ammattiopiston vaatetus alalta aalto yliopistoon?

Opiskelen tällä hetkellä ammattiopistossa vaatetus alaa.Haluaisin päästä jatko opintoihin aalto yliopiston kuvataide, elokuva tai muoti linjalle.Onko amiksessa vaatetus alan käyneellä mahdollista päästä taide yliopistoon?
51849
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei,

On mahdollista päästä myös ammatillisten opintojen kautta taideyliopistoon. Toisen asteen tutkinto antaa hakukelpoisuuden korkeakouluihin.

Pääsykokeisiin kannattaa valmistautua huolella ja treenata säännöllisesti. Oma ilmaisu ja tekniset taidot on hyvä saada hiottua kuntoon ennen pääsäreitä. Seuraava haku järjestetään keväällä 2017. Harjoittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.

Olemme päivittämässä nettisivujemme sisältöä parhaillaan, mutta www.teho-opisto.fi löytyy tietoa luovista aloista (vaatetusalan oma sivu on tekeillä), niille hakeutumisesta sekä pääsykokeista.

Tsemppiä harjoitteluun!

1Äänestä

Eikös noiden alojen elättejä ole Suomessa jo tarpeeksi?

Äänestä
  • Vaatetusalan suunnittelijoilla menee todella lujaa nykyään, järjestäen nuoret designerit ovat voittaneet eri kilpailuja ja olleet otsikoissa viime aikoina mm.
    - Muodin opiskelijat loistivat kansainvälisissä kilpailuissa (http://www.aalto.fi/fi/current/news/2015-02-02-004/)
    - Neljä Aalto-yliopiston kasvattia eteni Hyèresin muotikilpailun finaaliin (http://www.hs.fi/kulttuuri/a1454383611755)
    - Kykyjenetsijät ja muotitoimittajat eivät tulleet Helsinkiin turhaan: Aalto-yliopiston muotinäytös lunasti odotukset (http://www.hs.fi/kulttuuri/a1432347256757)

    Eli tsemppiä vaan hakuun jatko-opintoihin ja maailmankartalle muiden suomalaisten suunnittelijoiden kanssa!

    1Äänestä

  • HyväDesignParempiElämä kirjoitti:

    Vaatetusalan suunnittelijoilla menee todella lujaa nykyään, järjestäen nuoret designerit ovat voittaneet eri kilpailuja ja olleet otsikoissa viime aikoina mm.
    - Muodin opiskelijat loistivat kansainvälisissä kilpailuissa (http://www.aalto.fi/fi/current/news/2015-02-02-004/)
    - Neljä Aalto-yliopiston kasvattia eteni Hyèresin muotikilpailun finaaliin (http://www.hs.fi/kulttuuri/a1454383611755)
    - Kykyjenetsijät ja muotitoimittajat eivät tulleet Helsinkiin turhaan: Aalto-yliopiston muotinäytös lunasti odotukset (http://www.hs.fi/kulttuuri/a1432347256757)

    Eli tsemppiä vaan hakuun jatko-opintoihin ja maailmankartalle muiden suomalaisten suunnittelijoiden kanssa!

    Saako kilpailun voittajat oikeasti töitä ja elannon vai jakaako taas pieni piiri pakintoja keskenään.

    Äänestä

Nokian Neulomo ei taida Aallon maistereita tarvita, tuskin Marimekkokaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


studentgirljj kirjoitti:

Opiskelen tällä hetkellä ammattiopistossa vaatetus alaa.Haluaisin päästä jatko opintoihin aalto yliopiston kuvataide, elokuva tai muoti linjalle.Onko amiksessa vaatetus alan käyneellä mahdollista päästä taide yliopistoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu