmilla puheeksi ja todeksi. Pistä vaihtoon ja vietä muutama vuosi kunnon sinkkuelämää!!!
Missään tapauksessa en halua painostaa miestä kosimaan! Se tässä onkin ongelma kun haluaisin, että hän kosisi painostamatta... ja toisaalta en jaksaisi odottaa enää kauaa (enkä tiedä kauanko siihen menee). Mutta voisiko asian kuitenkin jotenkin ottaa puheeksi? (tai saan tietysti tehdä mitä haluan, mutta kunhan kyselen) Ei varsinaisesti siis kosintaa vaan ylipäätänsä naimisiinmeno-aiheen. Vai onko se aina painostamista, jos vain keskustelisi, että haluatko ollenkaan naimisiin ja jos kertoisin, että minä olisin jo valmis. Tai miten sen muotoilisi, että se ei olisi kosinta... Mitä mies haluaa tulevaisuudelta... Mitä hän ajattelee asioista.
Ehkä pelkään kosia itse, jos mies suostuu vaikkei haluaisikaan. Tai ei suostu...
Mistä tiedän, että koska mies haluaa naimisiin. Jos emme puhua asiasta ollenkaan. Mitä jos hän haluaa vasta sitten, kun olemme olleet 15 vuotta yhdessä... En todellakaan halua ainakaan odottaa niin kauaa. (Mutta en halua, että hän menee naimisiin väkisinkään, sitten varmaan eroamme jos toinen ei halua naimisiin)
Jos tietäisin, että mies kosii 0-12 kuukauden sisällä niin sitten voisin odottaa. En puhuisi asiasta enkä kosisi. Mutta kun en tiedä...
Tiedän, että kihlaus on lupaus naimisiinmenosta. En muutoin menisikään kihloihin! Tämä heittoni "ei kai sen niin väliä, jos on kihloissa kunhan naimisiin ei tarvitse mennä!" liittyi siis siihen, kun jotkut miehet ajattelee näin. En halua että mieheni suostuu painostuksesta kihloihin ja ajattelisi näin.
Sekavaa ja ehkä tosiaan hölmöä pohdintaa, mutta...
Ja mitähän haluaisin vastaukseksi... en tiedä!
Niin mistä päättelin, että mies ei halua naimisiin ollenkaan? No en tiedä tuntuu vain, että jos hän ei näin monen vuoden jälkeen ole valmis niin onko hän koskaan. Ja kun asiaa ei voi kysyä ilman, että se on painostamista tai kosinta... hohhoijaa...
Kyllä kai mies tietää, että mä haluan naimisiin. Kun olen sanonut että haluan naimisiin ennen lapsia ja olemme sopineet että lapset olisi kohta ajankohtaisia. Eikö hän voisi laskea 1 1? Että nyt olisi aika kosia. Häiden järjestelyyn menee aikaa (vaikka en halua mitään prinsessahäitä).
En unelmoi mistään prinssistä valkoisella ratsulla, mutta kyllä siitä että mies kosisi. Omasta halustaan ja aloitteestaan. Mutta kai sitten vaan on odotettava ja katsottava miten käy… ja ehkä mennä naimisiin, kun on jo lapsia…
Omapa on tosiaan ongelmani, jos en halua kosia...
Ja kaiken lisäksi jos otat naimisiinmenoaiheen esiin keskustelussa, niin mies voi hyvinkin sanoa vain jotain epämääräistä koska haluaa että mahdollinen kosinta tulee sinulle yllätyksenä. Ja siinä sitten odotellaan että mitä mies meinaa vai meinaako mitään. Nykyaikana pitäisi olla sen verran tasaarvoa ettei tällaisia päätöksiä jätetä vain toisen osapuolen harkinnan varaan, mutta minkäs teet kun asiat on niin mutkikkaita. Ja miehet pelkureita, anteeksi vain. Miehille se on aivan sama saako lapsia 20- vai 50-vuotiaana,naiselle ei!!
