21,5-kerroin ?

Olen saanut tilille työmarkkinatukea 16.10. ja 13.11. Sovelletaanko marraskuun toimeentulolaskelmassa 21,5-kerrointa ?
692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Riippuu kunnasta/kaupungista missä asut ja sen sosiaalilautakunnan ohjeistuksesta. Joissa kyllä, joissakin taas ei. Asian vpit selvittää soittamalla omalle sossulke/etuuskäsittelijällesi.

Äänestä

Kerrointa on sovelletteva sellaisessa kuukaudessa missä saat tilillesi kaksi työttömyyskorvausta. Yleensä noin tapahtuu että 1. tili tulee alkukuukaudesta ja toinen tili loppukuukaudesta.

Äänestä
  • Ei mitenkään "on sovellettava", vaan voidaan soveltaa sellaisesta kuukaudesta alkaen jolloin voitaisiin ottaa kaksi maksuerää huomioon.

    Äänestä

Sovelletaan siis sellaisesesta kuukaudesta eteen päin jolloin kaksi kertaa maksusssa eli joka kuukasi/21,5 -kerroin siitä alkaen kun työmarkkinatuki ensimmäisen kerran kaksi kertaa saman kuukauden aikana maksussa. Näin ainakin Helsingissä!

Äänestä

ja muistakaa että tämän pitää tapahtua sellaisen kuun aikana kun olet hakenut toimeentulotukea, jos tapahtuu vaikka kesäkuussa ja haet vasta heinäkuussa tukea, ni ei voida ottaa kerrointa käyttöön. kävin tästä asiasta hallinto-oikeudesta hakemassa päätöksen ja sai sossu pataansa kuten täällä sanotaan. Rahat sain takasin kun laskivat väärän päätöksen tekoajasta siihen oikeen erotuksen vähän muuta. Koko projekti kesti noin 1.5 vuotta mutta oli kyl makia lopputulos. Tämän jälkeen kaikki päätökset tehty ihan lainkirjaimen mukaan. :-) ja nopeasti!

Äänestä

riippuu täysin siitä mikä on asuinkuntasi käytäntö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TTT11 kirjoitti:

Olen saanut tilille työmarkkinatukea 16.10. ja 13.11. Sovelletaanko marraskuun toimeentulolaskelmassa 21,5-kerrointa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu