Hajuhelvetissä (olemmeko ikuisesti haiseva perhe?)

lemuperhe

Tässä meidän tarina haisevien talojen loukkuun joutumisesta:

Edellisestä asunnosta jouduimme muuttamaan pois kellarinhajun vuoksi. Asunnossa oli kellari (jossa saunatilat), josta tulvi selkeästi kellarimainen haju asuntoon. Oven laittaminen ei auttanut asiaan. Asunnosta löytyi lopulta kosteutta ja on nyt ilmeisesti käyttökiellossa. Kaikki vaatteet ja tekstiilit haisivat kellarille ja todella paljon meni tavaraa roskiin. Jopa entinen automme tekstiilit homehtuivat sisältäpäin siellä olleiden (talosta peräisin olevien) tavaroiden takia.

Muutimme tuosta talosta vuokralle omakotitaloon vuosi sitten. Käydessämme näytössä emme havainneet mitään kellarimaista hajua, mutta jonkin oudon muunlaisen hajun kylläkin. Lievästi hiivamaisen? Pari perähuonetta haisivat selvästi tälle oudolle, mutta koska omistajat sanoivat siellä olevan huonon ilmanvaihdon, ajattelimme asian korjaantuvan tuulettamalla usein. (Myöhemmin kävi ilmi, että vain yhden ikkunan saa avattua hankalasti tuolla osassa taloa). Koska talo oli upealla paikalla ja itse talokin (ikäänsä nähden) todella hyvässä kunnossa ja remontotu, päätimme ottaa talon.

Kävi niin, että tämä talo haisee itseasiassa pahemmalta, kuin edellinen talo. Olemme olleet yhteydessä vuokraisäntään useaan otteeseen ja ilmeisesti mitään tutkimuksia ei ole tehty, koska kukaan talossa ollut ei ole oireita saanut. Itselleni edellisessä talossa puhjennut astma helpotti ehkä hiukan muutettuamme tähän taloon, mutta tällä hetkellä kenelläkään meistä ei ole ollut sen pahempia oireita.

Haju on kuvottava. Pistävän hiivainen. Sitä ei kotona ollessa huomaa, mutta kaikki tutut huomauttavat asiasta. Vaatteita ei pysty pitämään ollenkaan muualla pidempään ollessa. Haju ei katoa edes pyykissä. Olemme joutuneet sulkemaan talossa olevan "uuden" puolen ovella, koska sieltä haju ilmeisesti eniten tulee. Käytännössä emme siis käytä tässa talossa olevaa kahta huonetta lainkaan.

Tästä hajujutusta on tullut meille jo niin tavanomainen juttu, että välillä jo totuimme asiaan ja päätimme vain olla välittämättä siitä. Nyt molempien aloittaessa uuden koulun ja itseni kulkiessa bussissa ahdistun jatkuvasti jonkun istuessa viereen. Tiedän haisevani metrin päähän.

Myös automme haisee todella vahvasti tälle talolle. Emme kehtaa kuljettaa outoja ihmisiä siinä. Pelkäämme uuden automme myös homehtuvan.

Keskustelimme tuossa miehen kanssa ja olemme päättäneet taas muuttaa. Ei heti, eikä varmaan ennen kuin löytyy yhtä kiva (todella vaikeaa tulee olemaan löytää), kuin tämä paikka.

Syy miksi kirjoitin tänne on se, että kiinnostaisi kuulla juttuja siitä, asuvatko ihmiset haisevissa taloissa välittämättä siitä? Onko ihan okei muuttaa pois pelkän hajun takia? Vuokraisäntämme ovat mahtavia tyyppejä ja harmittaa todella sanoa muutosta, kun aika tulee.. Emme usko, että hajulle on tehtävissä mitään.

Toinen juttu mikä mietityttää on se, että kun muutamme, miten voimme olla varmoja seuraavan talon hajuttomuudesta? Oma nenäni on nykyään todella tarkka kaikille hajuille, mutta koskaan ei voi olla varma, ennen kuin talossa on viipynyt pidempään. Auttaako asiaan suoraan sanominen / tämän jutun kertominen? Uskaltavatko siinä tapauksessa omistajat edes vuokrata taloa meille, peläten tavaroidemme homehduttavan heidänkin talonsa??

Kiitos, että jaksoit lukea! Kaipaisin samanlaisia kokemuksia ja selviytymistarinoita.
Muutto tulee olemaan henkisesti raskas prosessi ja myös siksi, että meillä on koko ISO ulkovarastollinen tavaraa täynnä. Edellinen muutto kesti lähes viikon. Itse luopuisin koko varaston sisällöstä heti, mutta siitä suurin osa on miehelle tärkeää lavastusrekvisiittaa.

Kirjoittelen tilanteen edistymisestä tänne myöhemmin.