Noin minuakin eräs ystäväni neuvoo. Jätä mies.
Hän on löytänyt täydellisen miehen ja he menivät vuoden seurustelun jälkeen naimisiin. Minä olen ollut ukkoni kanssa jo 7 vuotta, emmekä ole kihloissa… Nykyistä miestä ennen hän oli parin miehen kanssa kihloissa. Jos kerron, että meillä on ongelmia jossain asiassa hän sanoo, että jaa ei meillä vaan ole ongelmia siinä asiassa. Ja ”Make” kyllä taas on sellainen ja sellainen. Heillä ei ole mitään ongelmia. Ja hän ei edes tarjoa minulle mitään muuta ratkaisua parisuhdeongelmiini kuin, että jätä se mies. Tai hän tyytyy sanomaan, että ei Maken kanssa vaan oo ongelmia…Ja hän suosittelee ehdottomasti avioliittoa, koska se vasta on oikea sitoumus jne. J aon niin upeeta ja mahtavaa. Puuh… onhan se upeaa, että hän on löytänyt vihdoin täydellisen miehen. Ja olen onnellinen hänen puolestaan vaikka tässä nurisenkin. Mutta käykö kaikille niin? Ja pitääkö miehen olla täydellinen? Tai oli heillä yksi riita. Mutta se sovittiin pian ja se oli aivan mitätön ja he nauroivat, että kylläpä he riitelivät mitättömästä asiasta. Että ei riidellä ollenkaan, jos ei saada aikaiseksi riitaa isommastakaan asiasta. Asia kyllä oli sellainen, josta olin joskus avomiehenikin kanssa riidellyt ja silloin se oli aivan kauheata ja olisi kannattanut jättää mies. Tosin silloin mies sellaista mistä riita alkoi, tässä tapauksessa nainen eli ystäväni. Ymmärrän, että he ovat niin onnellisia että se tuntuu pikkuasialta ja ei kannata erota sen takia. Mehän emme ole edes naimisissa, avoerohan on pikkujuttu…
Onko kukaan naimisissa ei täydellisen miehen kanssa? Ja eikö kannata mennä naimisiin, jos molemmat ei halua sitä yhtä aikaa ja suurinpiirtein ensi tapaamisesta… Ja ehkä mies ei sitten ole minullekkaan oikea, kun en kyllä 1-2 ensimmäisen yhdessä olovuoden aikana ajatellut että haluaisin naimisiin.
Masentavaa… onko asia tosiaan näin? Onko meidän suhteella mitään tulevaisuutta… Tiedän kyllä, että toinen ystäväni meni naimisiin oltuaan 11 vuotta miehensä kanssa. Mutta sekin oli eri asia. Miehellä kesti niin kauan, koska hän ei halunnut mennä naimisiin koskaan kenenkään kanssa. Minun miehellä ei ole mitään avioliittoa vastaan. Paitsi minun kanssani. No joo… ehkä kuuntelen liikaa muiden mielipiteitä. Pitäisi tehdä niin kuin itsestä tuntuu. Mutta en oikein tiedä mikä enää on omia ajatuksiani ja mikä muiden…
Mä oon viettänyt joskus villiä sinkkuelämää ja sain siitä tarpeeksi. Olen 30 vuotias joten kovin montaa vuotta tässä ei ehtisi rillutella, kun alkaa biologinen kello tikittää. Vaikka se ei tietysti ole syy miksi haluan avomieheni kanssa naimisiin.
Teitpä mitä tahansa, älä ainakaan puhu asiasta epämääräisillä vihjeillä. Tiedän useita miehiä, jotka inhoavat joidenkin naisten tapaa vihjailla asioita. Miehen pitäisi osata lukea noita vihjeitä. Sitten kun mies ei osaa, nainen suuttuu ja mököttää. Eli jos sinulla on asiaa, sano se selvästi.
