Olen kirjoittanut ala-asteikäisestä lähtien haaveena yksi ainut asia: Tulla joskus kirjailijaksi. Vasta viime vuosina on ollut edes jonkin verran mahdollisuuksia yrittää tehdä tuosta haaveesta totta, mutta tunti pari illassa ei ole paljon ja kun aina tulee jotain muuta...
Viimeisin tekstini on ollut työnalla vuodesta 2001. Parisataa liuskaa on valmiina, mutta nyt tökkii. En tahdo päästä millään liikkeelle. Epätoivo alkaa iskeä. Tähänkö tämä taas jäi?
Viimeisin tekstini on ollut työnalla vuodesta 2001. Parisataa liuskaa on valmiina, mutta nyt tökkii. En tahdo päästä millään liikkeelle. Epätoivo alkaa iskeä. Tähänkö tämä taas jäi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuossa tilanteessa kannattaa muistaa Stephen King ja lukea hänen teoksensa "Kirjoittamisesta -muistelmia leipätyöstä" silloin ymmärtää, ettei koskaan ole niin paljon muuta, etteikö ehtisi kirjoittaa.
Se tilanne missä King kirjoitti ensimmäiset romaaninsa oli lähes uskomaton (lue itse), joku muu olisi vain kaatunut sänkyyn ja nukkunut.
Ja jos aikaa ei riitä kirjoittamiseen, voit tuskastua vielä tästä Kingin sanomasta "jos sinulla ei ole aikaa lukea, ei sinulla ole myöskään aikaa kirjoittaa".
Se siihen jäädäkkin. Itselleni kävi noin. Kirjoitin välissä ihan toisenlaisen tarinan, peilikuvan ensimmäiselle.
kaivoin alkuperäisen esille kun alkoi tunkeutua uniin vuoden kuluttua hautaamisesta ja hups, minulla onkin ensimmäinen hiomaton timanttini juuri vaille viimesilausta, ja toinen peilikuva/purkujäte joka alkaa kummitella unissani ensimmäisen alkaessa hohtaa.
Jätä se suuri hieno ensimmäinen rauhaan, pura ahdistus toiseen, kirjoita kaikki mitä et ensimmäiseen voi lisätä, tai ne henkilöt jotka tippuivat matkalla. Kirjoita iloisesti ihan uusista aiheista, tai ylidramaattisen kaamea kauhutarina.
Kun olet valmis saattamaan tuon ensimmäisen loppuun se kyllä antaa kuulua itsestään. Ja olet hyvän matkaa saanut pohjustusta seuraavaan, jolloin jos ensimmäinen julkaistaan, et putoakkaan tyhjänpäälle, vaan jatkat vain siitä mihin satuit jäämään...
Iloisiin kirjoittamisiin. Juuttumista ei ole on vain pakkomielteisyyttä. Kun teksti jumii kannattaa kääntyä kannoillaan ja keskittyä uusiin ideoihin.
Ei se alkuperäinen mihinkään karkaa vaikka vuosia kuluu, eikä sitä kukaan sieltä pöytälaatikosta varasta. Korkeintaan se nousee ja kohoaa kuin hyvä taikina alitajunnassa, ja kun siihen on pakko tarttua (tuo aika tulee) huomaa kuinka valmiiksi se on kypsynyt, melkein itsestään.