Mitä mielipiteitä lahjojen suhteen, jos pari käy vain maistraatissa pikaisesti, eikä järjestä mitään pippaloita sen jälkeen? Muistatteko, jos, miten? Entä jos pippalot järjestetään myöhemmin "aikojen päästä"?
Maistraatti & lahjat
6
4730
Vastaukset
- = )
ei ole mitään syytä muistaa jos ei ole mitään juhlia tai edes kahvitilaisuutta mihin olisin kutsuttu.
myöskään aikajen päästä järkättävät juhlat ei innosta edes saapumaan paikalle.
juhlat juhlitaan heti tai ei ollenkaan.
tässä asiassa tietty vaikuttaa jos on kyseessä esim. oma sisar.
silloin voisin jotenkin pienesti muistaa. - Tane_k
Eiköhän aikuinen ihminen osaa itsekin päättää, haluaako antaa jollekin lahja vain ei. Jos haluat antaa lahjan, anna. Jos et halua, älä anna. Ei siitä tarvitse kansanäänestystä järjestää.
- Iitu
Yks pariskunta meni naimisiin maistraatissa ja ei kertonut etukäteen kellekkään eikä kutsunut ketään paikalle. Ilmoittivat jälkikäteen menneensä naimisiin. Osittain johtui siitä, että eivät halunneet kuluttaa rahaa häihin (säästivät häämatkaan), osittain siitä että muutenkin pitivät vaatimattomammasta meiningistä. Vaatteet oli melko tavalliset, hääyön viettivät kotona jne.
He pitivät kuitenkin pienen kahvittelutilaisuuden n. pari viikkoa sen jälkeen. Heillä oli lahjatoive-lista. No mun puolesta oli ok antaa lahja, mutta mun mies ei oikein ollut innokas antamaan lahjaa, kun olivat menneet sillain salaa naimisiin.
Itse olisin ehkä antanut lahjan vaikka he eivät olisi järjestäneet kahvitilaisuuttakaan. Mutta olisin antanut vaan jonkun pienen lahjan.
Olisi ainakin hassua, että hääpari odottaisi lahjoja ja tekisi listan, jos eivät pidä ollenkaan mitään kahvi tms. tilaisuutta... - Meri
Me menimme pinesti naimisiin maistraatissa, vanhemmat todistajina, ja muille ilmoitimme jälkikäteen. Vanhemmilta saimme häälahjat, muilta emme odottaneet kyllä mitään. Nyt kuitenkin on ilmennyt, että aika monet lähisukulaiset ja omat työkaverini ovat halunneet meitä pienesti muistaa, ja kiitos heille siitä.
Eli siis minusta tällaisissa tapauksissa se on aivan täysin jokaisen omalla tunnolla haluaako muistaa vai ei.- Lahjamurmeli
Itse muistaisin läheisiä ystäviä joka tapauksessa, samalla summalla kuin veisin häihin. Halvemmaksihan tuo tulee joka tapauksessa, kuin häävaatteiden hankinta ja hotelliyöpymiset, hih!
- Pienisuuri
Eihän sitä lahjaa anneta vastalahjaksi hääjuhlien järjestämisestä, vaan juhlistaakseen parin päätöstä mennä naimisiin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001753- 591150
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401117- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130804- 84753
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä47741- 51708
- 57671