Ainoa tapa olla täysin varma siitä, että miehesi kosii painostamatta, on odottaa kiltisti kosintaa. Tuosta ei pääse mihinkään. Eli siinä on yksi mahdollisuus. Vain luoja yksin tietää, kauanko joudut odottamaan.
Toinen vaihtoehto olisi leväyttää kortit täysin avoimeksi. Puhu asia juurta jaksain. Korosta sitä, ettet halua painostaa. Kerro kuitenkin kaikki se, mitä avioliitto sinulle merkitsee. Miksi haluat avioliittoon. Milloin olet valmis. jne. jne. Jos keskustelu menee hyvin, miehelle jää toivottavasti kuva siitä, että kerroit oman mielipiteesi, mutta haluat silti, että miehesi muodostaa omansa. Tässä vaiheessa on myös hyvä keskustella suhteestanne ylipäätään. Voitte varmistaa, että tulevaisuuden toiveenne yhtenevät. Pidä huolta, että teillä molemmilla on aikaa varattuna, ettei keskustelu jää kesken.
Tuossa toimintatavassa on se hyvä puoli, että miehen ei sen jälkeen tarvitse pelätä rukkasia. On varmasti miehiä, jotka eivät kosi, koska pelkäävät tulevansa torjutuksi. Annat kyllä ymmärtää, että miehesi tietää sinun haluavan naimisiin. Silloin hänen ei pitäisi pelätä rukkasia.
Oletko ajatellut, että ehkä miehesi ei haluakaan koskaan naimisiin? Ehkä hän on niitä ihmisiä, jotka eivät tarvitse avioliittoa varmistamaan suhdettaan. Olet ehkä sanonut joskus aikaisemmin, että haluat naimisiin ennen lapsia. Kuinka kauan tästä on? Nyt olette puhuneet lapsista. Ehkä miehesi ajattelee, että sinäkin olet luopunut häähössötyksestä (kuten hän ehkä ajattelee), joten voitte hankkia lapsia ilman avioliittoa.
On mahdollista, että miehesi ei koskaan saa sisältään hyvää syytä mennä naimisiin. On mahdollista, että ainoa syy naimisiin menoon hänelle on ja tulee olemaan vain se, että sinä haluat naimisiin. Toisaalta, onko tuo niin huono syy? Sehän osoittaa, että hän haluaa sitoutua sinuun ja näyttää sitoutumistaan myös tavalla, jota sinä ymmärrät. Vaikkei hän haluaisi naimisiin, hän voisi avioitua sinun vuoksesi. Eikö se osoita rakkautta ja sitoutumista?
Mielestäni on tosiaan toisen kunnioittamista että sitoutuu toiseen hänen haluamallaan tavalla, olkoonkin sitten että itse ei pitäisi avioliittoa mitenkään välttämättömänä. Vaan missä kulkee alistumisen ja kunnioituksen raja? Täytyykö toisen vaan odotella kunnes toinen on valmis? Epätietoisuus on tehnyt suurempaakin tuhoa kuin rikkonut hyvin toimivan parisuhteen.
(vastasitkohan minulle?) Tuossakin on kyllä pointtia. Ja olen kyllä huomannut, että mies harvoin ymmärtää vihjeitä. Vaikka naisen mielestä ne olisi kuinka selviä ja ei voi ymmärtää miten mies ei tajua...
Avomieheni on puhunut kyllä millaiset häät hän haluaisi yms. häihin liittyvää. Joten olen saanut käsityksen, että hänellä ei ole ainakaan mitään "vakaumusta" että ei ehdottomasti koskaan halua naimisiin. Vaikka aloin kyllä epäilemään tai ihmettelemään onko hän muuttanut mielensä, kun käytti esimerkkinä/vertailuna paria, jotka ovat olleet 20 vuotta yhdessä. Eivätkä siis ole naimisissa, eivätkä aio mennä. Tämä toinen pari on kihloissa, ovat olleet n. 11 vuotta… Olisin tietysti voinut sanoa, että ovathan he ainakin kihloissa… (mutta en kyllä itse halua olla niin kauan kihloissa)
Kolme vuotta sitten sanoin kai ensimmäisen kerran, että haluaisin olla naimisissa ennen kun hankin lapsia. En muista missä tilanteessa, muistan vaan miehen vastauksen. Ja toinen kerta oli siis ihan äskettäin eli Jouluna. En usko, että hän luulee että en välitä mennä enää naimisiin. Vaikka monestihan niin tuntuu käyvän, kun ollaan kauan yhdessä. Että naimisiinmeno ei tunnu niin tärkeältä. Olen sitä itsekkin välillä miettinyt, että onko se niin tärkeätä. Mutta päädyin siihen, että on se minulle. Ja vielä se järjestys, että ensiksi naimisiin sitten lapset.
Tekstisi on kuin suoraan omasta elämästäni. Miehekkeen kanssa olemme seurustelleet jo lähes kolme vuotta. Lapsista ollaan puhuttu ja hän olisi halunnut ryhtyä "tehtailemaan" jo yli vuosi sitten. Olen hänelle kuitenkin sanonut, että vanhanaikaisen luonteeni takia tahdon ensin luoda turvallisen kasvuympäristön tulevalle lapselle, mikä käsittää mielestäni vakaan suhteen (ts. avioliitto) sekä oman kodin. Lapsi on mielestäni väärä tapa osoittaa sitoutumista. Jos saisin miehen rengastettua edes kihloihin saakkaa niin voisin jo miettiä asiaa uudelleen.
En vain halua, että lapsi joskus teininä ryhtyy pohtimaan äidin ja isän riidellessä, että jospa he ovatkin yhdessä vain hänen takiaan kun kerran menivät naimisiinkin vasta lapsen synnyttyä.
Sitä paitsi pariskunta, joka ei ole naimisissa, joutuu käymään isyystestit lapsen syntymän jälkeen.
Täysin turha ja mielestäni erittäin nöyryyttävä toimenpide!
Oletko varma, että isyystesti tarvitaan, jos kumpikin on varma isästä? Minun käsittääkseni riittää, että sekä isä että äiti molemmat tunnustavat isän isäksi. Asiasta täytetään lappu, jolla isyys tunnustetaan. Homma on sillä selvä. Testeissä ei tarvitse käydä.
Näin minulle kertoi työkaverini, joka oli avoliitossa lapsen saatuaan. Testi kuulemma tehdään vain silloin, jos jompikumpi vanhemmista haluaa. Toisin sanoen, jos jompikumpi vanhemmista kieltää isän isyyden, asia testataan.
Niin, no ei varsinaista dna-testiä, mutta kuitenkin sosiaaliviranomaisille toimitettava paperinpala.
Tällaista paperiahan ei tarvitse toimittaa, mikäli pariskunta on naimisissa.
Kirjottelin tuonne toisaalle ennen kuin huomasin tämän kirjoituksen. Nimimerkin "Ei kosittu" kirjoitus voisi todellakin olla minun!! Meilläkin asiasta puhuttu (tosin nyt tosiaan kissa nostettu pöydälle ja suhde täysin kriisissä), talon hankintaa suunniteltu, ja minäkin olen tehnyt selväksi että naimisiin haluaisin ennen lapsien hankkimista. Ajatuksella häistä on leikitelty paljonkin, ja mies silloin tällöin on tokaissut "sitten meidän häissämme...". Ja täälläkin mies puhelee matkustamisesta yms. ihan kuin muita suunnitelmia ei olisikaan. Minäkin niin toivoin että jospa jouluna... Tai jospa uutena vuotena... Mutta tuskin.
Ota ihmeessä asia puheeksi. Minä laitoin miehen vähän selkä seinää vasten ja se tuntuu pahalta. Mutta selvisihän se että mies ei tunnu vielä olevan varma.