15

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rdfhh

      Jos vuokranantaja ei tutki mistä haju johtuu, niin tutkikaa itse. Sisäilmamittaus, lämpökuvaus tms. Kyllähän tuossa tilanteessa pitäisi saada vuokran alennusta, jos koko kämppä ei ole käytössä.

    • lemuperhe

      Tutkisimme mielellämme itse, mutta yhtään ylimääräistä rahaa ei ole käytettävissä kalliisiin tutkimuksiin. Päätimme olla piakkoin yhteydessä vuokraisäntään ja todeta, että mikäli hajua ei saada pois, joudumme muuttamaan.

      Mielenkiintoista nähdä aletaanko asiaa sitten tutkia heidän taholtaan vai toteavatko vain, että asialle ei kannata tehdä enää mitään talon ollessa jo todella vanha. (Siinä tapauksessa säälin seuraavia vuokralaisia!) Ja koska mitään oireita ei hajun vuoksi kellekään ole tullut, edes viimeisen 20 vuoden aikana jolloin omistajat asuivat tässä. Toisaalta uskoako.. Ehkä juuri siksi muuttivat pois. Meillä on valitettavasti omakohtaista kokemusta huijaavasta vuokraisännästä, mutta nyt mitään syytä ei ole uskoa että nykyinen olisi sellainen :)

    • haisutalostapaennut

      Haisevat vaatteet aiheuttavat sosiaalista rajoittuneisuutta ja vaivaantuneisuutta/häpeää. Ei kannata asua siellä, koska on vaikea olla vapaasti oma itsensä, kun "haisee".

      • lemuperhe

        Olet ihan oikeassa! Hajuvesiä olen käyttänyt normaalisti, mutta kun mietin mikä "hajucoctaili" siitä tulee yhdessä hirveän vanhan talon hajun kanssa niin tuntuu turhauttavalta edes yrittää tuoksua hyvältä.. Monen tutun kanssa tuo hajujuttu on lyöty vitsiksi, mutta enää se ai naurata, kun selvästi osa tutuista välttelee meillä käyntiä.

        Nyt koulun aloitettuani olen poissa kotoa aamu kuudesta normaalisti klo viiteen illalla ja arkisin astmaoireet ovat kadonneet lähes kokonaan. Sen vuoksi olen alkanut epäillä tässä talossa olevan jotain "pahaa" hometta, koska viikonloppuisin joudun aina ottamaan astmapiippua. Viikolla en sitä tarvitse.

        Nyt monenlaisia hometalojuttuja lukeneena tuntuu, että haluaisi muuttaa mahdollisimman äkkiä pois, jotta emme altistuisi mahdollisille vaarallisille homeille yhtään enempää.

        Onko vuokraisäntä velvollinen tekemään tutkimukset, vai täytyykö vuokralaisen tehdä osa niistä omaan piikkiin?

        Mies ei tahtoisi muuttaa vielä.. Hän haluaisi asua tässä ainakin kesään asti. Olen ihan murtunut, koska itsekin rakastan tätä taloa mutta pelkään terveytemme puolesta.


    • lemuperhe

      Täytyipä tulla päivittämään tilannettamme! Talon omistaja ei ryhtynyt heti toimenpiteisiin, vaan sanoi ystävällisesti meidän olevan parempi etsiä uusi koti. Olemme samaa mieltä. Hän alkaisi tutkia asiaa myöhemmin keväällä. (Joku meille taisi sanoa, että kuntotarkistukset täytyisi tehdä talvella?) Vähätteli myös talon hajua ja sanoi ettei itse haista mitään tuolla talon haisevassa osassa jossa käväisi hetken oleilemassa. Olemme nyt siis sulkeneet haisevan puolen talosta ja käyttäneet sitä varastona, mutta vaatteemme ja kaikki muu irtaimisto haisee silti yhä. Lienee pinttynyt syvään. Haju ei ole siis homeen haju, vaan ehkä paremminkin kastuneen lastulevyn pistävä ja erittäin tunkkainen lemu.

      Sinänsä hometta emme epäile. Niin monet homeallergikot ovat sanoneet saavansa herkästi oireita (myös minä), eivätkä ole täällä oireilleet, joten siinä mielessä tämän talon vuokraaminen muille jatkossa, kunhan tutkimukset on tehty, ei olisi ongelma. Paitsi jos hajua ei saada pois, niin voi olla vaikea saada pysyviä vuokralaisia, ellei asiasta sano suoraan vuokratessa. Meille sanottiin vain huonosta ilmanvaihdosta siivessä. Ei hajun tarttumisesta irtaimistoon.

