Onko kenellä muulla muistoja, millaista oli
vääntää tukkia parirekeen?
Olin ennen hevospelissä savotalla
19
251
Vastaukset
Kerro, millaisia muistoja sinulla on.
Rankkaa työtä metrisessä hangessa äkkipikaisen hevosen työparina, osaan vain kuvitella. En ole edes Päätaloani lukenut.Miten vanha olet?
- savotansannikka
Pääsikö pieru?
- Leif.Mullqvist
Savottakämpän laverilla illalla maate mennessä kävi aina juuri nuin. Köyhälle on annettu näet nahkaakin niin niukasti, että silmät sulkiessaan vetäessä nahkaa silmän päälle, niin jo alapäästä rööri aukeaa.
- eläke-ukko
No joo. Läksin 14 ikäseinä kk jälkeen maalle. Se oli jottai aikoo kevät talvesta. Pääsin vanhan isännän vänkäriksi muutamaksi päiväksi.
Enempi mieleenpainuva asia oli, kun hän sitten vei minut propsipinon viereen.
Nää kun tästä kuorit onnii jo sitten toukotöiden aika.
Ikänäin en ollut kädessäni pitänyt sen enempää petkelettä kuin kuorima rautaa.
Siinä pappa näytti miten puut pitää kuoria. Semmonen parin pöllin pikakurssi.
Ennen ei työn teon opettelluu tarvinnu usseempoo kk.
Siinä koulupojan harteet tietennii tul ensin kippeeks. Alakuun valakkasin enempi niitä latvapuolen puita. Pappa käy parinpäivän piästä kahtomassa miten pino siirtyy paikasta toiseen.
No eihän se ollu tietenkään tyytyväinen kun olin vaan kuorinut niitä latvuksia.
Pakkohan se oli alottaa sillä petkeleellä jyystää niitä tyvipöllejä.
Siinä se kuukauven päivät vierähtikkiin. Tulpahan siltäin osin metsurina oltuu.
Toistavuotta siellä harjottelin rengin hommia. Seuraavana kesänä sanoin sitten itseni irti. Piti näät lähteä valamistautummaan opettelemaan levyseppä hitsaajaksi.
Puusta ja metallistahan se leipä on sittemmin lähtenyt.- eppu2
Hevospelien aikaan en ole pöllimettässä ollut. Myöhemmin jotain pientä on tullut tehtyä, koneiden aikaan.
Maalla on petkele ja kuorimarauta. Puuta olen sillä raudalla kuorinut.
Petkeleellä olen hakannut jäätä. - eppu2
eppu2 kirjoitti:
Hevospelien aikaan en ole pöllimettässä ollut. Myöhemmin jotain pientä on tullut tehtyä, koneiden aikaan.
Maalla on petkele ja kuorimarauta. Puuta olen sillä raudalla kuorinut.
Petkeleellä olen hakannut jäätä.Tuli vielä mieleeni arvoitus: Edestä kun terä, keskeltä, kuin kerä, perästä, kun petkeleen terä. Mikä se on?
- se.on.on
eppu2 kirjoitti:
Tuli vielä mieleeni arvoitus: Edestä kun terä, keskeltä, kuin kerä, perästä, kun petkeleen terä. Mikä se on?
Ei mikään
- eppu2
se.on.on kirjoitti:
Ei mikään
On se: Kana.
Nuorena olet sinäkin työelämäsi aloittanut, eikä ollut silloin mitään lusmuilu hommaa. Jälkeä piti saada aikaiseksi, pimeästä pimeään pöllien kanssa jyystettiin.
Muistatko minne kuorimasi pöllit silloin menivät, olivatko setelipuita.
Ruokapalkalla vai tuntitöinäkö pöllejä jyystit, miltä muuten tuntui ensimmäiset tienestit saada käteensä, rannekellon vai moponko hankit.- eläke-ukko
rosaliiin kirjoitti:
Nuorena olet sinäkin työelämäsi aloittanut, eikä ollut silloin mitään lusmuilu hommaa. Jälkeä piti saada aikaiseksi, pimeästä pimeään pöllien kanssa jyystettiin.
Muistatko minne kuorimasi pöllit silloin menivät, olivatko setelipuita.
Ruokapalkalla vai tuntitöinäkö pöllejä jyystit, miltä muuten tuntui ensimmäiset tienestit saada käteensä, rannekellon vai moponko hankit.Empä tiijä kuka vei pöllit. Vitosen päivä teimpä mitä tahansa. Aamulla 4 aikaan ylös. Siitä mentiin sitten sinne pöllipinolle. Johonkin aikaan emännän tultua navettatöistä sai mennä sitten aamupalalle. Puolita päivin syömään ja pienet päivänokoset. Johonkin aikaan iltapäivästä päiväkahvit.
Siitä sitten vaan iltahämäriin pihkapuuta jyystämään.
Kunto nousi kohisten.
Lumien lähdettyä alkoikin sitten kivien keruu pelloilta. Iso suomen hevonen veti paksua peltilevyä, johon kivet piti pyöritellä. Ja kiviähän niiltä pelloilta löytyi.
Lumien aikaan piti vielä keretä lantalasta paskat ajamaan kasoihin pellolle.
Tilin sain sitten seuraavana kesänä. Kerran kysyin rahaa vanhalta isännältä, sano vaan ettet sinä täällä maalla tee sillä mitään.
Mitä sitä nuorimies vapaa-ajalla rahalla teki. Se vähänen aika kun menikin sitten vaan väsyneenä levätessä.
Kaikesta huolimatta muistelen kaiholla sitä aikaa. eläke-ukko kirjoitti:
Empä tiijä kuka vei pöllit. Vitosen päivä teimpä mitä tahansa. Aamulla 4 aikaan ylös. Siitä mentiin sitten sinne pöllipinolle. Johonkin aikaan emännän tultua navettatöistä sai mennä sitten aamupalalle. Puolita päivin syömään ja pienet päivänokoset. Johonkin aikaan iltapäivästä päiväkahvit.
Siitä sitten vaan iltahämäriin pihkapuuta jyystämään.
Kunto nousi kohisten.
Lumien lähdettyä alkoikin sitten kivien keruu pelloilta. Iso suomen hevonen veti paksua peltilevyä, johon kivet piti pyöritellä. Ja kiviähän niiltä pelloilta löytyi.
Lumien aikaan piti vielä keretä lantalasta paskat ajamaan kasoihin pellolle.
Tilin sain sitten seuraavana kesänä. Kerran kysyin rahaa vanhalta isännältä, sano vaan ettet sinä täällä maalla tee sillä mitään.
Mitä sitä nuorimies vapaa-ajalla rahalla teki. Se vähänen aika kun menikin sitten vaan väsyneenä levätessä.
Kaikesta huolimatta muistelen kaiholla sitä aikaa.Kun ei vaan olleet savolaisia nuo pellot, joita kivesit, siellä niitä kivipeltoja on, joka kevät pienempiä peltolänttejä saa tänäänkin kivetä, mistä ihmeestä niitä sinne sikiääkin.
Nuoruus on aikaa, jota mielellään muistelee ja muisti on yleensä niin armollinen, muistaa kaiholla asioita.
Nykyään kun siellä päin liikuskelet, saatat ehkä sanoa, että tuota peltoa sitä minäkin olen kivennyt ja tuosta metsästä sitä silloin nuoruudessani kuorin pöllejä jne. mahtaa niillä seutuvilla nykyään kasvaa jo uusi pöllimetsä ja pelloilla kesäisin ruis huojuu kevyessä tuulessa.
- ö-Öö
Not
Meillä ei ollut hevosta. Mutta heinähommia hevospelillä ja lamuskalla teetätettiin joskus, kun traktori on myyty. Koska olin kakara, mun piti olla ratissa, oli sitten hevonen tai traktori. Hevonen oli paljon helpompi hallita, ei se tarvinnut edes mitään komentoa, se vaan lönkysteli heinäseipäältä toiselle. Traktori taas puolestaan tahtoi aina väkisellä haluta ajaa kanavaan >:/
Puuhommmaa oli, se teetettiin. Muutaman rengin muistan, kovia ne oli töitä tekemään. Puut tehtiin metässä, ajettiin pois traktorilla. Hevoset, olivat jo silloin harvinaisempia. Ja olihan ne hitaampia, lisäksi tarvitsivat kaurataukonsa jne.
Nykyisin paikoittan tehdään mettähommia hevosell. Se tarvii pienemmän uran mettään ja on ympäristöystävällisempi muutenkin,. Sillä nyt vaan ei voi tehomettätaloudessa välttämätöntä motoa korvata mitenkään.