On se kumma. Eikö tässä maailmassa todellakaan ole yhtäkään parisuhdetta jossa MIES on se joka haluaa ensimmäisenä häitä ja lapsia? Luulin että minun mieheni jos kuka on sellainen mutta ei h**vetti, ei sinne päinkään. Saa nähdä mihin tämä johtaa. Pudotus pilvilinnoista oli minulle turhan kova. Kuka voi sanoa että ansaitsin sen?!?!
Olen ollut kaksi vuotta kihloissa mutta häistä tai lapsista ei ole yli vuoteen ollut mitään puhetta! Naimisiinmenosta kyllä oli puhe silloin kun mies kosi. Olen ihan kyllästynyt ja turhautunut tilanteeseen. Emme varmaan mene koskaan naimisiin tai hanki lapsia jos se on mieheni aloitteesta kiinni. Minä en aio ruveta asiasta vänkäämään ja anelemaan. Ihmetyttää vaan, että mitä mies oikein meinasi kosinnallaan jos enää ei ole mitään mielenkiintoa naimisiinmenoon?!? Olisiko sitten parempi erota jos ei halua mennä eteenpäin suhteessa?
Mitään oikotietä onneen tai varmaa keinoa saada mies kosimaan ei ole olemassa. Muuten emme mekään kai tänne kirjoittelisi. :) Monesti löydän itseni toivomasta, että kunpa asiat maailmassa olisivat toistepäin, että mies olisi se, joka synnyttäisi. Johan alkaisi miehilläkin olla kiire naimisiin, sillä terveysfanaatikkoina he haluaisivat varmasti saada lapsen parikymppisenä, eikä enää nelikymppisenä.
Soppaan lisää sotkua tuo se, että oma miesystävä on savolainen. Ikävä kyllä hän sopii tuohon tyypilliseen stereotyyppiin, että hänestä ei ota hullukaan selville, mitä hän haluaa, kun yhtenä päivänä sanoo jotain, toisena päivänä jotain ihan muuta. Esim.tekosyyt olla menemättä naimisiin muuttuvat jatkuvasti, mitään oikeata syytä ei ole olemassa. Hänen asunnon myyntikään ei ole este, vaan lähinnä hidaste. Hänen viimeisin argumenttinsa oli se, että emme voi mennä naimisiin, koska riitelemme. Riitelemme ihan normaalisti, niin kuin kuka tahansa, emme ikinä mistään isoista asioista vaan ihan typeristä pikkuasioista. Totta kai, jos hän vertaa asioita siihen, että hän eläisi YKSIN sinkkuna, niin riitoja ei tietenkään olisi, koska kukapa itsensä kanssa riitelisi. :) Mutta miksi lähteä parisuhteeseen ylipäätänsäkin, jos ei kestä yhtä ainutta riitaa. Voin olla toki riitelemättä, ja lakaista kaikki ongelmat maton alle, mutta ei sekään ole hyvä ratkaisu.
Mun avomies ei myöskään pidä riitelemisestä. Hänen mielestään hyvä suhde on sellainen, jossa ei riidellä KOSKAAN. Vaikka riitely on normaalia (tietyissä rajoissa) ja ei suhteessa silloinkaan välttämättä kaikki ole hyvin jos ei riidellä? Ei enää välitetä mistään. Ei jakseta edes riidellä. Me riitelemme harvoin. Ja minulla on pitkä pinna tai kaikkien muiden mielestä paitsi avomieheni. "Taasko haluat riidellä?"
Hän on aiemmin ollut kihloissa ja edellisessä suhteessa ilmeisesti oli ainakin lopussa kovasti riitoja. On varmaan jäänyt siitä joku trauma...
Mutta kun keskustelukin on riitelemistä hänen mielestään (riippuen mitä aihetta käsittelemme). Ja jos onnistumme jotenkin keskustemaan niin se ei kuitenkaan oikein johda toivottuun lopputulokseen. Myöhemmin aihetta on turha ottaa esille, koska mitä sitä enää puimaan. Eikös me keskusteltu tämä jo selväksi, miksi haluat jankata vielä samaa...