      Nyt etsimme uutta asuntoa. Pelkäämme vain irtaimistomme hajun olevan niin tiukassa, että väistämättä osa joudutaan haisevina viemään uuteen taloon. Onko kenelläkään tästä kokemusta, että laimeneeko haju (ei ole siis homeen haju) ajan kanssa hajuttomassa tilassa?

      Olemme vuokraamassa muuttopäiväksi sohvien puhdistamiseen tekstiili / höyrypesurin, matot pestään uuden talon pihalla ja pesulassa, muut tekstiilit pestään hyvin ennen uuteen taloon viemistä (ei kuivateta vanhassa), mutta meillä on n. 1000 kirjaa ja todella paljon muuta pesukelvotonta tavaraa.

      Uskaltaako kirjoja saunottaa? Olettaen että saunaan ei siis heitetä löylyä, vaan saunan saisi tarpeeksi kuumaksi pelkällä lämmittämisellä? Ulkona tuulettaessa kirjat saavat pian kosteutta.

      Eniten nyt siis kiinnostaa käytännön kokemukset siitä, että haisevia kalusteita viedään uuteen taloon.. Haihtuuko haju niistä, vai alkaako uusikin talo lemuta?
      Olemme hyvin pienituloisia, joten kalusteiden vaihto uusiin ei näillä näkymin tule kysymykseen. Meillä on myös antiikkisia huonekaluja, joita ei niin vain lähdetä uusimaan.

      Kiitos taas etukäteen, jos joku jaksaisi kommentoida!

      • relax_baby

        Huono ilmanvaihto ja jatkuva ikkunatuulettaminen on tuonut kosteutta rakenteisiin ja sen myötä rakenteet ovat alkaneet haisemaan pahalta. Paha haju puolestaan ei kulkeudu pois, koska ilmanvaihto ei toimi.

        Älä noista tarttuneista hajuista ole huolissasi. Jos kyse ei ole homeesta ja homeesta sairastuneista henkilöistä, et tarvitse mitään superkäsittelyä tavaroille. Hajut katoavat muutamassa viikossa itsestään.


    • KreiviHiiva

      Onneksi sentään olette vuokralla! Muuten kusettais.. Ja pahasti!

    • näitä_riittää

      Jälleen yksi hyvä esimerkki suomalaisesta rakennusosaamisesta kun aloittaja kertoi lemun tulevan talon uudemmasta osasta.
      Koskahan talo on tehty ja koska se haiseva uudempi osa?

      • lemuperhe

        Talo on 50-luvulta ja uusi siipirakennus muistaaksemme noin 70-luvulla.


    • hiivatulehdus

      Pikkurouva on tainnut saada tyttöjen ulkomaanreissun tuliaiseks pahemmanlaatuisen hiivatulehduksen. Kannatta käydä gynellä, niin se määrää antibiootit, niin hajukin häviää ajastaan.

    • M30lukioamis

      Monet talot pilataan remonteilla. Mulla -51 vuoden talo ja mitään muuta ei ole rempattu kuin pari pääty ikkunaa. Täällä vetää ovista ja ikkunoista ja sisäilma on 10
      Lämmittää saa kyllä hulluna kun vielä puulla keskuslämmitys. 160 neliöö ja 1,5 kerrosta.

      Kosteutta siellä on jos haisee.

      • Rfghhttfd

        Hei ystävät hyvät. Tämä on selkeä trolli


    • Hakukenttään heiqu
      Pesukone saatta olla syyllinen

    • jus-joo

      Tämä sama tyyppi kirjoittelee näitä aloituksia tänne ja tyylistä tuntee jo kaukaa.

      Hänellä on ongelma mutta eipä tuolle mitään voi, jos lääkityksen saa niin tokkopa tuo niitä ottaa.

    • home.on.ongelma

      Voi olla samakin tyyppi, mutta kyllä nämä vanhojen talojen homeongelmat ovat todellisia. Hajua ei huomaa sellainen, joka on asunut moisessa talossa vuosia, tai jopa vuosikymmeniä. Näin on myös äitini suhteen, joka asuu 70-luvun kosteusvaurioituneessa - ja mitä ilmeisimmin homeisessa omakotitalossa.
      Saa nähdä mitä mittaustulokset kertovat, ainakin äitimme olemme saaneet suuttumaan jo pelkillä puheilla. Oudon hajun muutkin haistavat vain hetken aikaa sisälle tultuaan.. Mutta voihan hirvitys, miltä vaatteet haisevat jo yhden yön vierailun jälkeen.

      Sama homma ja haju vieraillessamme muutama viikko sitten tuttavaperheen 82 rakennetussa talossa. Hitto kun näistä ei uskalla mainitakaan, suuttuvat vaan.
      Yhden n. 80 rakennetun omakotitalon olen nähnyt paikat auki revittynä. Voi hyvä luoja..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7788
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1039
    Aihe