En tiedä miksi pyörittelen vuosien takaista ihastustani aina vain mielessäni uudestaan ja uudestaan. En tiedä johtuuko se siitä, että molemmat ollaan niin sanotusti vapaalla jalalla edelleen ja minä ainakin mietin odottaako hän vielä, että lähestyn häntä. Hänkin varmaan tekee niin, kun ei ole vieläkään pariutunut..., vaikka varmasti ottajia olisi jonoksi asti.
Tiedän, pitäisi jutella hänelle itselle, eikä vatvoa täällä juttua. Minua kuitenkin pelottaa, että nämä kauniit haaveet ja ajatukset katoaa päästäni, jos lähden hänen luokseen miettimään näitä juttuja. Pelottaa, että kaikki romuttuu. Pelko tulla tyrmätyksi on liian suuri. En tiedä edes mistä nämä kaikki pelkoajatukset tulee. Ehkä siitä, että olen elänyt liian kauan haavemaailmassani ja todellinen kuva sinusta on unohtunut ja olen maalannut sen mielessäni jo liian ruusuiseksi vaalean punaisella siveltimelläni.
Eihän minulla nyt olisi aikaa edes seurustella. Jotenkin niin helppoa elää vain omissa haaveissa ja unelmissa. Mutta jännä miten hän kulkee aina minun mielessäni mukana. Kaupassa saatan miettiä, että otan tätä teetä, kun muistan, että hän piti siitä ja menen johonkin sellaiseen paikkaa, jossa ollaan oltu kahdestaan joskus vuosia sitten ja kuvittelen hänet viereeni. Mietin mitä sanoisin hänelle ja mitä hän siihen vastaisi. Nämä ovat omalla tavallaan voimaa antavia hetkiä, kun ajattelen, että ne ovat meidän yhteisiä hetkiä eikä niistä tiedä kukaan muu kuin vain me kaksi.
Onko teilläkin vuosien takaiset rakkaudet vielä mielessä ja mietittekö ja haaveiletteko aina, että millaista teidän elämä olisi yhdessä? Itse en ole enää edes mikään teini, mutta minulla on vähän mitään seurusteluja takana, koska hankala löytää uutta rakkautta, kun tämä ihminen pyörii vain mielessä. Tiedän kuitenkin, että meistä ei koskaan tulisi mitään suurempaa, koska ollaan kuitenkin lähtökohdiltamme ihan erilaisista taustoista lähtöisin ja en usko, että voitaisiin erilaisten mielipiteidemme takia olla loputtomiin yhdessä. En tiedä, että miksi en vain osaa päästää irti tästä ihmisestä. En edes näe häntä enää kovin usein. En jostain syystä etsi edes toista kumppania, koska haaveeni tästä aikaisemmasta rakkaudesta estävät näkemästä kenessäkään muussa potentiaalista kumppania. No, ei tämä haaveissa eläminenkään ole kovin synkkää tai ahdistavaa, joten ehkä tällä kaavalla mennään vielä vuosi tai pari ja sitten katsellaan taas uusia tuulia. :D Ehkä tämä kertoo vain siitä, että olen yhden naisen nainen, joka tänä päivänä taitaa olla harvinaisuus...
Olisi kiva kuulla teidänkin kokemuksia, että jäättekö funtsimaan ja unelmoimaan jostakin tyypistä ja "oikean" elämän eläminen unohtuu siinä haaveilujen huumassa? Enää ei haluakkaan tutustua kehenkään vaan haaveilu tuntuu jo niin kotoisalta ja turvalliselta, että siihen jää "koukkuun"? Riittää, että joskus saa viestin tältä rakkaudeltaan ja leijuu sen voimalla monta kuukautta?
Tai onko jollain heittää stoori siitä, kun omasta "haaveihmisestä" onkin tullut todellisuutta ja jaatte arjen hänen kanssanne? Onko haaveet romuttuneet vuosien yhdessä elon jälkeen? Laittakaa muitakin kommentteja asiaan liittyen, jos tulee mietteitä ja unelmointeja mieleen. :D Jos tänne asti olet jaksanut lukea niin saa toki laittaa paskaa ja vittuillu kommenttiakin tulemaan. :D Kato mulla ei rillit huurru ihan pienestä.
Tiedän, pitäisi jutella hänelle itselle, eikä vatvoa täällä juttua. Minua kuitenkin pelottaa, että nämä kauniit haaveet ja ajatukset katoaa päästäni, jos lähden hänen luokseen miettimään näitä juttuja. Pelottaa, että kaikki romuttuu. Pelko tulla tyrmätyksi on liian suuri. En tiedä edes mistä nämä kaikki pelkoajatukset tulee. Ehkä siitä, että olen elänyt liian kauan haavemaailmassani ja todellinen kuva sinusta on unohtunut ja olen maalannut sen mielessäni jo liian ruusuiseksi vaalean punaisella siveltimelläni.