Että vähän on kommunikointivaikeuksia. Mutta pakko sitä yrittää, toinen vaihtoehto on että en puhu mitään vaikka mikä vaivaisi mieltä.
Luin edelliset viestit, joten en kehoita sinua kosimaan itse, koska et selvästikään halua tehdä niin.
Tässä minun vinkkini: Kun seuraavan kerran miehesi ottaa esille lasten hankinnan (ymmärsin niin, että lapset ovat asia, jota te molemmat lähitulevaisuudessa haluatte), niin totea puolihuolimattomasti "katsotaan sitä sitten, kun ollaan naimisissa". Jos mies taas vertailee teitä muihin pariskuntiin ja luettelee niitä, jotka ovat lapsia hankkineet ennen avioliittoa, niin kerro, että sinä haluat ensin naimisiin. Sano, että sinulle on hyvin tärkeää solmia ensin avioliitto ja sitten vasta hankkia lapsia.
Voit vaikka naurahtaa, että jos miehesi haluaa lähivuosina lapsia, niin kannattaisi kosia pian. Esitä siis toive kosinnasta "vitsinä", luulisi kuitenkin menevän perille, että vitsissä on mukana myös oikea toive. Kuitenkaan et painosta.
Jos miehesi ei missään nimessä halua naimisiin, niin eiköhän sekin selviä tuossa keskustelussa.
Kiitos vinkeistä. Kokeillaan! Kai vielä jaksan yrittää...
Lapsiaiheesta tosiaan olemme voineet keskustella. Naimisiinmeno-aihe on hankalampi.
Ja toisaalta luulisi hänen olevan valmis naimisiin, kun on valmis saamaan lapsiakin kanssani? Toivossa on hyvä elää...
Jos olisin oikein optimistinen, minä tulkitsisin tuon miehesi käytöksen siten, että naimisiinmenosta hän ei välitä puhua koska haluaa että kosinta on yllätys. Mutta sori, en ole optimisti. Toivotaan kuitenkin että tilanne selkeytyy. :D
Mä haluan naimisiin ennen lapsia siksi, että jos menemme vasta lasten jälkeen tuntuu, että mies menee naimisiin vain lasten takia. Varsinkin silloin tulisi sellainen tunne, jos raskaana ollessani menisimme äkkiä naimisiin… (tämä on vain mun tunteeni tai kuvitelmani, en tiedä olisiko asia niin) No onhan lapset tietysti isompi sitoumus, kertoohan sekin minulle että mies on valmis sitoutumaan minuun. Mutta toisaalta… miksi tosiaan ei sitten voi mennä naimisiin, jos on valmis saamaan lapsia kanssani? Yks mies joskus tokaisi, että hän ei halua naimisiin koska ei halua palloa jalkaan. Lapsen tekoon kyllä oli valmis. He olivat lapsen syntymän jälkeen n. 4 vuotta yhdessä ja erosivat. Kihloihin eivät menneet koskaan.
Mies sanoo, että miks sitä tarvii mennä naimisiin. Ei se muuta mitään. Mutta jos sillä ei ole väliä niin miksi mies ei voi millään mennä naimisiin vaikka haluan? Kyllä taitaa pelätä kuitenkin, että se muuttaa jotain? En tietenkään tarkoita, että olisi mukava jos mies menisi naimisiin asenteella ”no ei sen väliä”. Olisihan se hyvä, että se on hänelle myös tärkeää ja merkityksellistä.
Tämä on juuri käsittämätöntä. Miksi ei voi mennä naimisiin, jos kerran mikään ei muutu. Tottakai on olemassa vaara, että alkaa pitää toista ikäänkuin itsestäänselvyytenä MUTTA jos molemmat tietävät tämän vaaran, niin luulisi liittoon panostavan.
Itse en halua lasta vain siksi että lapsia on saatava, vaan haluan lapsen jota kasvattaa mieheni kanssa koko elämäni. Miksi siis ei naimisiin?