Väestöliiton Perhebarometrin mukaan syntyvyys on laskenut Suomessa jo viisi vuotta peräkkäin. Nyt suomalaisnaisten keskimääräinen lapsiluku on 1,65. Viisi vuotta sitten keskimääräinen lapsiluku oli vielä 1,9.
Samaan aikaan myös ihanteellisena pidetty lasten määrä on laskenut. Yhä useampi on tyytyväinen yhteen lapseen ja entistä harvempi haaveilee isosta katraasta. Keskimäärin suomalaisten toiveena on vähän alle kaksi lasta. Myös elämä ilman lapsia on entistä useampien toive. 20–34-vuotiaista lapsettomina halusi pysyä 14 prosenttia.
http://yle.fi/uutiset/lapsiperhearki_houkuttelee_entista_harvempia__lapsia_halutaan_vahemman_ja_myohemmin/8458586
Itsekkyyden aika alkaa olla ohi
YksiLapsiRiittää
0
71
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233093Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 65656Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3613Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32561Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35537- 36485
- 40481
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3479Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3470Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es17465