Kukaan muuten kokeillut kaataa täyskasvuista koivua, oksia ja pätkiä, sekä halkoa lopuksi? Siis kirveellä. Meitsi kerran erehtyi kokeilemaan sitä noin kuntoilun merkeissä. Typerä idea, toiste en sitä tee. Ikinä ole ollut niin kehnossa kunnossa kuin sen kokeilun jälkeen. Siinä muuten meni hitosti aikaakin. Ihmii ikivanha jengi, jotka jollain piilukirveellä rakennelleet talonsakin. Sitkeää porukkaa.
=DW= - staka
Isä oli joskus 50-60-lukujen vaihteessa hevosen kanssa reilun 10 km:n päässä Ahlströmin metsissä töissä. Ajoi siis hevosen ja parireen kanssa puita johonkin tien varteen. Ei me lapset sinne jouduttu. Isän ja hevosen piti viikot majoittua jossain talossa, lauantaina ajelivat kotiin, ja varhain maanantaiaamuna oli lähtö taas.
Olen myöhemmin ollut samoissa metsissä marjassa; varsinaisia louhikoita, mäkeä ylös ja alas. Siellä kerran sattui hankalasti hevosen jalkaan, mihin lie kivenväliin kavio umpihangessa sattunut uppoamaan. Se oli paha paikka, onneksi ei jänne katkennut mutta tietenkään kipeäjalkaisella hevosella ei voinut ajaa rahtia pitkään aikaan...
Ei meidän hevoset tuittupäitä olleet, ihmiset parhaita kavereitahan ne, niin kuin lehmät ja lampaat ja kaikki muutkin elikot maalaistalossa.
DW muuten: ei kukaan suomalainen ole koskaan ollut niin pöhelö että olisi isosta oksaisesta koivusta tupaa ruvennut rakentamaan ;-D))- tamminiemenpesäjakaja
Meidän tammi metsästä kaadettiin tammea ja kuorittiin paikan päällä ja pöllit kuljetettiin tontille tammalla ja tammimiehet rakensivat tammihirsitalon. Oksat myytiin enzokuseiselle muistaakseni ta tammenterhot meni oraville ja lapsille leikkeihin ja terho oli sen tamman kuski.
- eläke-ukko
tamminiemenpesäjakaja kirjoitti:
Meidän tammi metsästä kaadettiin tammea ja kuorittiin paikan päällä ja pöllit kuljetettiin tontille tammalla ja tammimiehet rakensivat tammihirsitalon. Oksat myytiin enzokuseiselle muistaakseni ta tammenterhot meni oraville ja lapsille leikkeihin ja terho oli sen tamman kuski.
hyvän heitit.Hymyilyttää.
- se.haisee
Oma taisi olla
- att2
Emme olleet niin rikkaita että olisi ollut hevonen mutta tunnen asian hyvin.
- tyttö-maalta
SavottaEetu
Herätit kivat muistot lapsuudestani, sillä minä (tyttö) olin aina isän apurina metsätöissä, koska vanhempi siskoni oli sellainen "pullanpaistaja" ja minä olin se reipas "poika". Pojat syntyivät sitten meidän siskosten jälkeen.
Muistan hyvinkin, kun tukkeja nostettiin lavetille ja hevosella niitä rantaan ajettiin, sillä meidän rannassa oli sellainen paikka, jossa ne niputettiin ja hinaajat haki ne sitten uittoon johonkin sahalle, tai mihin veivätkin?
Hevonen meillä oli aina, joskus kaksikin, joita en pelännyt, mutta sitten isä osti Sirkun, sellaisen ravurin, jolla kävi kilpailuissakin ja sitä minä pelkäsin. Oli se mahtava ori ja osasi naida kunnolla, koska tuli sitäkin touhua katseltua, kun sinne tuotiin tammoja astutukseen. Ei ole turha sanonta sekään, kuinka ,...no olkoon.
Hyviä muistoja nuo isän kanssa tekemät "tukkisavotat" ja kaikki muukin, mitä lapsena opin. Harmittaa, kun lapseni ei ole niitä kokeneet, vaan ovat monessakin asiassa aivan "kädettömiä" minuun verrattuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001713- 551123
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4381094- 1701023
- 58801
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671