Eihän minulla nyt olisi aikaa edes seurustella. Jotenkin niin helppoa elää vain omissa haaveissa ja unelmissa. Mutta jännä miten hän kulkee aina minun mielessäni mukana. Kaupassa saatan miettiä, että otan tätä teetä, kun muistan, että hän piti siitä ja menen johonkin sellaiseen paikkaa, jossa ollaan oltu kahdestaan joskus vuosia sitten ja kuvittelen hänet viereeni. Mietin mitä sanoisin hänelle ja mitä hän siihen vastaisi. Nämä ovat omalla tavallaan voimaa antavia hetkiä, kun ajattelen, että ne ovat meidän yhteisiä hetkiä eikä niistä tiedä kukaan muu kuin vain me kaksi.
Onko teilläkin vuosien takaiset rakkaudet vielä mielessä ja mietittekö ja haaveiletteko aina, että millaista teidän elämä olisi yhdessä? Itse en ole enää edes mikään teini, mutta minulla on vähän mitään seurusteluja takana, koska hankala löytää uutta rakkautta, kun tämä ihminen pyörii vain mielessä. Tiedän kuitenkin, että meistä ei koskaan tulisi mitään suurempaa, koska ollaan kuitenkin lähtökohdiltamme ihan erilaisista taustoista lähtöisin ja en usko, että voitaisiin erilaisten mielipiteidemme takia olla loputtomiin yhdessä. En tiedä, että miksi en vain osaa päästää irti tästä ihmisestä. En edes näe häntä enää kovin usein. En jostain syystä etsi edes toista kumppania, koska haaveeni tästä aikaisemmasta rakkaudesta estävät näkemästä kenessäkään muussa potentiaalista kumppania. No, ei tämä haaveissa eläminenkään ole kovin synkkää tai ahdistavaa, joten ehkä tällä kaavalla mennään vielä vuosi tai pari ja sitten katsellaan taas uusia tuulia. :D Ehkä tämä kertoo vain siitä, että olen yhden naisen nainen, joka tänä päivänä taitaa olla harvinaisuus...
Olisi kiva kuulla teidänkin kokemuksia, että jäättekö funtsimaan ja unelmoimaan jostakin tyypistä ja "oikean" elämän eläminen unohtuu siinä haaveilujen huumassa? Enää ei haluakkaan tutustua kehenkään vaan haaveilu tuntuu jo niin kotoisalta ja turvalliselta, että siihen jää "koukkuun"? Riittää, että joskus saa viestin tältä rakkaudeltaan ja leijuu sen voimalla monta kuukautta?
Tai onko jollain heittää stoori siitä, kun omasta "haaveihmisestä" onkin tullut todellisuutta ja jaatte arjen hänen kanssanne? Onko haaveet romuttuneet vuosien yhdessä elon jälkeen? Laittakaa muitakin kommentteja asiaan liittyen, jos tulee mietteitä ja unelmointeja mieleen. :D Jos tänne asti olet jaksanut lukea niin saa toki laittaa paskaa ja vittuillu kommenttiakin tulemaan. :D Kato mulla ei rillit huurru ihan pienestä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luulempa ettet oo ainoo lajiaan,kyl sä vilä jonkun löydät !
Hän on sinun pakkopullasi.
Mieti haluatko leipoa muutakin välillä.
en mieti. jos noin kauan jaksanu olla mielessä tekisin aloitteen ja kattoisin mitä käy pelko pahempi ko uskallus ei oo kovin hyvä. hukkaat vaan aikaas ja mietippä jos jokapäivä missaat ihmisen joka vois tehä sut viel onnellisemmaks sillä eipä toi haaveilu kauheesti anna.. ja jos kysyt ja romuttuu niin hetken sen kirpasee mut sit voi menn' eteenpäi
Todellisuudessa olet ihastunut omiin ajatuksiisi, et henkilöön. Saavuttamaton rakkaus saa unelmissasi siivet. Elät haavemaailmassa. Hanki jokin harrastus ja palauta itsesi maanpinnalle.
Jos suhteessa olisi ollut kipinää, se olisi toteutunut jo.
Mitä sulla on menetettävää kuin omat haaveesi? Ota asiasta selvää ja jos toista osapuolta ei kiinnosta, jatka eteenpäin.
Ei se parisuhde mitään taivasta ole, vaikka löytäisit minkä haaveidesi prinssin. Minusta olet valinnut helpomman tien: ruusunpunaiset haaveet jostakin rakkaudesta ilman, että suhde konkretisoituisi.
Ei voi tietää, mitä just sun stoorissa tapahtuu, mutta todennäköisyydet on, että jossakin vaiheessa alat vihata ihastustasi. Alat vihata häntä, koska hän on tavallaan vienyt sulta oman elämäsi päätäntävallan. Tosiasiassa sulla on kuitenkin ollut se valta koko ajan, mutta hän on vain hämärtänyt sun kontaktin omaan itseesi. Vihaa lisää, jos kokee, että on tullut manipuloiduksi. Mun neuvo on aina, että pitää tehdä ensin itselle hyvää ja olla itselleen paras ja uskollisin ystävä. Kenenkään ei pidä antaa tulla siihen väliin. Silloin voi rakastaa toistakin tasaveroisista lähtökohdista.